Miksi lapsen pitää kärsiä.

Sannanen

En todellakaan ymmärrä. Minulla on 10 vuotias poika. Erosin pojan isästä pojan ollessa 3 kuukauden ikäinen koska pojan isä oli väkivaltainen minuakohtaan ja joi kokoajan. Kun jätin hänet niin hän kävi myös käsiksi äitiini.
Jokatapaukseesa ex anoppini kokoajan tekee minusta kaiken maailman ilmoituksia milloin lastensuojeluun milloin kelaan ym. Hän siis ilmoittaa esim että poika ei saa ruokaa koti paskaa täynnä,kelaan ilmoittaa että meillä asuu joku mues ja kaikkee muuta mikä ei edes pidä paikkaansa. Ajattelin ensin että tästä tulisi loppu kun aikaa vähän menee mutta tätä on jatkunut jo 10 vuotta. Lastensuojelu ei ole koskaan nähnyt mitään lastensuojeluaasiaa kodissani ja eivät ole ottanut 9 vuoteen ilmoituksia tosissaan mutta ei ole kivaa kokoajan kelaan selvittää että täälä ei asu ketään koska olen oikeasti sinkku. Mä en todellakaan ymmärrä miksi tämä ex anoppi tekee kokoajan kiusaa kaikilla mahdollisilla tavoilla. Meillä ei ole ikinä sekasta koska mä oon luonteeltani tip top ihminen ja poika ei todellakaan ole ikinä nähnyt nälkää ym. Mä en ymmärrä olen kaikkeni tehnyt, hänen poikansa pitää välillä vuodenkin taukoja eikä nää tätä meidän poikaa ja annan pojan aina tälle ex anopille jokatoinen viikonloppu koska katson että se on kumminkin poikani parhaaksi. Yritän olla mahdollisimman sovussa, en ole ikinä sanonut tälle ex anopille halaistua sanaakaan sen ilmoituksista koska en halua tapella. Mutta miksi? Mitä pahaa olen tehnyt että hän ei näinkään monen vuodenjälkeen jätä minua rauhaan vaan tekee kaikella mahdollisella tavalla kokoajan kiusaa?Nyt hän on myös alkanut haukkumaan minua pojalleni, mä olen niin huono ihminen kun jätin poikani isän aikoinaan ja mä olen h###a ym ym. Poikani joutuu nyt sit tällästä kuuntelemaan. Sitten tää ex anoppi kyselee pojaltani kokoajan että kummanluona asut mielummin hänen vai äitin luona ja sit kun poika vastaa että äitinluona suuttuu tää ex anoppi pojalla ja silti jatkaa kokoajan kyselyä. Eikö se riitä että poika kerran vastaa. En tiedä miksi hän tekee näin?

13

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ........

      Sinun asemassasi alkaisin kyllä jo vähitellen harkita tapaamisten rajoittamista. Olen kanssasi aivan samaa mieltä siitä, että lapsen on hyvä tutustua isovanhempiinsa myös tällaisissa tapauksissa, mutta jos kerran mummo ei osaa käyttäytyä edes lapsen kanssa, niin sitten ei vain osaa. Ei lasta saa painostaa tekemään valintaa äitinsä ja kenenkään muun välillä eikä varsinkaan saa suuttua, kun lapsi valitsee äidin. Myös äidin haukkuminen lapselle ei ole asiallista.

    • lasten turvallisuus

      Hei, jos kaikki tuo puhe on totta, mitä kerrot avaaja - niin johan ainakin minä menisin tekemään tuollaisesta anopista rikosilmoituksen ja hakisin lähestymiskieltoa hänelle. Anoppisi on sairas, tokkopa hän tuolla tavoin toimiessaan on hyvä isoäiti lapsenlapselleen. Minä ainakaan en antaisi lastani tuollaisen isoäidin hoiviin.

      • lähestymiskielto

        Samaa mieltä, tuo kuulostaa jo niin tahalliselta kiusanteolta, että kannattaa kävellä pliisilaitokselle ja anoa lähestymiskieltoa joka koskettaisi sinua ja lasta.


    • Sannanen

      Eikö se olis vähän radikaalista mennä tekee rikosilmoitus pojan mummosta? Siitä varmaan sota syntyis. Olen tähänasti ollut hiljaa ja ottanut vastaan kaiken mitä tulee mutta nytkun hän tosiaan on alkanut haukkumaan mua pojalle tai poika ainakin kertoo vasta nyt ja laittaa valitsemaan mummon ja äidin väliltä niin kieltämättä tulee tosi kurja olo jälleen. Mummo on kumminkin tärkeä ihminen pojalle ja en viittis akaa välejä rikkomaan mutta väkisinkin tulee mieleen että pitäiskö alkaa sanoo vähän jo takasinkin kun ei tää neutraalina hiljasena olo näytä mitään hyödyttävän ei loppuu taida tulla koskaan kun on jo 10 vuotta kestänyt? Joten hyvät neuvot ovat terve tulleita.

      • ....................

        No kuules...en tiedä pitäisikö sun alkaa sanomaan takaisin, jos mummo on luonteeltaan riidanhaluinen niin varmaan vaan yltyisi siitä? Vai etkö ole koskaan sanonut yhtään mitään tästä 10 vuotta jatkuneesta kiusanteosta? Hiukan ihmetyttää miksi olet noin kauan tuollaista kestänyt ihan vaiti... Kai sun nyt jotenkin täytyis ne rajat sille mummolle asettaa, sinusta se on kiinni. Sinun lapsesi on kyseessä ja sinä päätät vanhempana kenen kanssa hän on, kellä hoidossa jne. Ei me täällä palstalla voida sun puolesta sitä päättää ja niille asioille mitään tehdä.


    • kiltti anoppi

      Ex-anoppisi aiheuttaa myös aika ristiriitaisia ajatuksia 10-vuotiaalle pojallesi. Lapsethan ovat tunnetusti lojaaleja ja rakastavat niin äitiä, isää kuin isovanhempiaankin. Mitä ristiriitaa ex-anoppisi saakaan aikaan pojan mielessä, kun haukkuu sinua - kuka on pienen lapsen mielestä oikeassa, kuka väärässä?
      Olet eronnut miehestäsi, mutta voitko esim tuon hankalan ex-anopin takia aloittaa mitään uutta ihmissuhdetta ilman, että anoppi puuttuisi elämääsi? Ainakin kertomasi tilanteen perusteella minä pitäisin ison pesäeron ex-anoppiini ja eläisin kaukana hänen vaikutusvallastaan ihan omaa elämääni pojan kanssa. Voit vaikka alkaa harrastaa yhteisiä rientoja tai harrastuksia. Järjestä asiat niin, että yhteistä aikaa ex-anopin kanssa ei järjesty.

    • Huolestunut mummi

      Onkohan ex-anoppisi näitä sairaita narsisti tyyppejä? Mulla omakohtaisia kokemuksia ex-miniästä. Yrittäny erittäin aktiivisesti saada lapsenlapseni käännytettyä minua vastaan-onnistumatta.En tuppaudu lasten elämään,mutta olen antamassa tukea ja turvaa,kun äiti laittaa varsinkin vanhemman pojan "pihalle". Näitä häätöjä tapahtuu yhä useammin.Syy yleensä se ,ettei äiti saa tahtoaan läpi,mikä voi olla aivan mitä tahansa.Pojan ollessa vielä ala-asteella,tuli vain tekstiviesti ilmoitus pojan tulosta.Edellisenä päivänä tuli viesti,miten olen sairas juoppo,ettei lapset haluu nähdäkään. Lastensuojelu on aivan turhanpäiväinen laitos-siellä pärjää,kun osaa vakuuttavasti valehdella ja vähän itkeä pirauttaa. Äiti kehuukin hyvin voiton varmana,miten hän osaa käsitellä sossun tanttoja.Pelonsekaisin tuntein seuraan sivusta,mitä vielä tulee tapahtumaan. Pojastani-lasten isästä-aivan uskomattomia juttuja äiti kertoo lapsille ja lastensuojeluun.Lapset ei enää noteeraa onneksi näitä.Kun kyseessä on tälläinen sairas narsisti,ei voi muuta,kun pysyä mahdollisemman kaukana. Lapset pitää yhteyttä vapaaehtoisesti,en todellakaan ole vaatimassa heiltä sitä.Olen tavattavissa,kun he apua tarvitsevat. Lasten isällä ja minulla on vaan voimaton olo,mitä tehdä. Loputon ymmärtäminen tollasta ihmistä kohtaan ei johda mihinkään.Minä en ole missään tekemisissä lasten äidin kanssa-en vastaa soittoihin enkä viesteihin. Parannusta on turha toivoa-tollanen tyyppi vain sekoo enemmän,mitä vanhemmaksi tulee.Valitettavasti!

      • Itsekäs mummo

        Kuuluukohan tämä yl. tänne isovanhempien palstalle?
        Mitä mieltä olette?
        Itse vaan joskus niin kovasti kaipais enemmän niitä isovanhempien juttuja, joihin aina joku loukattu tai loukkaava ex-miniä ei kommentoisi


    • nyssykkä

      Hei Sannanen!

      Ei muuta kuin rikosilmoitus anopista. Kyseessä kunnianloukkaus. Onhan se harmillista tehdä anopista rikosilmoitus, mutta kyllä hänkin on tietentahtoen suunnitelmallisesti Sinua piinannut jo kymmenen vuotta. Aika pirulainen on.
      Ja sitten vielä tosiaan lähestymiskielto, niin saapahan hänkin ajattelemisen aihetta, kun ei voi mitenkään tavata ja olla yhteyksissä lapsenlapseensakaan.

      Anopilla ei taida olla tervettä ajankulua omasta takaa.

      Älä lannistu.

    • Sannanen

      Noniin koulua oli tänään toinen päivä.
      Asumme 18 kilometrinpäässä koulusta joten pojalla on koulu kyyti.
      Opettaja soitti huolissaan tänään, mummi oli tullut kouluun ja vaatinut pojan mukaan ja ottanut hänet vaan koulusta ja että poika ei sitten tule taksissa kotiin.
      Koitin soittaa mummolle, puhelimeen ei vastata.
      Soitin poikani puhelimeen ja poika sanoi että mummi käski sanomaan että haen hänet illalla mitä helw?
      Kyl taas laittanut mummi kapuloita rattaisiin mitä teen?
      Opettajan mukaan mummi oli ollut pidättelemätön joten eivät voineet asialle mitään.
      Poliisille soitto olisi kuulema ollut turhaa koska he eivät enään olleet paikalla joten he soittivat koulusta minulle ja asia on nyt minun ja eks anopin välinen.
      Kyllä olen päättänyt että teen hänen touhustaan rikos ilmoituksen muuten ei loppua tule.
      Mutta mitä voin tehdä just nut ja just tälläsessa tapauksessa?

      • nyssykkä

        Hei taas Sannanen.

        Johan on kyllä hel...tinmoinen anoppi.
        Tee, kuten "poika sinä tärkeät" kirjoittaa, että kirjallisesti kouluun ilmoitat, kuka/ketkä pojan voi hakea. Ei tuo anoppisi taida olla ihan tolkuissaan.

        Ja tosiaan, poliisi ei tule koululle tilanteeseen, jos se "ei ole päällä". eli jos anoppi ehti jo kirmaista pakoon pojan kanssa. Mutta kyllähän poliisikin tulee ja hakee pojan, jos joku lapsen luvatta vie.

        Kyllähän nyt yhdelle anopille laki löytyy. Onpa tosi rasittava tapaus. Ja Sinä ehkä olet hänen suhteensa liian kärsivällinen ja kiltti. Ei muuta kuin pökköä pesään, eli Sinulla ja pojallasi on oikeus olla rauhassa ja jos se ei hyvällä mene (kuten ei kymmenen vuoden aikana ole mennyt...) perille, niin sitten pahalla. Olet ihan tarpeeksi jo sietänyt.


    • poika+sinä tärkeät

      Ensiksi: Sanot sinne kouluun, että mummolla ei ole pojan kouluun mitään asiaa. Ja mummolle ei saa antaa poikaa mukaan - kirjoita koululle kirjallinen ilmoitus kenen kanssa poika voi koulusta lähteä.

      Toiseksi: Otat itse poliisille ja lastensuojeluviranomaisille yhteyden ja teet ilmoituksen mummosta. Ensinnäkään mummolla ei ole minkäänlaista oikeutta poikaasi, vain ex-miehesihän kanssa sinulla on yhteishuoltajuus. (Minä lopettaisin yhteydenpidon kokonaan tuollaisen mummon kanssa ja todellakin hakisin surutta lähestymiskiellon).

      Kolmanneksi: Ottaisin etäisyyttä koko entiseen perheeseeni, muuttaisin toiselle paikkakunnalle ja puhelimeni salaiseksi. Ex-miehen kanssa muuttaisin huoltajuuden niin, että hän saisi tavata poikaa mutta ei viedä häntä mummon hoteisiin.

      Ps. Tiedän lapsia, joista on kasvanut aikanaa tasapainottomia aikuisia - jokaisen läheisen ihmisen riepottaessa lasta edestakaisin ja puhuen pahaa toisistaan.

    • JK

      SULLAON HULLUANOPPI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2880
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      115
      2145
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1554
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      70
      1013
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      911
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      884
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      880
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      795
    10. Ma 30.9 tosiko tv klo 18 suorana Tikkalanmäeltä

      Virastolta suorana. Äänestyksistä sitten puhutaan illalla ja huomenna, onko kepuvasemmisto kuntalaisten tahdon mukaan to
      Pyhäjärvi
      93
      736
    Aihe