EkaKerta, EkaKirja

Aloitin itse kirjoittamisen jotakuinkin samassa iässä kuin sinä. Harrastin siinä sivussa tekstipohjaisia roolipelejä, joten sain jatkuvasti palautetta tekstini sujuvuudesta, kirjoitusvirheistä ja niin edelleen.

Luulin saaneeni oman fantasiatekeleeni valmiiksi aikaa sitten, kunnes annoin sen levätä ja aloin sitten tarkastelemaan sitä kriittisesti uudestaan. No, voit arvata miten siinä kävi :D Siinä mielessä aika tekee tehtävänsä ja se sokeus kyllä irtoaa vähitellen, mutta toisaalta riskinä on myös liiallinen kriittisyys. Olen antanut lukuisten ystävien lukea valittuja kohtauksia tarinastani, jos heitä on sattunut kiinnostamaan. Ystäviltä on tosin kannattavampaa kysyä suosikkikohtia kuin rakentavaa kritiikkiä, koska kuten monet ovat todenneet, he eivät luultavasti uskalla vastata rehellisesti kuitenkaan.

Jotkut lähettävät kirjansa arvostelupalveluun, ja useimmat ilmeisesti pitävät saamastaan palautteesta. Siitä löytyy tällä hetkellä ketjukin, jos palstan etusivua katsoo. Jos haaveilet joskus vieväsi tarinan julkaisuun, neuvoisin kuitenkin antamaan sille aikaa. Muistan, kuinka omakin alkuperäistekstini kävi lähinnä päiväkirjasta, ja olen ollut enemmän kuin iloinen saadessani muokkauksen myötä sensurioida sieltä sellaista, jota en kehtaisi muiden kanssa jakaa.

Olen tosin kuullut sanottavan, että kustantamot pitävät omaelämänkerrallisista tarinoista, mutta samalla moni myös paheksuu sitä, että tarina on yhdistettävissä liian suoraan kirjailijan omaan elämään. Ottaapa siitä sitten selvää.

Taiteessa on oleellista oma näkökulma ihmisiin, asioihin ja teemoihin, joita kirjassa käsitellään. Omaelämäkerrallisuus ei haittaa, jos se ei paista liian suoraan, liian faktisesti ja mielikuvituksettomasti tekstistä. Fiktiossa on oleellista hyvä, omintakeinen kieli ja mielellään uutta avaava tapa ymmärtää ja jäsentää tarinallisuutta.

Aika on tosiaankin avain dramaturgiseen järjestämiseen. Kirjoita, kirjoita. Lue, lue. Kaikkea mahdollista ja mahdotonta kvanttifysiikasta autonkorjausoppaisiin, roskakirjallisuudesta Nobel-tasoon, hybridigenreistä genrekirjallisuuteen, uuteen ja vanhaan, klassiseen ja renessanssiin. Historia, biologia, filosofia, sosiologia, matematiikka, biomekaniikka, kemia... kaikki tarjoavat uutta ja vanhaa, joka tukee kasvavaa maailmankuvaasi, ymmärrystäsi ihmisestä ja antaa keinoja taiteesi määrätietoiseen kehittämiseen.

Kuulostaa tietysti aikaavievältä, ja sitähän se on: taide on 24/7, elämäntapa, joka vie syntymästä hautaan. Taideihmisellä on taideihmisen mielenkiinto omaan taiteeseen ja sisartaiteeseen. Taidelukiot, taidekorkeakoulut voivat olla omaa mielenkiintoa ruokkivia ja inspiroivia instituutteja. Mutta oleellisin on oma työsi, oma egoismisi siihen. Mitään kiirusta julkaisuun ei ole. On hyvä muistaa: omaa kasvua ei voi, ei pidä nopeuttaa.

Onnea matkaan! Taide on elämää.

Jokainen kirjailija aloittaa kirjoittamalla ensin itselleen, sitten lukijalle. Jossain vaiheessa lukijoista kehittyy ostava ja lukeva joukkio, josta voi olla omassa kirjailijantyössä olla tukea (fanit) tai sitten harmia (alkaa miettiä liikaa lukijalleen kohdistuvaa miellyttämistä).

Mutta kuten aiemmin todettiin, kiirettä ei ole, joten kirjoita vain tähän malliin ensin itsellesi. Kun tunnet, että on sinusta mielekästä näyttää tekstiäsi muille, näytä. Arvostelupalvelu on yksi taho, mutta tärkein on ehkä kuitenkin kohderyhmäsi, kun sellaista aikanaan alat enemmän miettiä.

Minä lähettäisin ehdottomasti Nuoren vOiman liittoon arvosteltavaksi, alaikäiset saavat heiltä alennusta, saisit asiantuntevaa palautetta, joka auttaisi kehittymään kirjailijana! Mahtava juttu, että olet kirjoittanut noin paljon jo noin nuorena, intohimosi kantaa vielä pitkälle, kunhan vain jaksat kehittää itseäsi ja kirjoittamistasi. Todellakin suosittelen arvostelupalveluita, ellei sitten äikänope suostu antamaan ykistyistä palautetta!