käyttöön, koska muovipusseja koiranulkoiluttajat eivät käytä. Se oli hetken aikaa niin, että alkoivat keräämään kakkoja pusseihin, mutta se ei enää toimi. Koiran kakkoja oli pilvin pimein viime keväävä lumien sulattua. Nyt kesällä koirista on ollut pelkästään haittaa.
Koirat haukkuvat kerrostaloiss, koirankakoja kävelyteillä ja kaupungeissakin. (itse astunut kolme kertaa tällä viikolla koiranpaskaan).
Kukkan siivoushuollolla on enemmän kuin vähän hommaa kakan korjaamisessa ja se on erilaista likaa bakteereineen kuin muu sotta ulkona.
Dna- tutkimus olisi hyvä juttu. Jokaiselta koiralta Dna- koirankakasta ja sitten läydetystä kakasta Dna, jonka tietokoneella saisi nopeasti verrattua kaikkiin tuloksiin ja muutamassa minuutissa tai minuutissa tulos olisi valmis. Siis piaktestejä, jotka maksaa koiranomistajat, Dna-verolla tai sitten jollakin erillisellä Kenneliverolla.
Koiria on maassamme jo enemmän kuin ihmisiä, joten tällä hetkellä koiraverosta tai vastaavasta saatavat tulot valtiolle olisivat jo toista luokkaa mitä joskus aikoinaan.
Myöskin koirien siittäjät omiin maksuluokkiinsa tai sitten kaikilta koiranomistajilta perittäisiin jollakin idealla maksu, joka kattaisi sen, että kaikki voisivat vapaasti siitättää koiranpentuja ja myydä niitä. Koiranpentujen tehtailu on vaikea kontrolloida. Ihan sama asia kuin TV- lupien maksu. Koirien siittäjiä on pilvin pimein ja pentutehtailu lisää tuloja jopa 35 000 eurolla vuodessa. Siksi moni työtön , rahaton pitää neljääkin tai kuuttakin koiraa, jotta voi teettää monia pentuja useaan kertaan vuodessa. Koirarodusta riippuen koiranpennun hinta vaihtelee 1200 eurosta ylöspäin.
Koiravero olisi hyvä ottaa takaisin
4
<50
Vastaukset
- jaahas...
Näetkö jossain rahapuun vai? Mistä sä repäisit että pitäisi olla koiravero kun suomi on nyt jo niin saamarin kallis maa ja ehdotat vielä veroa. SITÄPAITSI, itse asun kerrostalossa ja kaikki ne jotka paskoi pihaan niin sen omistaja keräsi myös. Taitaa niillä eräillä olla systeemit ihan pihalla jotka eivät noudata omistajana että se jätös on aina kerättävä pois eikä jätetä johonkin vaikka talon pihaan.
- PASKANMARJAT!!!
juu no entäs sitten lapissa kun on about 400 koiraa tarhassa??????? katos nykyään on husky yrittäjiä ja se sinun koira veros ei mene paskaakaan läpi kenellekkään, kun on jo valmiiksi kallista ja verot nousee niin KOIRAVERO?! ei sanon minä:OOOO
- Ja vitut!!!
Ketjun aloittaja voi samantien tunkea koko koiraveron suoraan persereikään ja syvälle sinne! Ei missään nimessä koiraveroa eikä koskaan! Muutenkin aivan typerä tuo koko Koiravero.
- fox_1510
Eieiei, ei missään tapauksessa koiraveroa eikä ikinä ja on vielä täysin typerää ja naurettavaa moinen vero!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904