tilanteen tasalla oleva nainen. Mulla on monta korkeakoulututkintoa, ja olen ammatillisesti pätevä moneen työhön. Ihmettelen ettei monet naiset hae itselleen semmoista työtä jossa ovat hyviä, tai kouluttaudu moneen ammattiin. Itse en voisi kuvitella luuhavani työttömänä tai käyvän työkkärissä kinuamassa huonosti palkattua työtä.
En voisi kuvitella, että elättäisin lapsetn toisten rahoilla. Minä olen erittäin kykenevä moneen asiaan yhtä aikaa.
Naiset, kyllä te pärjäätte, ja te olette hyviä ihmisiä, kun vain annatte itselle mahdollisuuden.
Älkää aliarvoiko itseänne.
Yritä tsempata teitä masentuneita tai suruissaan epäonnisia naisia. Kyllä tekin vielä olette minun tasoisia, jos ette, niin kaikki on kotiinpäin.
Olen erittäin sivistynyt ja
12
134
Vastaukset
- sivistynyt ja ajan t
Niin siis meille "sivistyneille ja ajan tasalla oleville" riittää kyllä ihan yksikin korkeakoulutus =) Etkö ole päässyt alkuperäistä koulutustasi vastaavaan työhön, kun olet joutunut kouluttautumaan uudelleen ? Etkö ole haastatteluissa tai työssäsi ollutkaan tarpeeksi sivistynyt ja ajan tasalla ? Etkö ole valinnut sellaista koulutusta jossa olet hyvä, kun niitä on useita täytynyt hankkia ?
- pinnat hälle
Aloittajahan on renessanssi-ihminen, taitava monella eri alalla, yleisnero luultavasti ja menestyynyt usealla elämänalueelle. Ei pidä ala-arvioida.
- sdfghjk.lmnb
Miksi pitäisi moneen ammattiin kouluttautua? Itse tulen kouluttautumaan vain ja ainoastaa yhteen ammattiin,s e riittää hyvin. Eipä mene aika sitten hukkaan kouluttautuessa moneen ammattiin, kun voi tehdä sitä yhtä työtä, jota rakastaa. Turhaan menisi hyvät työvuodet
. - toimitusjohtaja Suur
Tämänlaisessa maassa, on hyvä jos on useampi ammatti, korkeakoulutasoinen, kun useat firmat menevät konkkaan ja porukat pihalle. Aina pitää olla varasuunnitelma.
Niin ja oma yritys on hieno vaihtoehto. Sieltä ei koskaan joudu ulos itse, kun osaa vain homman.
Mullakino n viisi eri yritystä, ja kaikki toimii. Yksi tosi suuri ja muut sitten pienempiä. Suosittelen teillekin. - paljastut joka kerta
Ai Lissu on nyt korkeastikoulutettu viisinkertainen yrittäjä :D
Kirjoitustyyli paljastaa Lissun joka kerta, ihan sama mikä palsta, mikä kommentti, mikä keskustelu, tai mikä rooli hänellä juuri sillä hetkellä on päällä. - yhdelläkin pärjää
Minä valmistuin lääkiksestä yleislääkäriksi 3 vuotta sitten ja töitä on tarjolla enemmän kuin ehtisin tekemään, ja rakennutimme juuri mieheni kanssa 350 000 euron talon. Kyllä minulle tämä tutkinto riittää :)
- no jopas
Kirjoituksesi tyyli kuitenkin paljastaa jälleen kerran sen tosiseikan, että sydämen sivistystä koulutuksella ei saa!
- ...
Aliarvioko itseänne... No jaa en aliarvio, mä yliarvioin...
Minulla on yksi ja sama ala, jossa haluan työskennellä, olen aina halunnut ja täällä varmaan pysyn, teen siis työtä psykiatristen lasten parissa. Pohjakoulutus on tietenkin psykitrinen hoitoalan koulutus. erilaisia näkökulmia siihen samaan työhöni olen hakenut; minulla on nuorisohjaajan koulutus, kulttuurialan tutkinto, kasvatusalan opintoja, liikuntatieteiden opintoja, psykologianopintoja ja lisäksi olen opiskellut eräoppaaksi. Kaikki siis vain tuota yhtä ammattia varten, että olen mahdollisimman monipuolinen ja hyvä työntekijä omassa perustyössäni.
Mutta nyt mä olen myös äiti ja huomaan vain vaivaksi tuon kaiken aiemman opiskeluintoni. Ajatellaan nyt esimerkiksi harrastustoimintaa. Harrastekerhoni järjestää jonkun tapahtuman, kukas muu sen järjestäisi kuin tapahtuma tuotanon "asiantuntija" minä. Jossain tarvitaan nuorisoryhmän retkeilyohjaajaa, kukas muu se voisin olla kuin minä.
Mä en osaa sanoa ei, sillä tiedän, joo, minähän se olen paras tekemään, kun minä alan tehdä niin juttu onnistuu ja siitä tulee laadukas, koska koulutukset ja työ ovat antaneet vahvan pohjan kaikkeen tuollaiseen. Jos yritän tarjota, että eikö joku muu voisi, saan vastaukseksi juuri sen, että kun sinä osaat ja sinulta onnistuu niin hyvin...
Mä olen ihan täysin yliarvioinut omat voimani. Sen lisäksi, että käyn töissä ja hoidan lastani on meneillään aina projekti tai pari vapaa-ajan toimintaan liittyen. Avopuoliso tästä on riemuissaan, eihän aikaa parisuhteelle juurikaan ole. Mä valvon öitä purren hammasta stressaantuneena, aina on jokin aikaraja umpeutumassa, mutta aikaa ei tunnu riittävän...
En mä osaisi olla ettei mitään olisi menossa, mutta silti välillä katselen kateellisena esimerkiksi työkavereitani, jotka käyvät vain töissä ja loppuajan ovat perheen kanssa ja tekevät jotain jos huvittaa ja jos ei huvita eivät tee mitään.
Kannattaa siis muistaa sekin puoli, että koulutuksen saaminen on suomessa oikeus, mutta oikeuteen kuuluu myös velvollisuudet. Jos hankit yhteiskunnalta ilmaisia koulutuksia ihan vain huvin vuoksi, niin pitää sinun sitten huvinvuoksi olla valmis myös antamaan yhteisöllesi sitä ammattitaitoasi. ja jotta voit pitää yllä sitä ammattitaitoasi (ettei kallis opiskeluaika mene hukkaan) on vain tehtävä alan hommia, eli ratkaisu ei ole sekään, että kieltätydyt aina esimerkiksi retkeilyryhmien vetämisestä, sillä ethän pian enää voi kertoa olevasi eräopas, jos et ole opastanut ryhmiä vuosikausiin.
Jos mä saisin nyt veivattua aikaa taaksepäin, niin se yksi tutkinto olisi riittänyt, ja niitä itseäni kiinnostavia asioita olisin vain lueskellut ilman tutkintoja itsenäisesti, ei ihmiset asuinpaikkakunnalla tietäisi, että tuo ihminen on hyvä sellaisessa ja sellaisessa. - osaan kaiken mitä ta
Nykyisin pääsee kouluun kun kouluun tai kursseille kun vaan hakee. Minä olen päässyt kaikillekursseille mihnne olen hakenut, olen niin erinoimainen ja hyvät arvosanat.
Aina pitää opiskella isompia titteleitä ja valmiuksia vaikka mihinkä.
Kohta porskutan varmaan suurensuuren yrityksen johdossa, pompottamassa alaisia ja johtohenkilökuntaa.
Monet firmat jäävät osaamisestanipaitsi, joten olenerittäin arvokas ihminen työssä kuin työssä.-- mxpcodifgsp
Oletko kuullut sanontaa ahneella on....jne.
- ei syö liikaa
mxpcodifgsp kirjoitti:
Oletko kuullut sanontaa ahneella on....jne.
Joo oeln kuullut. Kurjaa heille jotka ovat ahneita ja syövät itsenä punkeroiksi.
Mutta onneksi lukemisesta ei tule ongelmia vaan se viisaannuttaa.
- Äly hoi....
Missähän se viisaus/sivistys näkyy, kun kirjoituksistasi se sivistys/viisaus ei tule ilmi????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958