Toistamiseen persu Hakkarainen. siis mitäs nyt sanotte Lieksan persut. Persu politiikka on täälläkin suoraan p:stä. Mitä isot edessä sitä pienet piipertäjät perässä. Sitten on mamujen syytä kaik paha....
Ryhmänjohtaja harmistui Teuvo Hakkaraisen käytöksestä
STT
Perussuomalaisten kansanedustajan Teuvo Hakkaraisen sopimaton käytös on puolueen seurannassa, kertoo eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner STT:lle.
Iltalehden mukaan kansanedustaja Hakkarainen oli sunnuntaina juonut itsensä humalaan, nukahtanut ravintolan pöytään ja talutettu lopulta taksiin.
Ryhmänjohtaja Ruohonen-Lernerin mielestä kansanedustajan pitäisi esiintyä vakaasti ja arvokkaasti myös eduskunnan ulkopuolella.
- Tilannetta ja käyttäytymistä seurataan. Toivotaan, että tällaisia otsikoita ei tule.
Ruohonen-Lernerin mukaan jatkotoimista Hakkaraisen tapauksessa ei ole vielä keskusteltu. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä ehti jo toukokuussa antaa Hakkaraiselle huomautuksen rasistisista puheista.
- En ole keskustellut tuoreesta tapauksesta Hakkaraisen kanssa, mutta minun mielestäni pelisääntöjen piti olla ihan selvät, Ruohonen-Lerner kertoo.
STT ei tänään tavoittanut kansanedustaja Hakkaraista kommentoimaan tapausta.
Oma ahistus heijastuu mamuihin?
19
132
Vastaukset
- Vukjuu
Mikäli olet huolestunut ihmisten ahdistuksesta ja sen vaikutuksesta heidän tekoihinsa tai mielipiteisiinsä, niin oletko tullut ajatelleeksi ryhtyväsi johonkin rakentaviin toimiin asian parantamiseksi? Eikös ahdistunut ihminen tarvitse apua? Kai niitä nyt löytyisi vapaaehtoisjärjestöjä joiden kautta voisit olla suureksikin avuksi. Vai eikö lähimmäisten auttaminen kiinnosta vai tuntuuko päin vastoin henkinen kivittäminen antoisammalta omasta näkövinkkelistäsi ajatellen?
- Pöljääkin pöljempi
Siinähän se ap:n lieksalainen äly&väläys tulikin! Jos joku suuremmasta ryhmästä poikkeaa käytöksellään, ulkomuodollaan tai puheillaan, niin "ilman muuta ja muutakin ilman" ihan KAIKKI on samanlaisia ja samasta puusta veistettyjä, heh heh. Anna miun kaikki kestää...
- vesitornin ähläm,
Vai sahuri on tuonut mamut Lieksaan eiköhän hyysärit löydy kotoa .
- turistiturilas vaunu
Eiköhän tämä kantaporukka tarvii näitä hyysäreitä liki joka päivä monenkertaisen määrän mamuihin verrattuna. Ei tarvii kun Pielisentietä kulukee niin samat juopot tallaa sitä ristiin rastiin ja lapset jäävät hoitamatta. Siihen mennee veronmaksajien rahat. Vieläkö pitäs enemmän repiä yhteiksunnan luukusta? Turistina olen kauhistellut tätä kantaväen elostelua täällä Lieksassa.
- Arvoisat persut
Te olette itse ensimmäisenä leimaamassa kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi ja luusereiksi ym.
Me vain toteutamme sitä samaa samaistusta teihin Hakkaraisen käytöksen perusteella.
Hakkarainen joka on persu on antanut itsestään vähän yksinkertaisen ja viinalle person kuvan.
Siispä tämän perusteella kaikki persut ovat vähän yksinkertaisia ja juoppoja.
Sic. - Persuksessa löytyy ;
Arvoisat persut kirjoitti:
Te olette itse ensimmäisenä leimaamassa kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi ja luusereiksi ym.
Me vain toteutamme sitä samaa samaistusta teihin Hakkaraisen käytöksen perusteella.
Hakkarainen joka on persu on antanut itsestään vähän yksinkertaisen ja viinalle person kuvan.
Siispä tämän perusteella kaikki persut ovat vähän yksinkertaisia ja juoppoja.
Sic.En ole yksinkertainen enkä juoppo, vaan ihan kunniallinen kansalainen...työtä tekevä sellainen, silti olen persu henkeen ja vereen. Katsos kun kaikki persut eivät suinkaan ole öykkäröiviä MIEHIÄ!
- Vukjuu
Arvoisat persut kirjoitti:
Te olette itse ensimmäisenä leimaamassa kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi ja luusereiksi ym.
Me vain toteutamme sitä samaa samaistusta teihin Hakkaraisen käytöksen perusteella.
Hakkarainen joka on persu on antanut itsestään vähän yksinkertaisen ja viinalle person kuvan.
Siispä tämän perusteella kaikki persut ovat vähän yksinkertaisia ja juoppoja.
Sic."Te olette itse ensimmäisenä leimaamassa kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi ja luusereiksi ym."
Mietippä oliko tuo typerästi ja vailla totuuspohjaa annettu kommentti? Vai tunnetko jokikisen persun syvällisesti ja voit siten antaa ko lausunnon?
Kyllähän keskustella ja väitellä voi, mutta olisi hyvä pysytellä kohtuudessa ja parhaansa mukaan totuudessa.
En minäkään tohdi sanoa kaikkia demareita typeriksi, mutta heitä äänestäneitä osittain kyllä. - saimaan saimi turist
Persuksessa löytyy ; kirjoitti:
En ole yksinkertainen enkä juoppo, vaan ihan kunniallinen kansalainen...työtä tekevä sellainen, silti olen persu henkeen ja vereen. Katsos kun kaikki persut eivät suinkaan ole öykkäröiviä MIEHIÄ!
No sitten ne ovat öykkäröiviä naisia. Kuten Kike, myös poliisisedälle tuttu tapaus. Onhan näitä tietysti sitten hiljaisia yksinkertaisia persunaisiakin. Yhteisenä piirteenä lienee se, ettei oikein itsekritiikki toimi.
- Uutuuden viehästystä
Vukjuu kirjoitti:
"Te olette itse ensimmäisenä leimaamassa kaikki maahanmuuttajat rikollisiksi ja luusereiksi ym."
Mietippä oliko tuo typerästi ja vailla totuuspohjaa annettu kommentti? Vai tunnetko jokikisen persun syvällisesti ja voit siten antaa ko lausunnon?
Kyllähän keskustella ja väitellä voi, mutta olisi hyvä pysytellä kohtuudessa ja parhaansa mukaan totuudessa.
En minäkään tohdi sanoa kaikkia demareita typeriksi, mutta heitä äänestäneitä osittain kyllä.Persu ideologia on huuhaata, populismia täysin. Ei mitään omaa linjaa. Helppo on huudella kun kansa on mitä on ainakin näillä metsäseuduilla. Jakautunut joukkue. Lernerillä on pitelemistä. Eikä täti ole mikään valopilkku.Kertoo paljon porukasta jos on jatkuvasti joku lehtien palstoilla pikkurikollisuudesta epäiltynä tai muuten epäasiallisesta käytöksestä puhuttelussa. Halme, Hakkarainen, Elomaa, Halla-aho ym.
- Vukjuu
Uutuuden viehästystä kirjoitti:
Persu ideologia on huuhaata, populismia täysin. Ei mitään omaa linjaa. Helppo on huudella kun kansa on mitä on ainakin näillä metsäseuduilla. Jakautunut joukkue. Lernerillä on pitelemistä. Eikä täti ole mikään valopilkku.Kertoo paljon porukasta jos on jatkuvasti joku lehtien palstoilla pikkurikollisuudesta epäiltynä tai muuten epäasiallisesta käytöksestä puhuttelussa. Halme, Hakkarainen, Elomaa, Halla-aho ym.
Mutta miksi sitten puolue on Suomen suurin? Onko Suomen kansa siis tyhmää? Entä kuulutko itse mahdolliseen älymystöön?
Osoittaa huonoa itsetuntoa jos vähättelee metsäseutujen asukkaita, sillä onhan tutkittua ettei reuna-alueiden haasteissa tyhmät ole koskaan kovin pitkään elossa pyristelleet. Ja siitä persujen omasta linjasta: minun mielestäni heillä on hyvinkin selkeä ja persoonallinen linja mm ns kriisimaiden rahoitukseen.
Itse en ole persu mutta kiinnostaa kovasti kuinka kukaan antaa noin kummallisia ja asiaan perehtymättömiä lausuntoja.
- viekijärven ukot
Monta persuu tunnen ja kaik ovat ihan samasta puusta veistettyjä. Suuret puheet pienet teot. Öykkärimäinen käytös. Omaa etua tavoitellen politikoidaan. Lieksasta löytyy tältä saralta kymmeniä esimerkkejä ihan lähikuukaisien ajalta.
- Venäveikko
Mänkee Viekin hautuumaalle! Siellä löytyy seuraa peräkammariinki!!
- Kiitos Hakkarainen
Kannattaa kiittyä kepuun, ainut rehellinen puolue? Kiviniemikin oli vaalikeskusteluissa Kataisen linjoilla tukipakettihommissa? Nyt on kääntänyt mielipiteensä täysin päinvastoin? Se jos mikä on luotettavuutta ja rehellisyyttä!
Hakkarainen on ainut joka uskaltaa ryypätä reilusti, eikä piileksiä niinkuin toiset edustajat!
Tosihan on että mamut tekee jo yli puolet Suomen rikoksista! Se on tutkittu asia, vaikka hyysäreitä kuin kyrsii! Joutaisivat saharaan takaisin! - Peräpersus
Osoittaa vielä huonompaa itsetuntoa, kun aloittaja jankkaa ja jankkaa..."mie, kun oon piättännä, että persut on perseestä, niin ne sitten on". Jäkätijäkäti...mäne ostamaan hamekangasta välillä!
- Alkion ja Paasien ah
Ottapa kepua ja Demareita älälle tulevat vaalit kun pitää
keksiä syntipukit omaan paska höttöön ? - Tyttö1.2
Oliko perussuomalinen päättämässä mamuista ku istuu kaupungin hallituksessa??Ja mikä oli tulos?EI yksin sdp ole niitä päättämässä ollut,ei yksi tai kaksi voi päättää pitää olla vähintään viisi ääntä.
- vanha masikka
Lieksalainen on oppinut tään, KEPU, SDP,Kokoomus, Krist. Linjan. Kotona joudutaan piilossa paheita.? Harrastaa kun ei uskalla leimaamisen pelossa ravintoloissa ryypätä. Tämä vastaa ylläolevien näkemystä ryyppäämisestä ynnä muusta. Kun on katseilta ja korvilta piilossa ongelmat, ei ole ongelmaa..;-) Hyvää jatkakaa tuota tekopyhää KEPU, SDP,KOK, KRIST, linjaa..! Maahanmuuttopolitiikka noudattaa samaa linjaa.! Ei ole ongelmia, syrjäytyneet suomalaiset purkaa vain pahaa oloaan. Hmmm.. Eikö ne syrjäytyneet suomalaiset olisi tärkeämpiä noin, äänestyspotentiaalin kannalta ottaa huomioon.? No perussuomalaiset kiittää..;-)
- ilolintu kainalossa
Niinpä niin. Tekopyhät käy sikailemassa ja hotelliöitään viettämässä muissa kaupungeissa. Kyllä teidät on nähty!
- Rikastaja
Miksi tarvitaan uusia luusereita kun on meissä vanhoissakin jo ihan riittämiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958