Joo eli olen 34v mies. En osaa jutella ihmisten kanssa, varsinkaan uusien tuttavuuksien kanssa. Baarissa istun melkein aina yksin. Oikeastaan toivonkin jo melkein, ettei kukaan tulisi juttelemaan, koska tiedän, että en saa mitään suustani ulos. Keskustelu pysyy linjalla "mistä olet kotoisin, mitä harrastat, opiskeletko". Usein näihinkin vaaditaan, että se toinen osapuoli kysyy multa ensin samat asiat.
Jäi vaan harmittamaan, kun joku tosi kivan oloinen nainen tuli tänään baari-illan päätteeksi juttelemaan mulle, ja heti alussa tiesin, että varmaan ei tule pitkää juttelua. No, kolmen minuutin tutustumisen jälkeen nainen menikin jo kavereidensa luo takaisin.
Jos tässä vaiheessa saa kehua itseään, niin ulkonäössäni ei pitäisi olla vikaa, ja muutenkin olen aika treenattu henkilö. Mutta niillä ei pääse pitkälle, jos ei pysty höpöttämään ihan mistä tahansa ja koko ajan. Koulujakin on jopa käyty, aika pitkällekin vielä, että älykkyydessä ei pitäisi olla siinä mielessä vikaa. Paitsi ehkä jossain "sosiaalisessa älykkyydessä".
Miten tässä voisi saada sen tyttöystävän, vähän alkaa luottamus itseen karista?
Puhumattomuus vaivaa
28
633
Vastaukset
- ti
yritä netin kautta,tai mene harrastuksiin,siitä se pikkuhiljaa lähtee,en suosittele baareja.
- kyhkgk
Niin, mutta onko se juttelu noissakaan sen helpompaa?
- yksin.kotona
naiset ei juttele mulle koska olen niin ruma. se on elämää se
- sama tilanne
Näinhän se tuppaa yleensä olemaan. Täällä sama homma.
Kaikki ovat teennäisiä elukoita niin miehet kuin naiset jos yrittävät väittää että ihmisen sisin olisi se tärkein asia. - kokemusta on
sama tilanne kirjoitti:
Näinhän se tuppaa yleensä olemaan. Täällä sama homma.
Kaikki ovat teennäisiä elukoita niin miehet kuin naiset jos yrittävät väittää että ihmisen sisin olisi se tärkein asia.En voi väittää etteikö ulkönäöllä olisi jotain vaikutusta, mutta ei se ulkoisesti komea mies kauan komealta näytä, jos sisin on muuta kuin kaunis. Eli kyllä se sisin on kuitenkin tärkeämpi. Mut tää on vaan mun mielipide.
- asioistakiinnostunut
Kiinnostaako "rumat" naiset sinua?
- yksin kotona
asioistakiinnostunut kirjoitti:
Kiinnostaako "rumat" naiset sinua?
Riippuu mitä tarkoitetan rumalla. Minusta joku 100kg neinen ei ole kovin viehättävä. Kerran yks 115kg nainen yritti vonkata seksiä multa. Sanoin et ei kiitos. Ylipainoinenkin voi olla kaunis jos muuten huolehtii ittestään. Mut sellanen nainen joka melkein tarvii kävelykeppejä kauppa reissua varten , niin ei viehätä lainkaan.
- gfgdhf
kokemusta on kirjoitti:
En voi väittää etteikö ulkönäöllä olisi jotain vaikutusta, mutta ei se ulkoisesti komea mies kauan komealta näytä, jos sisin on muuta kuin kaunis. Eli kyllä se sisin on kuitenkin tärkeämpi. Mut tää on vaan mun mielipide.
Eli kauniitkin voivat joskus olla rumia, mutta rumat eivät voi koskaan olla kauniita.
- yksin kotona
kokemusta on kirjoitti:
En voi väittää etteikö ulkönäöllä olisi jotain vaikutusta, mutta ei se ulkoisesti komea mies kauan komealta näytä, jos sisin on muuta kuin kaunis. Eli kyllä se sisin on kuitenkin tärkeämpi. Mut tää on vaan mun mielipide.
Eipä kukaa ole koskaan mun sisinpääni viitsinyt tutustua. Sen takia olen yksin loppu elämäni. Samon varmaan kävi yhelle luokka kaverilleni. Teki itsarin tos puoli vuotta sitten. En onneks ole niin hullu. Kuolen sitten yksin 40 vuoden päästä joskus.
- kokemusta on
gfgdhf kirjoitti:
Eli kauniitkin voivat joskus olla rumia, mutta rumat eivät voi koskaan olla kauniita.
Kyllä ulkoisesti ruma ihminen (kuka nyt sitten on ruma kenenkin mielestä) voi näyttää kauniilta, jos ihminen on luonteeltaan hyvä (mitä se sitten kenellekin tarkoittaa, kaikkiahan ei voi miellyttää). Tämä tietysti vaatii sen, että tuntee ihmistä ainakin jonkin verran. Jos joku ei halua edes yrittää tutustua rumaan ihmiseen, niin tuskinpa fiksu ruma ihminenkään haluaa tälläiseen ihmiseen tutustua. Kyllä mä ainakin yritän katsoa ihmisen ulkokuoren "läpi" ja saada selville mitä siellä pään sisällä liikkuu ja sitten vasta voin sanoa onko ihminen todella kaunis/ruma.
- yksin kotona
Ei kukaan tiedä mun sisimmästä mitään kun kukaan ei halua tutustua minuun. Kaikki näkee naaman ja sitten haihtuu.
- sama tilanne
Tämäpä se ongelma juuri. Heheh. Kovasti mesotaan että "ei se ulkokuori vaan sisin".
Sehän se just kun taitaa se "sisin tärkeä" päteä vain niihin komeisiin. Ole vähänkin alle keskiarvon niin nopeasti yritetään keksiä muuta tai ei vastata. "Ollaan kavereita."
Kaverin kanssa olin joskus terassilla ja sen pari naisystävää tuli siihen kanssa. Puhe ajautu jotenkin miesten ja naisten väliseen parisuhteiden vaikeuteen. Naiset alko mussuttamaan että miehen pitäs olla rehellinen, kuunnella, olla hyvä sydän, ei haittaa jos on hiljainen jne. Sitten pamautettiin kysymys että mitenkäs moni neitien deiteistä on ollut tällaisia? No, seurasi kylmä hiljaisuus. - dgsdgs
Jeps. Rumuus on kyllä aika saatanan rankka elämänkohtalo, varsinkin, jos ei onnistu luomaan itselleen hyvää itsetuntoa jostain muista asioista.
- 111111122222222
Kärsin aivan samasta ongelmasta, olen tosin vasta 19v mies! En oikeasti osaa puhua ns. smalltalk:ia, korkeintaan osaan kysyä missä opiskelee, mitä opiskelee, mitä harrastaa yms... Mistä tämä johtuu? Mulla taitaa olla vaan niin heikot sosiaaliset taidot, mutta eipä erikoisemmin ole kokemusta tuntemattomien kanssa juttelusta.
Mutta vähän sama on joidenkin tuttujen kanssa... En millään keksi mitään juteltavaa/kysyttävää ja aina toivon että toinen osapuoli kysyy.
Tämä on selvä enne siitä että tulen olemaan koko elämäni ajan yksinäinen rotta, minkäs teet. - Arvot vaihtuvat
Hei Haloo Miehet! Mä luulin saavani elämäni miehen, vaikka itse en mikään "kaunis nainen" olekaan. Se mies oli haluttu ja oikeasti karismaattinen ja hyvännäköinen ! Mutta Hups ! Kuinkas kävikään: täysi narsisti, kylmä ja laskelmoiva ihminen, joka sai minut nollattua täysin. Joten : Minä uskon nykyään nimenomaan siihen sisäiseen kauneuteen !!! Tuntuu, että 6 vuotta meni ihan hukkaan ja tässä sitä ollaan...
- todellinen jääpuikko
Siitä huolimatta peräti 6v meno maistui?
Ehkä olen vain katkera, toisaalta katson että minulla on siihen oikeus. Ikäisistäni(21v) nuorista naisista 99% etsii vain sitä unelmien prinssiä. Eikö siihen realistiseen maailman voi herätä kuin vasta sitten kun ollaan 30-40v huonolla puolen ja kun huomataan jaksaminen vähenevän? Sitten tuntuu kelpaavan mikä tahansa ettei tarvitse vanheta ja kuolla yksin.
Olen tullut ihan siihen lopputulokseen etten aio edes hankkia naista vaikka siihen olisi mahdollisuus. Syynä juurikin patoutumat siksi kun te naiset tunnutte pitävänne itseänne fiksuinakin mutta oikeasti teidän ihmislukutaitonne ja ymmäryksenne pyörii lapsen tasolla. Ei pitäisi ihmetellä miksi niin moni mies käyttää hyväkseen ja sitten myöhemmin te olette itkemässä ja rääkymässä kun kaikki miehet ovat sikoja ja pahoja. Totuus on ettette osaa valita tai itseasiassa ette edes halua valita muunlaista miestä. "Mutta kun se vain on niin ihana."
Olen itse kylmä, analysoiva, laskelmoiva ja erittäin kyyninen ihminen. Mutta näiden ominaisuuksien takia en juurikaan jaksa käyttää aikaani teidänlaisiinne turhuuksiin. Te kun ette koskaan opi, olette epäaitoja sekä ailahtelevaisia. Tulen erittäin hyvin toimeen omillani. Totuus on ettei miehesi ollut sellainen, hän vain oli kusipää. Jos oikeasti tapaisit minunkaltaisen ihmisen vannon ettet pitäisiä exääsi enää kylmänä ja laskelmoivana. Näissä ominaisuuksissa on se puoli että elämä tuppaa olemaan varsin yksinäistä vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä koska tieto lisää tuskaa. Toisaalta en ole kusipää, autan toista ihmistä vaikka tämä olisi tuntematon. Kysymys vain kuuluu ansaitseeko toinen tulla hyvin kohdelluksi. - Arvot vaihtuvat
todellinen jääpuikko kirjoitti:
Siitä huolimatta peräti 6v meno maistui?
Ehkä olen vain katkera, toisaalta katson että minulla on siihen oikeus. Ikäisistäni(21v) nuorista naisista 99% etsii vain sitä unelmien prinssiä. Eikö siihen realistiseen maailman voi herätä kuin vasta sitten kun ollaan 30-40v huonolla puolen ja kun huomataan jaksaminen vähenevän? Sitten tuntuu kelpaavan mikä tahansa ettei tarvitse vanheta ja kuolla yksin.
Olen tullut ihan siihen lopputulokseen etten aio edes hankkia naista vaikka siihen olisi mahdollisuus. Syynä juurikin patoutumat siksi kun te naiset tunnutte pitävänne itseänne fiksuinakin mutta oikeasti teidän ihmislukutaitonne ja ymmäryksenne pyörii lapsen tasolla. Ei pitäisi ihmetellä miksi niin moni mies käyttää hyväkseen ja sitten myöhemmin te olette itkemässä ja rääkymässä kun kaikki miehet ovat sikoja ja pahoja. Totuus on ettette osaa valita tai itseasiassa ette edes halua valita muunlaista miestä. "Mutta kun se vain on niin ihana."
Olen itse kylmä, analysoiva, laskelmoiva ja erittäin kyyninen ihminen. Mutta näiden ominaisuuksien takia en juurikaan jaksa käyttää aikaani teidänlaisiinne turhuuksiin. Te kun ette koskaan opi, olette epäaitoja sekä ailahtelevaisia. Tulen erittäin hyvin toimeen omillani. Totuus on ettei miehesi ollut sellainen, hän vain oli kusipää. Jos oikeasti tapaisit minunkaltaisen ihmisen vannon ettet pitäisiä exääsi enää kylmänä ja laskelmoivana. Näissä ominaisuuksissa on se puoli että elämä tuppaa olemaan varsin yksinäistä vaikka ympärillä olisi kuinka paljon ihmisiä koska tieto lisää tuskaa. Toisaalta en ole kusipää, autan toista ihmistä vaikka tämä olisi tuntematon. Kysymys vain kuuluu ansaitseeko toinen tulla hyvin kohdelluksi.Nyt et oikeasti tiedä, mistä puhut ! Sä et ole oikeasti ikinä edes tavannut oikeanlaista narsistia ! Minun perusluonteeseeni (tyhmä kun olen) kuuluu luottaa ihmisen sanaan. Todellinen narsisti on niin viekas ja laskelmoiva ihminen, että et sinä edes osaa sitä kuvitella ! Yritin lähteä- kyllä- mutta nyt on tosiasia se, että pääsin vihdoin siitä pois. Minulle ei TODELLAKAAN kelpaa kuka tahansa, vaan juuri se HYVÄ IHMINEN. Kypsy vähän, niin toteat elämän raadollisuuden ja opit elämään...Tekstisi oli todella loukkaavaa, muuten...
- todellinen jääpuikko
Arvot vaihtuvat kirjoitti:
Nyt et oikeasti tiedä, mistä puhut ! Sä et ole oikeasti ikinä edes tavannut oikeanlaista narsistia ! Minun perusluonteeseeni (tyhmä kun olen) kuuluu luottaa ihmisen sanaan. Todellinen narsisti on niin viekas ja laskelmoiva ihminen, että et sinä edes osaa sitä kuvitella ! Yritin lähteä- kyllä- mutta nyt on tosiasia se, että pääsin vihdoin siitä pois. Minulle ei TODELLAKAAN kelpaa kuka tahansa, vaan juuri se HYVÄ IHMINEN. Kypsy vähän, niin toteat elämän raadollisuuden ja opit elämään...Tekstisi oli todella loukkaavaa, muuten...
Olen kypsynyt vähän liikaakin ikäisekseni koska ala jolla työskentelen kehittää eteväksi ihmislukijaksi sekä pahentaa kyynisyyttäni entisestään koska vaatii myös erittäin paljon laskennallisuutta. Minun perusluonteeseeni taas kuuluu selvittää miten saan ihmisen tekemään niin kuin haluan. Ja lisäksi olin vuosia kaveri ihmisen kanssa jolla oli narsistinen persoonallisuushäiriö. Oireina oli juuri oman egon pönkitys toisen kustannuksella, hyväksikäyttö, eikä halunnut toisten kehittyvän tai tilanteiden muuttuvan koska hän ei kyennyt kehittymään. Eli tavallaan toiset olivat täällä häntä varten.
Ehkä sinun ei pitäisi etsiä sitä "hyvää ihmistä" vaan kehittyä itse sellaiseksi? Vähän niin kuin Gandhi neuvoi miestä etsimään orvon vanhempansa menettäneen lapsen toisesta uskontokunnasta ja kasvattamaan tämän omanaan. Etsi joku oikeasti yksinäinen sekä hiljainen mies, tee tämä onnelliseksi ja ole itsekin onnellinen. Seuraavan kerran kun näet jonkun istuvan yksinään jossain nurkassa naama lattiaan, lasiin tai pöytään niin mene puhumaan. Äläkä mene vain siksi että näyttää komealta. Vielä parempi jos oikeasti ruma.
Tiedän ikäisekseni elämän ja maailman raadollisuutta liikaakin, kiitos vain. Niin liikaa että minun oli pakko lakata välittämästä tietyssä vaiheessa koska muuten olisin seonnut. Kovin moni ei saa kuulla ja kokea maailman kiemuroita pankkiirikavereiden, yrityskavereiden ja amerikkalaiskonservatiiviystävien kautta. Voi uskoa tai olla uskomatta. - Muahahahahaa
todellinen jääpuikko kirjoitti:
Olen kypsynyt vähän liikaakin ikäisekseni koska ala jolla työskentelen kehittää eteväksi ihmislukijaksi sekä pahentaa kyynisyyttäni entisestään koska vaatii myös erittäin paljon laskennallisuutta. Minun perusluonteeseeni taas kuuluu selvittää miten saan ihmisen tekemään niin kuin haluan. Ja lisäksi olin vuosia kaveri ihmisen kanssa jolla oli narsistinen persoonallisuushäiriö. Oireina oli juuri oman egon pönkitys toisen kustannuksella, hyväksikäyttö, eikä halunnut toisten kehittyvän tai tilanteiden muuttuvan koska hän ei kyennyt kehittymään. Eli tavallaan toiset olivat täällä häntä varten.
Ehkä sinun ei pitäisi etsiä sitä "hyvää ihmistä" vaan kehittyä itse sellaiseksi? Vähän niin kuin Gandhi neuvoi miestä etsimään orvon vanhempansa menettäneen lapsen toisesta uskontokunnasta ja kasvattamaan tämän omanaan. Etsi joku oikeasti yksinäinen sekä hiljainen mies, tee tämä onnelliseksi ja ole itsekin onnellinen. Seuraavan kerran kun näet jonkun istuvan yksinään jossain nurkassa naama lattiaan, lasiin tai pöytään niin mene puhumaan. Äläkä mene vain siksi että näyttää komealta. Vielä parempi jos oikeasti ruma.
Tiedän ikäisekseni elämän ja maailman raadollisuutta liikaakin, kiitos vain. Niin liikaa että minun oli pakko lakata välittämästä tietyssä vaiheessa koska muuten olisin seonnut. Kovin moni ei saa kuulla ja kokea maailman kiemuroita pankkiirikavereiden, yrityskavereiden ja amerikkalaiskonservatiiviystävien kautta. Voi uskoa tai olla uskomatta."olen kusipää......toisaalta en ole kusipää...". HAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAHHAHAHHAHHAHHAHHHAHAHA.
Päätä jo hyvä mies.Koko juttusi oli mitä huvittavin.Ole yksin vaan.Ole,ole.Ei sua kukaan huoliskaan.HAAHAHAAA. - todellinen jääpuikko
Muahahahahaa kirjoitti:
"olen kusipää......toisaalta en ole kusipää...". HAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHAAHHAHAHHAHHAHHAHHHAHAHA.
Päätä jo hyvä mies.Koko juttusi oli mitä huvittavin.Ole yksin vaan.Ole,ole.Ei sua kukaan huoliskaan.HAAHAHAAA.Pointti taisi hurahtaa satasella ohi?
Totuus yleensä satuttaa. Sen takia moni nainen voi pitää kusipäänä ihmistä joka sanoo asian suoraan ja on virtaviivainen.
En halua tästä mitään taistelua rakentaa, mutta fakta nyt sattuu olemaan se että nämä "hyvät miehet" harvoin kävelevät teidän naisten luo. Se harvoin on se joka tulee teidän luo baarissa/yökerhossa juttelemaan koska arkuus. Monilla voi myös olla ihan puhdasta katkeruutta sen vuoksi kun on nähnyt "alfojen" iskevän kaikki naiset.
Gandhin esimerkillä tarkoitan juuri sitä että ihmiset jäävät odottamaan, etenkin naiset, ihan liiaksi sitä unelmiensa miestä. Jos se nyt tulisi vastaan, nappaa syliinsä ja on komea. Mutta hyvää elämää ei saa rakennettua odottelemalla vaan se pitää itse rakentaa. Samalla voi levittää iloa muille. Liian moni nainen jää odottamaan sitä oikeaa ja yleensä ne miehet joilla on pokkaa tulla keskustelemaan ja iskemään ovat juuri niitä harvoja jotka kellistelevät naisia joka viikonloppu.
Yksinäiselle miehelle jopa se hymy voi olla iso asia mikä piristää. Se että nainen tulee avoimesti juttelemaan voi olla ikuisesti mieleenpainuva asia. Ja keskustelusta on turha odottaa aluksi helppoa. Mutta milloin oikea elämä sitä olisi? Me kehitymme ihmisinä vain kun asetamme itsemme yhä isompien ongelmien eteen ja saamme ratkaistua ne.
Muistutan että "sen näkee naamasta jos lakkaa saamasta". Se on todellakin näin, mutta suurinta osaa ihmisistä kiinnostaa täysin vain ne jotka saavat. Kuten huomaat, en vedä tätä missään vaiheessa henkilökohtaiseksi joten suosittelen sinullekin käytöstapoja. Hyvää jatkoa.
- lilah84
No huhhuh. Ei ihme jos te kaikki täällä olette yksinäisiä ja katkeria nipottajia: Teiltä puuttuu TÄYSIN huumorintaju ja rento asenne elämään!!
Itse en ikinä edes huomaisi miestä joka on komea alfauros, mutta jolta puuttuu kyky heittäytyä tilanteisiin ja ottaa rennosti. Vielä pahempia on itseään surkuttelevat apatistit.
Huumori on hyvin tärkeä asia ihmistenvälisessä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Älkää unohtako sitä!- hrmmmh
Joiltakin se on tapettu toisten ihmisten toimesta täysin. Mä mmärrän jos jonkun mieli on täynnä katkeruutta tai ei omaa enää kauheasti huumorintajua. Just ujot ja yksinäiset ihmiset eivät osaa heittäytyä tilanteisiin ja rennosti ottaminen sosiaalisessa tilanteessa voi olla vaikeeta..
Sen mä tosin tiedän että semmosetkin kaverit voi olla todella hienoja kun vain saa rikottua sen jään. 2 tämäntapaista kaveria tuntenut jo pari vuotta, juttua lentää vaikka kuinka mutta uusien ihmisten parissa tai isommassa ryhmässä se hyytyy kokonaan.. - maijahiiff
hrmmmh kirjoitti:
Joiltakin se on tapettu toisten ihmisten toimesta täysin. Mä mmärrän jos jonkun mieli on täynnä katkeruutta tai ei omaa enää kauheasti huumorintajua. Just ujot ja yksinäiset ihmiset eivät osaa heittäytyä tilanteisiin ja rennosti ottaminen sosiaalisessa tilanteessa voi olla vaikeeta..
Sen mä tosin tiedän että semmosetkin kaverit voi olla todella hienoja kun vain saa rikottua sen jään. 2 tämäntapaista kaveria tuntenut jo pari vuotta, juttua lentää vaikka kuinka mutta uusien ihmisten parissa tai isommassa ryhmässä se hyytyy kokonaan..Ei kenenkään huumorintajua voi toinen ihminen "tappaa". Omasta katkeruudesta ja huonommuudentunteesta on turha syyttää toisia, sillä loppupeleissä se olet sinä itse joka alennat oman arvosi ja saat itsesi tuntemaan kurjaksi.
- 35456567
Hei, et oo yksin tän asian kanssa. Munkin on vaikea "keksiä" juteltavaa ja olen myös mielestäni tosi hiljanen..en oo aina ollut tämmönen. Tästä on vähän niin kuin jo ongelma ittelleni tullut ja jossain määrin pakkomielle ainakin välillä. Mullakin on pelkoa että miten viimeistään sitten joskus löydän miehen ittelleni kun oon tämmönen! Muuten oon ihan nätti (vaikka itte sanonkin heh).
En tiiä onko baari ihan oikee paikka ettiä seuraa jos on tämmösiä ongelmia..tai vaikee sanoa riippuu kait ihmisestä. - näinnn
Baari ei ole hyvä paikka tutustua sillai, että juttelisi puoli tuntia. Parasta on, että esittelee itsensä ja kysyy kohteliaasti, jos hän haluaisi ensi viikolla lähteä kahville ja antaa puhelinnumeron. Aika lyhyesti ja ytimekkäästi :) Sit vaan käyntikorttia ja odottamaan yhteydenottoa. Varsinkin metelissä on vaikea puhua uuden ihmisen kanssa mielestäni....
- Y-88
^ Mulla ei ole asiasta kokemusta mut toi kuulostaa parhaimmalta vaihtoehdolta :) Itekin tekisin noin.
- Anna-Irmeli
Ystäväpiirissäni on paljon pariskuntia, jossa toinen on hiljainen ja toinen se puhelias, joten toivoa on ;-) Nämäkin olivat tavanneet sen puheliaan toimesta.
- suku_on_pahin
"Baarissa istun melkein aina yksin. Oikeastaan toivonkin jo melkein, ettei kukaan tulisi juttelemaan,"
Ei kannata mennä paikkoihin, joissa ei viihdy.
Hyviä neuvoja ovat jo muut kommentaattorit antaneet...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948