Kreikassa oli erittäin onnistuneet kesäkisat Special Olympics urheilijoille. Yhteensä kisoissa oli 7000 urheilijaa 185 eri maasta.
Judo oteltiin kolmena päivänä ja kaksi mestaruutta tuli Suomeen. Onnittelut Petri Kuusistolle ja Kirsi Kompalle ja heidän valmentajilleen Ilkka Valtasaarelle ja Jukka Tarkiaiselle loistavasta työstä mitalien eteen. Samoin onnittelut koko judojoukkueelle hyvästä kokonaismenestyksestä.
Tuomarin näkökulmasta kisat meni judon osalta hyvin, ottelut oteltiin kahdella matolla viisi tuomaria kummallakin. Ottelut kesti noin 3-4 tuntia päivässä. Tuomareiden yhteinen linja pysyi koko kilpailun ajan. Shanghain (4 vuotta sitten) kisoihin verrattuna taso oli noussut ja osallistujapohja laajentunut. Paljon hyvää työtä on tehty tässä välillä joka maassa. Kokonaisuudessaan nämä kesäkisat saatiin kunnialla läpi Kreikan vaikeista oloista huolimatta. Kiitokset myös Kreikan suurlähettiläille koko Suomen joukkueen kutsumisesta suurlähetystöön.
Oli hienoa olla mukana jälleen upeassa tapahtumassa.
Special Olympics Games Kreikka
Rami Myllymäki
0
101
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 99613
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564