Hei. Lyhyesti, olen -99 syntyneen pojan äiti. Vuoden -00 alussa minulla todettiin synnytyksenjälkeinen masennus. Sain lääkkeet ja toivuin. Nyt olemme mieheni kanssa puhuneet toisesta lapsesta mutta pelko masennuksesta nousi taas pintaan. Haluaisin kuulla kokemuksianne samanlaisessa tilanteessa olleilta. Kiitos kovasti etukäteen ja jaksamista kaikille :)
Uusi raskaus.
Mia
51010
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos noin mietit, et taida silloin olla vielä valmis uuteen raskauteen ja toiseen lapseen. Miehesi on, sinä et.Jos olet, et kysele neuvoja nettipalstalla.
Kysyinkö minä sinun henk.koht mielipidettä? Luehan teksti uudestaan jos oli hankaluuksia ymmärtää!
eka lapsesi on jo aika iso, eli ei niin paljon huollettavaa kuin ihan pikkuisessa(0-3v.) ja hänestäkin on jo varmaan apua. Mielestäni olet ottamassa viimeistä askeltasi kohti parantumista. Tarkoitan tällä sitä että pystyt jo ajattelemaan uuden lapsen hankintaa, etkä ajattele asiaa karmaisevana peikkona joka vie kaikki voimat ja ajan.
Minun mielstä kuullostat valmiilta ja onhan sinulla miehesi apunasi ja ylpeä isosiko/isoveli, joka varmasti haluaa myös olla mukana kaikesaa mikä liittyy uuteen tulokkaaseen.
Voimia ratkaisuusi :D
Minulla tuli ekan muksun jälkeen masennus. Lääkärin mielestä se korjaantuisi ulkoilulla.. (?) itku kurkussa häpeilin tuntemuksia ja jossain vaiheessa oloni jopa oli "normaali" .. kuudennella kuulla kun odotin toista, se alkoi taas. Ensin väsymyksenä ja niin pois päin. Toisen lapseni ollessa pari kuukautta, olin jo niin lopussa että mieheni haki kriisi apua. Näin jälkeen päin olen miettinyt jos ekan jälkeen masennus olisi hoidettu se ei olisi ainakaan mennyt niin pahaksi. Tosta kaikesta on nyt vuosi, ja käyn vieläkin terapiassa ja syön lääkkeitä. Puhu asiasta terveyskeskuksessa ja jollekkin johon voit luottaa. Täällä helsingissä ainakin toimii erillaisia ryhmiä joissa voi käydä ennalta ehkäsevästi koko raskauden ajan. Tämä kaikki on kumminkin hyvin yksilöllistä. Voimia sinulle ja älä epäröi pyytää apua!
Muistan itsekin kuinka neuvolassa/lääkärissä ei oikein osattu suhtautua masennukseen. Sanottiin vain koko ajan että kyllä se siitä ajan kanssa. Kynnys oli aika suuri kun sitten ystävän äiti (Psykologi) ehdotti että hakisin apua mielenterveystoimistosta. Ajattelin että se siitä vielä puuttui että minua "hulluna" pidetään.
Päivääkään en kadu että sinne yhteyttä otin, he osasivat suhtautua ihanan asiallisesti ja olivat valmiit tekemään kaikkensa jotta parannun.
Puoli vuotta lääkitystä ja terapiaa vuoden verran ja olin taas "normaali".
Toisaalta on hyvä tai eihän se koskaan ole hyvä mutta itseni kannalta. Nyt osaan tunnistaa merkit ja minulle sanottiinkin että toista lasta odottaessani voin saada lievän mielialalääkityksen jotta hormoonien heittely ei olisi niin suuri.
Silti sitä hieman pelkää ja haluaa kuulla muiden kokemuksia :) Jaksamista kaikille ja ihanaa kesää :)