Pari kirosanaa kansainväliselle valuuttajärjestölle

Kansainvälinen valuuttajärjestö, IMF; on toiminut tavalla, joka ylittää törkeyden rajat.

Ensin antaa hyviä tai kohtalaisia arvioita ja hetkessä kääntää kelkkansa.

Portugalihan on ollut ikäänkuin liipaisimella taloutensa suhteen. Ykskaks sen talouden todetaan olevan aivan rapakunnossa.

Italiaa, jonka talous on 6-7 kertainnen Kreikkaaan nähden on jätetty mainitsematta.

Tuon järjestön ohjeiden mukaan toimitaan.

Nyt on mahdollisuus vain nostaa kädet antautumisen merkiksi ja tunnustaa Timo Soinin olleen oikeassa.

Muistaakseni ennustin tämän hallituksen takarajaksi elokuuta?? Saas nährä kuinka äijä Ruuneperin käi? Koko EU kaatuu!

15

77

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sinisirkku-

      No onhan uutisissa ollut kuinka Italian hallitus nyt panee Berlusconinkin maksamaan hirvittäviä verorästejään.
      Ei tuo nyt uutta ole, ainoa hankaluus on varmaan saada veroviranomaiset pois koko lahjontakierteestä ja uhkailuista!

      Uudet luudat siellä lakaisisivat parhaiten, ennakkoluulottomat verotarkastajat, vaikka ulkopuolelta Italian, jotka valanvannoneina palvelisivat maata, tajuten sen olevan ainoa keino nousta tuosta mädännäisyyden suosta! Saisivat nyt ensin Isot kihot kuriin, ja sen jälkeen jo kouluissa kirjanpito-opetusta ja kansalaistietoa, kuinka yhteiskunta rakentuu!

    • %%%%%%

      Italiassa pitäisi mafian omaisuus kokonaan takavarikoida. Sieltä heltiäisi varmasti melkoiset tukiaiset. Vääryydellä ja viekkaudella ovat omaisuuttaan keränneet.

      Kyllä noissa eteläisissä maissa olisi nuijalla paljon töitä.

    • Laritsa M

      Pitää toimia vastuullisesti. Eikö vain?

    • Kiroamista riittää

      Ensiksi - olen sen tason "asiantuntija", jolla ei misään tapauksessa ole nämä asia hallinnassa. Siitä huolimatta, eikun kiroamaan!

      Nämä asiat eivät kai ole kenelläkään hallinnassa. Aika usein vedämme tueksemme asiantuntijoita ja sitten huomaamme, että täysin on pieleen mennyt. Ehkä "sammakkoprofessori" oli aikanaan alallaan paljon pätevämpi. Myös sen muovisammakon kanssa. Tietysti "hyvän alamaisen" hyviin tapoihin kuuluu kunnioittaen ja epäröimättä kuunnella ja olla kritikoimatta valitsemiaan asiantuntijoita. Sehän on muka populismia! Ja tietämättömyyttä. On kyllä oikein, että on edes jotain tietoa, jos kritikoi tai kannattaa jotakin asiaa. Pelkkä kiroaminen ei pitkälle kanna.

      IMMF, kansainvälinen valuuttarahasto pitäisi olla järjestö, joka seuraa ja lainoittaa tilapäisiin vaikeuksiin joutuneita valtioita. Kokemusperäinen oppi ei ole mennyt IMF pamppujen päähän. Jo aiemmin se on aiheuttanut monesti enemmän vahinkoa kuin hyötyä auttamisessan. IMF ja EKP ovat takuumiehiä ahneille sijoittajille ja keinottelijoille. Avun kohteena oleva valtio suurempaan kuseen. Päätteeksi tulevat kotimaiset ja ulkomaiset keinottelijat kuin haaskalle, ryöväävät kansalliomaisuuden alehintaan. Kaiken kansa maksaa selkänahastaan.

      EKP:tä mainostetaan riippumattomaksi elimeksi. Sitä se todentotta on. Keskuspankit eivät voi pyytää, eikä ottaa neuvoja muilta tahoilta. Kaikkien jäsenmaiden on kunnioitettava tätä periaatetta. Ja jos EKP tarvitsee vaihtokelpoista valuuttaa, siltä on mukisematta jäsemaan toimitettava. Aika kummajainen koko järjestelmä nykymaailman demokratiassa. Asiallisesti ei mitään kortrollia.
      Ei tarvinne muistuttaa, että ko. pankkijärjestelmät toimivat jäsenvaltioilta keräämillään varoilla.
      Ehkäpä ainoa ratkaisu olisi ensiksi sulkea ylivelkaiset maat ulos rahaliitosta ja lopettaa turha tukeminen. Silläkin uhalla, että jo lainatut rahat menisivät "oppirahoiksi." Jos koko EU järjestelmä romahtaa, sekin on vain hyväksyttävä epäonnistuneena haaveena, jota ei edes kovinkaan yksimielisesti ole kannatettukaan.

      Ehkäpä kirjoitin äkkiä ja "suulla suuremmalla" , mutta olenhan täysivaltainen päättäjä, yksi n. 4 miljoonasta. Äänestyskopissa.

      • Olen hyvinkin tavallinen maallikko, joka usein innostun tuomaan esiin mielipiteitäni.

        Kauhistuttaa nyt se, että koko EU ja siis Suomenkin päättäjät toimivat väärien tietojen varassa. Pitäisi kertoa päättäjille mitkä tiedot ovat luotettavia, ovatko tiedot esimerkiksi gallup-tasoa, eli n. 3 prosenttiyksikköä.

        Tuhon tietä tässä näytään kuljettavan. Toimitaan rikkaiden rikastamiseksi ja köyhien köyhdyttämiseksi.

        Toimintaa johtavat USA:n republikaanit, jotka hallitsemallaan kongressivallalla estävä pyrkimykset suurempaan sosiaalisuuteen.

        Obama saadaan vielä syylliseksi seuraavaan lamaan kun tämä hänen hallintokautenaaan tapahtuu.


    • Muka-vakuudet

      tiedetään. Nyt niillä hämätään rahat sinne Kankkulan kaivoon lapioimaan.

    • jaa-aaaa

      jopa ite Ruuneperi uskoo Soiniin, siitäs saitte kaikki Kataisen kehujat ja ruotsinkielisten rahavallan nuoleslelijat ! Nyt ootte niin hiljaa, kun vääryydet tulee esiin.

    • Tepposet

      Ei edes jälkiviisautta vaan aikanaan päivärehdistä luettua, taloustoimittajien kirjoittamia.

      Kreikan tilastoväärennökset olivat yleisessä tiedossa jo EMU.uun liittymisvaiheessa.

      Uutisoinnin peruteella Italia täytti liittymisehdot yhtenä vuotena myytyään valtion kultavarantoja.

      Espanjan ketmuilu kiinteistökuplilla on ollut toistuvaa.

      Irlannin syöppöys ja EU-rahan lypsäminen on ollut tunnettua koko ajan.

      Portugalista en muista uutisointia.

      Siis ei mitään yllättävää.
      Sen vuoksi olenkin ihmetellyt EU-päättäjien hinkua noiden rupumaiden haalimiseen rahaliittoon.

      Alppien eteläpuolisten ja entisen itäblokin maiden muusta EU:sta poikkeava moraalikaan ei ole uutta.

      Muuta ei puutu kuin Rehnin onnistuminen Turkin kyytiin haalimisessa.
      En tiedä onko tämä nykyinen vakanssi sen harmittomampi yleisen edun kannalta.

      Oma voimattomuus kismittää!!!!!!

    • niin ja "vakkuudet"!

      Mitä mukamas se sitten olisi? Pelkkää hämäystä rahan saamiseksi. Urpilainen lentää "lankaan".

    • Sadepäivän ratoksi

      Eipä tuohon "Tepposen" listaan ole vastaansanomista. Kyllähän jonkin verran muistan minäkin myös kriittistä tietoa tulleen EU:n liittymisen yhteydessä.

      Propakanda vain oli niin massiivista liittymisen puolesta, että tulos tuli. Onhan kansanäänestystä kunnioitettava. Kepussa ja vasemmistossakin oli johdon kellokkaita päitä kääntämään, vaikka se ei kaikkiin uponnut. Kansanäänestys näin monimutkaisessa on ongelmallista, usein se kääntyy "uskon asiaksi." Nythän ollaan sitten niin "eurooppalaisia." Ja rahaliitossa ilman kansanäänestystä.

      " Usko" on minulle vieras ja epämiellyttävä sana politiikassa. Yritän olla uskomatta, johonkin luottaminen ei ole niin ehdoton ja sokea. Joskin luottamisessakin voi pettyä.

      Siispä en "usko" Timo Soiniinkaan. Voin jossain määrin luottaa siihen, että hänellä on Eurooppa-asioista myös todellista tietoa. Messiasta tai paavia en hänestä tee. Hän on myös pitänyt pintansa, sen minkä on ennen vaaleja luvannut. Sitä kunnioitan ilman verukkeita.

      Mutta Soinin yksikertaisille "sloukaneille", jytkyille, en osaa antaa pajonkaan arvoa. Onhan ne ehkä auttaneet vaalivoittoon, mutta voisihan hän keskittyä väliin tarkemmin perustelemaan asiakysymyksiä ja jakamaan tietojaan.

      Myös Urpilainen on tähän saakka suunnilleen pitänyt sen, minkä on ennen vaaleja luvannut.
      Mitä jatko näyttää, se on vasta myöhemmin pohdittavaa. Ainakaan koko tilanne ei näytä hyvältä.

    • merihuisku

      KIITOS ! RUUNEBERI, Tätähän olen viestitellyt,mutta saanut selkääni,joten pidin pienen tauon, olin seniori netin piipertäjä.

    • Atolfia

      Eihän tämä nyt ole mitään Soiniin-uskomisasia. Olemmehan me tienneet faktat jo alusta asti, mutta mukana on ollut ilmeisesti pakko olla. Se, että älyttiin noista vakuuksista ruveta puhumaan oli aivan hyvä asia, kyllähän se hieman panee muutkin maat ajattelemaan tuota rahan pohjatonta kaivoa, mikä noissa Välimeren maissa muhii.

      Mielenkiintoista seurata Urpilaisen taistoa vakuuksien puolesta, joihin hän tuntuu tosissaan uskovan. Suomi ainakin tulee tunnetuksi koko Euroopassa oikeuksiensa puolustajana.

      Kuten olen ennenkin sanonut. Me voimme täällä haukkua kaikki päättäjämme, mutta se kun ei auta tässä asiassa. Voimme vain syrjästä seurata, mitä tuleman pitää ja toivoa, että kaikki kääntyisi vielä mallilleen.

      Eikä Soinikaan kaikessa suuressa tietävyydessään ja taitavuudessaan pysty asioiden kulkua muuttamaan. Vaikka me Eurosta eroasimmekin, kuten Väyrynen on alkanut vaalikamppanjassaan puhua, olemme edelleen mukana Kreikan, Irlannin ja Portugalin takauksissa.

    • "Atolfian" viestiin

      Minusta Perussuomalaisten toiminta monesti muistuttaa jonkun .lahkokunnan herätysliikettä. On yksi julistaja, joka vetää joukkojaan sutkauksien voimalla hurmoshengessä. Kannattajista on muodostunut haukkuvaa, räksyttävää joukkoa, jotka jauhavat yhtä ja samaa - ilman asiallista asiaa. Täälläkin se on näkynyt.

      Tämä siitäkin huolimatta, vaikka joskus Soinilta tulee kyllä asiallisiakin kannanottoja. Tuntuisi, että puolue voisi keskustella enemmän niistä asioista ja toimista, mitä he voisivat tehdä ja millä tavalla. Tämä EU ja EMU asioiden lisäksi.

      Kun "Atlofia" kirjoittaa "Olemmehan tienneet faktat jo alusta asti...." , minun on heti vedäydyttävä tästä joukosta pois. En minä ole tiennyt, mihin tämä on johtanut, enkä tiedä mihin tämä rahaliiton tukipolitiikka johtaa. Eikä sitä tiennyt Katainen, eikä Kiviniemi. Markkinavoimia ei selätettykään, kuten edellinen hallitus ilmoitti.

      Ei Soini yksin 20% kannatuksella pysty asioiden kulkua TÄYSIN muuttamaan. Pystyy kyllä vaikuttamaan enemmän, kuin mitä selityksinä uskotellaan. Perussuomalaisten vaikutus on oppositiossakin merkittävä vaikkapa takauksista neuvotellessa. Se on taustavoima Suomen edukskunnassa, joka kyllä huomioidaan. En silti ole Persujen kannattaja, enkä siksi tule, mutta se ei estä esittämästä myönteisiäkin puolia ko. puolueesta, jos katson sen tarpeelliseksi ja todeksi.

      Se on totta, että olemme sidottuna näihin konkurssimaiden tukemisiin myös EKP ja IMF kautta, joiden jäseniä valtiona olemme.

      Mitä päättäjiemme "haukkumisiin" tulee, mielestäni asiallinen, vähän rapakkakin arvostelu on paikallaan. Mehän olemme "työpaikkahaastattelujen" jälkeen päättäjämme valinneet. Täytyyhän heidän puuhiensa perään katsoa. Ei minulla ole harhakäsityksiä, ehkä arvostelu ei auta mitään. Se ainakin on varmaa, että "syrjästä seuraaminen" peukalo suussa ei auta.

    • ullamirjami*

      Nyt on annettu valtuudet Jutta Urpilaiselle.

      Ei se auta jos soittaa suutaan ,ulkopuolisia olemme niinkauan , kun taas on uudet vaalit.

      Ja se mitä Soini sanoi ,on pitänyt paikkansa.


      Kohta tulee ne muutokset ,odotellaan nyt jos vielä saatais nekin nähdä .jos elää saadaan.

    • P.S ja pikkuisen lis

      Niin ja on siittä Soinista hyötyä Oppositiossakin ---jonkunhan on valvottava ettei Porvarit pääse hautomaan sitä heille mieluista ajatusta Liittotasavallasta.'

      Ilman sotaa sen voisivat juonia, kun ovat saaneet jalkansa ovenrakoon.
      Perussuomalainen ei horju jos on Suomen asiat kusymyksessaä.

      Ja onneksi on se sisu vieläkin tallella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      67
      2415
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1397
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      76
      1230
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      6
      1152
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      865
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      860
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      44
      713
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      84
      693
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      26
      668
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      656
    Aihe