Huostaanotot ovat raakaa bisnestä

lapsikauppaa

 
 Tämä ote on Ruotsin lastensuojelua käsittelevästä Seura-lehden jutusta yli kymmenen vuoden takaa. Ilmeisesti sama kelvoton systeemi on kopioitu Suomeen, samoin perustein. Paisuva , virkojensa puolesta pelkäävä sosiaalivirkamieskunta ei löytänyt enää kurjuudessa eläviä lapsia, joten alkoi kehitellä huostaanotoille muita syitä.
"Tukholman liepeillä idyllisellä Lidingön saarella asuvan Eva Aminoffin ja hänen Aleksanteri-poikansa helvetti alkoi 14 syyskuuta 1980. Päivän piti alla silloin 10-votiaan pojan viimeinen koulussa, sillä he olivat lähdössä talveksi Boliviaan.
- Tein hölmöyden olin hakenut pojalle koululomaa lukuvudeksi: Yhtä hyvin olisimme voineet vain lähteä, puhumatta kenelläkään mitään, panna pojan Boliviassa kouluun ja tulla seuraavaksi kesäksi takaisin. Kukaan ei olisi puuttunut asiaan, Aminoff arvioi.
- Nähtävästi koulusta ilmoitettiin sosiaaliviranomaisille että nyt ne lähtevät. Sosiaali soitti minulle ja ilmoitti, että poikanne on otettu huostaan.
Eva Aminoff käyttää Ruotsin sosiaaliviranomaisista ivallista nimitystä »sosiaali» kuvaamaan järjestelmän kasvottomuutta ja itsevaltiutta. Hän väittää, ettei huostaanottoa koskaan perusteltu hänelle asiallisesti.
- Seuraavana päivänä sosiaali toi puolen liuskan mittaisen sel-vityksen, jossa sanottiin että "äidiltä puuttuu lapsenkasvatuskyky". Mitähän se tarkoittaa?
- Myöhemmin perusteltiin. että äidillä ja pojalla on symbioottinen suhde. Eiköhän jokaisella äidillä ja lapsella ole symbioottinen suhde, Aminoff huomauttaa.
Symbioottinen suhde saattaa merkitä täydellistä riippuvuutta.
Ääritapauksessa lapsi ei suostu lähtemään kouluun, koska ei voi olla hetkeäkään erossa äidistään ja äiti hyväksyy tilanteen. Suomessakin on huostaanotettuna lapsia tällaisin perustein.
Ei kuitenkaan vaikuta uskottavalta, että Aminoffien tapauksessa olisi kyse ollut näin sairaalloisesta riippuvuudesta. Sitä paitsi turkulainen lastenpsykiatri, professori Maija-Liisa Koski huomautti tapauksesta antamassaan lausunnossa, että "kun symbioottisesti äitiinsä kiinnittynyt lapsi traumaattisesti erotetaan, hänen tilansa huononee. Siksi Euroopassa pyritään nykyään välttämään symbioottisen äiti-lapsi-siteen traumaattista katkaisernista". Sen sijaan lasta ja äitiä pyritään tukemaan suhteen kehittämiseksi vähemmän sitovaksi.
 
Juoppo kasvattajana
Aminoffien tapauksessa huostaanotto oli varmasti traumaattinen operaatio.
- Aleksanteri eristettiin minusta täydellisesti. En saanut tavata, soittaa enkä kirjoittaa. Minulle selitettiin, että vaikutukseni poikaan on liian suuri. He tiesivät, että poika pakenee, jos tapaa minut, Eva Aminoff kertoo.
Pakeneminen olikin tavoitteena. Se onnistuikin huostaanoton alussa kerran ja poika pääsi ystävien avulla laivalla Suomeen saakka. Siellä hän hakeutui turvaan Lastenlinnaan, josta Ruotsin sosiaali kuitenkin kaappasi hänet takaisin suomalaisen henkilökunnan katsellessa vierestä. Sen jälkeen poika sijoitettiin syrjäiselle saarelle kasvatusvanhempien hoitoon. Aminoff piirtää kirjassaan kasvatuskodista julman kuvan. Kasvatusisä oli juoppo sadisti; hänen avovaimonsa huorahtava kulkuri: Suurimman osan aikaa poikaa ei päästetty kouluun, eikä koti-opetustakaan järjestetty. Äidille ei sijoituspaikkaa kerrottu, edes joulukorttia ei saanut lähettää. Kirja on kuin jännitysromaani kuvatessaan, kuinka äiti etsi ys- tävien ja yksityisetsivien avulla poikaa pitkin Ruotsia.
Kun vankeutta,kuten Aminoff huostaanottoa nimittää, oli kestänyt lähes viisi vuotta, poika onnistui pakenemaan - kasvatusisän maatessa humalassa - soutamalla saaresta mantereelle ja osin liftaamalla, osin kävelemällä Tukholmaan. Hänet toimitettiin nopeasti Suomeen turvaan.
- Ruotsin sosiaali lähetti vielä Suomeen edustajansa ja suostutteli meitä hyväksymään Aleksanterille toisen huoltajan. Emme suostuneet mihinkään, ja niin eräänä päivänä tuli kirje, jossa kerrottiin että huostaanotto on purettu. Kaikki oikeustoimet oli yhtäkkiä pyyhitty pois.
- Vein asian Strasbourgin ihmisoikeustuomioistuimeen. Sen määräämät sovittelijat neuvottelivat 1986 sopimuksen, jonka mukaan minulle maksettiin korvauksia 200 000 kruunua ja asianajajalleni 136000 kruunun palkkio.Olisin oikeastaan halunnut viedä jutun loppuun tuomioistuimessa,jotta rikolliset olisi tuomittu.
Sopimukseen pyrkiminen on ihmisoikeustuomioistuimen tapa silloin, kun on todennäköistä että valtio tuomitaan.
jatkuu...
 

5

353

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsikauppaa

      "Lasten gulag"
      Ruotsin lastensuojelulait ovat paljolti samanlaiset kuin Suomessa. Suomalaiset asiantuntijat kuitenkin arvioivat, että naapurin sosiaaliviranomaiset toimivat käytänössä paljon omavaltaisemmin kuin Suomessa. Ruotsi on tuomittu Strasbourgissa juuri perheiden hajoittamisesta lukuisia kertoja, mutta tuomioista ei välitetä.
      Eva Aminoff ei olekaan Ruotsin sosiaalia kritisoidessaan yksin. Saksalainen lehti Der Spiegel julkaisi jo 1983 laajan artikkelin, "Lasten-gulag sosiaalivaltio Ruotsissa." Artikkelissa kuvataan, kuinka joukoittain lapsia kaapataan kestämättömin perustein vanhemmiltaan ja sijoitetaan kasvatuskoteihin eris- tettyihin paikkoihin, pohjoisen metsiin tai merten saarille - siitä vertaus Neuvostoliiton vankileirien saaristoon.
      Toinen saksalaislehti Die Welt julkaisi viime vuonna ruotsalaisen asianajaja Siv Westerbergin artikkelin, jonka syytökset ovat raskaat.
      Westerberg kertoo saksalaisesta miehestä; joka muutti metsätyöläiseksi Ruotsiin ja avioitui siellä. Kun firma, jossa mies työskenteli, meni konkurssiin, perhe joutui turvautumaan sosiaaliapuun. Silloin he päästivät paholaisen kotiinsa.
      Sosiaaliviranomaiset tulivat jopa nuuskimaan, kuinka usein perheessä vaihdetaan lakanat ja miten lasten puhekyky on kehittynyt. Kun taloon tuli vain kylmä vesi, se julistettiin lapsille asuinkelvottomaksi. 16-vuotias tytär sai jäädä kotiin, mutta perheen 3-, 6- ja 9-vuotiaat lapset otettiin huostaan ja vielä kymmenen vuotta myöhemminkin he olivat sijoitettuna kasvatuskoteihin.
      Nuorimman lapsen kehitys hidastui huostaanotonaikana. Westerberg sanoo, että sellainen on kasvattajille onnenpotku. Vammaiseksi katsotusta lapsesta maksetaan nimittäin kasvattajille huomattavasti suurempaa korvausta kuin muista lapsista. Mitä huonommin lapsella menee, sitä paremmin menee kasvattivanhemmilla.
       
      Kannattava bisnes
      Westerbergin mukaan lasten huostaanotto onkin bisnes, josta hyötyy kirjavan joukon epäpyhä allianssi.Vallastaan juopuneet sosiaaliviranomaiset työllistävät itsensä tehdessään huostaanottoja, heistä riippuvaiset lastenpsykiatrit saavat hyväpalkkaisia toimeksiantoja kirjoittaessaan huostaanottoja tukevia lausuntoja ja kasvattivanhemmat saavat lapsista hyvät korvaukset.
      Lapsia sijoitetaan samaan paikkaan yleensä viisi, jopa enemmänkin. Kun jokaisesta maksetaan noin 6 000 markkaa kuukaudessa, jopa 9 000 markkaa, puhtaana käteen, huostaan otetuilla lapsilla elää leveästi.Ei siis ihme, että kasvattivanhemmiksi on Ruotsissa runsaasti halukkaita.
      Suomessa perheissä olevista hoitolapsista maksetaan korvausta 2 700-3 200 markkaa mutta yhtiöinä toimiville kasvattajille 12 000-18 000 markka kuukaudessa.
      Alalle hakeutumista auttaa Ruotsissa se, ettei kasvattivanhemmille aseteta käytännössä mitään pätevyysvaatimuksia eikä esimerkiksi alkoholingelma ole esteenä kasvattajaksi ryhtymiselle. Ei se tosin ole edellytys huostaanotollekaan. Westerbergin mukaan vain kymmenellä prosentilla huostaanotettujen lasten vanhemmista oli alkoholi tai huumeongelma. Luku on ällistyttävän alhainen, sillä Suomessa ne ovat yleisimmät syyt huostaanotolle. Westergerg pitääkin perusteita yleisesti mielivaltaisina.
      Ruotsissa pyritään järjestelmällisesti rikkomaan huostaanotettujen lasten välit omiin vanhampiinsa.Usein he saavat tavata toisiaan vain pari tuntia joka kolmas kuukausi,kasvattajien valvonnassa.Tapaamiset kielletään helposti kokonaan.
      Westerberg syyttää Ruotsin viranomaisia sadistisesta vallanhimosta, mutta huostaanottovimman varsinainen selitys ei ole psykologinen. Selitys löytyv elintason kohoamisesta. Aikoinaan huostaan otetut lapset tulivat usein hyvin köyhistä kodeista, mutta kun 1950-luvulta lähtien köyhyys hellitti, tuo peruste mureni. Se puolestaan sai virkamiehet pelkäämään työpaikkojensa puolesta ja niin huostaanotoille alettiin kehitellä muita syitä.Q
      http://www.nkmr.org/lasten_kaappaus_on_raaka_bisnes_.htm

    • Yäk ls:lle

      Olen lukenut Aminoffin kirjan ja Suomessa meno on ollut viimeiset parikymmentä vuotta PAHIMMILLAAN aivan samaa luokkaa.

      Vain pieni osa, korkeintaan puolet huostaanotoista on laillisin syin tehtyjä, loput on tehty

      - kuntien halusta keplotella rahaa itselleen lapsibisneksellä
      - korvaamaan peruspalveluja
      - tai silkasta viranomaisten mielivallasta

      Koko lastensuojelu on suuri kupla, jonka puhaltamiseen ja siitä luodun mielikuvan ylläpitämiseen osallistuvat sijaishuolto ja jopa lapsiasiavaltuutettu valheellisine ja lasten oikeusturvaa polkevine kommentteineen.

      Kun uutta LsL:a aikanaan muotoiltiin, kävivät suomalaiset asiantuntijat oikein opintomatkalla Ruotsissa, että heidän rikollinen systeeminsä saataisiin varmasti kopioitua Suomeen mahdollisimman täydellisenä.

      Ls on menettänyt aikoja sitten alkuperäisen merkityksensä, se ei yksinkertaisesti täöytä tehtäväänsä kuin äärimmäisen pienessä prosentissa kaikista huostaanotoista.

    • etu vai paras?

      Eva Aminoff kirjoitti lastensuojelun suorittamasta lapsensa tuhoamisesta kirjan nimeltä Lapsen parhaaksi.
      Hyvä kirja, kannattaa lukea. Valta todella juovuttaa lastensuojeluviranomaisia ja muuttuu helposti väkivallaksi. Suomessa ei ole muuta eroa Ruotsiin kuin että viranomaisten mieli- ja väkivaltaa perusteltiin Ruotsissa "lapsen parhaalla" kun taas täällä Suomessa sitä perustellaan ja oikeutetaan" lapsen edulla".
      Ehkä tulevaisuuden hc- viranomaisväkivalta tulee perustelluksi lapsen "parhaan edun" -sloganilla.

      • Lapsikaappaus.

      • Lapsiuhrit.
        Lapsikaappaus. kirjoitti:

        Eva Aminif haulla löytyy netissä paljonkin aheeseen liittyvää.

        Tässä linkki "Maalainen" blogiin. Kammotavaa luettavaa Ruotsista.

        http://maalainen.blogspot.com/2005/10/kammottavaa-luettavaa-ruotsista.html
        ----

        Toistuuko tämä sama ilmiö Suomessa?

        Helsingin Sanomat 12.10.2009.

        Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa.

        Lue kommentit, sekä muita aihepiiriin kuuluvia uutisia.

        http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Joka toista kasvattilasta käytetty seksuaalisesti hyväksi Ruotsissa/1135250213920
        ----


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      231
      2563
    2. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      60
      1374
    3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1187
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1137
    5. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      1088
    6. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      99
      1085
    7. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1059
    8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      122
      1058
    9. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      992
    10. Oikea kaste on syntisten kaste

      Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
      Kaste
      58
      985
    Aihe