Mieleni tekee avautua tunteistani ja siksi kirjoitan tänne. En varsinaisesti etsi vastauksia mihinkään kysymyksiin. Jos sinäkin koet eläväsi "sit kun"-elämää niin kokemuksiasi olisi valaisevaa kuulla.
Minua on viimeisen viikon ajan totaalisesti ärsyttänyt kaikki elämässäni. Tuntuu, että elän "sitten kun"-elämää enkä sellaista elämää, mistä nauttisin.
Ensinnäkin mua ärsyttää se, että mulla ei ole kotia. Olen kyllä kirjoilla eräässä kunnassa pääkaupunkiseudulla, mutta todellisuudessa elän siellä sun täällä. Opiskelen Itä-Suomessa, työskentelen Kaakkois-Suomessa ja asun täällä pääkaupunkiseudulla. Toisin sanoin asun kaikkialla enkä missään kunnolla. Haaveilen Kodista, mutta tällä hetkellä tuntuu, että käyn vain punkkaamassa eri kämpissä.
Toiseksi ärsyttää perhetilanne. Olen neljättä vuotta naimisissa aivan ihanan miehen kanssa, mutta kovasta yrityksestä huolimatta emme ole saaneet lapsia. Meillä ei ole vielä mahdollista mennä hoitoihin, koska rahaa ei ole paljon ja muutenkin elämäntilanteeni juuri nyt on stressaava usean eri paikkakunnan sahaamisen takia.
Kolmanneksi ärsyttää tulevaisuus. Pelkään, että jään vain katsomaan sivusta kun muut elävät haluamaansa elämää. Omia opintojani piti olla vain vuosi jäljellä, mutta pelkään, etten valmistu vuodessa. Kesä on ollut töiden suhteen odotettua tiiviimpi ja gradun teko on jäänyt lähes olemattomiin. Aikomukseni oli palauttaa se elokuun lopussa, mutta nyt on alkanut epäilyttää. Haluaisin kuitenkin valmistua mahdollisimman nopeasti, koska oman alan työn saanti edellyttää maisterintutkintoa.
Valmistumisen jälkeen haluaisin muuttaa maaseudulle töiden perässä. Ongelma vain on siinä, että minun työni olisivat siellä ja miehen taas täällä pääkaupunkiseudulla. Minua taasen stressaa tämä elämä kaupungissa. Paljon ihmisiä, ei omaa rauhaa missään, auton varashälytin huutaa, raksakoneet laulaa, kämppä on ahdas jne jne.
Tiedän, että kaikki tämä on väliaikaista, mutta tunteet sanoo, ettei mun elämästä tule mitään. Pelkään jääväni yksin neljän seinän sisälle ja katsovani kun mies tekee uraa. Samalla vetelen oman maisterin tutkintoni vessasta alas yhdessä urahaaveideni kanssa. Kyseisellä maisterin tutkinnolla kun on melko helppoa löytää töitä muualta paitsi Uudelta maalta. Siinä samassa hylkään myös haaveet perheestä, koska pelkällä miehen palkalla ei lapsettomuushoitoja makseta saati perhettä elätetä.
Minua on viimeisen viikon ajan totaalisesti ärsyttänyt kaikki elämässäni. Tuntuu, että elän "sitten kun"-elämää enkä sellaista elämää, mistä nauttisin.
Ensinnäkin mua ärsyttää se, että mulla ei ole kotia. Olen kyllä kirjoilla eräässä kunnassa pääkaupunkiseudulla, mutta todellisuudessa elän siellä sun täällä. Opiskelen Itä-Suomessa, työskentelen Kaakkois-Suomessa ja asun täällä pääkaupunkiseudulla. Toisin sanoin asun kaikkialla enkä missään kunnolla. Haaveilen Kodista, mutta tällä hetkellä tuntuu, että käyn vain punkkaamassa eri kämpissä.
Toiseksi ärsyttää perhetilanne. Olen neljättä vuotta naimisissa aivan ihanan miehen kanssa, mutta kovasta yrityksestä huolimatta emme ole saaneet lapsia. Meillä ei ole vielä mahdollista mennä hoitoihin, koska rahaa ei ole paljon ja muutenkin elämäntilanteeni juuri nyt on stressaava usean eri paikkakunnan sahaamisen takia.
Kolmanneksi ärsyttää tulevaisuus. Pelkään, että jään vain katsomaan sivusta kun muut elävät haluamaansa elämää. Omia opintojani piti olla vain vuosi jäljellä, mutta pelkään, etten valmistu vuodessa. Kesä on ollut töiden suhteen odotettua tiiviimpi ja gradun teko on jäänyt lähes olemattomiin. Aikomukseni oli palauttaa se elokuun lopussa, mutta nyt on alkanut epäilyttää. Haluaisin kuitenkin valmistua mahdollisimman nopeasti, koska oman alan työn saanti edellyttää maisterintutkintoa.
Valmistumisen jälkeen haluaisin muuttaa maaseudulle töiden perässä. Ongelma vain on siinä, että minun työni olisivat siellä ja miehen taas täällä pääkaupunkiseudulla. Minua taasen stressaa tämä elämä kaupungissa. Paljon ihmisiä, ei omaa rauhaa missään, auton varashälytin huutaa, raksakoneet laulaa, kämppä on ahdas jne jne.
Tiedän, että kaikki tämä on väliaikaista, mutta tunteet sanoo, ettei mun elämästä tule mitään. Pelkään jääväni yksin neljän seinän sisälle ja katsovani kun mies tekee uraa. Samalla vetelen oman maisterin tutkintoni vessasta alas yhdessä urahaaveideni kanssa. Kyseisellä maisterin tutkinnolla kun on melko helppoa löytää töitä muualta paitsi Uudelta maalta. Siinä samassa hylkään myös haaveet perheestä, koska pelkällä miehen palkalla ei lapsettomuushoitoja makseta saati perhettä elätetä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et halunnut neuvoja, mutta musta sun kannattais keskittyä nyt hoitamaan omat asiasi kuntoon *yksi kerrallaan* eli hoidat sen gradun ja valmistumisen ihan ensiksi valmiiksi. Lapsia ei tuohon tilanteesen edes kannata vielä hankkia. Stressin takia niitä ei varmaan ole kuulunutkaan. Kun saat nyt pään avattua, niin eiköhän muutkin asiat ala järjestyä pikku hiljaa. Onnea.
Ihan samaa mieltä fdhgfhf:n kanssa. Ei koko pottia kerralla, ihan totta.
Ehkä kannattaisi tuosta puhua sen miehesikin kanssa. Mistäs sen tiedät, vaikka olisi ajatellut, että kun valmistut, niin voitte muuttaa vaikka maaseudulle ja hän hakee sitten itse lähempää töitä.
Ensin gradu ja puhu jollekin, ettet yksinäsi kieriskele ajatustesi kanssa. Jos se ei ole miehesi, niin jollekin muulle sitten. Tsemppiä!