hei vaan, lähdin nyt kuitenkin kirjoittamaan tänne sillä riskillä että kritiikkiä roiskuu ja pahemman kerran. Mutta tosiaan olen nuori kirjailijan raakile. Ikääkään ei ole kuin vaivaiset 16VUOTTA!
Se miks mä oikeestaan uskaltauduin tänne kirjottaa tulee tässä:
Mä on jostain syystä ollut aina sujut kynän ja paperin kanssa. Tossa pari vuotta takaperin aloin kunnolla kirjottaa (siitä asti kun opin kirjottaa, niin aktiivisesti värssyjä paperille väännelly). Siitä seuraskin jotain erillaista. Mulla vaan luisti juttu ja sain "kirjan väännetyä" kasaan. Mä tossa pari viikkoo sitten vielä viimesen kerran oikoluin mun tekstin ja sitä olikin kasassa reilut 300sivuu (fonttikoko12 riviväli1,5).
Koskaan mä en oo kellekkään mun tekstejä näyttäny. Oon enemmän itekseni kirjotellu. En mä todellakaan niitä häpee!!! Se on vaan mun juttu kirjottaa! Mä en vaan koskaan oo kellekään tutulle niitä kehdannu näyttää. Ehkä mä pelkään, että ne huomais millainen mä "oikeesti" oon. Kun mä kirjotan niin musta tuntuu että voisin täysin avoimesti puhua(kirjottaa) seksuaalisuudesta, nuoruudesta, tunteista ja aivan kaikeesta. Että mä mun kirjotusten kautta paljastasin itteni.
Sitten mulla syntykin juonekas fantasia teksti, että jipjei!! Mä haluisin siitä täysin rehellistä kritiikkiä, enkä mitään lässynlässyä, jota varmasti saisin jos sen jollekin tutulle näyttäisin. Kannattasko pihata se itelläni, niin kun alkujaan lähin vain kirjottaa ITSEÄNI VARTEN?
Mä tiedän, että todennäkösesti monen päässä liikkuu, että miks mä repesin tänne ruikuttaa. Että jos osaan kirjottaa, niin eikö mun se pitäs ite tiedä? Mutta musta tuntuu,että mitä enemmän mä luen ja käsittelen mun omia tekstejä, mä vaan tuun niille SOKEIKS. Siks ois kiva saada jonkun ulkopuolisen näkökulma asiaan! (:
Vai miten muut "kirjailijanalut" ovat tehneet? Lähettättekö te teidän teoksenne jonnekin arviointi palveluun, vai luotatteko rakkaisiinne?
Ja millon te TIEDÄTTE, että nyt SE on valmis?
Se miks mä oikeestaan uskaltauduin tänne kirjottaa tulee tässä:
Mä on jostain syystä ollut aina sujut kynän ja paperin kanssa. Tossa pari vuotta takaperin aloin kunnolla kirjottaa (siitä asti kun opin kirjottaa, niin aktiivisesti värssyjä paperille väännelly). Siitä seuraskin jotain erillaista. Mulla vaan luisti juttu ja sain "kirjan väännetyä" kasaan. Mä tossa pari viikkoo sitten vielä viimesen kerran oikoluin mun tekstin ja sitä olikin kasassa reilut 300sivuu (fonttikoko12 riviväli1,5).
Koskaan mä en oo kellekkään mun tekstejä näyttäny. Oon enemmän itekseni kirjotellu. En mä todellakaan niitä häpee!!! Se on vaan mun juttu kirjottaa! Mä en vaan koskaan oo kellekään tutulle niitä kehdannu näyttää. Ehkä mä pelkään, että ne huomais millainen mä "oikeesti" oon. Kun mä kirjotan niin musta tuntuu että voisin täysin avoimesti puhua(kirjottaa) seksuaalisuudesta, nuoruudesta, tunteista ja aivan kaikeesta. Että mä mun kirjotusten kautta paljastasin itteni.
Sitten mulla syntykin juonekas fantasia teksti, että jipjei!! Mä haluisin siitä täysin rehellistä kritiikkiä, enkä mitään lässynlässyä, jota varmasti saisin jos sen jollekin tutulle näyttäisin. Kannattasko pihata se itelläni, niin kun alkujaan lähin vain kirjottaa ITSEÄNI VARTEN?
Mä tiedän, että todennäkösesti monen päässä liikkuu, että miks mä repesin tänne ruikuttaa. Että jos osaan kirjottaa, niin eikö mun se pitäs ite tiedä? Mutta musta tuntuu,että mitä enemmän mä luen ja käsittelen mun omia tekstejä, mä vaan tuun niille SOKEIKS. Siks ois kiva saada jonkun ulkopuolisen näkökulma asiaan! (:
Vai miten muut "kirjailijanalut" ovat tehneet? Lähettättekö te teidän teoksenne jonnekin arviointi palveluun, vai luotatteko rakkaisiinne?
Ja millon te TIEDÄTTE, että nyt SE on valmis?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aloitin itse kirjoittamisen jotakuinkin samassa iässä kuin sinä. Harrastin siinä sivussa tekstipohjaisia roolipelejä, joten sain jatkuvasti palautetta tekstini sujuvuudesta, kirjoitusvirheistä ja niin edelleen.
Luulin saaneeni oman fantasiatekeleeni valmiiksi aikaa sitten, kunnes annoin sen levätä ja aloin sitten tarkastelemaan sitä kriittisesti uudestaan. No, voit arvata miten siinä kävi :D Siinä mielessä aika tekee tehtävänsä ja se sokeus kyllä irtoaa vähitellen, mutta toisaalta riskinä on myös liiallinen kriittisyys. Olen antanut lukuisten ystävien lukea valittuja kohtauksia tarinastani, jos heitä on sattunut kiinnostamaan. Ystäviltä on tosin kannattavampaa kysyä suosikkikohtia kuin rakentavaa kritiikkiä, koska kuten monet ovat todenneet, he eivät luultavasti uskalla vastata rehellisesti kuitenkaan.
Jotkut lähettävät kirjansa arvostelupalveluun, ja useimmat ilmeisesti pitävät saamastaan palautteesta. Siitä löytyy tällä hetkellä ketjukin, jos palstan etusivua katsoo. Jos haaveilet joskus vieväsi tarinan julkaisuun, neuvoisin kuitenkin antamaan sille aikaa. Muistan, kuinka omakin alkuperäistekstini kävi lähinnä päiväkirjasta, ja olen ollut enemmän kuin iloinen saadessani muokkauksen myötä sensurioida sieltä sellaista, jota en kehtaisi muiden kanssa jakaa.
Olen tosin kuullut sanottavan, että kustantamot pitävät omaelämänkerrallisista tarinoista, mutta samalla moni myös paheksuu sitä, että tarina on yhdistettävissä liian suoraan kirjailijan omaan elämään. Ottaapa siitä sitten selvää.
Taiteessa on oleellista oma näkökulma ihmisiin, asioihin ja teemoihin, joita kirjassa käsitellään. Omaelämäkerrallisuus ei haittaa, jos se ei paista liian suoraan, liian faktisesti ja mielikuvituksettomasti tekstistä. Fiktiossa on oleellista hyvä, omintakeinen kieli ja mielellään uutta avaava tapa ymmärtää ja jäsentää tarinallisuutta.
Aika on tosiaankin avain dramaturgiseen järjestämiseen. Kirjoita, kirjoita. Lue, lue. Kaikkea mahdollista ja mahdotonta kvanttifysiikasta autonkorjausoppaisiin, roskakirjallisuudesta Nobel-tasoon, hybridigenreistä genrekirjallisuuteen, uuteen ja vanhaan, klassiseen ja renessanssiin. Historia, biologia, filosofia, sosiologia, matematiikka, biomekaniikka, kemia... kaikki tarjoavat uutta ja vanhaa, joka tukee kasvavaa maailmankuvaasi, ymmärrystäsi ihmisestä ja antaa keinoja taiteesi määrätietoiseen kehittämiseen.
Kuulostaa tietysti aikaavievältä, ja sitähän se on: taide on 24/7, elämäntapa, joka vie syntymästä hautaan. Taideihmisellä on taideihmisen mielenkiinto omaan taiteeseen ja sisartaiteeseen. Taidelukiot, taidekorkeakoulut voivat olla omaa mielenkiintoa ruokkivia ja inspiroivia instituutteja. Mutta oleellisin on oma työsi, oma egoismisi siihen. Mitään kiirusta julkaisuun ei ole. On hyvä muistaa: omaa kasvua ei voi, ei pidä nopeuttaa.
Onnea matkaan! Taide on elämää.
Jokainen kirjailija aloittaa kirjoittamalla ensin itselleen, sitten lukijalle. Jossain vaiheessa lukijoista kehittyy ostava ja lukeva joukkio, josta voi olla omassa kirjailijantyössä olla tukea (fanit) tai sitten harmia (alkaa miettiä liikaa lukijalleen kohdistuvaa miellyttämistä).
Mutta kuten aiemmin todettiin, kiirettä ei ole, joten kirjoita vain tähän malliin ensin itsellesi. Kun tunnet, että on sinusta mielekästä näyttää tekstiäsi muille, näytä. Arvostelupalvelu on yksi taho, mutta tärkein on ehkä kuitenkin kohderyhmäsi, kun sellaista aikanaan alat enemmän miettiä.
Minä lähettäisin ehdottomasti Nuoren vOiman liittoon arvosteltavaksi, alaikäiset saavat heiltä alennusta, saisit asiantuntevaa palautetta, joka auttaisi kehittymään kirjailijana! Mahtava juttu, että olet kirjoittanut noin paljon jo noin nuorena, intohimosi kantaa vielä pitkälle, kunhan vain jaksat kehittää itseäsi ja kirjoittamistasi. Todellakin suosittelen arvostelupalveluita, ellei sitten äikänope suostu antamaan ykistyistä palautetta!