KATAISEN JUPPIKUNNAN SUUNNATON TIETÄMÄTTÖMYYS PALJASTUMASSA

LAIVA UPPOAMASSA

EU-vastaisuudestaan tunnettu Timo Soini varoitteli Italian ajautuvan seuraavaksi talouskriisiin. (FRANK LEIMAN)
OTA KANTAA

Onko Italia seuraava apupaketin tarvitsija?
O
Kyllä Ei
94% 6%
Ääniä 2673
KESKUSTELE

Onko Italia seuraava apupaketin tarvitsija?

Uutistoimisto Reuters kertoi eilen, että EU:n avainhenkilöt on kutsuttu pikaisesti koolle maanantaiksi.

Pikakokouksen kutsui koolle EU:n presidentti Herman Van Rompuy. Kokouksessa on tarkoitus pohtia talouskriisin nykyvaihetta. Uutistoimisto Reutersin mukaan esillä on Kreikan lisäksi yhä huolestuttavammaksi muuttunut Italian tilanne.

Kokoukseen osallistuvat tiettävästi ainakin Euroopan keskuspankin EKP:n johtaja Jean-Claude Trichet, EU:n komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso, talouskomissaari Olli Rehn sekä euroryhmän johtaja Jean-Claude Juncker.

Italian talouden kriisistä on puhuttu pitkin kevättä. Muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arveli jo huhtikuussa, että seuraavaksi velkakriisiin ajautuu Italia.

Huolestuttavia merkkejä

Reuters luonnehtii tapaamista "hätäkokoukseksi". EU:n presidentti Van Rompuyn tiedottajan mukaan kyse on lähinnä koordinoinnista.

Viime päivinä on tullut esiin vakavia merkkejä siitä, että vakava talouskriisi olisi leviämässä Italiaan. Esimerkiksi italialaispankki Unicreditin osake laski rajusti ja nopeasti perjantaina. Huhujen mukaan maan valtiovarainministeri Giulio Tremonti olisi eroamassa.

Muun muassa näiden tapahtumien seurauksena Italian valtionlainojen korkotasot ovat nousseet taivaisiin.

Talouskriisi on maanantaina pöydällä Brysselissä myös euromaiden valtiovarainministerien kokouksessa, johon Suomesta osallistuu ensimmäistä kertaa valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd).

IL-STT-REUTERS

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        265
        17199
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5536
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        115
        2595
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        16
        2087
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1778
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1013
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        961
      8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        909
      9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        904
      Aihe