Terve,
Ajattelin kysellä, että millä tavalla salolaiset kokevat homoseksuaalit?
Saako Salossa olla rauhassa, jos tieto homoudesta/lesboudesta leviää vai onko tämä ns. villilänsi, jossa homoksi tunnistettu henkilö hakataan, tälle huudellaan tai omaisuutta alettaisiin turmelemaan ilkivallan keinoin?
Uutena salolaisena minua vain kiinnostaisi tietää. Ei ole tarvetta näyttää sitä ulospäin, eikä minusta se näy ja uudet tuttavat pitävät heterona, mutta ajattelen kaverustumista uusiin ihmisiin ja mahdollisia tilanteita ja keskusteluja, joista varmasti saa kuvan, että naiset ei oikein ole minun juttuni. Valehtelemaankaan en ala, koska en koe sitä tarpeelliseksi eikä se ole kohteliastakaan.
Olisi mukava saada hieman valaisua asiaan.
Onko Salossa seksuaalivähemmistöön kuuluvia näkyvillä?
10
278
Vastaukset
- sipsipsipsi
Salossa on aika vähän todella räiskyviä ja persoonallisia homoseksuaaleja, mutta heidät vähätkin suvaitaan mielestäni oikein hyvin. En ole täällä koskaan kuullut minkään näköistä herjaa homoja kohtaan salonseudulla. Tietysti poikkeustapauksia on varmaan jokapuolella Suomea ja joukkoon mahtuu aina muutama todellinen homofobikko, mutta heihinkään en kasvotusten ole täällä törmännyt. Luulisin siis että rauhassa saa olla kuka on! :)
- kalu pölkylle
Onko saloomme muuttanut uusi pedofiilipappi, jätä sitten pikkupoikien peput rauhaan!
- IDcrisis
Juuri sinunkaltaistesi takia kysyinkin asiasta.
Ensinnäkin olen hieman alta 30, en kuulu kirkkoon, ja minä olen varattu 30 miehelle, eikä minulla ole mitään tekemistä sairaiden ihmisten kanssa, joiden tarkoitus on hajoittaa tai tuhota lapsen elämä.
Tietysti monen mielestä homous on sairaus ja synti, mutta ole kiltti ja jätä noi ällöttävät pedofiilipuheet. Pedofiilit, ovat he sitten heteroita tai homoja, ne ovat vastenmielisiä ihmisiä.
- ola salo
Liity SDP:hen niin opit tuntemaan homoja, ja homoemoja...
- IDcrisis
Minulla ei ole tarvetta politisoida omaa suuntausta, enkä halua mihinkään piireihin. Kyse oli enemmänkin siitä, että voiko täällä viettää rauhallista elämää ilman leimautumista.
- Pride123
Salossa homoihin ja suhtaudutaan myönteisesti. Salo on monikulttuurinen ja monietninen kaupunki, joka on vuosien saatossa muuttunut maaseutukaupungista "urbaaniksi" pikkukaupungiksi. Maahanmuuttajien joukossa on avoimesti homoutensa osoittavia ihmisiä, joiden kanssa samanhenkisen on helppo tulla toimeen ja luoda ystävyys- ja rakkaussuhteita. Näillä, useimmiten muslimeilla, ei ole vaikeuksia suhtautua homoihin, vaan heidät otetaan lämpimästi vastaan.
Luulen, että tähän perustuu Salon parantunt maine seksuaalivähemmistöjen parissa. - IDcrisis
Kiitän näistä parista mukavasta kommentista. Mukava nähdä ja kuulla, ettei Salo ole ihan niin epätoivoinen kaupunkipaha, mitä minua ollaan peloteltu. Ainoa tarkoitus minulla on vain täällä olla ja elää normaalia elämää, ei tuoda sateenkaarilippujen kanssa asiaa esille, eikä minua moinen touhu kiinnostakaan.
- :]
Kyllä Salossa saa aika rauhaksiin elellä. Ei täällä ole pahemmin ihmisiä, joita kiinnostaa toisten seksuaalinen suuntautuminen. Täällä tuntuu olevan paljon lesboja (tai minä tunnen vain juuri heidät kaikki :D) ja he ainakin saavat elellä ihan rauhaksiin.
- Jyskyn Jytky
Kaupunkimme valtuustossakin on 75 rosenttia homoja ja lepakkoja, hyvä että niistä on suurin osa Suur Seudun Osuuskaupan toiminnassa tavalla tai toisella olevia.
- Hyvä siksi, kun seuraavissa kunnallisvaaleisssa ne jäävät ilman valtuustopaikkaa - perussuomalaisten saadessa JYTKY voiton ja nämä jäävät rannalle hankaamaan toistensda elimiä, heh, heh, heh.
- jeeeeeeeeeeeee
moi!
itselläni on tuttava piirissä homo pari itse asiassa tulemme aikasta hyvin toimeen ja voimme käydä ulkona kahvilla ja syömässä ja muutenkin jutella julkisesti eikä häiritse millään tapaan. itse olen naimisissa naisen kanssa ja meillä on kaksi lasta. ei muutakuin ylös ulos ja lenkille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931