kun lapsiperhe pyytää avukseen kunnan SOSIAALIHUOLLOSTA
konkreettista työtä tekevää kodinhoitajaa
on aina kunnan, kaupungin viranomaisen tehtävä valituskelpoinen päätös kodinhoitaja-asiasta.
http://www.avi.fi/fi/Tiedotepalvelu/2011/Sivut/EtelaSuomenaluehallintovirastontehovalvonnantulosLapsiperheidenkotipalvelutparantuneet.aspx
Etelä-Suomen aluehallintoviraston tehovalvonnan tulos: Lapsiperheiden kotipalvelut parantuneet
..........................
Kunnat ovat tehneet monenlaisia toimenpiteitä
Aluehallintoviraston kehotuksen johdosta kunnat ovat muun muassa korjanneet hallintomenettelyä siten, että asiakkaat saavat kirjallisen muutoksenhakukelpoisen päätöksen anomukseensa.
Kotipalvelutyötä on organisoitu siten, että lapsiperheiden kotipalveluun on saatu lisää resursseja.
Myös uusia virkoja on perustettu ja määrärahoja lisätty.
Palveluista on tiedotettu aiempaa tehokkaammin, ei kuitenkaan vielä riittävästi. .........
Monet kunnat ovat erottaneet lapsiperheiden kotipalvelun ja perhetyön erillisiksi tehtäväalueiksi.
Aluehallintovirasto toteaa päätöksessään, että tämä työ tulisi käynnistää kaikissa kunnissa.
Aiemman selvityksen perusteella näytti siltä, että kotipalvelu oli monessa kunnassa korvattu perhetyöllä.
Tuolloin järjestely rajasi tavanomaisissa arjen perhetilanteissa ja kotipalvelun tarpeessa olevat lapsiperheet palvelun ulkopuolelle
ja painottui lastensuojelutyöhön.
.........................
Selvityksen tulokset ovat Etelä-Suomen aluehallintoviraston raportissa ”Kotona lapsen paras – Aluehallintoviraston väliintulon vaikutukset lapsiperheiden kotipalvelun järjestämiseen”.
Julkaisu on osoitteessa
htpp://www.avi.fi/etela, kohdassa Ajankohtaista / Julkaisut

Vastaukset 3
Vanhimmat
Lapsiperhettä
EI MYÖSKÄÄN SAA SIIRTÄÄ
LAITTOMASTI ELI RIKOLLISESTI
KODINHOITAJAA KUNNASTA PYYDETTÄESSÄ
LASTENSUOJELUUN ASIAKASPERHEEKSI!!!!!!!!!!!!!
..............................................................................
http://yle.fi/alueet/helsinki/uusimaa/2008/11/lapsiperheiden_kotipalvelua_parannetaan_loviisassa_394738.html
.................
Lapsiperheiden kotipalvelut eivät nykyisellään toteudu kunnassa lain vaatimalla tavalla.
Kodinhoidon resurssit ovat vanhus- ja vammaistalouksien käytössä,
kun taas ahtaalle joutuneet perheet on joko
ohjattu lainvastaisesti lastensuojelun asiakkaiksi
tai heiltä on evätty palvelu.
......................
..................................................
On siis tehtävä muutoksenhakukelpoinen päätös perusteluineen lapsiperheelle
ja muutoksenhakuosoite on siis kunnan viranomaisen muistettava laittaa päätökseen myös mukaan .......!!!
Olisiko syynä, Varhainen puuttuminen ja Huolen vyöhtkkeistöt?
Aluehallintovirasto tiedote 23.6.2011.
Etelä-Suomen aluehallintavirasto on valvonnan yhteydessä havainnut ongelmia,
jotka kaikilta osin eivät ole lastensuojelulain mukaisia.
Tässä 4 sivuinen tiedote.
http://www.avi.fi/fi/virastot/etelasuomenavi/Sosiaalijaterveydenhuolto/Documents/ohjauskirje_230611.pdf
-----
Kaiken takana on ...... ?
Kun miljardipisnestä pyörittävä lastensuojelu on mukamas
"palon sammutusta"
(huostahulluuden riivaamat viranomaiset hokevat aina vain kun on mahdollista
että vanhemmuus jne on tässä maassa kadonnut jne jne jne)
niin normaaleihin lakisääteisiin peruspalveluihin ei rahaa enää budjetoida eikä anneta;
kuten ovat esimerkiksi konkreettista työtä tekevät kodinhoitajat.
Mikä älämölö meillä Suomessa nousisikaan
jos kunnissa ei enää myönnettäisikään rakennuslupia, vaikka ilman lupaa
ei voi pytinkiäänkään pystyttää ....
Mutta kun kyse on lasten ja perheiden hyvästä ja parhaasta
niin silloin saa tehdä viranomaisissakin ihan mitä huvittaa ja ketä mitenkin ja missäkin kunnassa huvittaa vaikka
laki koko maassa on sama.
Esimerkiksi Sosiaalihuoltolaki
jossa määrätään että laissa mainittujen syiden vuoksi
on lapsiperheille järjestettävä konkreettista työtä tekevä kodinhoitaja.
Joka ei siis ole todellakaan ole
mikään korvapalvelija, kahvinkittaaja, sohvalla istuksija lastensuojelusta.
Huom.
Tälläkin palstalla aika ajoin tulee ilmi,
että perheen lapset on otettu huostaan esimerkiksi sairauden, vamman, väsymyksen, perhetilanteen jne jne vuoksi.
Nämä tilanteet viranomaisten taholta päätettynä ja järjestettynä
ovat LAITTOMIA ELI RIKOLLISIA.
Kunnan sosiaalihuollon on aina ja jokaiselle
kodinhoitajaa pyytävälle ja tarvitsevalle lapsiperheelle
tehtävä ja annettava muutoksenhakukelpoinen päätös
jos kunnan sosiaalihuollosta ei ole konkreettista työtä tekevää kodinhoitajaa antaa.
Yhtäkään perhettä eikä lasta saa siis siirtää edellä mainittujen syiden ja kodinhoitaja -pyynnön vuoksi
lastensuojeluun asiakasperheeksi!