varoitus (as) foorumeista

sanan.saattaja

”Manipulointi (tai manipulaatio) tarkoittaa ihmisten mielten ohjaamista haluttuun suuntaan. Kyse ei ole normaaliin arkielämään kuuluvasta suostuttelusta, vaan paljon vahvemmasta pyrkimyksestä ohjailla toisten ihmisten elämää, usein vastoin näiden todellista etua. Valitettavasti ilmiö on hyvin tavallinen uskonnollisissa yhteisöissä.
Uskonnollisissa yhteisöissä elää usein vahva käsitys, että oma tapa uskoa on ainoa oikea ja muidenkin olisi syytä uskoa juuri samoin. Yhteisön jäsenet ajattelevat, että ulkopuolisten ihmisten elämä on vailla päämäärää ja johtaa kadotukseen. Sellaisen ilmapiirin vallitessa kiusaus levittää omaa uskoa keinoja kaihtamatta voi käydä liian suureksi.
Uskon levittäminen tarkoittaa juuri toisiin ihmisiin vaikuttamista. Käännyttäjä voi olla (ja luultavasti useimmiten onkin) vilpitön uskossaan ja arvella, että se mitä hän on tekemässä, on toiselle vain hyväksi. Mutta pyrkiessään käännyttämään toisen omaan uskoonsa esimerkiksi mustamaalaamalla yhteiskuntaa ja vaikenemalla oman yhteisönsä epäkohdista hän syyllistyy yhtä kaikki manipulointiin. Ystävällisillä eleillä on ennalta suunniteltu tarkoitus: houkutella yhteisöön uusi jäsen.
Mutta liittyykö kukaan täysi-ikäinen uskonnolliseen yhteisöön vastoin tahtoaan? Eikö hän kuitenkin käytä omaa harkintaansa ja tule siihen tulokseen, että tällä yhteisöllä on tarjottavanaan hänelle jotakin niin arvokasta, että sen vuoksi kannattaa tehdä uhrauksia?
Kysymys on siis siitä, onko ihmisellä vapaa tahto vai voidaanko hänet aivopestä uskomaan mitä tahansa. Tutkimusten valossa uuteen uskonyhteisöön liittyvillä ihmisillä on useimmiten jokin motiivi tarttua yhteisön syöttiin. Mutta liittymisvaiheen tunnekuohuissa hän ei välttämättä ymmärrä, että astuttuaan sisään yhteisön ovesta hän on paljon aikaisempaa voimakkaammin sidottu sen toimintaan. Hänelle saatetaan esimerkiksi kertoa, että liikkeen opeista piittaamattomat läheiset (esim. aviopuoliso) ovat huonoa seuraa ja estävät häntä kehittymästä hengellisesti.
Näin uskonyhteisön vallankäyttöön liittyvä manipulointi voi saada pahaa aikaiseksi. Pahimmassa tapauksessa jäsen menettää kokonaan mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä.”

15

302

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanan.saattaja

      jatkoa

      ”Henkisessä kontrollissa on neljä elementtiä:
      käytöksen
      ajattelun
      tunteiden
      informaation valvonta”

      ”16 kriteeriä yhteisön vaarallisuuden arvioinnin avuksi
      Sisäinen kontrolli: miten paljon lahko määrää jäseniensä henkilökohtaisista asioista, jäsenen velvollisuus raportoida tekemisistään ylemmässä asemassa oleville.
      Johtaja(i)n autoritaarisuus: kuinka erehtymättöminä johdon määräyksiä on pidettävä, suljetaanko niiden arvostelija ulkopuolelle. Velvollisuus totella johtajan/johtajien käskyjä.
      Opillinen dogmaattisuus: todellisuuskäsityksen ja oppien jäykkyys. Suvaitsemattomuus erilaista ajattelua kohtaan. Kuinka pitkälle oppi ajattelee jäsenen puolesta tarjoten valmiit mielipiteet.
      Syyllistäminen: onko jäsenen etsittävä vikaa aina itsestään, jos ei sopeudu yhteisöön.
      Vainoharhaisuus: kuinka paljon jäseniä pelotellaan todellisilla tai kuvitelluilla vihollisilla, joita voivat olla erilaiset viranomaiset, virallinen (lääke)tiede, ja ennen kaikkea lahkosta lähteneet ja siihen kriittisesti suhtautuvat entiset jäsenet.
      Maailmankielteisyys: näkeekö lahko "maallisen" elämän lahkon ulkopuolella täysin arvottomana. Väittääkö se lahkoon kuulumattomien ihmisten joutuvan kuoleman jälkeen helvettiin tai syntyvän uudestaan huonoihin oloihin. Onko sillä apokalyptinen visio, jossa maailmanloppu on lähellä ja vain lahkon sitoutuneet jäsenet pelastuvat.
      Sensuuri: missä määrin johto rajoittaa jäsenten mahdollisuutta tutustua ulkopuolisiin näkemyksiin lahkosta. Suoran kiellon lisäksi sensuuri toimii usein epäsuorana ryhmäpaineena: kunnon jäsenen ei odoteta haaskaavan aikaansa "maallisiin" tai "demonisiin” tiedonlähteisiin.
      Ihmissuhteiden rajoittaminen: onko painetta hylätä eri tavalla ajattelevien ystävien ja omaisten seura, "entinen elämä" harrastuksineen ja ilonaiheineen.
      Uusien jäsenien värväys: kuinka paljon painoa annetaan uusien jäsenien hankkimiselle ja lähetystyölle.
      Peiteryhmät: kuinka suuri määrä lahkolla on sen määräysvaltaan kuuluvia ryhmiä, joilla on toinen nimi kuin lahkolla, esim. peiteyhtiöt ja "hyväntekeväisyysjärjestöt", joiden tosiasiallinen tarkoitus on tuoda lisää kannattajia ja rahaa.
      Varakkuus: kuinka paljon rahaa ja/tai omaisuutta lahkolla on käytössään tai se pyrkii haalimaan; miten paljon jäseniä painostetaan lahjoittamaan omaisuuttaan lahkolle (esim. kymmenykset tuloista, "erikoiskolehdit", lahkolle testamentatut perinnöt).
      Poliittinen vaikutusvalta: kuinka paljon poliittista vaikutusvalta lahko haluaa tai on pystynyt hankkimaan esim. sijoittamalla jäseniään vaikutusvaltaisiin asemiin yhteiskunnassa.
      Seksuaalinen manipulaatio: kuinka tarkkaan johtajat määräävät alaistensa seksielämästä.
      Eroa harkitsevien painostus: kuinka voimakkaasti jäseniä pyritään estämään lähtemästä liikkeestä tai kuinka paljon entisiä jäseniä painostetaan liittymään takaisin lahkoon, esim. yöllisten puhelinsoittojen avulla.
      Väkivallan hyväksyminen kun johto harjoittaa sitä tai on kyse liikkeen edusta.
      Totisuus: kyvyttömyys sietää ryhmään, sen johtajiin tai oppeihin kohdistuvaa leikinlaskua.”

      • ??

        jostain syystä kaikki as-foorumit on hiljenneet omituisesti viime päivinä ?? voisiko tuossa vuodatuksessa olla sittenkin jotain perää

      • ??
        ?? kirjoitti:

        "Henkisen kontrollin neljä elementtiä

        1.Käytöksen valvonta

        säätelee yksilön fyysistä todellisuutta ja ympäristöä. Jäsenen tulee käyttäytyä, pukeutua, syödä, nukkua, suorittaa rituaalit ja tehdä työtä juuri sillä tavoin kuin ryhmä vaatii. Päivät ovat täynnä rituaaleja ja muita kultin määräämiä tehtäviä, joten vapaa aikaa ei jää. Tuhoisat kultit eivät suvaitse joutavaa lekottelua, vaan niissä on aina jotakin tehtävää.

        Joissakin kulteissa jäsenen edellytetään luopuvat omaisuudestaan, jolloin hän tulee taloudellisesti riippuvaiseksi ylemmistään. Hänen valinnanvapautensa supistuu automaattisesti kun hän joutuu pyytämään rahaa vähäisimpiinkin menoihin kuten bussilippuun, vaatteisiin tai lääkärissä käyntiin. Hän joutuu kysymään johtajalta lupaa, jos hän haluaa soittaa ystävälle tai sukulaiselle, joka ei kuulu ryhmään.

        Jäsen ei ole koskaan yksin, vaan aina toisten kulttilaisten seurassa. Tärkeintä on oppia tottelemaan johtajaa ja yrittää tulla kehittyneempien jäsenten kaltaiseksi. Jos jäsen ei käyttäydy tarpeeksi innostuneesti, johtaja voi syyttää häntä itsekkääksi, syntiseksi tai laiskaksi. Johtaja ei pysty määräämään kenenkään sisäisiä ajatuksia, mutta hän pystyy muuttamaan yksilön käytöstä, jota sitten sydän ja mieli seuraavat.

        2. Ajattelun valvonta

        ohjaa yksilön sisäistämään yhteisön oppirakennelman, oppimaan uuden tavan käyttää kieltä ja vaimentamaan epäilynsä ajatuksenpysäyttämistekniikoiden avulla. Kunnollisen jäsenen on hallittava ajatuksensa.

        Totalitaarisissa kulteissa oppi on ainoa Totuus, ainoa oikea kartta todellisuudesta. Todellisuuden tapahtumat tulkitaan opin suodattimen läpi. Oppi on yleensä hyvin mustavalkoinen: kaikki hyvyys on ryhmässä ja sen johtajassa. Kaikki pahuus on ulkopuolella. Oppi vastaa kaikkiin ongelmiin ja sopii kaikkiin tilanteisiin. Jäsenen ei tarvitse ajatella koska oppi ajattelee hänen puolestaan.

        Monet ryhmät väittävät, että niiden oppi on tieteellisesti todistettu. Tämä liittyy destruktiivisten kulttien tapaan käyttää kuormitettua kieltä, kaksoiskieltä. Koska kieli tarjoaa symbolit, joiden avulla me ajattelemme, niin kontrolloimalla tiettyjä sanoja helpottuu myös ajattelun kontrollointi. Kaksoiskielessä sanojen merkitys hämärtyy tai voi olla jopa vastakkainen yleiseen kieleen verrattuna. Esimerkiksi kommunististen maiden virallisen propagandan mukaan Berliinin muuria kutsuttiin "fasismin vastaiseksi valliksi", vaikka se todellisuudessa oli aivan muuta. George Orwellin satiirissa Vuonna 1984 ihmisiä kidutettiin rakennuksessa, jonka nimi oli Rakkauden ministeriö.

        Kulttikliseen avulla voidaan kuitata suurikin ongelma, eikä perusteluja tarvita. Kotoisena esimerkkinä voisi ottaa Krishna-liikkeen maya-käsitteen: jos jäsen alkaa epäillä liikkeen oppien ja gurun tottelemisen mielekkyyttä, hän muistaa että sellainen epäilys voi johtua vain siitä että hän on mayassa, harhassa. Ulkopuolinen kritiikki voidaan kieltää samalla periaatteella: maya on saastuttanut ihmisten mielet (conditioned souls), jotka eivät siten kykene käsittämään totuutta.

        Kristilliset kultit manaavat tietysti aina Saatanan esiin. Kriitikot voivat olla "Saatanan lapsia" ym. eikä todellista ongelmaa tarvitse kohdata. Jäsenet opetetaan olemaan uskomatta kritiikkiä. Kaksoiskieli erottaa ryhmän jäsenet ulkopuolisista ja kulttikliseet kuulostavat hienolta uusien tulokkaiden korvissa. He haluavat oppia ymmärtämään mistä muut puhuvat ja ponnistelevat kovasti ymmärtääkseen totuuden. Todellisuudessa he oppivat olemaan ajattelematta: ymmärtäminen tarkoittaa uskomista.

        Ajattelun pysäyttämistekniikoita opetetaan jäsenille, jotta he pystyisivät kontrolloimaan syntistä mieltään. Toisin sanoen, milloin tahansa heidän mieleensä tulee negatiivisia ajatuksia kultista, mekanismi ajattelun pysäyttämiseksi käynnistyy automaattisesti. Jäsen ei välttämättä edes muista ajatelleensa jotain kiellettyä: yhtäkkiä hän vain huomaa hyräilevänsä.

        Eri ryhmät käyttävät erilaisia ajattelun pysäyttämistekniikoita: keskittynyt rukoilua, mantramietiskelyä ääneen tai äänettömästi, kielillä puhumista, laulua tai hyräilyä jne. Nämä sinänsä normaalit toimet kieroutuvat tuhoavissa kulteissa juuri oppien ja johtajan erehtymättömyysdogmien takia: vika on aina rivijäsenessä, joka oppii aina syyttämään itseään ja työskentelemään kovemmin."

        3.Tunteiden valvonta

        käyttää instrumentteinaan syyllistämistä ja pelottelua. Jäsenet voidaan ehdollistaa niin tehokkaasti syyttämään aina itseään, että he ovat vain iloisia, kun johtaja moittii heitä liian tehottomasta varainhankinnasta tms. Tuhoavissa kulteissa määritellään tarkasti, mitkä tunteet ovat hyväksyttyjä: uskollisuus liikkeelle ja johtajalle palkitaan arvonannolla, mutta epäilyt, persoonalliset halut ja tunteet leimataan synniksi ja itsekkyydeksi. Joissakin liikkeissä vaaditaan seksuaalisten ajatustenkin tukahduttamista, mistä syntyvä turhautuneisuus voidaan purkaa esimerkiksi ankaralla työnteolla, toisissa taas seksuaalisiin orgioihin osallistuminen voi olla pakollista.
        Johtajan tai koko seurakunnan edessä tunnustettuja syntejä ei unohdeta, vaan niitä käytetään painostukseen tai kiristykseen sitten, kun jäsen ei käyttäydy odotusten mukaan.

        Jäseniä pelotellaan systemaattisesti olemaan koskaan jättämättä ryhmää. Heille kerrotaan, että sen ulkopuolella heillä ei ole mitään toivoa pelastumisesta. Jos he jättävät ryhmän, he tulevat hulluiksi, heidät tapetaan, heistä tulee huumeiden orjia, he joutuvat liikenneonnettomuuteen tai he tappavat itsensä. Kauhutarinoita luopioiden onnettomuuteen suistuneesta elämästä kerrotaan jäsenluennoilla tai juorutaan vaimealla äänellä käytävillä.

        Kun kulttien johtajat kertovat julkisesti, että kuka tahansa on vapaa lähtemään milloin haluaa, yleisö saa vaikutelman että jäsenillä on vapaa tahto ja he yksinkertaisesti haluavat jäädä. Mutta jäsenillä ei välttämättä ole enää vapautta valita liikkeen ja ulkomaailman välillä, koska heihin istutettu fobia saa heidät tuntemaan kauhua ulkopuolista yhteiskuntaa kohtaan.

        4.Informaation valvonta

        estää kultille haitallisen informaation pääsyn jäsenien ulottuville. Ulkopuolisten tiedotusvälineiden seuraamista ei pidetä tarpeellisena tai siihen ei jää aikaa. Kaikki tieto saadaan kultin omista julkaisuista, jotka vääristävät informaation kultille edulliseen muotoon. Ennen kaikkea on vältettävä kahdenkeskistä keskustelua kultista eronneen jäsenen tai sitä muuten vastustavan kanssa.

        Johtajat eivät yleensä kerro jäsenille enempää kuin on tarpeen heille määrättyjen tehtävien suorittamiseksi. Oppi on usein jaettu useisiin "totuuden tasoihin". Korkeimmille tasoille pääsee vasta kun uskollisuus liikkeelle on varmistunut. Jäsenet kuvittelevat usein tietävänsä kultin asioista enemmän kuin ulkopuoliset, mutta entisten jäsenten haastattelut osoittavat toista: "Et voi nähdä koko kuvaa, kun olet itse raamien sisällä."

        Henkisen kontrollin neljä elementtiä muodostavat toisiinsa vaikuttavan verkoston, jonka avulla pystytään vaikuttamaan voimakkaisiinkin yksilöihin. Hassanin mukaan juuri näistä tulevat usein innokkaimmat ja fanaattisimmat jäsenet.

        "Henkisen kontrollin kolme vaihetta

        Hassanin mielestä henkisen kontrollin neljä elementtiä on helpompi tunnistaa, jos ymmärtää, kuinka niitä todellisuudessä käytetään muuttamaan pahaa-aavistamattoman ihmisen käytöstä. Henkisen kontrollin kolme vaihetta ovat sulattaminen , muuttaminen sekä uudelleen jäädyttäminen. Tämä malli on on peräisin 1940-luvun lopulta Kurt Lewiniltä ja samankaltaiseen malliin ovat päätyneet myös Maon ajan Kiinassa käytettyjä aivopesumenetelmiä tutkineet Schein ja Lifton (Hassan 1988, 67-72).

        1. Sulattamisvaiheessa

        yksilöä pyritään hämmentämään hänen "vanhan minänsä" nujertamiseksi. Hänen puolustuskykyään heikennetään esimerkiksi estämällä häntä nukkumasta tarpeeksi, syöttämällä hänelle jatkuvasti uutta tunteisiin vaikuttavaa materiaalia jota hän ei ehdi sulattaa (sensory overload) ja hypnoottisilla prosesseilla. Hypnotisoija saattaa sanoa: "Mitä enemmän yrität ymmärtää sitä mitä sanon, sitä vähemmän koskaan tulet sitä ymmärtämään". Kun yksilö on riittävän pitkään tilanteessa, jossa hän yrittää ymmärtää omituisia ja ristiriitaisia väittämiä ja opinkappaleita, hän antaa lopulta periksi ja sopeutuu siihen, miten kuvittelee muidenkin ajattelevan ja tekevän.

        Monissa kulteissa "mietiskely" ei ole muuta kuin hypnoottinen prosessi, jossa mietiskelijä suggeroi itsensä transsiin. Transsi koetaan yleensä miellyttäväksi olotilaksi. Transsissa ihmisen kriittinen arviointikyky on kuitenkin heikentynyt ja hän on hyvin vastaanottavainen kultin opetukselle (Hassan 1988, 57).

        Uutta tulokasta voidaan hämmentää myös rakkauspommituksella (love bombing): kulttilaiset osoittavat yletöntä ystävällisyyttä, huolenpitoa ja imartelua häntä kohtaan. Ystävällisyyden tarkoitus on herättää luottamus. Sitten häntä voidaankin kannustaa tunnustamaan syntinsä ja kertomaan ongelmansa. Kontrolloija saa siten käsiinsä avaimet uhrinsa persoonallisuuteen ja voi nöyryyttää tätä esimerkiksi kertomalla ryhmän edessä kuinka huono ja langennut ihminen tämä on.

        Sulattamisvaiheen päättyessä yksilön todellisuustaju ja arvostelukyky ovat heikentyneet eikä hän näe muuta vaihtoehtoa kuin liittyä kulttiin.

        2. Muuttamisvaiheessa

        yksilölle syötetään uusi käsitys itsestään, uusi tapa ajatella, tuntea ja käyttäytyä. Edellisen vaiheen hämmentävät tekniikat ovat edelleen käytössä. Mutta nyt toistetaan yhä uudestaan ja uudestaan, että ulkopuolinen maailma on mätä ja ihmisiltä puuttuu oikea ymmärrys. Siksi uuden tulokkaan on vapauduttava entisistä käsityksistään voidakseen kehittyä hengellisesti.

        Kultin oppeja paljastetaan sitä mukaa kuin kohde pystyy niitä hyväksymään. Jos hän reagoi kielteisesti, käännyttäjä perääntyy ja joku toinen jatkaa pehmittämistä. Useissa kulteissa uudet jäsenet tai jäsenehdokkaat jaetaan "vuohiin ja lampaisiin": hankalat, kriittisiä kysymyksiä esittävät individualistit erotetaan lupaavammista ehdokkaista, jotta heidän kysymyksensä eivät häiritsisi näiden uskoa. Sitten "vuohia" pyydetään eroamaan.

        Epäröivää ehdokasta neuvotaan usein kysymään Jumalalta, mitä Hän haluaisi hänen tekevän. Samalla annetaan kuitenkin ymmärtää, että liittyminen ryhmään on Jumalan tahto ja pois lähteminen sen pettämistä. Mutta jos ehdokas kaikesta huolimatta kertoo, että Jumala neuvoo häntä lähtemään, vastausta ei hyväksytä päteväksi.

        Uudelle tulokkaalle voidaan myös järjestää "henkinen kokemus". Hän paljastaa itsestään intiimejä tietoja jollekulle, jota hän pitää parhaana ystävänään ryhmässä. Mutta tämä välittää tiedot salaa eteenpäin. Myöhemmin tiedot voidaan vetää esille tuottamaan "kokemus": Kenties viikkoja myöhemmin aivan toisessa paikassa, jopa toisessa maassa, paikallisen keskuksen johtaja alkaa yhtäkkiä moittia tulokasta tämän veljen itsemurhasta. Koska tulokas tietää ettei ole kertonut itsemurhasta kenellekään tässä uudessa paikassa, hän voi vain uskoa että johtaja on joko lukenut hänen ajatuksensa tai saanut tietoa suoraan henkimaailmasta. Sellaisen "yliluonnollisen" kyvyn edessä hän voi vain nöyrtyä ja anoa armoa syntisyytensä tähden.

        Tulokkaan uskoa vahvistetaan yhteisissä tilaisuuksissa, jossa jäsenet kertovat menneestä huonosta elämästään ja ylistävät nykyistä onnellisuuttaan ja menestymistään. Näissä ryhmäpaineen vaikutus on voimakkaimmillaan: koko ryhmä kannustaa jos tulokas esittää ryhmän ideologiaan sopivia ajatuksia, mutta vääristä mielipiteistä tai käytöksestä rangaistaan jäätävällä hiljaisuudella."

        "3. Uudelleen jäädyttäminen

        tarkoittaa jäsenen "uuden minän" vakiinnuttamista. Ennen kaikkea hänet on saatava hylkäämään entinen minuutensa.
        Entisen elämän hyviä puolia vähätellään, mutta epäonnistumisia, syyllisyydentunteita ja kaikkia ikäviä kokemuksia paisutellaan. Oma perhe, ystävät, entiset harrastukset ja mielenkiinnonkohteet, jopa erikoislahjakkuus jollakin alalla tulee avoimesti hylätä, jos ne kilpailevat uuden vakaumuksen kanssa.

        Ryhmä on nyt hänen uusi perheensä, ja sen kulttijargon hänen uusi kielensä. Joissakin kulteissa on tapana antaa jäsenelle uusi hengellinen nimi korostamaan uuden identiteetin eroa vanhaan. Jäsen luovuttaa liikkeelle omaisuutensa, mikä tekee poislähdön sekä psyykkisesti että taloudellisesti vaikeammaksi.

        Hän saa uudet tehtävät, joita hän opettelee jonkun vanhemman jäsenen valvonnassa. Näin hän saa läheisen mallin uudelle elämälleen, ja samalla vanhempi konkarikin joutuu kilvoittelemaan itsensä kanssa ollakseen hyvä esimerkki.

        Usein jäsen lähetetään jonnekin kauas, jossa hän ei koskaan ole ollut entisenä itsenään, suorittamaan vaikeita ja nöyryyttäviä tehtäviä varojen hankkimiseksi kultille. Juostessaan ympäri supermarketin pysäköintialuetta myymässä ylihinnoiteltuja kukkia kaatosateessa hänen on todella uskottava siihen mitä hän on tekemässä!

        Kenties vielä tehokkaampi keino vahvistaa uskoa on yrittää käännyttää toisia samaan uskoon: on vaikea olla vakuuttava, jos ei usko asiaan josta saarnaa; ja kääntäen."

      • íhmette1íjä

        Mistä nuo ovat lainatut? Mikä ihmeen Hassan 1988?

      • ínformoija 001
        ?? kirjoitti:

        jostain syystä kaikki as-foorumit on hiljenneet omituisesti viime päivinä ?? voisiko tuossa vuodatuksessa olla sittenkin jotain perää

        http://tukifoorumi.com/viewtopic.php?f=18&t=5961

        21. Heinäkuuta 2011 klo 13.07

        Blogit ja phpBB3-foorumit ovat epäkunnossa. Vikaa korjataan, mutta arviota ei osata vielä antaa.

      • informoija 001

      • .hämmästynyt.
        ínformoija 001 kirjoitti:

        http://tukifoorumi.com/viewtopic.php?f=18&t=5961

        21. Heinäkuuta 2011 klo 13.07

        Blogit ja phpBB3-foorumit ovat epäkunnossa. Vikaa korjataan, mutta arviota ei osata vielä antaa.

        Kiitos infosta. Osaatko kertoa miksei as-palstalle pääse rekisteröitymään kuin yhdellä tunnuksella vaikka säännöissä lukee kahta nimimerkkiä voitavan käyttää tarvittaessa?

      • 20
        .hämmästynyt. kirjoitti:

        Kiitos infosta. Osaatko kertoa miksei as-palstalle pääse rekisteröitymään kuin yhdellä tunnuksella vaikka säännöissä lukee kahta nimimerkkiä voitavan käyttää tarvittaessa?

        Siksi koska siellä harrastetaan selektiivistä syrjintää. Kaikki, jotka kirjoittavat "oikein" ja "oikeista" aiheista, voivat käyttää kahta tai useampaa eri nimimerkkiä. Ne jotka on päätetty lytätä liian "itsenäisesti ajattelevina" asseina, poistetaan kuvioista keksimällä heistä valheellisia tarinoita ympäri nettiä, jotta "ainut ja oikea" assipalsta saataisiin pysymään "hengissä".

    • ??

      Tuota noin, mitähän tekemistä tuolla sinun vuodatuksellasi olikaan aspergerfoorumien kanssa?

    • ===

      Mikäli et ymmärrä niin sitten et

    • 1

      lasku

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe