Voiko 17-vuotias olla masentunut? Itse olen 17-vuotias ja polilla olen käynyt 13-vuotiaasta asti.
Minulla ei ole masennusdiagnoosia eikä lääkitystä, mutta jotain oireita minulla on. Yritän, ihan tosissani yritän elää kunnolla, mutta nukun todella huonosti, näen painajaisia, olen vihainen, itken helposti ja rinnassa on koko ajan se tunne. Ahdistun todella herkästi ja välillä ahdistukseni kärjistyy kauheaan paniikkikohtausjaksoon.
Lukiossa tuo "oireilu" paheni ja saatoin olla päiviäkin pois koulusta vain sen takia, että tuntui liian pahalta mennä sinne. Numeroni laskivat huomattavasti, en tehnyt läksyjä, en lukenut kokeisiin, en vain yksinkertaisesti jaksanut. Talven aikana en ollut juurikaan vapaa-ajalla yhteyksissä ystäviini, ja keväällä huomasin, että monet ihmiset ovat kadonneet elämästäni.
Koulut alkavat taas pian ja kesällä, toisin kuin oletin, oloni on vain pahentunut. Minua pelottaa, sillä tällä voinnilla tulevaisuuden rakentaminen tuntuu mahdottomalta. Ei haittaisi olla tälläinen sitten kolmekymppisenä kun on koulutus ja mahdollisesti jonkinlainen urakin, mihin palata kun on toipunut.
Miten pääsen ylös tästä yksin? Vanhempani eivät nimittäin tue minua ja olen menettänyt uskoni psykologeihin ja psykiatreihin. Ystäväni eivät ymmärrä, sanovat vaan että no huomenna on parempi päivä. Sitä onkin hoettu viimeisen neljän vuoden aikana.
Neuvoja otetaan vastaan, ihan mitä vain mikä auttaa jaksamaan paremmin!
Nuori masentunut?
2
79
Vastaukset
- masennus_vituttaa
"Toht.Sykerö":n viestin voinee jättää omaan arvoonsa.
>Minulla ei ole masennusdiagnoosia eikä lääkitystä
Jos olet Psyk.poliklinikalla käynyt jo 5 vuotta, miksi sinulla ei ole diagnoosia eikä lääkitystä? Itse masentuneena annan neuvon: yksin olo ei helpota, ja usein ammattilaisilla on parhaat resurssit auttaa. - tarutin95
17-vuotias voi olla masentunut. itse olin vakavasti masentunut koko viime vuoden ja olin silloin 15. munkaan ystävät eivät osanneet auttaa ja sanoivat juuri jotain 'älä ny viiti valittaa, kaikilla on omat ongelmansa..' ja 'huomenna kaikki on paremmin'. yksin on hankala jaksaa, kannattaa vain antaa ammattilaisten auttaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756