Unettomuus este toisen lapsen hankinnalle?

Toivoisin asiallisia viestejä isoon ongelmaani, kiitos.

Tulin äidiksi 3,5 vuotta sitten. Luulin olevani suhteellisen tasapainoinen ihminen, mutta äidiksi tulon myötä olen huomannut oman henkisen vajavuuteni ja huonon itsetuntoni ja prosessin läpikäyminen alkaa olla jo tuttua. Minulla on avaimet, vaan ei oikeaa lukkoa. Varmaan tiedätte, mitä tarkoitan.

Kun lapseni syntyi - ja tätäkin ennen - elämässäni oli n. 10 valtavan suurta ja merkittävää elämänmuutosta, jokainen iso ja elämäni suunnan kääntävä. Mutta kaikki hyvin lyhyen ajan sisään, puolen toista vuoden ajalta. Tuntui, että pää ei enää pysy mukana. En ehtinyt ymmärtää olevani raskaana, en ehtinyt nauttia raskaudesta, en vauvasta, en sisäistänyt yritykseni lopettamisen vaiheita äitiyslomalla, en ymmärtänyt velkataakkaa ja työttömyyttä, en osannut asua uudessa kodissani, en ymmärtänyt, millaista on tulla äidiksi ja varsinkaan en ymmärtänyt sitä, miksi minun piti viedä lapseni hoitoon niin kovin varhaisessa vaiheessa. Saadessani vihdoin työpaikan jouduin helvettiin, ja ajattelin, että en pääse tästä ikinä pois.

Valvoin toki raskaanakin, ajattelin, että ne ovat hormoneja jotka pitävät hereillä. Lapsen syntymän jälkeen, valtavan epätoivon ja menettämisen pelon kourissa, aloin valvoa ja valvoa. Koliikki astui mukaan kuvioihin, lapsen isä masentui, minä pelkäsin.

Kun sain uuden työn, joka aiheutti traumoja epäasiallisen esimiehen käytöksenä, jatkuvana irtisanomisuhkana: milloin lapsi oli liikaa sairas, milloin koko yritys menossa nurin. Ensimmäisenä työpäivänäni kaikki lupaukset peruttiin ja minut jätettiin tyhjän päälle miettimään, mihin tuli lähdettyä. Mitä jos irtisanoutuisin? Mistä saisin korvauksia? Mitä tapahtuu jos irtisanon päivähoidon? Taloudellinen paine piti minut helvetillisisessä työpaikassa. Vauva, joka vielä heräsi 3-5 kertaa yössä, jatkuvat sairaudet päälle. En edes ymmärrä, miten tätä on jaksettu. Mieheni oireili, minä oireilin ja me riideltiin. Sormukset lensi. Mutta unet lähti.

Nyt, olen valvonut n. 4 vuotta. Joka toinen yö. Nytkään ei nukuta. Viime yönä nukuin 4 tuntia, ja tuntuu, että olen virkeämpi kuin toissa yönä, jolloin nukuin 8 tuntia. Mitä tämä on?

Sain masennukseni vuoksi lääkityksen, joka vie unet. Yritän lopettaa niitä pikku hiljaa - paikkakunnallani ei juuri säännöllistä keskusteluapua saa, varsinkaan jos olet varaton.

Mulla on kuitenkin isoin onni - oma rakas tyttäreni. Hänen vuokseen tekisin mitä vaan! Kaikesta huolimatta olen onnellisempi kuin koskaan elämässäni olen ollut, ja se on täysin rakkaan lapseni ansiota. Mietin, jaksanko enää toista lasta? Voisiko se olla mitenkään erilaista? Voisiko joku kertoa, joka on ollut uneton - voiko siitä selviytyä toisen lapsen kanssa?