Sinulle, tulet olemaan Aina mielessäni

Aitoa intohimoa?

Pakko se on viimein uskoa ettet välittänyt minusta todellisuudessa tippaakaan, vaikka aivan toiselta se näytti ja tuntui. En ikinä olisi uskonut olevani niin tyhmä. Menin halpaan vielä pitkän hiljaisen ajan jälkeenkin, kun luulin että olit miettinyt asioita ja päättänyt mitä teet asian kanssa.

Sanoit että olet odottanut minua. Jos se olisi totta, olisit edes nyt parin viikon aikana lähestynyt minua tekstiviestillä tai puhelulla. Ei vastausta viestiini, tai kyselyyni.
Olen ihmeissäni että jaksoit silti näin kauan käyttää minua… Olin kaiketi vain varalla kun ei muut ehkä ymmärtäneet asioitasi samalla lailla kuin minä. Outous on meissä jokaisessa erilainen, sellaisia on turha puida näillä sivuilla.

En tiedä, vaikealta tämä tuntuu ja todella pahalta, mutta elämän pahat polut on kouluttaneet ottamaan vastaan kaikenlaista, myös tämän. Surullista, olit minulle jotain muuta ja erilaista kuin kukaan.

Olisin niin toivonut kaiken menevän toisella tavalla. Päättyvän onnellisesti. Kaipaan katsettasi ja helliä, mutta vaativia suudelmia aina niin lämpöisessä sylissäsi. Kaipaan muutakin ja paljon.

En jaksa kirjoittaa enempää, olen pahoillani siitä vaikka mielessä on todella paljon.
Miksi näin? Olen niin ihmeissäni.

2

299

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olen nainen

      Ensinnäkin tuo tarinasi tuntuu kovin tutulta mutta oletko mies vai nainen olisi aloituksessa mukava mainita

      • Aitoa intohimoa?

        Anteeksi unohdus, olen väsynyt. Paljon jäi puuttumaan muutakin. Naiselta menee miehelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe