Mulla on sellanen idea systeemi, että suosin tietty sinkkuja, mutta jos on useampi kohde, niin yritän valita kohteet vaikka 1-4 päivän ajalta, jolloin 2 kohdetta/päivä.
Tietenkin sellaisia varmoja kohteita eli jos suosikkikohdetta pelaa, niin siinä sitten, että suosikki tekee maalin ja yritän etsiä kohteet, joissa voimasuhteet ovat sellaiset, että mahdollisimman suuri ero joukkueilla sarjataulukoissa.
Myös kohteet, joissa oletetaan suurta maalimäätää, jolloin pelaan yli 0,5 maalia ja vastaavasti ottelut joissa oletetaan vähämaalista ottelua, joihin pelaan yleensä alle 4,5 maalia.
Ainakin Japanin liigassa on alle 4,5 maalia aika todennäköinen maalimäärä.
Snookerissa suosin Brittejä ja Skotteja, koska heillä löytyy tätä taitoa pelata snookeria.
Tulipa petyttyä Saksan snooker peliin Egyptiä vastaa. Saksa hävisi pelin, vaikka olisi olettanut, että Saksa päihittää Egyptin.
Kertoimen yritän saada tuonne 1.10-1.50 väliiin ja 1-8 kohteen systeemissä 1.20-2.50 välille.
Sellaista panostusta mietin, että jos ensin laitta 0.10 euroa ja jos kohde osuu, niin kasvattaa panosta koko voitetun summan verran ja jatkaa tällä tavalla.
Jos tulee pidempi putki, niin voi siitä laittaa sitten osan pelitilille, muutenhan kaikki kerrytetyt voitot häviää, jos veto ei osu.
Onkos tällainen hyvä järjestelmä ?
Pitkäveto systeemit
13
1981
Vastaukset
- Vitauttas Landbergis
Ei ole.
- Paavo Harvahammas
Mun mielestä ihan järkevä systeemi, millasta systeemiä sää sit ehdotat ???
Onko se sellanen, jossa kerroin on jotain 10 ja panos 300 euroa, mutta sillä häviää sen 300 ? - Vitauttas Landbergis
Paavo Harvahammas kirjoitti:
Mun mielestä ihan järkevä systeemi, millasta systeemiä sää sit ehdotat ???
Onko se sellanen, jossa kerroin on jotain 10 ja panos 300 euroa, mutta sillä häviää sen 300 ?Ylikertoimisia singlejä. Veikkauksella näitä ei juurikaan löydy joten siellä ei kannata pelata. Se lafka on kaikkien kusettajien äiti.
- Reisille Men
Vilautas Lanttuperse on ihan oikeassa: ainoastaan ylikertoimisia sinkkuja betsaamalla voi päästä pitemmän päälle voitolle (jollei ole Teppo, joka voittaa aina systeemistä riippumatta). Ylikerroin voi tietysti olla 1.20 tai se voi olla 12.00, tai mitä vain. Tällä palstalla tuntuu monelta hämärtyneen betsaamisen idea, kun kaikkien vihjeiden pitäisi heidän mielestään osua yhtä usein. Tietenkään joku 12.00 kertoiminen haku ei osu yhtä usein kuin 1.20 kertoiminen, mikä olisi syytä muistaa. Periaatteessa voi pelata voitollisesti noita pikkukertoimia betsaamalla tai sitten isoja kertoimia betsaamalla. Makuasia, kumpaa harrastaa.
- Paavo Harvahammas
Ylikertoimien löytyminen ei olekaan sitten niin yksinkertaista.
Jos vaikka yrittää scoutata 5 ylikerrointa joilla kertoimet on vaikka 3-5 välillä ja ei osukaan, niin seuraavan kerran pitäis onnistua löytämään ylikertoimet, jotka tekee yhteensä enemmä, kuin 5, että saa tappiot kuitattua.
Jos taas pelaa pienikertoimista ottelua, vaikka 1.20-1.50 kertoimista 100 eurolla, niin silloinhan veto antaa 120-150 euroa eli 20-50 euroa voittoa.
Ja jos tällaisen vedon laittaa vaikka aamulla ja illalla ja kumpikin osuu, niin
silloinhan yhdessä päivässä on tullut voittoa 40-100 euroa.
Ainakin minulle ihan riittävä voittosumma, jos voittaminen tällätavalla olis satavarmaan, mutta kun ei taida olla sittenkään.
Mutta erilaisia systeemejähän jokainen yrtittää keksiä, joilla voittais, eikä häviäis.- Vitauttas Landbergis
Toi sun logiikkas ei toimi ei sitten millään. Tsekkaile vaikka netistä vinkkejä miten voi vedoilla voittaa.
Pikkaisen jos kertaisit matematiikkaa niin se voisi kans auttaa. Sivu 1
Paavo:
”Jos vaikka yrittää scoutata 5 ylikerrointa joilla kertoimet on vaikka 3-5 välillä ja ei osukaan, niin seuraavan kerran pitäis onnistua löytämään ylikertoimet, jotka tekee yhteensä enemmä, kuin 5, että saa tappiot kuitattua.”
atm_machine:
Paavo ajattele asiaa toisella tavalla. Sama se etsiikö ylikertoimia, vai tekeekö valintansa toisilla kriteereillä. Tämä ei ole Martingale systeemi, jossa tuplataan hävitty panos, noup. Martingale systeemin ongelma on, jos sattuu pitkä tappioputki huonojen valintojen takia. Systeemi syö kassaa todella tehokkaasti, ennen kuin huomaatkaan olet konkursissa.
Tässä Paavolle ja muille halukkaille tuohen tuoksuinen kaava.
Single peleihin.
Aseta jokin tavoite summa minkä haluat vedon osuessa itsellesi, ja pidä tätä strategiaa yllä pitkän tovin. Vasta kun raha-arkkusi pullistelee liitoksistaan, aseta tavoite summa korkeammaksi.
Homma menee näin:
Löysit makoisan sinkun kertoimella 2,50 ja haluat voittoa kohteesta noin 10€ mutta ei alle 10€ haluat sijoitetun rahan takaisin.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Veto 1
Haluat siis voittaa 10€
kerroin 2,50 – 1 = 1,50
10€ tavoite/1,50 = 6,66 € ”tämä on panos kyseiseen vetoon” mutta pyöristetään se ylös 6,70€
6,70€ x kerroin 2,50 = 16,75€ palautus ja voittoa tuli 10,05€
Kaava menee näin:
(10/(2,50-1) ) saadaan panos *pyöristä ylös*
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Jos asiat menisi kuten elokuvissa niin...vaan ainapa ne ei mene. S-Kyöstillä on tästä kokemusta enemmältikin.
Hävisit vedon 1. Panoksen 6,70€
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Veto 2
Tavoite on edelleen saada min 10€ voittoa.
Löytyi hyvä kohde kertoimella 1,90.
Hävitty panos 6,70€ tavoite voitto 10€ = 16,70€ *nyt tämä summa laitetaan kaavaan*
(16,70/(1,90-1)) = 18,55 *tämä on vetosi panos, pyöristä ylös*
18,60€ x 1,90 = 35,34€ palautus
Jos tämä veto osui sait edellisen tappion takaisin ( 6,70 ) ( sijoitetun panoksen yht. 18,60 ) voittoa 10,04€
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Oh shit, tapahtui taas Kyöstit.
Veto 2 hävitty, panos 18,60€ hävitty. Ei paniikkia, meillä on kaava handlata tämä tilanne.
---------------------------------------------------------------------------------------------------------
Veto 3
Tavoite on edelleen saada min 10€ voittoa.
Osui silmiin huikea peli, kerroin 2,25 *vierasjoukkueen pelaajat on kärsinyt ripulista pari päivää, eikä kerrointa ole pudotettu, vielä*
Hävitty panos 18,60€ tavoite voitto 10€ = 28,60€ * tämä summa kaavaan*
(28,60/(2,25-1)) = 22,88 *tämä on vetosi panos, pyöristä ylös*
22,90€ x 2,25 = 51,52€ palautus
Tämä veto osui, koska vierailla oli enemmän WC mielessä kun pallon potkiminen, sait kaikki takaisn, edelliset tappiot, sijoitetun panoksen ja tavoittelemasi puhtaan voiton.
Aikaisemmat tappiot yht: 18,60€ vedon panos 22,90€ = 41,50€
Voitettu veto palautti 51,52€ -41,50€ = 10,02€ profittiaatm_machine kirjoitti:
Sivu 1

Voitettu veto palautti 51,52€ -41,50€ = 10,02€ profittiaSivu 2
Mikäli teet muutaman sinkun per/päivä ja osa palauttaa mutta kokonaisuus on tappiollinen, splittaa tappiot seuraavalla kerralla kaavoihin, toisin sanoen *uudet pelit* jaa tappiot suhteessa pelien määrän kanssa, ( jos esim. on useampi sinkku per/päivä). Ymmärsitte, hyvä!
Tämä voi näyttää naurettavalta monen mielestä, nauru loppuu lyhyeen hyvinkin nopeasti jos ei hallitse kassaan suunnattua riskienhallintaa. Tietenkin jos on huvipelaaja niin se on sama ostaako spudarilta makkara-peruna annoksen vai sijoittaako summan pitkikseen, kumpikaan ei hetkauta jos pitkiksestä tulee takkiin tai liukastut ja makkara-peruna annos plörtsää kadulle. Niihin meni vaan muutama euro.
Mutta, mikäli olet valikoiva ja sinulla on tavoitteita*suositeltavaa* ja pelaat vaikka 2-3 sinkkua hyvänä iltana, huonolla tarjonnalla pari sinkkua viikossa, eri hyvällä viikolla enemmän tuo kaava toimii loistavasti. Pääset 5:n vuoden tähtäimellä sellaiseen pelikassaan kiinni että voit halutessasi heivata nuo kaavat huitsin nevadaan koska 1-3%:n ilta kassatappio ei tunnu silloin enään missään.
Vielä palatakseni sääntöön 1
Aseta jokin tavoite summa minkä haluat vedon osuessa itsellesi, ja pidä tätä strategiaa yllä pitkän tovin. Vasta kun raha-arkkusi pullistelee liitoksistaan, aseta tavoite summa korkeammaksi.
Tuntuu hyvältä lyödä pikavipillä hankittu 100€ x 3,35 = fiilistellä ennakkoon voittoa jees, wtf. WTF. Mi*ä Vi*tt*a.
Sinne meni satku.
Ei tunnu tämäkään hyvältä, mutta kassan kannalta paremmalta.
Tavoite profit 100€
(100/(3,35-1)) panos 42,60€
Kun oli asetettu tavoite/voitto, hävisin kassasta panos suhteessa 100€:n lätkäisyyn 57,4 prosenttia vähemmän. Mieti Paavo aina asiaa mitä jos tulee tappio, never ever asentella jos voitto osuikin kertoimella 3,35 että 100:lla olis tullut paljon enemmän massia. Mutta joo, tuota tappio asetelmaa sinä jo pohditkin viestissäsi, hyvä niin. Sinulta puuttui vaan matemaattinen laskentamalli siihen, nyt se tietotaito on hanskassa kun tustustut asiaan syvemmin.
Kukaan ei onnistu 100%:sti vedoissa, ei edes Taavetti.
- Tepilutka
Yksi paska mitä kertoimia pelaa kunhan valitsee ainoastaan voittavia kohteita et sillei hei!
- S-Kyösti
Heh, näinhän se on! Kyösti muistelee lämmöllä kaikkia niitä nuoria ja innokkaita pelaajia, jotka tänne palstalle ovat vuosien varrella laskeutuneet ja ilmoittaneet, että he muuttavat esim. 100 euron alkupanoksen 1000 euroksi yhdessä kuukaudessa! Mahtoiko kukaan onnistua? Muutamalla pelaajalla oli tosi hyvä alku, mutta mikään voittoputki ei tunnetusti ole jatkunut loputtomiin.
- -
Paras systeemi on pelata vaan "varmoja" kohteita (nuo varmat kaikki tietää itse), ja kunnon panoksilla... kunnon panoksessahan on se 4 numeroa
- Körsikäs
Tossa jos missä on asiaa.....
Muutama varma, kerroin 1,50 ja panosta reilu mötikkä, niin jo lähtee.
500 eukkoa tulee voittoa, että viuhahtaa ja Tepilutka jää Kyöstin kanssa
euron pikkukolikoita ihmettelemään, kun ei voita, niin syönpä voita.
- -pelimies-
Kyllä mullakin on sellainen taktiikka, että suosin sinkkuja kun siinä on se parasta että ne eivät ole varattuja tai naimisissa.
Mutta kuitenkin varatut puumanaiset ovat parhaita makuukammarissa ja niitä mä yleensä pumppaan ja näitä maturenaisia löytyy mm. Vanhan tassikellarista ja myöhemmässä iltaa ihan Lady Moonista.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 996053
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h804792Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv963045Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p282843Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska262105Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191516Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3351067Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?851028Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚125970- 48774