Arhinmäen kielikurssi maksaa

6661e

MUTTA VAIN HAKKARAISEN KIELIKURSSI ON ESILLÄ..MIKSIKÖHÄN?

Verkkolehti Pietar.in kertoo seuraavaa:

"Iltalehden mukaan seitsemäntoista kansanedustajaa lähtee eduskunnan maksamalle kielikursseille. Esimerkiksi Teuvo Hakkarainen lähtee elokuussa Maltalle opiskelemaan englantia viikoksi ja se maksaa noin 3 600 euroa.

Hakkaraisen kielikurssi on vielä halpa verrattuna Paavo Arhinmäen kurssin hintaan. Hänen matka ja englannin opiskelu maksaa 6 661 euroa.

Hienosti kulutetaan jälleen kansan rahaa turhuuksiin ja samalla leikataan muiden rahoista. Näitäkin voisi aivan hyvin opiskella lähempänäkin ja halvemmalla.

Kepun Anne Kalmari lähtee oppimaan Englantia 4 160 eurolla, vaikka on tehnyt agronomin päättötyönsä Englannissa. Vihreiden Satu Haapanen on syntynyt Ruotsissa ja kehuu puhuvansa useampaa eurooppalaista kieltä. Hänen Ruotsin opiskelu maksaa 3 770 euroa.

Haapanen on myös opettaja, lisäksi kielikursseille lähtee muitakin opettajia. He ovat SDP:n Tuula Peltonen ja Pauliina Viitamies. Myös yhteiskuntatieteiden tohtori Anna Kontula ja oikeustieteen kandidaatti Markus Lohi.

Olisi kiva tietää, että miten lähtivät valittiin vai pääsikö kaikki halukkaat lähtemään. Varmasti olisi parempiakin vaihtoehtoja ollut"

10

121

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tulipa...

      Kallista enkkua...

      • huusianna

        Eikun kallista pakkoruotsia. Pakkoruotsi kustannetaan suomalaisten ranskan, saksan, venäjän, espanjan ym. tarpeellisten kielien taidoista, jotka jäävät opiskelematta!


      • huusianna

        Kaikkein kielitaidottomanpien suomalaisten, kuten Heinäkuorman pakkoruotsi kustannettiin kaikkein tärkeimmän kielen, englannin kielen taidosta joka jäi opiskelematta.

        Heinäkuorma hallitisee ruotsin kielen. Pakkoruotsi kun oli syrjäyttänyt Heinäkuorman englannin kielen taidon. Erittäin kallista pakkoruotsia, 90 000€ englannin kurssista jonka kansa maksoi.

        Heinäkuorma kannattaa pakkoruotsia koska luulee että Suomella on varaa laittaa kaikki suomalaiset 90 000€ arvoiselle englannin kielen kurssille.

        Pakkoruotsi kustannetaan tavallisesti suomalaisten ranskan, saksan, venäjän, espanjan ym. tarpeellisten kielien taidoista, jotka jäävät opiskelematta! Kaikkein kielitaidottomanpien suomalaisten, kuten Heinäkuorman pakkoruotsi kustannettiin kaikkein tärkeimmän kielen, englannin kielen taidosta joka jäi opiskelematta.


      • huusianna
        huusianna kirjoitti:

        Kaikkein kielitaidottomanpien suomalaisten, kuten Heinäkuorman pakkoruotsi kustannettiin kaikkein tärkeimmän kielen, englannin kielen taidosta joka jäi opiskelematta.

        Heinäkuorma hallitisee ruotsin kielen. Pakkoruotsi kun oli syrjäyttänyt Heinäkuorman englannin kielen taidon. Erittäin kallista pakkoruotsia, 90 000€ englannin kurssista jonka kansa maksoi.

        Heinäkuorma kannattaa pakkoruotsia koska luulee että Suomella on varaa laittaa kaikki suomalaiset 90 000€ arvoiselle englannin kielen kurssille.

        Pakkoruotsi kustannetaan tavallisesti suomalaisten ranskan, saksan, venäjän, espanjan ym. tarpeellisten kielien taidoista, jotka jäävät opiskelematta! Kaikkein kielitaidottomanpien suomalaisten, kuten Heinäkuorman pakkoruotsi kustannettiin kaikkein tärkeimmän kielen, englannin kielen taidosta joka jäi opiskelematta.

        Eero Heinäkuorman 108 000€ kielikurssista puhuttiin jo 6 vuotta sitten. Löytyyköhän kielikurssistakaan todistusta?

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/3282451
        http://keskustelu.suomi24.fi/node/2198256


      • aika näyttää...

        Aika näyttää nouseeko enkku reissulla Haccaraisen päähän vai joku muu.... vai valmistautuuko mies siellä Deekun MM-kisoihin..?


    • kysyjä.

      no kuule sen vuoksi hakkarainen on esillä niin näkyvästi koska perSSut vakuuttivat että he ovat rehellinen porukka ja eivät sorru mihinkään turhaan tuhlailuun. eli niin kuin tuossa itse edellä lainaat:

      "Hienosti kulutetaan jälleen kansan rahaa turhuuksiin ja samalla leikataan muiden rahoista. Näitäkin voisi aivan hyvin opiskella lähempänäkin ja halvemmalla."

      tätä te perSSut lupasitte populistisesti vastustaa, mutta nyt uitte samassa meresssä kaulaa myöten. kaiken lisäksi hakkarainen lähtee maltalle, jossa ei taatusti ole tarjolla mitään kielioppia tai luentoja. jos sellaiseksi ei nyt lasketa paikallisia strippibaareja ja turisteja jotka mesovat niissä ilman paitaa...

      • niin helvetin kuumaa

        Eiköhän Maltalla ole elokuussa niin helvetin kuumaakin, että Hakkarainen saa takuulla ainakin jonkinlaista esimakua helvetin esikartanoista. On sitä paitsi kiva kuulla sitten sen Hakkaraisen maltalaista aksenttia, jos hän on jonkin sanan siellä oppinut ääntämään.


    • Äimän Käki

      Ruotsalaiset ovat inttäneet, että kielikylvyt ovat tehokas tapa opiskella kieliä. Valitettavasti Suomessa tarjotaan kielikylpyjä vain kielistä kaikkein turhimmalle, pakkoruotsille. Siksi kielitaidottomien poliitikkojen pitää mennä ulkomaille opettelemaan englantia.

      Ja eihän suomalaisten tarvitse yleensä osata muuta kuin ruotsia, jotta pystyvät palvelemaan kielielitistejä heidän omalla kielellään. Ne harvat poikkeukset, jotka tarvitsevat englantia, voidaan hyvin kustantaa ulkomaille 100 000 euron hintaisille kursseille.

      Kyllä ruotsalaiset opiskelevat sen englannin meidän puolestamme ja hoitavat mielellään kaiken kauppamme ja ulkomaan-suhteemme.

      Mutta vähintä mitä voidaan koulutettavilta poliitikoilta vastineeksi vaatia, olisi kielikoe takaisin tultaessa: jos ei läpäise, niin sitten takaisin omalla kustannuksella jatko-opiskelemaan. Muutenhan ne vain polttavat nahkaansa rannalla.

    • huusianna

      Julkisuudessa käsiteltyjen poliitikkojen englannin kielen kielikurssit ovat tärkeitä esimerkkejä pakkoruotsin haitoista. Jos kansanedustaja ei osaa englantia on hänen opeteltava se ehdottomasti.

      Useat ihmiset oppivat vain yhden vieraan kielen ja pakkoruotsi vie yhden vieraan kielen paikan kaikilta jotka sitä opiskelevat.

      Muistan että Eero Heinäluoma kävi englannin kielen kurssilla joka maksoi 108 000 € veronmaksajille. Pakkoruotsia hän kyllä osasi jo silloin.


      Paavo Arhinmäki on pakkoruotsittaja koska on itse ruotsinkielisen verkoston edunsaaja/kiilaaja/hyödyntäjä.


      Wikipedissa Paavo Arhinmäestä:

      "Hän on lukenut pitkän ruotsin ja paikkaillut englannin taitojaan eduskunnan kielikursseilla."

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Paavo_Arhinmäki


      Paavon omilta ruotsinkielisiltä sivuilta.

      "Studerat vid Soc&kom, sociologi som huvudämnet." = Opiskeli ruotsinkieliselä puolellla Helsingin yliopistossa, josta ei mainittu hänen omilla suomenkielisellä sivuillaan. Missään ei mainittu ettei ole valmistunut vieläkään.

      http://www.paavoarhinmaki.fi/po-svenska/
      http://sockom.helsinki.fi/



      MTV3
      Arhinmäki toimii Pohjoismaiden neuvoston Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Vuonna 1976 syntyneet, Pasilasta kotoisin olevat helsinkiläismiehet eivät yleensä hallitse kovinkaan hyvin ruotsia.

      Pitkän ruotsin lukeminen tekee Arhinmäestä poikkeuksen tässä joukossa. Englantia Arhinmäki ei kansanedustajaksi tultuaan puhunut juuri enempää kuin brittikatsomoissa viihtyvän jalkapallofanin oli välttämätöntä.

      Sittemmin Arhinmäki on osallistunut eduskunnan kielikursseille Englannissa. Kurssimatkoihin hän on kätevästi onnistunut yhdistämään jalkapallo-ottelujen seuraamisen

      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/06/896463

      Pakkoruotsi kustannetaan tavallisesti suomalaisten ranskan, saksan, venäjän, espanjan ym. tarpeellisten kielien taidoista, jotka jäävät opiskelematta!

      Kaikkein kielitaidottomampien suomalaisten, kuten Heinäkuorman ja Arhinmäen pakkoruotsi kustannettiin kaikkein tärkeimmän kielen, englannin kielen taidosta joka jäi opiskelematta.

      Pakkoruotsi oli syrjäyttänyt Heinäkuorman ja Arhinmäen englannin kielen taidon.

    • totuus esiin

      Kenen tahansa lukion käyneen tai edes televisiota katselleen henkilön täytyy osata englantia. Sellainen edustaja tai ministeri joka tarvitsee kuuden tonnin kielikurssin nelikymppisenä on idiootti tai häikäilemätön huijari.

      Edesvastuuseen ja nimet julki hesarissa ja parissa muussa valtakunnallisessa lehdessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      97
      4399
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3273
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2360
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1368
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      999
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      32
      996
    7. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      25
      990
    8. 153
      985
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      914
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      862
    Aihe