Olen 16 -vuotias tyttö ja epäilen vahvasti mielenterveyttäni.
Asia on siis niin, että minulla on poikaystävääni kohtaan ihan mahdoton menettämisen pelko. Hän on aivan ihana ihminen, sanoo usein rakastavansa minua yms. tosi kaunista. Luotan niihin sanoihin kyllä. Olemme seurustelleet vähän päälle vuoden. Poikaystäväni vakuuttelee aina, ettei ole lähdössä yhtään mihinkään, silti pelkoni ei tunnu helpottavan. Takerrun hänen pieniin eleisiinsä, mitä hän tekee ja teen niistä pahoja johtopäätöksiä. Esimerkiksi jos hän on jotenkin tavallista hiljaisempi, vastaa viesteihini lyhyesti, ei ehdota aina oma-aloitteisesti tapaamista, ei pääse kanssani johonkin, niin mielessäni pyörii kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita tyyliin "Se ei enää välitä musta, se on vihainen mulle, nyt menetän sen ja sekoan." Yleensä ahdistus helpottaa, kun näen häntä tai juttelen hänen kanssaan.
En tiedä, onko tämä sitten jotain läheisriippuvuutta, vai mitä tämä on, mutta tämä on nyt kesällä alkanut. Lähipäivinä olen saanut pahoja ahdistuskohtauksia. Silloin sydän tykyttää, huimaa, kurkkua kuristaa ja pelkään tosissani että sekoan, menen sellaiseen transsiin, jossa saattaisin esimerkiksi hylätä hänet, jota en siis missään nimessä halua tehdä. Poikaystäväni on niin rakas ja sopii minulle hyvin. Kohtauksia tulee yleensä eniten silloin, kun ei ole mitään tekemistä, esimerkiksi iltaisin nukkumaan mennessä. Ei huvita oikein mennä lenkille, koska pelkään, että siellä alkaa ahdistaa. Olen siis ahdistunut myös itse ahdistuksen tunteesta. Haluaisin vain elää normaalia elämää ja luottaa siihen täysin, että olen rakastettu.
Asia on siis niin, että minulla on poikaystävääni kohtaan ihan mahdoton menettämisen pelko. Hän on aivan ihana ihminen, sanoo usein rakastavansa minua yms. tosi kaunista. Luotan niihin sanoihin kyllä. Olemme seurustelleet vähän päälle vuoden. Poikaystäväni vakuuttelee aina, ettei ole lähdössä yhtään mihinkään, silti pelkoni ei tunnu helpottavan. Takerrun hänen pieniin eleisiinsä, mitä hän tekee ja teen niistä pahoja johtopäätöksiä. Esimerkiksi jos hän on jotenkin tavallista hiljaisempi, vastaa viesteihini lyhyesti, ei ehdota aina oma-aloitteisesti tapaamista, ei pääse kanssani johonkin, niin mielessäni pyörii kaikkia mahdollisia kauhuskenaarioita tyyliin "Se ei enää välitä musta, se on vihainen mulle, nyt menetän sen ja sekoan." Yleensä ahdistus helpottaa, kun näen häntä tai juttelen hänen kanssaan.
En tiedä, onko tämä sitten jotain läheisriippuvuutta, vai mitä tämä on, mutta tämä on nyt kesällä alkanut. Lähipäivinä olen saanut pahoja ahdistuskohtauksia. Silloin sydän tykyttää, huimaa, kurkkua kuristaa ja pelkään tosissani että sekoan, menen sellaiseen transsiin, jossa saattaisin esimerkiksi hylätä hänet, jota en siis missään nimessä halua tehdä. Poikaystäväni on niin rakas ja sopii minulle hyvin. Kohtauksia tulee yleensä eniten silloin, kun ei ole mitään tekemistä, esimerkiksi iltaisin nukkumaan mennessä. Ei huvita oikein mennä lenkille, koska pelkään, että siellä alkaa ahdistaa. Olen siis ahdistunut myös itse ahdistuksen tunteesta. Haluaisin vain elää normaalia elämää ja luottaa siihen täysin, että olen rakastettu.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kannata alkaa muodostamaan mitään paniikkihäiriötä tuosta (ei semmonen edes muodostu yrittämällä). Mutta tosiaan älä turhaan pelkää sitä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Jos molemmat pitävät toisistaan, niin mikä siinä menisi pieleen.
Pojat/miehet ajattelevat hyvin eri tavalla kuin tytöt/naiset. Mainitsemasi poikaystäväsi käytös on täysin normaalia, ei mitenkään viittaa hylkäämiseen tai pettämiseen. Pojat eivät vain yksinkertaisesti ajattele, että eri mittaisista tekstiviesteistä tai puhumattomuudesta voi saada joitakin vääriä käsityksiä. Eivät he tarkoita pahaa sillä. Tuskin edes tajuavat sen aiheuttavan toisille epävarmoja tunteita. Jos poika on vähempi puheinen, niin hän vain toden näköisesti omistautuu omille tekemillesiin sinä aikana.
Ei tarvitse huolehtia. Nauti ajastanne yhdessä.
Tutun kuuloista tuo ahdistus iltaisin...
Kuulostaa samalta kuin mulla. Olen 23-vuotias nainen ja minuakin vaivaa nuo ahdistuskohtaukset, jonka aikana minusta tuntuu, että menetän järkeni ja voisin yhtäkkiä vain hylätä kaiken ja kaikki, jopa miesystäväni, jota rakastan ylikaiken. Itsekin koen toisinaan menettämisen pelkoa ja olen usein turhankin miellyttämisen haluinen hänelle. Kärsin myös huonosta itsetunnosta, joka vaan pahentaa asiaa, kun tunnen, että mieheni voisi saada paremmankin naisen kuin minä. Silloin kuin itse olin 16v. olin hyvin masentunut ja itsetuhoinen. Se oli kyllä paskinta aikaa mun elämässä. Kuinka sitä voikaan olla niin pettynyt elämäänsä jo niin nuorena. Niin moni petti minut, valehteli päin naamaa ja hylkäsi. Olen aina ollut aika estynyt ja herkkä tapaus ja se kaikki mitä aikoinaan tapahtui repi minut helvetin perusteellisesti.
mitä enemmän takerrut kiinni, sitä tehokkaammin karkoitat poikaystävän luotasi. Opettele luottamaan häneen, varmasti kunnioittaa poikaystävääsikin. On luonnollista että on elämää muutenkin kun seurustelu, nähkää omia kavereitanne välillä, tulet varmasti huomaamaan ettei poikaystäväsi lähde mihinkään. Aitoa rakkautta ei ole kahlita toista!