Millaisissa asioissa, miten ilmenee..?
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
JOO'O! Sopiva biisi riittää, ja nyyhkytys alkaa. Lasten esiintymiset esim. kevät- joulujuhlissa on takuuvarma nyyhkis, osuva runo, kauniit sanat.
Mua on aina harmittanut tämä puoli itsessäni, kun herkistyn helposti tuota höm tihruun asti. Usein käy niin, että jos skarppaan alkuvaiheessa, tiirailen nurkkia ja viheltelen, tulee vaan loppujen lopuksi isompi puro. Ehkä se on määrästä kiinni, saman verran pitää kyynelehtiä joka kerta :))
Entäs sinä? Et sä ainakaan tunnoton ole, siitä olen varma :)
Jopas sattui, ekana oot, ja heti tulee; "entäs sinä"? ;))
Mutta ei kannata harmitella, etpä taida olla ainoa!
Oikeassa oot tunteeton en oo.. vaikka ei mennä henkilökohtaisuuksiinkaan.
Täähän onkin liian helppo avaus ;)
Osuva musiikki, leffa, runo..sopivassa tilanteessa, vaihtoehtoja löytyy, herättää ehkä muistoja, ei välttämättä.
Joskos ei enää välitetä, edes julkisilla paikoilla.. tupakointi kielletään kyltein..
ei kyyneliä ;)
Hyvät elokuvat, missä on onnellinen loppu saavat herkistymään. Voi kyynel vierähtää silmäkulmasta, mutta hyvin osaan peitellä sen, ettei sitä kukaan huomaa :)
Aika harvoin leffassa tulee käytyä, mutta on kuva, että ihmiset voi näyttää, ja näyttääkin liikutuksensa. Yhtä hyvin surullinen loppu.. sehän on tavallaan mainosta elokuvalle, on tehnyt vaikutuksen..
Miehet ei itke :) Kyllä tietysti syystä voi kyynelehtiä ja näyttää sitä surua tai iloa, mutta minua ainakin hiukan nolottaa jos elokuvaa katsoessa tulee kyyneleet silmiin.
Tuntuupa naisetkin piilottelevan kyyneliä julkisilla paikoilla.
Voi meitä 'kovia' suomalaisia..
Sitä ei kai halua näyttää jos on herkkä ja haavoittuvainen. Ei kai se tarkoita että olisimme jotenkin kovia, mutta jonkinlainen suojakuori se, kun ei kaikkia herkimpiä tunteita halua näyttää.
Suojakuori on parempi kuvaus. Oli mullakin tuollanen pieni lainausmerkiksi tarkoitettu 'kovia' -sanalle.
:)
En, mutta tänään kyllä, kun löysin yhdestä laatikosta nuoremman koirani kaulapannan (kumpikin koirani kuoli viime vuonna). Pelkäsin jo hävittäneeni sen.. Samoin törmäsin almanakasta merkintöihin syöpähoidoista ja vanhemman koirani kuolinpäivän merkittynä. Muuten hävitin kalenterin, mutta muutaman sivun säästin muistona.
Onhan he olleet perheenjäseniä, en yhtään ihmettele.
Enemmän kissaihmisenä ite joskus muistelen kisua, jolle jouduin eron vuoksi etsiin uuden kodin. Sanon sitä "elämäni kissaksi", koska se oli lohtuna huonolle ihmissuhteelle. Onneksi hyvä uusi koti löytyi.
Minä herkistyn aina ja kaikkialla. Iän myötä vaan pahenee. Olen vesiputous, ei välttämättä aina kivaa, mutta tämän kanssa on elettävä.
Sniif...
;))
Ja täältähän kissa löytyi :)
Hassua, mutta joskus tuntuu, että itku voi tarttua, kuin myös nauru.
Eikä sillekään mitään voi..
:)
En herkisty helposti. Vain yksi asia saa minut herkistymään ja se on ruumiillinen kipu.
Tuo lienee asia, jonka vain itse pystyy määritteleen.. toisaalta, niinhän kaikki, voi vaan ite tuntea.
Sori, taitaa tulla väsy täällä :)
Olen oikein itkupilli,ja ollut aina paitsi silloin kun söin masennuksen takia lääkkeitä.Silloin puuttui tunteet,mikään ei kolauttanut eikä tuntunut miltään,mutta ans varjele kun lopetin.
Jonkin ajan kuluttua se alkoi,mikä tahansa iloinen tai surullisempi tapahtuma saa mieleni aaltoliikkeisiin.Itken,nyyhkytän ja on ihan kiusallistakin välillä kun ei voi pidätellä tunteitaan.
Ajattelinkin jo et täytyykö mun taas mennä lääkäriin sen takia.Mutta oma arvioni on että ihminen saa tuntea,iloa ja surua ja kaikkea siltä väliltä.
Pelkään vain tilannetta,jos ja joskus väärässä paikassa,itken...(:
Niinpä, iloa ja surua ja kaikkea muutakin saa tuntea, täysin samaa mieltä!
Kurjaa pelätä, että osoittaa tunteitaan väärässä paikassa.
Melkein nauru väärässä paikassa tuntuis pahemmalta.. jos omaa itkuaan jotenkin häpeäis, naurusta vois joku loukkaantua, vaikka ei mitään sillä tarkoittaiskaan ?)
Minusta sisäinen ja ulkoinen herkistyminen on eri asia.
Äitini siunaustilaisuudessa piti mieheni lukea muistonauhan sanat.
Hän pillahti itkuun, joten minun piti lukea muistosanat.
Itse olin varmasti paljon herkistyneempi, mutta, pakko oli, mikä pakko.
Minusta kyse on realismista.
.
Minä taisin jossain käyttää sanaa henkilökohtaiset asiat, kun tarkoitin yhtenä sinun kuvaamaasi tilannetta.
Tuo sisäinen/ulkoinen on hyvä ilmaisu.
Itse luin myös äidilleni muistosanat kukkavihosta.
Adresseista ajattelin ensin olevan kyse, siihen en oisi pystynyt.
Helposti hersyy nauru ja kyynel, joskus myös yhtäaikaa.
Lasten sanomiset nostavat kyyneleet silmiin, kun huomaavat "huomaamattomia" asioita, "lukevat" äidin sydäntä. Tyttären pojan halaus ja iloinen olemus herkistävät, tuovat hymyn ja kyyneleet yhtäaikaa.
Yleisesti ottaen herkistyn hyvistä sanoista ja teoista. Kauniista musiikista.
Välillä nousee pala kurkkuun, kun mietin, että olisipa isäni tai veljeni jakamassa/kuulemassa/näkemässä tämän.
Kaiken kaikkiaan, kyynelkavanat kunnossa =D
Niinpä ne lähellä toisiaan ovat :)
Hieno kommentti sulla, lyhyesti ja ytimekkäästi sanot paljon asiaa!
:)
Herkistyn ja pala tulee kurkkuun, kun joku henkilö "löytää" vaikkapa jonkin sukulaisen ja näen sen ilon ja liikutuksen heistä. Esim. tuo ohjelma "Kadonneen jäljillä". Usein silloin liikutun, kun sitä katson.
En helposti seurassa näytä tunteitani. Lienee jotakin lapsuuden peruja tuo.
Varmaan, useampikin tv-ohjelma vois saada herkistyyn.
Lienee kiinni siitäkin, miten katsomiseen eläytyy mukaan.
Jonkin leffan kohdalla esim. tarvii joskus ajatella; hei, tuohan on näyttelemistä ;))
Paitsi että onhan niitä myös tositapahtumiin perustuvia.. :)
Lapsen itku saa minut herkistymään, harva muu asia.
Lapset on niin aitoja, välittömiä.
No, sitä kun tuota ikää tulee, niin herkkyys näyttää lisääntyvän.
Aika moni mies myöntää saman asian.
Ettäkö, miten se ilmenee. Se tuo haikeus tulee mieleen, kun muistelee menneitä.
Pelolla ajattelee tulevaa.
Nuorempana oli toisin päin.
Nuorempana pelolla muistelit menneitä, jos oikein ymmärsin ;)
Entinen huimapää siis..? ;)
Miksi silti pelätä tulevaa..
Omalla kohdalla, jos kovin haikeus menneisiin tulee, yritän ajatella, että aika on kullanut muistoja.
Kiva, kun tähän miehenä laitoit kommentin.. teitä ei monta "rohkeaa" ole näkynyt!
Nykyinen haikeus johtuu hyvän ystävän poismenon johdosta.
Sitä kun ei tidä, mitä tuleva vuosi eteen tuo, ja milloin tästä kaikesta on luovuttava.
Aika moni mies on seitenkymppisenä köppänä, jos ei omasta, niin aika monen muun mielestä, eikä sinne minullakaan ole kun toistakymmentä vuotta.
Niin siinäpä sitä, miksi tulevaisuutta "kannattaa" vähän pelätä.
Yksi kamalimpia sanontoja, mitä tiedän, on 60:n ja kuoleman välillä, vaikka herjana ois heitetty.
Olen tosi pahoillani ystäväsi poismenon vuoksi.
Ihmisiä nukkuu pois kaiken ikäisinä.
Pelko ei taida auttaa, mutta ei kait ajatuksilleen, tunteilleen mitään voi?
Ihmiset "käppänöityy" kuka minkäkin ikäisenä, ja millä tavoin.
Itse oon tutustunut mummeliin, joka lähellä 90v, on pirteä ja iloinen.
Jotain häikkää jaloissa joskus, mutta maailman menoa, ja seiskan juoruja seurataan.. pää terävänä..