Mikähän siinä oikein on että suomalaisilla moottoriteillä on niin vaikeaa ohittaa? Normaali maantie on vastaantulevasta liikenteestä huolimatta (ei tietenkään ruuhka-aikana) ohittajalle helpompi kuin moottoritie.
Kaikille kehä 1:n ja 3:n sumputtajille tiedoksi että moottoritiellä vasen kaista on OHITUSkaista! Vaikka kehällä voi laillisesti ajella myös vasenta kaistaa kilometrikaupalla niin motarilla se on sakon paikka.
Olen nähnyt useampia tapauksia Helsinki - Lahti välillä kun tyyppi köröttelee vasenta kaistaa koko ko. matkan vaikka oikea kaista on tyhjä niin pitkästi kuin vain voi nähdä. Kerran ajoi poliisi-maijakin yksinäisen vasemman-kaistan kulkijan perässä ainakin 5km ennen tyyppi tajus väistää! Toivottavasti posti toi onnittelut kuvan kera tyypille tyylistään jälkikäteen.
Muut liikenne ja ohitusongelmat tulee yleensä siitä että 120km/h alueella on kaikenlaista väkeä liikkeellä jotka kaikki kuvittelee ajelevansa "oikealla" nopeudella. Tarkoittaa että nopeudet vaihtelee välillä n. 80 - 150km/h. Ja sitten jotkut traktori- ja karstanpolttaja-tapaukset vielä erikseen.
Missä on muun liikenteen huomioon ottaminen?
Minua on ihmetyttänyt moottoritiellä esimerkiksi tapaukset joissa kaksi autoa ajelee peräkkäin muuten tyhjällä moottoritiellä useita kilometrejä jopa kymmeniä. Ja sitten kun tulee kolmas auto ja juuri kun se saamassa ko. auto kaksikon kiinni, kaksikon jälkimmäinen lähteekin näennäisesti ohittamaan. Ajellen edelleen about samaa vauhtia joten ohitus vie 10km!
Toinen erikois huomioni saanut kuskityyppi ajelee oikeaa kaistaa ylinopeutta ja aina kun vaihtaa vasemmalle kaistalle pudottaa nopeuden alle rajoituksen heti kun saa varmistettua ettei kukaan pääse ohi ja jonkun 80km/h rekan ohitus kestää taas ikuisuuden. Yleensä ehtii kerätä normaali liikenteessäkin hirvittävät jonot saati ruuhka-aikaan. Tässä kunnostautuu varsinkin naiset.
Ammattiautoilijoista esim. rekkakuskit on mielenkiintoinen ryhmä, vaikka auton nopeusrajoitin naputtaa koko ajan vastaan eikun vasemmalle kaistalle. Ei haittaa mitään vaikka olis joku juuri lähdössä ohittamaan tai vaikka koko eurooppa. En ole huomannut erikoisesti virolaisessa tai venäläisessä rekisterissä olevia vaan kyllä näyttäis ainakin autot olevan yhtä lailla myös suomalaisia. Kuskeista en tiedä.
No, näitähän erilaisia tyyppejä riittää. Jatkuva riesa edelleen on erilaisten kapuloiden, tupakoiden ja muiden vempaimien kanssa leikkiminen sekä oikealla että vasemmalla kaistalla sen sijaan että keskityttäisiin liikenteeseen. Nykyäänhän poliisilla on paremmat mahdollisuudet lähetellä onnitteluita kännykän käytöstä.
Viimeisin tähän sarjaan pongaamani tapaus oli kun nainen tuli törkeästi eteen kun olin jo vasemmalla kaistalla lähes rinnalla ohittamassa ja sen jälkeen alkoi pöyhimään takapenkin rättikasaa ajaen samaa nopeutta kuin oikealla oleva! Ja tietysti keikkuen kaistan laidasta laitaan.
Muilla varmaan on näitä esimerkkejä lisää.
Nämä on lienee vain tavallisia esimerkkejä tyypeistä jotka ei keskity liikenteeseen tai välitä muista liikkujista. En viitsi edes alkaa selostamaan tapauksia mitä nämä elämän-tapa-liikenne-kiusaajat on kehitelleet.
Liikenne moottoritiellä
30
313
Vastaukset
- kaikkien kaveri
Mihinkäs "kaikkien kaverit" on jääeet esimerkki listasta?
Kesäkuun uutisista saatiin nähdä ilmakuvia jostain hihhuli meetingistä. Näytti olevan useita neliö-kilometrejä karavaanareita kaikilla mahdollisilla ja mahdottomilla paikoilla pelloilla, aukioilla ja teiden varsilla.
Onko kaikki karavaanarit siis hihhuleita? Silmät kiinni ja herran haltuun. Ja sitten menoksi... - kummalista?
En ole moista tavannut. Aina ohi pääsyt, kun malttaa vähän odottaa.
Odotatko muilta pomppivan kotterosi edestä väliitöntö siirtymistä pientareelle nöyränä lakki kädessä? - Kustu Juostén
Tuossa kun annettin että vasemmalle kaistalle nimeksi ohituskaista, niin kertauksen vuoksi Tieliikenneasetusta:
"Moottoritiellä on ajoneuvoa kuljetettava eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla." Eli jos oikealla kaistalla on paljon liikennettä niin vasemmalla ajaminen on ok, oikealta saa ajaa ohi koska vasemmallakin on paljon liikennettä.
Pakkoa mitenkään erityisen ripeään ohittamiseen (eli toisen edelle pääsemiseen oikeanpuoleiselle kaistalle) ei lain mukaan ole, ja ylinopeus on yhtä kiellettyä molemmilla kaistoilla, aivan kuten tavallisella maantielläkin.
"Edellä kulkeva ajoneuvo on moottoritiellä ohitettava vasemmalta (ei siis oikealta estäen toiselta kaistanvaihdon). Jos ajoneuvot kuitenkin ajavat jonossa (se on sallittua vasemmallakin kaistalla) tai käyttävät opastusmerkein tietylle liikennesuunnalle tarkoitettuja ajokaistoja (ei ohitustilanne) taikka jos ohittava ajoneuvo käyttää linja-autokaistaa, on edellä kulkevan ajoneuvon ohi ajaminen oikealta ajokaistaa vaihtamatta sallittu."- EIPERKELE!
Kuules mulkunpää. Juuri tämä päteminen, että "saanhan minä tässä körötellä" taisi olla tuo aloittajan asia. Painu vittuun sieltä junnaamasta!
- pieni kulkija
>Odotatko muilta pomppivan kotterosi edestä väliitöntö siirtymistä pientareelle nöyränä lakki kädessä?
No, johonkin näyttää kalikka kalahtaneen.
Olipa hyvä kommentti :) Jos kerron että:
"useampia tapauksia Helsinki - Lahti välillä kun tyyppi köröttelee vasenta kaistaa koko ko. matkan"
tai:
"tapaukset joissa kaksi autoa ajelee peräkkäin muuten tyhjällä moottoritiellä useita kilometrejä jopa kymmeniä. Ja sitten kun tulee kolmas auto ja juuri kun se saamassa ko. auto kaksikon kiinni, kaksikon jälkimmäinen lähteekin näennäisesti ohittamaan. Ajellen edelleen about samaa vauhtia joten ohitus vie 10km!"
Ehkä kommentti oli tähän jälkimmäiseen?
Jos tyyppi on viihtynyt toisen perässä samaa vauhtia 15min - 1h ja ohitusidea tulee 3-4 sekunttia ennen kuin se kolmas auto ehtii rinnalle ja ohi, niin en edelleenkään ymmärrä minkä takia sen ohittavan pitäisi odottaa 10-15min ohituksen tekemistä sen sijaan että se peesaaja ei odottaisi niitä 3 sekunttia? Mutta nämä "Odotatko muilta pomppivan kotterosi edestä väliitöntö siirtymistä pientareelle nöyränä lakki kädessä? "-tyypithän tekevät niin jotta voisivat tuntea itsensä tärkeäksi?
Minullahan on vain perusjapsi mutta siinähän voi pistää myös mersu- tai bemaripellen nöyräksi? Ja varsinkin jos itsellä sattuu olemaan se mersu tai bemari niin eihän sitä nyt ihan mitä vaan voi ohi päästää?
Olenkin joskus alkanut peesaamaan kiireisemmän perässä 200-300m perässä jotta tämä nopeampi "auraaja" kerää nämä viime-hetken-Taavit ja minä voin sitten ajella suht. tasaista nopeutta perässä. Ja ihmetellä ihmisen pienuutta tällaisen luonnonilmiön edessä.- toistan?
En ole moista nähnyt motarilla hesan ja lahden välillä. Aina ohi päässyt, kun vähän dottaa.
- Mard_
toistan? kirjoitti:
En ole moista nähnyt motarilla hesan ja lahden välillä. Aina ohi päässyt, kun vähän dottaa.
Aloittajan kertoman mukaan saa välillä ilmeisesti odottaa sitten perille saakka. Tiedä sitten, mitä sinun "vähän" tarkoittaa. Kyllähän sitä taajamassa sitten ohi varmasti pääseekin.
- Isolla mesellä
Mene kokematon autoilija Saksaan autobahnalle.Siellä näet,että kovaa ajavat ovat lähes pelkästään vasemmalla kaistalla.
Suomessa ja koko Euroopassa on samat liikennesäännöt.
Katso vaikka google mapsista Saksan sujuvaa moottoritieliikennettä.- kotimiliisit hirteen
Juu Saksassa ollaan sen verran fiksumpia, että hitaammat vasentakaistaa ajavat väistävät heti alta pois kun nopeampi tulee takaa, eikä siellä aleta kotipiliisiksi ja tukita turhaa vasenta kaistaa. Suomalainen on niin ..tana kaateelllinen ja ..sipäinen, että alkaa jarruttelemaan jos joku haluaa ajaa vasenta kaistaa hiukkaakaan reippaammin ja näin vaarantavat ja haittaavat joustavaa liikennettä. Sitten on nämä jotka vaihtavat vasemmalle kaistalle jo kilometriä ennen ja jyrää sitä alle max. nopeuden ja järjestää kivoja letkoja peräänsä.
- Aateliskaista
kotimiliisit hirteen kirjoitti:

Ero on siinä, että Saksassa ei välttämättä ole nopeusrajoitusta. Takaa päin lujaa tuleva saattaa ajaa siellä täysin laillisesti. Suomessa kyse on omatekoisesta tien kuninkaasta, jonka edestä sääntöjen mukaan ajavan rahvaan pitäisi laota pientareille.
- Siitäs sait itkijä
En jaksanut lukea typerää sepustustasi edes loppuun, niin älytön oli kirjoituksesi alkukin. Miksi hitossa pitää ohittaa, kun liikenne kulkee yleensä suurimman nopeuden tuntumassa.
On ihan hyvä, että kaahareiden eteen siirrytään sillä suurimmalla sallitulla nopeudella. Se tuntuu ottavan teitä paskiaisia pattiin. Et ole vielä huomannut, että teidän puskurissa roikkuminen tuomitaan lähes sata prosenttisesti.
On oikein, että teitä hatuttaa niin penteleesti, lue vit...aa niin pe......sti.- ..Auto-Antero
Joo tommoselle mulkulle löytyy kyllä lääkkeet. Ohi vaan ja hihnat kiinni edessä, katotaan kumman jarrut toimii? Jos onnistut pussaamaan puskuriani niin nokkapokka odottaa. Ja jos oot liian iso on kättä pidempääkin. PATA PAUKKUU varmasti!
- Mard_
Aloittajan viesti oli varsin aiheellinen, kuten tästä vastauksestasi voi päätellä. Oletko miettinyt, että puskurissasi ei roikuta, jos et tule eteen? Ehkä kaltaisesi "siviilipoliisi" ei moista ymmärrä.
- tietukolle tiedoksi
> En jaksanut lukea typerää sepustustasi edes loppuun, niin älytön oli kirjoituksesi alkukin. Miksi hitossa pitää ohittaa, kun liikenne kulkee yleensä suurimman nopeuden tuntumassa.
Joo, jos nopeusrajoitus sattuu taajamassa olemaan 50 tai maantiellä 80 km/h, niin silloin tosiaan päästään suunnilleen suurimman nopeuden mukaan.
Mutta tervetuloa ajamaan Vihdintielle. Koko Haagan liikenneympyrän ja Konalan väli tahkotaan 50-60 km/h, vaikka rajoitus on 70 km/h. Eikä tarvi ohitella, kun letkaa vetää rinta rinnan ajavat autot, jotka on siis kääntymässä jo kolmannesta risteyksestä = 2 km päästä vasemmalle/oikealle.
Tai voit tulla kokeilemaan Kehä I:tä. Rajoitus 80, mutta Hämeenlinnanväylän ylittävän nyppylän kohdalla oikea kaista vetää 60 ja vasen 70 km/h. Ei nykyautot jaksa nousta 15 m ylämäkeä vauhdin hidastumatta.
Tai sitten voit tulla kokeilemaan Tuusulan moottoritietä, Kehä I:ltä pohjoiseen. Rajoitus 100, mutta joskus klo 18 maissa, kun on kaikki mammat&papat liikenteessä, oikea kaista vetää 75 ja vasen 85 km/h. Liikennettä ei tässä vaiheessa ole enää niin paljoa, että tie olisi tukossa, mutta vasemman kaistankin saavat tukkoon "kasikymppiset", joiden pitää välttämättä ohittaa, kun edelläajava ajaa 75 km/h ja omasta mielestä se oikea tilannenopeus, jota ei saa edes ohituksen aikana ylittää, on 78 km/h.
Moottoriteillä näkee jo aika paljon autoja, jotka tyytyvät roikkumaan rekkojen perässä, siis. max. 85 km/h, vaikka rajoitus on 120. Suurin osa päästelee kyllä vähän lujempaa, 100 tai 110 km/h. Oikealla kaistalla. Mutta vasemmalle kaistalle siirtyminen onkin sitten niin pelottavaa, että nopeus usein laskee kympillä. Näin saadaan rekan ohittaminen kestämään useita minuutteja, kun sallitulla nopeudella se veisi vain 20 s.
> On oikein, että teitä hatuttaa niin penteleesti, lue vit...aa niin pe......sti.
Onneksi ei tientukkoja yhtään vituta, kun ohitan teidät. Vaikka raivokkaasti koitattekin kiihdytellä ohituskaistojen yms. kohdalla.
- pieni kulkija
>On oikein, että teitä hatuttaa niin penteleesti, lue vit...aa niin pe......sti.
No, onnea valitsemallasi uralla, toivottavasti ei tule itku pitkästä ilosta.
Muistan yhden tapauksen kun kävin jenkkilässä 90-luvun alussa. Siellä näytti olleen jokin liikenneonnettomuuden tapainen ja sheriffejä tien laita täynnä. Ajoin ohi mutta seuraavana päivänä oli lööpeissä että joku oli otettu samaisen liikennetapahtuman takia kiinni. Oli kuulemma lähtenyt seuraamaan ja ampunut toisen kuskin liikennevaloissa kun se toinen oli kiilaillut ja ärsyttänyt muutenkin liikenteessä... - VIP-kulkija
"Kaikille kehä 1:n ja 3:n sumputtajille tiedoksi että moottoritiellä vasen kaista on OHITUSkaista! Vaikka kehällä voi laillisesti ajella myös vasenta kaistaa kilometrikaupalla niin motarilla se on sakon paikka."
Mtä tarkoitat sumputtamisella? Sitäkö, ettei suostu Sinun takiasi ajamaan oikean puoleista kaistaa Kehillä hitaampien joukossa selkeästi alle suurimman sallitun vaan ajaa suurinta sallittua vasenta kaistaa? Ja sumputtaa ylinopeutta ajavat taakseen?
Mitä on tuo sumputtaminen Kehillä?- PAH tientukko
> Mtä tarkoitat sumputtamisella? Sitäkö, ettei suostu Sinun takiasi ajamaan oikean puoleista kaistaa Kehillä hitaampien joukossa selkeästi alle suurimman sallitun vaan ajaa suurinta sallittua vasenta kaistaa? Ja sumputtaa ylinopeutta ajavat taakseen?
Ei, vaan sumputtaminen tarkoittaa sitä, että ajat oikealla yksiksesi n. 110 km/h (120 mittarin mukaan), mutta
- kun toinen auto pyrkii ohi, nostat a) vittumaisuuttasi b) huomaamattasi nopeutesi n. 120 km/h todelliseen nopeuteen, jolloin ohitus kestää ja kestää ellei vakionopeudensäädintä käyttävä ohittaja kiihdytä hetkeksi selvään ylinopeuteen
- kun itse lähdet ohittamaan rekkaa tms. hitaampaa ajoneuvoa, nopeus pyrkii taas tasaantumaan "vierustoverin" mukaseksi eli tippuu pahimmillaan 85 km/h saakka ja sehän sitten tarkoittaa, että ohitus kestää 20 s sijaan 3 minuuttia & taakse kertyy tänä aikana 5 auton letka
Todellinen hupi alkaakin sitten, kun pääset rekasta ohi. Tällöin on tasan 2 vaihtoehtoa
1) jatkat vasemmalla kaistalla, mutta kiihdytät sentään 100-110 km/h nopeuteen, lähtiessäsi tavoittamaan jo ½ km päässä olevaa seuraavaa rekkaa ... eikä ohi kerkiä edes oikealta, koska oikealla kaistalla on muutama kpl rekkojen tahtiin körötteleviä hlöautoja
2) siirryt "kohteliaasti" oikealle kaistalla, mutta kiihdytät innoissasi 120-130 km/h nopeuteen a) vittumaisuuttasi b) helpottuneena siitä, kun selvisit hengenvaarallisesta ohituksesta naarmuitta, joten ainakaan koko jono ei kerkiä sinusta ohi ennen seuraan rekan rinnalla kupeksimista ...(itseasiassa yksikään ei pääse ohi ilman selvää ylinopeutta)
Joo, veikkaustahan tämä oli, mutta koska suurin osa autoista ajaa nykyään näin, veikkaan osuneeni oikeaan ja koiran älähdys on seuraavaksi vuorossa. - pieni kulkija
PAH tientukko kirjoitti:
> Mtä tarkoitat sumputtamisella? Sitäkö, ettei suostu Sinun takiasi ajamaan oikean puoleista kaistaa Kehillä hitaampien joukossa selkeästi alle suurimman sallitun vaan ajaa suurinta sallittua vasenta kaistaa? Ja sumputtaa ylinopeutta ajavat taakseen?
Ei, vaan sumputtaminen tarkoittaa sitä, että ajat oikealla yksiksesi n. 110 km/h (120 mittarin mukaan), mutta
- kun toinen auto pyrkii ohi, nostat a) vittumaisuuttasi b) huomaamattasi nopeutesi n. 120 km/h todelliseen nopeuteen, jolloin ohitus kestää ja kestää ellei vakionopeudensäädintä käyttävä ohittaja kiihdytä hetkeksi selvään ylinopeuteen
- kun itse lähdet ohittamaan rekkaa tms. hitaampaa ajoneuvoa, nopeus pyrkii taas tasaantumaan "vierustoverin" mukaseksi eli tippuu pahimmillaan 85 km/h saakka ja sehän sitten tarkoittaa, että ohitus kestää 20 s sijaan 3 minuuttia & taakse kertyy tänä aikana 5 auton letka
Todellinen hupi alkaakin sitten, kun pääset rekasta ohi. Tällöin on tasan 2 vaihtoehtoa
1) jatkat vasemmalla kaistalla, mutta kiihdytät sentään 100-110 km/h nopeuteen, lähtiessäsi tavoittamaan jo ½ km päässä olevaa seuraavaa rekkaa ... eikä ohi kerkiä edes oikealta, koska oikealla kaistalla on muutama kpl rekkojen tahtiin körötteleviä hlöautoja
2) siirryt "kohteliaasti" oikealle kaistalla, mutta kiihdytät innoissasi 120-130 km/h nopeuteen a) vittumaisuuttasi b) helpottuneena siitä, kun selvisit hengenvaarallisesta ohituksesta naarmuitta, joten ainakaan koko jono ei kerkiä sinusta ohi ennen seuraan rekan rinnalla kupeksimista ...(itseasiassa yksikään ei pääse ohi ilman selvää ylinopeutta)
Joo, veikkaustahan tämä oli, mutta koska suurin osa autoista ajaa nykyään näin, veikkaan osuneeni oikeaan ja koiran älähdys on seuraavaksi vuorossa.Tutulta tuntuu. En vain jaksanut kirjoittaa nakkisormillani noin pitkää sepustusta.
- Liikennesilmä
Se ei ole enää nykyisin OHITUSkaista, vaikkakin moottoritiellä on ensisijaisesti käytettävä oikeanpuoleista kaistaa. Ja toiseksi, jos siinä vasemmalla joku junnaa niin oikealta ohittaminen on sallittua, jos ei harrasta ns. pujottelua. Eli sinun tulee jatkaa jonkin matkaa sitten sillä oikealla kaistalla. Mitä tulee tuohon rekkakuskien toisiaan ohitteluun niin siinähän ei oo mitään järkeä, kun kumpikin painaa rajoitinta vasten. Konginkangas ei opettanut heille mitään ja rekisteristä eikä voi päätellä kuljettajan kansalaisuutta.
- pieni kulkija
>Mtä tarkoitat sumputtamisella? Sitäkö, ettei suostu Sinun takiasi ajamaan oikean puoleista kaistaa Kehillä hitaampien joukossa selkeästi alle suurimman sallitun vaan ajaa suurinta sallittua vasenta kaistaa?
Jos se sinun mielestä on alentavaa ajella "hitaampien joukossa" oikealla vaikka ajaisit muuta liikennettä hitaampana ja alle rajoituksen, niin... tässäpä onkin ilmeisesti se peruspulma?
Minä ajan yleensä suurinta sallittua oikeaa kaistaa ja jos ko. kaista ei vedä siirryn vasemmalle ajamaan. Se ei vain toimi jos siellä on oikeaa kaistaa häpeäviä, omasta mielestään "oikeaa nopeutta" matelevia. Kyllä minulla itsetunto kestää siirtyä takaisin oikealle kun sinne mahtuu, myös väistääkseni selvästi kiireisemmän tieltä lyhyeksikin ajaksi. Kehällähän voi siis myös ajaa oikealta ohi, välittämättä vasemman kaistan nopeudesta tai autoista.
"Liikennesilmä" kylläkin yllä väittää että motarilla olisi myös pelisäännöt hiukan muuttuneet tältä osin.
Oikeastaan kuitenkin tarkoitin yo. heitolla että kehätien tahkoajat ajaa ilmeisesti samalla tyylillä myös motarilla? Mukamas laillisesti koko matka Lahti - Hesa vasempaa kaistaa vaikka oikea on tyhjä. Ja mukamas suurinta sallittua vauhtia, kuitenkin hiukan alle ettei tule vahingossa sakkoja. Ja _ottamatta_ huomioon mittarin epätarkkuuksia?
Takana tulevasta tuo näyttää kuitenkin tahalliselta v..lulta. Yllä kerroin näkemäni tapauksen jenkkilästä. No, suomessahan ei aseita juuri kanniskella mutta ei minusta tarvitse lehdistön ihmettelemää rattiraivoa juurikaan ihmetellä. Itselläkin on ollut joskus lievänä riittävän monen peräkkäisen tapauksen jälkeen kiroiluasteella mutta välillä olen nähnyt samoilla teillä melko pahoja kiusaamisia ja niistä alkaneita suoranaisia turnajaiskisoja. Onneksi niistä ei kuitenkaan tullut ruumiita. Ainakaan silloin. Nämäkin tietenkin kertyy ja sitten jonkun huonosti nukutun yön jälkeen kun joku erehtyy taas kiusaamaan tai ihan vaan hölmöyttään koukkaamaan eteen...
Rattiraivon syytä on hankalampi todistaa romukasoista mutta onhan esim. näistä koulukiusaamisista johtuvien tapahtumien jälkeen jäänyt kiusatun kirjoittamia dokumentteja.- noin samat
"Jos se sinun mielestä on alentavaa ajella "hitaampien joukossa" oikealla vaikka ajaisit muuta liikennettä hitaampana ja alle rajoituksen, niin... tässäpä onkin ilmeisesti se peruspulma?" jne.
Ok, ollaan samoilla linjoilla. Ei, en aja muuta liikennettä hitaammin, ajan esim. Kehillä todellista suurinta sallittua 80 km/h nopeutta, oikea kaista on usein selvästi hitaampi koska siellä voi olla hidastavaa raskasta liikennettä ja Kehälle liittyviä. Ajan usein sitä 81-82 km/h todellista ja vasenta kaistaa koska sillä mennään koko ajan ohi oikean jonosta (81-82 siksi ettei joku kiusaannu jos putoaa välillä kilsan tasanopeussäätimellä, ei mene hidasteluksi).
Ja motarilla tietty todellista suurinta sallittua, ohitus kun tarttee, en jää muutamia kilsoja alle ajavien perään oikealle kaistalle vaan menen aivan sallitusti vasemmalta ohi ja palaan kun tila on sopiva. En aiemmin, vaikka takana joku haluaisi ajaa osittain kuvitteellisella rikesakko-päiväsakkorajalla ylinopeutta. Takana saa odotella kunnes asiallinen paikka oikealta tarjoutuu.
- Kustu Juostén
"Mukamas laillisesti koko matka Lahti - Hesa vasempaa kaistaa vaikka oikea on tyhjä."
Yleensä tulee ajettua Tampere - Hesa -tietä, mutta en muista tuollaista tilannetta tulleen koskaan eteen että joku olisi aiheetta ajanut kymmeniä kilometrejä vasemmalla kaistalla. Varsinkaan siten että muu liikenne menisi letkana oikealta ohi.
"Itselläkin on ollut joskus lievänä riittävän monen peräkkäisen tapauksen jälkeen.."
Jos noita esiintyy tuossa määrin niin soita ihmeessä poliisille, todennäköisesti saavat napattua rattijuopon pois liikenteestä, vähimmillään sakotettua. Moottoritiellä "ON KULJETETTAVA eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla". Moni ottaa tämän niin kirjaimellisesti että VAPAALLA ei ole merkitystä kaistavalinnassa, eli turvaväleistä yms. säännöistä ei piitata.
Kehätiellä (joka ei ole moottoritie, ajaminen on sallittua traktorillakin) pätee sääntö "YLEENSÄ eniten oikealla olevalla vapaalla ajokaistalla." ja tärkeänä erona on myös se että "Oikealta SAA ohittaa, jos kuljettajan ajosuunnassa on vähintään kaksi ajokaistaa ja ajoneuvot kulkevat rinnakkaisilla ajokaistoilla. "
Rattiraivoa voi syntyä myös toistepäin, eli silloin kun kaaharit aiheuttavat turhia vaaratilanteita vieraille, perheellisille ihmisille. Ei siis vain silloin kun joku ajaa hitaammin.- tientukon kipupiste
> Yleensä tulee ajettua Tampere - Hesa -tietä, mutta en muista tuollaista tilannetta tulleen koskaan eteen että joku olisi aiheetta ajanut kymmeniä kilometrejä vasemmalla kaistalla. Varsinkaan siten että muu liikenne menisi letkana oikealta ohi.
Juuei, varmasti jää jonon hinaajat näkemättä, jos itsekin ajat 90-100 km/h. Mutta kokeilepa ajaa rajoituksen sallimaa 120 km/h. Olen itsekin päässyt köröttelemään melkein koko Porvoon ja Helsingin välin 110 km/h vasemmalla kaistalla jumittaneen farkun perässä. Ei muuten yhtään yllättänyt, että ko. auto jatkoi samalla "oikealla tilannenopeudella" myös rajoituksen tippuessa moottoritien päässä 120 -> 100 -> 80 km/h.
Eikä tosiaan tullut ohitettua oikealtakaan, kun oikealla kaistalla oli harvakseltaan tätä nykyään tuikitavallista 90-100 km/h moottoritienopeutta tahkonneita autoja. Riittävän pitkää väliä moiseen suoritukseen ei vaan ollut.
> Rattiraivoa voi syntyä myös toistepäin, eli silloin kun kaaharit aiheuttavat turhia vaaratilanteita vieraille, perheellisille ihmisille. Ei siis vain silloin kun joku ajaa hitaammin.
HAH! Ei perseellisen pitäisi yhtään selittää, kun touhu on tällaista:
- kaupungissa vedellään reteesti viittäkymppiä kolmenkympin alueella
- jalankulkijoille EI anneta tietä ja risteyksen tukkeeksi sopii ajaa vanhoilla vihreillä
- moottoritielle sopii tunkea (kolmion takaa) 60 km/h nopeudella, kyllä ne takaatulijat saa luvan väistää/jarruttaa
- tietyömaan kohdalla oikea tilannenopeus voi ihan hyvin olla rajoitus 30, jos siltä tuntuu
Ainoastaan maantiellä meneekin pupu pöksyyn = körötellään rajoitus -15 (paitsi ohituskaistojen kohdalla) = nyt on sitten munaa päivitellä, miten hirveän huonosti kaikki muut (ei me, vaikka mekin ajetaan tietyömaiden ja pikkutaajamien kohdalla rajoitus 20) kaahaa ja koheltaa, voi kauheeta.
Aika hyvin tuntuu rattiraivoa löytyvän tientukoiltakin. Ei siihen ohitetuksi tulemista kummempaa tarvita. Esim. yksinään 75-85 km/h jurnuttanut tientukko yrittää ensin estellä ohitusta kiihdyttämällä liki sataseen ja tämä epäonnistuttua lähtee sitten raivokkaaseen takaa-ajoon & roikuu seuraavat 2 km ohittajan takapuskurissa "mitäs tulit mun eteen" -asenteella.
Hauska oli myös tientukko, joka uskalsi kaahata taajamassa mm. ohittaen minut liikenteenjakajan väärältä puolelta, mutta taajaman jäätyä taakse sama sankari tuli muutaman minuutin kuluttua perse edellä vastaan, kun ei reppana uskaltanut ajaa kuin 85 km/h satasen alueella. - pieni kulkija
tientukon kipupiste kirjoitti:
> Yleensä tulee ajettua Tampere - Hesa -tietä, mutta en muista tuollaista tilannetta tulleen koskaan eteen että joku olisi aiheetta ajanut kymmeniä kilometrejä vasemmalla kaistalla. Varsinkaan siten että muu liikenne menisi letkana oikealta ohi.
Juuei, varmasti jää jonon hinaajat näkemättä, jos itsekin ajat 90-100 km/h. Mutta kokeilepa ajaa rajoituksen sallimaa 120 km/h. Olen itsekin päässyt köröttelemään melkein koko Porvoon ja Helsingin välin 110 km/h vasemmalla kaistalla jumittaneen farkun perässä. Ei muuten yhtään yllättänyt, että ko. auto jatkoi samalla "oikealla tilannenopeudella" myös rajoituksen tippuessa moottoritien päässä 120 -> 100 -> 80 km/h.
Eikä tosiaan tullut ohitettua oikealtakaan, kun oikealla kaistalla oli harvakseltaan tätä nykyään tuikitavallista 90-100 km/h moottoritienopeutta tahkonneita autoja. Riittävän pitkää väliä moiseen suoritukseen ei vaan ollut.
> Rattiraivoa voi syntyä myös toistepäin, eli silloin kun kaaharit aiheuttavat turhia vaaratilanteita vieraille, perheellisille ihmisille. Ei siis vain silloin kun joku ajaa hitaammin.
HAH! Ei perseellisen pitäisi yhtään selittää, kun touhu on tällaista:
- kaupungissa vedellään reteesti viittäkymppiä kolmenkympin alueella
- jalankulkijoille EI anneta tietä ja risteyksen tukkeeksi sopii ajaa vanhoilla vihreillä
- moottoritielle sopii tunkea (kolmion takaa) 60 km/h nopeudella, kyllä ne takaatulijat saa luvan väistää/jarruttaa
- tietyömaan kohdalla oikea tilannenopeus voi ihan hyvin olla rajoitus 30, jos siltä tuntuu
Ainoastaan maantiellä meneekin pupu pöksyyn = körötellään rajoitus -15 (paitsi ohituskaistojen kohdalla) = nyt on sitten munaa päivitellä, miten hirveän huonosti kaikki muut (ei me, vaikka mekin ajetaan tietyömaiden ja pikkutaajamien kohdalla rajoitus 20) kaahaa ja koheltaa, voi kauheeta.
Aika hyvin tuntuu rattiraivoa löytyvän tientukoiltakin. Ei siihen ohitetuksi tulemista kummempaa tarvita. Esim. yksinään 75-85 km/h jurnuttanut tientukko yrittää ensin estellä ohitusta kiihdyttämällä liki sataseen ja tämä epäonnistuttua lähtee sitten raivokkaaseen takaa-ajoon & roikuu seuraavat 2 km ohittajan takapuskurissa "mitäs tulit mun eteen" -asenteella.
Hauska oli myös tientukko, joka uskalsi kaahata taajamassa mm. ohittaen minut liikenteenjakajan väärältä puolelta, mutta taajaman jäätyä taakse sama sankari tuli muutaman minuutin kuluttua perse edellä vastaan, kun ei reppana uskaltanut ajaa kuin 85 km/h satasen alueella.Minuakin on ihmetyttäneet nämä "puujalat" jotka köröttelee 80 oli sitten tie mikä hyvänsä? Jos on puujalka niin eikö sitä vois hakea sossusta tippiä käsivaihteisiin?
Mutta edelleenkin olen enempi huolissani liikenteessä olevista "puusilmistä". Niska ei taivu ja eikä muutenkaan osaa arvioida muuta ympäristöä. Suurin syyhän siihen ettei ehdi liikennettä seurata on tietty se että leikitään kännyllä, navigaattoreilla, jollain muulla hel...n kapulalla ja ties millä gadgeteilla.
Vielä jokunen aika sitten se ongelma oli ainoastaan "ammattiautoilijoiden" kanssa, mutta nykyään kaiken maaillman siviili navigoijat on valitettavasti tunkeneet teille.
Taxien perässä ajaessa sitä on tosiaan nähnyt monenlaista kiemuraa, heillä kun virka- ja siviilikännykät, navigaattorit ja muita vempaimia. Yhdeltä taxikuskilta sentään polliisisetä kielsi TV:n katsomisen ajon aikana tässä taannoin. Taxikuskeina on sitten yhä enempi etelän maiden tiekulttuuriin "tottuneita". Muistan vieläkin kun aamuyön tunteina taxin kyydissä pelotti vaikka olin koko illan ottanut rohkaisua eräässä kuppilassa. Tyyppi ajoi kahta kaistaa motarilla hesasta pohjoisen suuntaan ja tuntui katselevan enempi takapenkille kuin eteenpäin. Jouduinkin muutaman kerran kainosti huomauttamaan että "olisiko se mutka mikä tuolta viilettää kohti 120km/h? Et ehtis välillä vilkaisemaan etiäpäin?" Onneksi muuta liikennettä ei juuri ollut.
Valitettavasti rekat ja muut k-autot on kalustettu vastaavilla kamoilla nykyään. Navigaattoriin ei ehdottomasti voi tökkiä seuraavaa kiintopistettä jo ennen liikkeellelähtöä vaan se täytyy itseään kunnioittavan rekkamiehen tehdä tietenkin vasta pahimmassa liikennehässäkässä...
Ja sitten näiden perus-siviili puusilmien ja navigaattorirekkojen kohtaamiset onkin huomioitu seuraavan päivän hesarissa. Yllättävän usein nykyään. - minä minä minä
pieni kulkija kirjoitti:
Minuakin on ihmetyttäneet nämä "puujalat" jotka köröttelee 80 oli sitten tie mikä hyvänsä? Jos on puujalka niin eikö sitä vois hakea sossusta tippiä käsivaihteisiin?
Mutta edelleenkin olen enempi huolissani liikenteessä olevista "puusilmistä". Niska ei taivu ja eikä muutenkaan osaa arvioida muuta ympäristöä. Suurin syyhän siihen ettei ehdi liikennettä seurata on tietty se että leikitään kännyllä, navigaattoreilla, jollain muulla hel...n kapulalla ja ties millä gadgeteilla.
Vielä jokunen aika sitten se ongelma oli ainoastaan "ammattiautoilijoiden" kanssa, mutta nykyään kaiken maaillman siviili navigoijat on valitettavasti tunkeneet teille.
Taxien perässä ajaessa sitä on tosiaan nähnyt monenlaista kiemuraa, heillä kun virka- ja siviilikännykät, navigaattorit ja muita vempaimia. Yhdeltä taxikuskilta sentään polliisisetä kielsi TV:n katsomisen ajon aikana tässä taannoin. Taxikuskeina on sitten yhä enempi etelän maiden tiekulttuuriin "tottuneita". Muistan vieläkin kun aamuyön tunteina taxin kyydissä pelotti vaikka olin koko illan ottanut rohkaisua eräässä kuppilassa. Tyyppi ajoi kahta kaistaa motarilla hesasta pohjoisen suuntaan ja tuntui katselevan enempi takapenkille kuin eteenpäin. Jouduinkin muutaman kerran kainosti huomauttamaan että "olisiko se mutka mikä tuolta viilettää kohti 120km/h? Et ehtis välillä vilkaisemaan etiäpäin?" Onneksi muuta liikennettä ei juuri ollut.
Valitettavasti rekat ja muut k-autot on kalustettu vastaavilla kamoilla nykyään. Navigaattoriin ei ehdottomasti voi tökkiä seuraavaa kiintopistettä jo ennen liikkeellelähtöä vaan se täytyy itseään kunnioittavan rekkamiehen tehdä tietenkin vasta pahimmassa liikennehässäkässä...
Ja sitten näiden perus-siviili puusilmien ja navigaattorirekkojen kohtaamiset onkin huomioitu seuraavan päivän hesarissa. Yllättävän usein nykyään.> Minuakin on ihmetyttäneet nämä "puujalat" jotka köröttelee 80 oli sitten tie mikä hyvänsä?
Veikkaan näiden saaneen oppinsa essonbaarista. Ajetaan "80 mittarivirhe päälle" = max. 85 km/h (ja välillä nopeus saattaa lerpahdella 70 km/h pintaan). Keskinopeus on 75, mutta kuski taitaa itse kuvitella päästelleensä koko matkan 80 10 eli melkein satasta.
Essonbaarin oppien mukaan pitää myös ajaa pintakaasulla & kiihdytyksiä välttäen. Siksi ei voi hidastaa tietyömaan kohdalla (vältetään "tarpeeton" 50 -> 80 kiihdytys työmaan jälkeen), siksi on pakko antaa nopeuden tippua 20 km/h ylämäessä ja siksi ei voi kiihdyttää yli kuuteekymppiin ennen kuin poukataan moottoritielle.
> Mutta edelleenkin olen enempi huolissani liikenteessä olevista "puusilmistä". Niska ei taivu ja eikä muutenkaan osaa arvioida muuta ympäristöä.
Normaalia minä minä ja minä ensin -asennetta höystettynä MINULLA ON OIKEUS -kuorrutuksella. Jos MINÄ aion 3 km päästä kääntyä vasemmalle, niin MINULLA ON OIKEUS körötellä tässä vasemmalla kaistalla piiiiikkuhiljaa kuuteenkymppiin kiihdytellen (essonbaarin oppien mukaan), vaikka rajotus olisi 70, koska MINULLA ON OIKEUS.
Tätä liikenteen haittaamista saatetaan jopa kehua turvallisuudesta huolehtimiseksi. Tosin siitä ollaan hiljaa, että tietyömaan kohdalla sama kuski saattaa päästellä seitsemäänkymppiä (=normaalia ajonopeuttaan 80 km/h alueella), kun päättelee, ettei 50 km/h rajoitus koske minua / näin vältetään taas yksi "tarpeeton" kiihdytys.
Samalla logiikallahan valtateilläkin mennään. Kun tientukko EI VIITSI kiihdyttää liittymiskaistalla liikennevirran nopeuteen ja liittyminen on tämän vuoksi vähän vaikeaa, pitää tulla tänne itkemään, miten MUUT ovat joustamattomia kaahareita. Kyllähän koko moottoritien liikennevirran pitää hidastaa kuutenkymppiin, kun MINÄ puksutan corollaattorillani tulemaan!
> Taxien perässä ajaessa sitä on tosiaan nähnyt monenlaista kiemuraa, heillä kun virka- ja siviilikännykät, navigaattorit ja muita vempaimia.
No, kaupungeissa tosiaan näkee kännykän käyttäjien yms. toimesta kummallisia kuvioita. Mutten itse pitäisi tätä pahimpana - ja onhan sitä ennenkin osattu. Esim. iltapäivälehti ratin päälle levitettynä... Puhumattakaan kartan kanssa taistelleista.
Itseäni pelottaa enemmän just nämä perhevankkurit. Kuski keskittyy pääasiassa toimimaan matkustajien (myös takapenkkiläisten) seremoniamestarina, joten ajolinjat ja -nopeudet voivat välillä olla aika suuripiirteisiä & yllättäviä. Ja ylinopeudet taajamissa ovat hyvin näillä hallussa.
Kaipaankin jo vanhoja aikoja, jolloin liikenteen riesat olivat satunnaiset, max. 60 km/h körötelleet, "karvahatut" ja kaaharit. Nykyään suurin riesa ovat juuri nämä perhevankkurit yms. tavisautoilijat, jotka koheltaa taajamissa ja nysvää tientukkeina valtaväylillä .... mutta ohi ei vaan saisi mennä. Ohituskaistahan on nykyään se ainoa paikka, minkä kohdalla taviskuski unohtaa kaikki (virhelliset) essonbaarin opit pintakaasuttelun autuudesta.
Ja ärsyttäähän tämä tekopyhyyskin. Kaahauksesta nyyhkitään joka paikassa. Ja silti 95 % autoilijoista teeskentelee olevansa autoaan tietämättömiä jalankulkijoiden väistämisvelvollisuudesta, yli puolet ei käytä liikenneympyröissä vilkkua, 20 & 30 km/h rajoituksia ei noudata kukaan ja 40 km/h rajoituksiakin noudatetaan heikosti... Että voisivat nipot ensin katsoa peiliin!
- Viimetingan ville
"Missä on muun liikenteen huomioon ottaminen?
Minua on ihmetyttänyt moottoritiellä esimerkiksi tapaukset joissa kaksi autoa ajelee peräkkäin muuten tyhjällä moottoritiellä useita kilometrejä jopa kymmeniä. Ja sitten kun tulee kolmas auto ja juuri kun se saamassa ko. auto kaksikon kiinni, kaksikon jälkimmäinen lähteekin näennäisesti ohittamaan. Ajellen edelleen about samaa vauhtia joten ohitus vie 10km!"
Katso että vahdat kaistaa ajoissa, toinen voi luulla että tulet siihen saman jonon jatkoksi, eli älä poukkoile viimetingassa! - pieni kulkija
>Katso että vahdat kaistaa ajoissa, toinen voi luulla että tulet siihen saman jonon jatkoksi, eli älä poukkoile viimetingassa!
:)
Minusta kun tuntuu että se on juuri päin vastoin. Jos vaihdan kaistaa hyvissä ajoin niin peesaaja aktivoituu. Ei kuitenkaan kaikki, jotkut näköjään haluaa ajaa tappituntumassa tyhjälläkin motarilla.
Jos pidän oikean kaistan viime tinkaan niin peesaaja ei aktivoidu läheskään niin usein? Olisiko niin että silloin ei hitaalla härmäläisellä ehdi hälytyssignaali vielä perille? Kuvittelevat että kaikki on hyvin, ei ohita vaan jää taakse?
Ja niinkuin jo mainitsin: "Olenkin joskus alkanut peesaamaan kiireisemmän perässä 200-300m perässä jotta tämä nopeampi "auraaja" kerää nämä viime-hetken-Taavit ja minä voin sitten ajella suht. tasaista nopeutta perässä."
Kolmantena autona tyhjällä motarilla herättelee nämä tyypit jotka ei kestä sitä että joku ohittaa tai viimeistään huomaavat että köröttelevät alle rajoitusten. Neljäs auto pääseekin sitten tätä "siivottua" baanaa.
Olen tämän talven aikana joutunut käymään Lahdessa heti aamusta melko usein joten olen ajellut aamuruuhkia vastaan suht. tyhjällä tiellä joten tämä ei ole siis mitään ruuhkaliikenteen juttu. Mutta todennäköisesti ruuhkatkin on pahemmat kuin ne kaiken järjen mukaan pitäisi olla koska kyllä kai näitä tyyppejä on myös ruuhkakaistoillakin, niin usein ko. ilmiö on tapahtunut tyhjällä tiellä tai korkeintaan pienillä automäärillä. - hrjiyuy
Öö joo saman aktivoitumisen siellä jonon hännillä oon huomannu tosin kun olen jo ohittanu, tie on pitkä ja vapaa eli mistään "ohituspaikasta" ei ole kyse.
- vimetingan hrjiyuy
Lisään vielä et joitain ominaisuuksia eläinmaailmasta on ihmisessä ehkä tää on joku parvi reaktio, sama toimii kauppakeskuksissa ihmiset liikahtaa liikkeelle ympärillä jos teet nopean liikkeen.
- pieni kulkija
> joku parvi reaktio
Ei tarvita mitään parvea, kolmas auto muuten tyhjällä motarilla saa tämän omituisen ilmiön esiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948