Klingel postimyynti

Vaimoni on jonkun aikaa ostanut tuotteita Klingelin postimyynnistä pienillä summilla ja ostokset on maksettu vähittäin sopimuksen mukaan. Lomalta palattuamme odotti kirje että Klingel on siirtänyt saatavansa Gothia Oy:lle joka vaatii koko loppu summan kahden viikon sisään.

Miten tämä voi olla mahdollista? Olemme pitäneet oman osamme sopimuksesta ja kaikki lyhennykset on maksettu ajallaan? Uhataan jopa luottotietojen menetyksellä.
46370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onkohan nyt ihan varma että ne aivan kaikki lyhennykset on maksettu ajallaan? Vai onko ajallaan maksettu lyhennykset ainoastaan niistä laskuista, jotka vaimosi on "muistanut" sinulle näyttää? Ja osa laskuista on mystisesti "kadonnut" ennen kuin olet niitä edes nähnyt?

Ihan ensin kysyt vaimoltasi, onko hänellä kenties sinulle jotain kerrottavaa. Ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun ylivelkaantunut puoliso itse asiassa on huomattavasti huonommassa jamassa kuin on myöntänyt.

Jos kaikki lyhennykset tosiaan on maksettu ilman mitään viivästyksiä, niin ei Klingel siirrä mitään perintään. Mitä he siitä hyötyisivät, eivät mitään. Päinvastoin, heille tulee kuluja.

Äänestä

MInä ainakin tilaan Klingelistä joka kuukausi jotain ja maksan vähittäin, mulla on Klingel-tili. Minusta tämä firma on tosi hyvä ja myy korkealaatuista vaatetta ja tavaraa. Joka kerta maksamani summa on mennyt perille ja Klingel lähettää sähköpostiin joka kerta viestin, jossa kiittävät maksusuorituksesta. Jos ovat perimistoimistoon saatavansa laittanut, todennäköisin syy on se, että laskut ovat jääneet maksamatta.

Äänestä

Varokaa Klingeliä, sen toimitusaikalupaukset ovat aivan ilmaa. Tilasin itse tuotteen yli kaksi viikkoa sitten ja nyt huomaan, että paketti ei ole vielä edes lähtenyt liikkeelle jostain Saksasta.

Äänestä

Kallis koko p@ska klinkku.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ex Klingel kirjoitti:

Vaimoni on jonkun aikaa ostanut tuotteita Klingelin postimyynnistä pienillä summilla ja ostokset on maksettu vähittäin sopimuksen mukaan. Lomalta palattuamme odotti kirje että Klingel on siirtänyt saatavansa Gothia Oy:lle joka vaatii koko loppu summan kahden viikon sisään.

Miten tämä voi olla mahdollista? Olemme pitäneet oman osamme sopimuksesta ja kaikki lyhennykset on maksettu ajallaan? Uhataan jopa luottotietojen menetyksellä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu