EK: Vähemmän ruotsia, enemmän venäjää

Tähänsuuntaanmennään

Keskustelu Suomen kaksikielisyydestä, pitääkö maan elää sekä suomeksi että ruotsiksi, roihahtaa aika ajoin. Päättyneen kesän aikana aiheeksi ovat nousseet myös kaksikielisyyden kustannukset. Aiheesta keskustelivat Aamu-tv:n haastattelussa koulutusjohtaja Markku Koponen EK:sta ja ohjelmajohtaja Markus Österlund Suomenruotsalaisilta kansankäräjiltä.

Elinkeinoelämän keskusliitto on huolissaan suomalaisten kielitaidon kaventumisesta. Perusopetusta uudistettaessa pitäisi EK:n mukaan kiinnittää huomiota myös muihin kieliin kuin äidinkieleen ja toiseen kotimaiseen.

- Yrityksillä ei ole varaa siihen, että meillä ei tulevaisuudessa ole kasvavien markkinoiden eli Venäjän, Aasian ja latinalaisen Amerikan alueiden kielten osaajia, sanoo Aamu-tv:ssa vieraillut EK:n koulutusjohtaja Markku Koponen.

Koposen mukaan pakollinen ruotsin kielen opiskelu on johtanut tilanteeseen, jossa muiden kielten opiskelu on englantia lukuunottamatta vähentynyt. Suomenruotsalaisten kansankäräjien ohjelmajohtaja näkee asian toisin.

- Ruotsi ei ole syy siihen, että muiden kielten opiskelu on vähentynyt. Kun 1990-luvulla ruotsista leikattiin tunteja, sen olisi pitänyt tarkoittaa muiden kielten opiskelun lisääntymistä, mutta niin ei käynyt. Esimerkiksi saksan lukeminen on romahtanut 2000-luvulla. Uskon, että kielten suosio laskee, koska ylioppilastutkinnossa on enää pakollinen vain äidinkieli, pohtii Markus Österlund

Kaksikielisyydelle ei voi laittaa hintalappua
EK:n mukaan on mahdotonta ottaa kantaa siihen, maksaako kaksikielisyys Suomelle liikaa. Yrityselämän kannalta pääasia on se, ettei työntekijöitä jouduta aikuisiällä kouluttamaan kieliin, joita olisi voinut opiskella koulussa.

- Keskustelua ruotsin kielen asemasta käydään varmasti osaksi kustannusten takia, Koponen sanoo.

Kansankäräjien ohjelmajohtaja muistuttaa, että kustannusten lisäksi pitää laskea myös hyödyt. Tärkeintä ovat kuitenkin palvelut.

- Isäni on Tammisaaresta kotoisin eikä puhu sanaakaan suomea. Viimeksi kun hän meni lääkäriin piti ottaa tulkki mukaan ja sekin maksaa. En tiedä kuka kustannukset maksoi mutta tärkeintä on, että isä ymmärsi mitä lääkäri sanoi. Toisaalta on tietenkin tärkeää, että esimerkiksi Närpiössä, missä puhutaan paljon ruotsia, palvellaan myös suomeksi.

YLE Uutiset

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/09/ek_vahemman_ruotsia_enemman_venajaa_1949041.html

12

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 30

      hyvä ohjelma, mutta valitettavasti viime syksyltä - nythän aiheesta ei enää keskustella

      • Syy?

        EK:n hallituksen pouheenjohtaja on suru Ole Johansson. Toimitusjohtajaksi valittiin, kuin sattumalta!, Turun apulaiskaupuginjohtaja Mikko Pukkinen.

        Pukkisen ainoa meriitti oli Svenska.Nu-organisaation jäsenyys. Yleensä kyseiselle paikalle vaaditaan yritysjohtajaa.

        Näin svekoklikki toimii Suomessa. Kaappaa avainasemat itselleen ja tukahduttaa pakkoruotsitus-kritiikin.


    • lapsSuomen!

      Kielten suhteen Suomessa ollaan pattitilanteessa. Koska oma äidinkieli on tärkein kieli ja sen jälkeen englannin asemaa ei voi vielä pitkään aikaan horjuttaa mikään niin pitäisi löytää yhteinen avain jolla kielitaitoa laajennetaan.
      Se ei ole kielitaidon laajentamista jos suomalaisille yritetään pakolla opettaa pientä ruotsin kielen murretta. Maailmassa ylittyy pian 7 miljardin ihmisen raja jolloin jokainen ajatteleva ihminen ymmärtää, että kahden pienen kielen puhumisella ei kauppoja tehdä globaalisti, eikä tutkimustuloksia tarkastella. Suomi on pieni kieli eikä ruotsikaan ole globaalisti paljoa suurempi kieli joten on polittiisesti vastoin kaikkea järjenkäyttöä yrittää opettaa kaikille suomenkielisille sitä vastoin heidän omaa tahtoaan.

    • lewif fäägernäs

      Eiköhän kannata Endomines ja Talvivaaran porukan sekä Outokummun venäjää mieluummin opetelle. Nikkeli ja muut varat siellä on arvokkaita kun taas rautamalmi ei kelpaa enää edes perseen pyyhintään.

      Vladimir Potaninkin nikkelillä tienannut 18 miljardia. Olisi Ruotsin toisiksi rikkain jos olisi kansankodin kansalainen.

    • Suomi yksikieliseksi

      Millä helvetin logiikalla on päässyt tapahtumaan tällainen perusvirhe? Että suomenkielisen on opittava ruotsia pystyäkseen palvelemaan ruotsinkielisiä? Palvelemaan? Nämä perustuslain takaamat palvelut molemmilla kielillä tuomioistuimessa ja viranomaisessa voidaan ihan hyvin hoitaa tulkeilla. Suomenkielisen ei tarvitse osata sanaakaan ruotsia Suomessa.

      • huusianna

        Ainoa koko maassa virallinen kieli on ruotsi. Suomi virallisesti vasta toinen kieli, kun ainoa valtakieli on ruotsi. Ahvenamaalla on suomen kieli monessa paikassa kielletty, mm. sairaaloissa.

        Ruotsia saa puhua kaikkialla, suomea taas ei saa puhua ruotsinkielisessä tilassa. Näihin tiloihin kuuluvat ruotsinkieliset koulut, ruotsinkieliset siirtolapuutarhat, Ahvenanmaa, ruotsinkieliset nuorisotalot.

        Ruotsinkielinen saa mennä suomen kieliseen nuorisotaloon Turussa, mutta suomenkielinen ei saa mennä ruotsin kieliseen nuorisotaloon jos ei puhu ruotsia. Kaarinassa ruotsinkieliset vaativat että jos suomen- ja ruotsinkieliset koulut ovat samassa rakennuksessa, niin pitää olla eri sisäänkäynnit ja välitunnit eri aikaan ruotsinkielisillä ja suomenkielisillä.

        Suomenkielisten asema kotimaassaan, mm. Ahvenanmaalla on syrjtty. Lastentarhassa Ahvenanmaalla oli laulettu säännöllisesti puoli tuntia viikossa suomalaisia lastenlauluja, koska osa lapsista oli suomenkielisiä. Paikallinen Landsting (paikallinen kansanedustuslaitos) nimenomaisesti teki päätöksen jolla se kiellettiin. Siten lasten identiteettiin kajottiin koska kiellettiin suomenkielisten laulujen laulaminen. Ahvenanmaalle ei voi perustaa edes yksityistä suomenkielistä koulua puhumattakaan että annettaisiin äidinkielen opetusta suomenkielellä.

        Sairaanhoitajat Maarianhaminan sairaalassa ei saa puhua suomea edes kahvipöytäkeskusteluissa kahvitunnilla. Mitä jos ei osaa ruotsia? Pitääkö olla mykkänä? Millä kielellä saavat muun maalaiset esim. englantilaiset tai somalialaiset työntekijät puhua jos eivät osaa ruotsia?

        Onko vain suomalaisten puhuttava ruotsia?


    • pakkoruotsi pois!

      Pakkoruotsi pois Suomesta! Siinä oikea suunta!

    • huusianna

      Pakkoruotsi kustannetaan tavallisesti suomalaisten ranskan, saksan, venäjän, espanjan ym. tarpeellisten kielien taidoista, jotka jäävät opiskelematta!

      Kaikkein kielitaidottomanpien suomalaisten, kuten Heinäkuorman pakkoruotsi kustannettiin kaikkein tärkeimmän kielen, englannin kielen taidosta joka jäi opiskelematta.

      Eero Heinäluoma kävi englannin kielen kurssilla joka maksoi 108 000 € veronmaksajille. Pakkoruotsia hän kyllä osasi jo silloin.

      Pakkoruotsi oli syrjäyttänyt Heinäkuorman englannin kielen taidon.Kansa maksoi 108 000€ Eeron englannin kurssista. Heinäkuorma kannattaa pakkoruotsia koska luulee että Suomella on varaa laittaa kaikki suomalaiset 108 000€ arvoiselle englannin kielen kurssille.

    • Nettifennot oikeassa

      Muita kieliä tarvitaan. Finnairkin lentää kohta pelkkää Pekingin reittiä ja täällä vaan tankataan hyödytöntä ruotsia. Hulluja nuo suomalaiset!

    • huusianna

      "Kaksikielisyydelle ei voi laittaa hintalappua
      EK:n mukaan on mahdotonta ottaa kantaa siihen, maksaako kaksikielisyys Suomelle liikaa. "

      Hintalappu on tämä: Pakkoruotsi kustannetaan tavallisesti suomalaisten ranskan, saksan, venäjän, espanjan ym. tarpeellisten kielien taidoista, jotka jäävät opiskelematta!

      "Yrityselämän kannalta pääasia on se, ettei työntekijöitä jouduta aikuisiällä kouluttamaan kieliin, joita olisi voinut opiskella koulussa."

      Ruotsin kieli on este saksan oppimiselle. Ruotsin opiskelu ennen saksan opiskelua pitää kieltää lailla.

      Suomalaisen kannattaa opiskella ensin saksa joka paljon vaikeampana kielenä vaatii paljon enmmän työtä. Vasta sitten kannattaa opiskella ruotsia koska sen voi oppia lyhyemmässä ajassa. Jos tekee päinvastoin jää saksan osaaminen huonolle tasolle eikä saksaa ehdi omaksua kunnolla. Jos opiskelee ensin ruotsia, pitää saksan opiskelua jatkaa vielä yliopistossa ja työelämässä.

      Muutenkin kannattaa opiskella saksa ensin koska se toimii hyvänä porttina ruotsin kielelle. Jos jää aikaa ja kokee tarpeelliseksi voi opiskella ruotsia sen päälle. Ruotsia voi sitten opiskella yliopistossa ja työelämässä jos kokee sen tarpeelliseksi.

      Suomenkielisille pätemätön porttiteoria on heikko peruste pakkoruotsille. Porttiteoria koskee vain äidinkieletään ruotsinkielisiä. Heidän ei tarvitse ensin opiskella ruotsia oppiakseen helpommin saksaa.

      Entinen pääministeri Kiviniemi meni vuodeksi vaihto-oppilaaksi Saksaan oppiakseen saksaa ja siksi joutui käymään lukiota vuoden kauemmin. Entä jos hän olisi ruotsin sijaan voinut opiskella saksaa? Vaihto-oppilasvuodet ovat kalliita ja ne paljastavat pakkoruotsin mielettömyyden. Vaihto-oppilasvuodet ovat turhia kun pakkoruotsi poistuu.

    • huusianna

      "- Isäni on Tammisaaresta kotoisin eikä puhu sanaakaan suomea. Viimeksi kun hän meni lääkäriin piti ottaa tulkki mukaan ja sekin maksaa. En tiedä kuka kustannukset maksoi mutta tärkeintä on, että isä ymmärsi mitä lääkäri sanoi."

      Ruotsi on Suomen pääkieli

      Ainoa koko maassa virallinen kieli on ruotsi. Ahvenamaa on yksikielinen ruotsin kielellä.

      Suomi on ruotsinkieliselle ruotsin kielellä yksikielinen, koska hän voi toimia koko maassa yksikielisesti ruotsin kielellä. Suomenkielisen on oltava kaksikielinen ja osattava ruotsia Ahvenanamaalla, Tammisaaressa ym. voidakseen palvella koko maassa.

    • lkxäo

      - Isäni on Tammisaaresta kotoisin eikä puhu sanaakaan suomea. Viimeksi kun hän meni lääkäriin piti ottaa tulkki mukaan ja sekin maksaa. En tiedä kuka kustannukset maksoi mutta tärkeintä on, että isä ymmärsi mitä lääkäri sanoi."

      Voiko ihminen olla niin vitun tyhmä,ettei opi kotimaansa valtaväestön kieltä elämänsä aikana.
      Kyse lienee tässäkin tapauksessa asenteesta.
      Sisäsiittoinen idiootti kaiketi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen

      Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja
      Maailman menoa
      208
      2824
    2. Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?

      En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b
      Maailman menoa
      167
      2501
    3. Kirje, PellePelottomalle.

      Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot
      Ikävä
      106
      1162
    4. Meni kyllä aika solmuun

      Meidän tutustuminen 😐
      Ikävä
      67
      990
    5. Voi teitä naisia

      Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies
      Sinkut
      123
      982
    6. Martinan hevoset.

      Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait
      Kotimaiset julkkisjuorut
      267
      942
    7. Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa

      Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka
      Maailman menoa
      317
      909
    8. Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?

      Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a
      Kuhmo
      20
      899
    9. Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.

      Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k
      Kaste
      507
      858
    10. Hyvä meininki

      TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap
      Haapavesi
      22
      768
    Aihe