Narsistin luonteenpiirteitä

Useimmiten häiriöiset esittäytyvät ulkopuoliselle reiluina ja ystävälllisinä ihmisinä, mitä he eivät todellisuudessa ole. He voivat kylläkin olla ylen ystävällisiä omalle hovilleen, joita he kaikin tavoin yrittävät pitää tyytyväisinä, esimerkiksi lahjomalla. Vastustajilleen he ovat armottomia. Hovista jättäytyvät tai putoavat joutuvat miltei aina jonkinlaisen vainon kohteeksi.
Luonnevikaisia on monenlaisia. Psykopaatit ja vastaavasta häiriöstä kärsivät muodostavat yhtenäisemmän ryhmän. He ovat kaikkein kaksinaamaisimpia ja röyhkeimpiä. He eivät häpeä mitään ja voivat valehdella kenelle henkilölle tai mille instanssille tahansa. Jos he jäävät kiinni, he löytävät salamannopeasti uuden selvitysmallin ja uskovat täysin muuttuneeseen tarinaansa.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ei useimpien arvioiden mukaan periydy eikä siis ole geneettistä vaan se siirtyy vanhemmilta lapsille opitusti ja kasvuympäristön kautta.
Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että nykymaailma korostaa ihmisen narsistisia piirteitä ja ruokkii yhä enemmän ongelmia.
Taitavilla narsisteilla on kyky esittää uskottavasti muuta kuin mitä he todellisuudessa ovat. He kykenevät jonkin aikaa toimimaan niin, että ympäristö pitää heitä aivan normaaleina. Jos he joutuvat olemaan pidempään samojen ihmisten vikutuspiirissä, heidän vajavainen kykynsä terveisiin ihmissuhteisiin käy väistämättä ilmi.
Narsistisesti häiriintyneellä on yleensä epärealistinen minäkuva, suuret kuvitelmat omasta erinomaisuudestaa ja ylivertaisuudestaan
Narsistilla on suuruuskuvitelmia sekä fantasian että käytöksen tasolla, liiallista ihailun kohteena olemisen tarvetta sekä empatian puutetta.
Hänen ei omasta mielestään tarvitse sopeutua samoihin sääntöihin ja normeihin kuin muiden.
Narsisti käyttää ihmisiä häikäilmättömästi hyväkseen, eikä hän osoita kiitollisuutta, vaikka muut tekisivät hänen hyväkseen mitä tahansa.
Narsismilla tarkoitetaan omahyväistä ja itsekästä käyttäytymistä, jossa ei oteta huomioon toisen ihmisen tunteita, oikeuksia ja tarpeita ja joka käyttää perusteettomasti muita ihmisiä hyväkseen.
Vaikka narsistit yrittävät olla ja uskottelevat itselleen pystyvänsä olemaan riippumattomia, he todellisuudessa ovat tiedostamattaan hyvin riippuvaisia muun muassa toisten ihailusta.

Löytyykö yhteneväisyyksiä tästä ajasta, jota Pyhäjärvellä eletään.?
631857
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 63

Vanhimmat

Voi kohdentaa edellisen kirjoituksen sisällön perusteella vain yhteen (tosin eilinen lehti antoi viitteitä pariin muuhunkin) julkisuuden korvaamattomaan poliitikkoon.

En ole ikinä kuullut hänen suustaan kiitosta, en liioin itselleni enkä edes hänen läheisilleen. Tuntemisemme on kestänyt kuitenkin lähes 30 v. Eiköhän tuossa ajassa yhden kiitoksen verran elämistä ole eletty auttamallakin.

Nappi osuma.

Äänestä

Olipa hyvää tekstiä ja niin totta, totta tässä ajassa.

Muistellaanpa persoonia, näitä korvaamattomia.. Joitakin pyörii ympärillämme ja joku on hyvää vauhtia kasvamassa tähän hoviin.

Äänestä

"Ihmisenä liero hallitsee hajoittamalla.
Kun epäilyjä herää, liero määrittelee ne kateellisten nynnyjen vikinäksi. Jos organisaation poliisit, eli henkilöstöosasto, tilintarkastajat tai vartijat raportoivat väärinkäyttöepäilysstä, liero selvittää asiat väärinymmärretyiksi ja pikkumaisiksi nipottamiseksi.
Jos suojelija tai joku ylempitaho ottaa asian puolueettomaan tutkintaan, liero voi nosta syytteen, koska katsoo tulleensa kiusatuksi"

"Muista, että jos todella on psykopaatti, häntä ei saa muuttumnaan rakastamalla eikä ymmärtämällä"
"Psykopaatti on mainettaan pahempi"

Äänestä

" Varsinkin manipuloivat psykopaatit ovat miellyttäviä ihmisiä pinnallisesti ja sen takia he juuri menestyvätkin"

Äänestä

Kokemusta on,työpaikallani oli tälläinen esimies ja hänen hovinsa.Onneksi selvisin hengissä sieltä pois.

Äänestä

niin, se on paras keino... poistua.

Mutta miten se tapahtuu joissain muissa yhteisöissä.
Annetaanko tällaisen riehua, tehdä alamaisiaan ja se hyväksytään. Löytykö hänenkaltaisilleen se stoppi. Stoppi, tarkoitan , stoppia pitää tukea ja voimakkaasti. ei ole muuta mahdollisuutta, kun suunnan muutos halutaan.
vahvat vaikuttajat, suuntaan ja toiseen, puolueeseen katsomatta.

on nähtävä tekijät, uhrit ja perässähiihtäjät
on tehtävä muutos ja sitä on vahvasti tuettava, vaikka se tekisi kipeää.

Äänestä

Tuommoinen luonne on kaamea. Onko teillä Pyhäjärvellä tällaista. En oikein saa kiinni asiasta.

Äänestä

onko tällainen/tällaisia ihmisiä lähipiirissäsi. Katso ja kavahda!!

Äänestä
  • kaikkiallahan tollaisia on eihän siinä ole mitään outoa tuskin sellaista työpaikkaa löytyy missä ei ole narsistia tai muita tapauksia, kirjoittelija taitaa olla työpaikkakiusaaja

    Äänestä

Narsistilla esiintyy myös väkivaltaisia taipumuksia.yleensä lääkityskään ei auta,voimakkaat rauhoittavat ehkä vähän parantavat tilannetta.

Äänestä

Mutta ensin pitää selvittää itselleen, olenko MINÄ sellainen? Ja hakeutua ammattiauttajalle. Saattaisi sitten lääkityskin tepsikä. Mutta varo narsistia!!!

Mutta, kunhan lähipiiri ymmärtäisi, milaisen persoonan kanssa toimii, se olisi jo paljon, ja antaisi ymmärrystä, ettei lähde mukaan vaan näkee omin silmin, avautuvin mielin ja "maalaisjärjellä".

siinä olisi jo mahdollisuus huomiseen.

Äänestä

Narsistihan ei parane koskaan lääkkeet vaan lieventävät ulkoisia oireita ja että henkilö olis jollain lailla yhteiskuntakelpoinen ja siedettävä.

Äänestä

onko narsisti halailija , haluaako alistaa?

Äänestä
  • mitä täällä höpsitään, ei narsistille mitään lääkityksiä ole olemassakaan, koska se ei ole mikään sairaus vaan luoteenpiirre ihmisessä, joka toisesta kuvittelee, että tuo on narsisti melko varmasti kuvittelija on enemmän tai vähemmän itse narsisti

    Äänestä

  • nartitti kirjoitti:

    mitä täällä höpsitään, ei narsistille mitään lääkityksiä ole olemassakaan, koska se ei ole mikään sairaus vaan luoteenpiirre ihmisessä, joka toisesta kuvittelee, että tuo on narsisti melko varmasti kuvittelija on enemmän tai vähemmän itse narsisti

    Tietoa narsismista löytyy mm.Wikipediasta, (fi.wikipedia.org/wiki/Narsistinen_persoonallisuus)

    Narsistinen persoonallisuushäiriö on persoonallisuushäiriöihin kuuluva psyykkinen häiriö. Häiriölle tyypillistä on erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Häiriöstä kärsivä kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun, on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. Kyseessä on siis sairaudeksi luokiteltava psyykkinen tila.

    Narsistinen persoonallisuushäiriö on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä:
    - suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan
    - keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta
    - uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot
    - vaatii korostunutta ihailua
    - oikeus erityiskohteluun
    - muiden hyväksikäyttö
    - empatian puute
    - kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä) ja
    - ylimielisyys ja röyhkeys

    Psykologi Theodore Millon erottaa narsistisessa luonteessa neljä alatyyppiä, joista samalla henkilöllä voi esiintyä vain yksi tai kaikki yhtä aikaa:
    - periaatteeton, epäsosiaalisia piirteitä
    - elitistinen, edellyttää etuoikeuksia, hyödyntää tuttavuuksia, julkisivu ei pidä yhtä todellisuuden kanssa
    - Don Juan-tyyppi, viettelevä, hedonistinen, patologinen valehtelija
    - kompensatorinen, syvän huonommuuden tunteen täyttämistä ylemmyydentuntoisuudella

    Narsistinen persoonallisuushäiriö kuuluu samaan persoonallisuushäiriöiden ryhmään kuin epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö ja huomiohakuinen persoonallisuushäiriö.

    Lisäksi narsismista saa lisätietoa osoitteesta www.narsistienuhrientuki.info.

    Äänestä

Jos joku tuntee syyllisyyttä ja pahaa mieltä epäonnistumisen ja alemmuuden tunnetta. On syytä pysähtyä ja tarkastella, miten asiat todella ovat. Onko tuohon todellista aihetta, vai onko se vain tunne. Ovatko narsistien verkot kietoutumassa hänen ympärilleen. Vai mikä on asioiden oikea laita. Paljon on kirjallisuutta narsismista. Kannattaa lukea.

Äänestä
  • Aloittajan kuvaus sopi täydellisesti exääni, ja melko hyvin myös nykyiseen pomooni. Ei ihme että suorastaan pelkään miehiä nykyään sen avioliittohelvetin jälkeen. Ja töissä on raskasta kun pomona ilkeä luonnevikainen

    Äänestä

  • nainen 56 kirjoitti:

    Aloittajan kuvaus sopi täydellisesti exääni, ja melko hyvin myös nykyiseen pomooni. Ei ihme että suorastaan pelkään miehiä nykyään sen avioliittohelvetin jälkeen. Ja töissä on raskasta kun pomona ilkeä luonnevikainen

    Lisätietoa narsismista saa osoitteesta www.narsistienuhrientuki.info

    Äänestä

olipa tuhtia tietoa.
Katsellaanpa ympärillemme, löytyykö johtajistamme/ juuri noita piirteitä!!!!!!!!!!!!

Äänestä

pittää nostaa tämä asia vielä esille, ettei totuus unohdu!!!

Äänestä

KAIKKI

narsistisen luonteen alla ryömijät. Liittykää yhteen ja tehkää tällaisesta kauhuelämästä loppu.
Ajatelkaa omilla aivoillanne ja nouskaa ylös älkääkä ryömikö tällaisen vallan alla.

Jos olet naimisissa narsistin kanssa, harkitse ja jätä,

muutoin, ei kannata edes harkita, vaan toimia..................

valheitten määrällä ei ole mittaa.

Äänestä

Eihän lapsi syntyessään ole narsisti,liittykö lapsuudessa saadut traumaattiset kokemukset siihen,,hyväksikäyttö väkivalta tai muu sellainen tekijä joka pikkuhiljaa kietoo ihmisen tuohon pirulliseen verkkoon.

Äänestä

juu, eihän se ole perinnöllistä, sanovat kirjat.

Se on perinnöllistä siten, että jos suvusta toiseen on narsistinen persoona vierelläsi, hän kasvattaa sinusta joko narsistin tai uhrin-- uhrin joka tapauksessa.

Äiti-- lapsensa
Isä lapsensa poika lapsensa-- äiti useammin lapsista jonkun tai kaikki.
Esim psykopaatti- äiti on aivan uskomaton käyttäessään lapsiaan aseena ja valehdellessaan ja uskotellessaan äidinrakkaudella ja anteeksipyynnöillään lapset itselleen.

Äänestä

olen seurannut tällaista tilannetta. Pähkähullua. Lapset ovat uhreja esim. avioliitossa.

Pois,pois,pois tällaisen vaikutuspiiristä. Pitää osata lähteä ja ajoissa!!!

Äänestä
  • olen satavarma, että narsistin lähipiirissä ei selviä "hengissä", ei ainakaan henkisesti.
    Kun havaitset tällaisen persoonan, väisty hiljaa suoraan vasemmalle tai oikealle, mutta jätä tällainen henkilö, siitä ei hyvää seuraa sinulle itsellesi.
    Narsisti(erityisesti psykopaatti vähät välittää sinun hyvinvoinnista, hänelle on tärkein voitto- tavalla tai toisella) on kavahduttava tapaus lähipiirissäsi. Häivy, niin pian kuin mahdollista.

    Äänestä

Osaa ottaa pauloihinsa jopa lumoaa ymmärtämättömät ja kokemattomat,kietoo hienovaraisesti seittehinsä ihmispoloisen jonka ulospääsy verkosta on lähes mahdotonta.Varokaa !

Äänestä

Narsistisen ihmisen auttaminen voikin olla ylitsepääsemätön haaste. Hänhän on aina oikeassa eikä ymmrrä, että voisi erehtyä. eikä tunne minkäänlaista empatiaa.

Äänestä

polttaa,polttaa, joko tunnistit?

Äänestä

Narsisti on oikeastaan minulle haaste en tarkoita juuri tuota henkilöä vain yleensä,tunsin yhden jo paikkakunnalta muuttaneen mieshenkilön.
Melkoisena asiantuntijana tein pienen testin,(vähän kiusasin) "pojalta" paloi päreet täysin minulle tunne oli lähellä nirvanaa.

Äänestä

Ehkä narsismin piirrettä lähentelee.

Äänestä

Tuo tyyppi oli hyvinkin tärkeässä asemassa ja minä duunari.Narsistia on myös helppo viilata linssiin jos on kokemusta.

Äänestä

mutta kukapa ilmoittaa:
"olen narsisti"
se on kuitenkin "Hyi kauhistus" luonne.
Uhrit ovat onnettomia ja tietämättömiä.

Äänestä

helppo tunnistaa,olen nähnyt narsistin uhrin ei mukavaa kateltavaa.

Äänestä

tä-tä ketjua ei saa unohtaa.
On aamuisin aina luettava ja katseltava ympärilleen ja kuunneltava ja luettava, luettava.

Äänestä

tarkkaillaan tilannetta. Kohta ratkeaa.

Äänestä

Melkoista peliä tuo politiikka,oisko aika keskittyä itse Paikkakunnan asioihin ,esim.kuinka monta työtöntä on ensi talvena ?ei sitiä että kuka on paras ja napa tällä kylällä.
Kone ei käynnisty oisko johdossa vika? vai puuttuuko starttimoottori kokonaan.

Äänestä

Olipa hyvä kirjoitus. Itse olen joutunut kärsimään narsistin kourissa. Toki tuo ressu ei huomaa omaa käytöstään.

Äänestä
  • Ihan hyvin voi tunnistaa noita narsistisia oireita monissa ihmisissä ja jos niitä ei ole saattaapi sellainen ihminen olla aika ikävystyttävä tuskin on kavereita ystäviä, ehkä yksinäisyyttä mitä kaipaavatkin, toisaalta hyvin yksinkertaisia vailla mitään kotaktia toisiin ihmisiin, elämäähän se on sekin

    Äänestä

noita uhreja saa lukea lehtien palstoilta.

Äänestä

Vaara uhkaa, piktäkää varanne. voidaan pyytää joukkoon!!

Äänestä

tutkailkaa lähipiirien luonteita. Löytyykö yhtäläisyyksiä

Äänestä

täällä on isoja narsisteja psykopaatteja, jotka ilman tunteita koettavat vahingoittaa niin yritystoimintaa aloittavia kuin yksityisiä ihmisiä.
Rauhottukaa nyt, asiiat Lentokenttä Oy:n ympärillä vain on selvitettävä.

Äänestä

tämä luonteenpiirttet on saatva tuonne ylös, ettei unohdu

Äänestä

eipä unohdeta, kenen kanssa olemme tekemisissä!!!

Äänestä
  • Talous-sanomat lainaus.

    Narsisti nauttii, työyhteisö sairastaa.

    "Hän pelottelee, alistaa, manipuloi ja valehtelee. Pitää työpaikan omaa hovia ja nauttii ihailusta. Ei osoita empatiaa, mutta osaa taitavasti peitellä todellisen luonteensa niiltä, joita haluaa miellyttää."

    "Yhteistä tällaisille ihmisille on se, että he porskuttavat työpaikoilla kuin norsu posliinikaupoissa ja tekevät tuhoa ja sairastuttavat työtoverinsa ja läheisensä, Taina Riipinen kuvaa. "

    "Narsistinen johtaja ruokkii häntä heikompia muita narsisteja. Kun tämä on tehty, narsistinen johtaja pitää alaisensa tiukassa otteessaan ja vaihtaa ”sopimattomat solut” muitta mutkitta uusiin. Ihmisen laumasieluisuus ajaa Niemen mukaan heikoimmat jäsenet mukaan moraalittomaan toimintakulttuuriin. "

    Koskeeko tää jotenkin meitä pyhäjärveläisiä?

    Äänestä

  • .......... kirjoitti:

    Talous-sanomat lainaus.

    Narsisti nauttii, työyhteisö sairastaa.

    "Hän pelottelee, alistaa, manipuloi ja valehtelee. Pitää työpaikan omaa hovia ja nauttii ihailusta. Ei osoita empatiaa, mutta osaa taitavasti peitellä todellisen luonteensa niiltä, joita haluaa miellyttää."

    "Yhteistä tällaisille ihmisille on se, että he porskuttavat työpaikoilla kuin norsu posliinikaupoissa ja tekevät tuhoa ja sairastuttavat työtoverinsa ja läheisensä, Taina Riipinen kuvaa. "

    "Narsistinen johtaja ruokkii häntä heikompia muita narsisteja. Kun tämä on tehty, narsistinen johtaja pitää alaisensa tiukassa otteessaan ja vaihtaa ”sopimattomat solut” muitta mutkitta uusiin. Ihmisen laumasieluisuus ajaa Niemen mukaan heikoimmat jäsenet mukaan moraalittomaan toimintakulttuuriin. "

    Koskeeko tää jotenkin meitä pyhäjärveläisiä?

    Olen lukenut noita juttuja ja tullut siihen tulokseen et minun miesystävä on narsisti. Monet merkit viittaa siihen ja olen ihmetellyt pitemmän aikaa miten on niin erilainen kun toiset.Suuttuu mitättömistä asioista, syyttää aina minua, mikään ei ole hänen vikansa . ei koskaan kutsu luonaan käymään vaan käy meillä, murjottaa, puhuu vain itsestään ja vain itsestään ,muut ei ole mitään.
    , Kärsimätön, elää omissa maailmoissaan välillä, Yksinäinen susi. Riittääkö nämä
    epäilyt narsistisesta luonteenpiirteestä.

    Äänestä

Mitenhän meillä. Mihin ryhmään pienryhmä kepusta joutaa ja kenen tahdosta.

Äänestä

Tämähän asia meinaa unohtua tämän hössäkän keskellä.

Äänestä

Monet ovat kokeneet rarsistin rautaisen kouran. Ote vaikuttaa pehmeältä, suorastaan houkuttelevalta. Mutta annas olla.

Äänestä

Joo "todella asiallista"!

Pisti lehdistön polvilleen, "asiakirjoja ei anneta" ja "paiskas luurin korvaan"!

On asialista, fikuksua ja erittäin älykästä!

Souraan sanoen "kansankielällä" , painukaa helvettin koko lehdistö, Minä olen Rautarouva Rinnevaara"!

Äänestä

onko vielä sairauslomalla porukkaa.?

Äänestä

Ei tarvitse ihmetellä, jos henkilökunta sairastaa, kun päättäjät ovat näin hajalla kuin on saatu tietää. Mitä muuta te voitte odottaakaan. Johan olisivat puujumalia, jos päättäjien asenne ja käyttäytyminen ei vaikuttaisi heidän kanssaan työskentelemään joutunutta henkilökuntaa. Kai tämän läksyn jokaisen päättäjän luulisi oppineen jo omissa työpaikoissaankin.

Äänestä

Mitä sairauksia näillä työntekijöilla on ja kuinka suuri osa työntekijöistä on sairaslomalla? Henkilökunta sairastaa mutta kuinka paljon, tietääkö kukaan?

Monissa kommenteissa näillä palstoilla puhutaan että henkilökunta sairastaa ja syyksi annetaan tulehtunut tilanne päättäjien välillä. Vähän tuntuu että tämä peruste on otettu 27.6 kokouksen esityslistasta. Tuolloin kokous keskeytyi kun osa valtuutetuista poistui paikalta ennen kuin asian käsittely olisi aloitettu, osoittaen samalla kuinka vakavissaan he tähän asiaan suhtautuivat ja olivat tämän asian suhteen liikkeellä.

Huonon työilmapiirin perusteella ei saa sairaslomaa. Kun työntekijä jää sairaslomalle ja diagnoosin kohdalla on Z, ei työnantaja maksa sairausajalta palkkaa. Kelan tiedote:

"Kela tiedottaa 17.11.2008

Ongelma ei kelpaa sairauspäivärahan perusteeksi

Jopa 15 % kaikista sairauspoissaoloista on sellaisia, joissa sairaus tai työkyvyttömyys ei ole poissaolon perimmäinen syy.

Elinkeinoelämän keskusliiton ylilääkäri Kari Kaukinen pahoittelee, että sairausperäisen työkyvyttömyyden käsite on jäänyt julkisuudessa epäselväksi.

– Näyttää siltä, että ongelmatilanteissa on yleisesti hyväksyttävää jäädä sairauslomalle, vaikkei ongelman taustalta löytyisi todellista sairautta, hän arvioi.

Jos lääkärintodistuksessa diagnoosin kohdalla on esimerkiksi merkintä Z, työnantaja ei ole velvollinen maksamaan sairausloman ajalta palkkaa. Z kertoo olosuhteesta tai ongelmasta, joka vaikuttaa terveydentilaan, mutta ei itsessään ole sairaus tai vamma.

Sekä Kela että työnantajat edellyttävät sairauden olemassaoloa ennen kuin maksavat sairauspäivärahaa tai palkkaa sairausloman ajalta. Ongelma ei kelpaa diagnoosiksi. Z-diagnoosin sisältä voi löytyä julkisuuden ryöpytyksestä tai työpaikan tulehtuneista ihmissuhteista aiheutunut työuupumus. Kela ei ilman lisäperusteita korvaa tällä perusteella myönnettyä sairauslomaa.

Kelan asiantuntijalääkäri Heikki Palomäen mukaan Z-diagnoosin sairautena hoitamisen kanssa pitää olla varovainen.

– Työuupumus saa melko helposti sairauden leiman, jolloin sen parantamiseen haetaan keinoja sairausvakuutusjärjestelmästä. Työuupumus pitäisi sen sijaan pyrkiä hoitamaan lähellä sen syntysijoja eli esimerkiksi työpaikalla, Palomäki pohtii.

Milloin sairauspäivärahaa maksetaan ja milloin ei? Asiasta kertoo Kelan sanomat 4/2008, joka jaetaan jokaiseen suomenkieliseen ja kaksikieliseen talouteen 17.–28.11.2008."

Äänestä

Kuka näiden palstojen lukijoista voi edes epäillä, etteikö tuommoinen päättäjien ilmapiiri heikennä henkilökunnan mahdollisuuksia tehdä töitään. Ei kukaan. Omalla käytöksellään ovat vastauksen tuohonkin henkilökunnan pahoinvointiin antaneet. Hurskasteluun ei pienintäkään aihetta.

Äänestä
  • Ei ede valtuuston puheenjohtaja ole huomannut malkaa omassa silmässään, vaikka kuuluu kepun pahoinvoivaan keskiöön , aikoo erota ryhmästä ja syynä on henkilökunta. Näin lehdessä itse kirjoitti.

    Äänestä

Ihmetellä täytyy, jos kunnan luottamusmiesten välinen kunnan poliittinen kärhämä mm. lentokenttäasian ympärillä vaikuttaa kunnan palkansaajien työilmapiiriin. Elleivät sitten viranhaltijat ole sekaantuneet politikointiin tai poliitikot "virkakoneistoon" ohi linjaorganisaation. Taitaa tässä ilmapiirikysymyksessä haiskahtaa vahvasti poliittismotivoitunut sävy.

Työilmapiiri valtuustossa on kokonaan oma lukunsa. Tällainen tavallinen kuntalainen seuraa lähinnä huvittuneena tätä poliittista kissanhännän vetoa, jossa toiset väittävät että juupas ja toiset toteavat että eipäs. Ennen valtuuston lentokenttäpontta olivat vuorosanat juupas-eipäs, sittemmin vuorosanat ovat vaihtuneet eipäs-juupas.

Äänestä

Täällä on moni ylistänyt sitä, Että Kaupunkia koskevien asioiden tiedottaminen kuuluu kaupunginjohtaja Rinnevaaralle????

Kummallista kyllä en ole moneen kuukauteen nähnyt hänen tiedottavan yhtään mitään???

Johtuisko se huonoista lehdistösuhteista, onko hänen lehdistösuhteensa yhtä
huonot kuin on suhteet valtuutettuihin ja kaupungintyöntekijöihin?

Olisi luullut, että hän kommentoi näitä tutkintapyyntöjä ja niiden päätöksiä?

Mutta, kas kummaa ei mitään?

Miksi?

VASTAUS: Siksi koska ne ovat negatiivista palautetta hänelle ja niille joiden seläntakaa hän kurkkii!!!!

Äänestä

Nämä kärhämät ovat vain pahanolon ilmenemismuotoja siitä, kun poliittinen kenttä on hajalla. Vain politiikot itse voivat laittaa ne asiat kuntoon. Kaikki muu on sen seurausta. Pitää hoitaa tautia, eikä oireita.

Äänestä

Mikä lieneekään syy, kun näinä päivinä on monissa lehdissä kirjoitettu paljon narsismista. Onko se erityisesti tämän ajan ilmiö.

Äänestä

Joo, se on muoti-ilmiö sekin, mutta hyvin vaarallinen ja aiheuttaa paljon pahaa ja vahinkoa ihmisille, jotka uhriksi joutuvat.

Äänestä

Narsisti on mielestään maailman paras ihminen ja vain haluaa "alistaa" toisen ihmisen ja odottaa toisten Jumalointia muut on tietenkin vähempi arvoisia,Narsisti ei hyväksy yhteiskuntaan esim. kehitysvamaisia,invialiidejä,ja jopa vanhuksia.Tuollainen ihminehän on Hirviö joita sitten löytyy meistä monesta.Mieti Mieti:oletko yksi.

Äänestä

Tätä ketjua ei saa, ei saa, ei saa, unohtaa.........

Äänestä
  • Ei varsinkaan nyt kun vuosi vaihtuu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


miettiäänä kirjoitti:

Useimmiten häiriöiset esittäytyvät ulkopuoliselle reiluina ja ystävälllisinä ihmisinä, mitä he eivät todellisuudessa ole. He voivat kylläkin olla ylen ystävällisiä omalle hovilleen, joita he kaikin tavoin yrittävät pitää tyytyväisinä, esimerkiksi lahjomalla. Vastustajilleen he ovat armottomia. Hovista jättäytyvät tai putoavat joutuvat miltei aina jonkinlaisen vainon kohteeksi.
Luonnevikaisia on monenlaisia. Psykopaatit ja vastaavasta häiriöstä kärsivät muodostavat yhtenäisemmän ryhmän. He ovat kaikkein kaksinaamaisimpia ja röyhkeimpiä. He eivät häpeä mitään ja voivat valehdella kenelle henkilölle tai mille instanssille tahansa. Jos he jäävät kiinni, he löytävät salamannopeasti uuden selvitysmallin ja uskovat täysin muuttuneeseen tarinaansa.

Narsistinen persoonallisuushäiriö ei useimpien arvioiden mukaan periydy eikä siis ole geneettistä vaan se siirtyy vanhemmilta lapsille opitusti ja kasvuympäristön kautta.
Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että nykymaailma korostaa ihmisen narsistisia piirteitä ja ruokkii yhä enemmän ongelmia.
Taitavilla narsisteilla on kyky esittää uskottavasti muuta kuin mitä he todellisuudessa ovat. He kykenevät jonkin aikaa toimimaan niin, että ympäristö pitää heitä aivan normaaleina. Jos he joutuvat olemaan pidempään samojen ihmisten vikutuspiirissä, heidän vajavainen kykynsä terveisiin ihmissuhteisiin käy väistämättä ilmi.
Narsistisesti häiriintyneellä on yleensä epärealistinen minäkuva, suuret kuvitelmat omasta erinomaisuudestaa ja ylivertaisuudestaan
Narsistilla on suuruuskuvitelmia sekä fantasian että käytöksen tasolla, liiallista ihailun kohteena olemisen tarvetta sekä empatian puutetta.
Hänen ei omasta mielestään tarvitse sopeutua samoihin sääntöihin ja normeihin kuin muiden.
Narsisti käyttää ihmisiä häikäilmättömästi hyväkseen, eikä hän osoita kiitollisuutta, vaikka muut tekisivät hänen hyväkseen mitä tahansa.
Narsismilla tarkoitetaan omahyväistä ja itsekästä käyttäytymistä, jossa ei oteta huomioon toisen ihmisen tunteita, oikeuksia ja tarpeita ja joka käyttää perusteettomasti muita ihmisiä hyväkseen.
Vaikka narsistit yrittävät olla ja uskottelevat itselleen pystyvänsä olemaan riippumattomia, he todellisuudessa ovat tiedostamattaan hyvin riippuvaisia muun muassa toisten ihailusta.

Löytyykö yhteneväisyyksiä tästä ajasta, jota Pyhäjärvellä eletään.?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu