Hallitus repii Suomen kappaleiksi!

Ääni Persuille

Aikovat ottaa kaikkein köyhimmiltä pois oikeuden asua maalla ja pienissä kunnissa.
Urpilaisen vasalli Junger uhosi, että syksyllä otetaan pois vielä 100 miljoonaa euroa.
Konkurssiin tällä tavoin mennään.
On pakko muuttaa isoon kaupunkiin.
Kyllä nyt kyrsii.

68

272

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eron EU:sta

      Raimo Sailas (sdp) haukkui hallituksen pystyyn.

      - Suomi ei kestä nykyistä velkavauhtia. Emme voi jatkuvbasti ottaa 15% budjetista velkaa, totesi Sailas Salossa MTV:n seminaarissa.
      Sailaksen mukaan hallitus on kuin avaruudesta kun ei ole halunnut huomata, että meillä on vuotuinen 10 000 000 000 (=10 miljardin) euron rahoitusaukko.
      Kylmää kyytiä kun ansa laukeaa.

    • Itse Ankara

      Harmi ettei PS menneet hallitukseen ja kertoneet että EU rahoja tarvittaisiin Suomessakin ja etutoten maalla asuvien elämisen helpottamiseen.

      Nyt Kreikassa ihmetellään että miten he olivat ennen rikkaita ja Suomi köyhä ?

      Olisiko että virkamiehiä voitaisiin kilpailuttaa ja siten saada aikaa asioita joita ei maalla juuri nähdä metroa / oopperaa / musiikkitaloja / Aalto opistoja jne jne

      • Hölö läski

        Persut pitäisi pikaisesti kompostoida Kreikkaan.
        Samanlaisia vastuun pakoilijoita kummatkin.


      • Itse Ankara
        Hölö läski kirjoitti:

        Persut pitäisi pikaisesti kompostoida Kreikkaan.
        Samanlaisia vastuun pakoilijoita kummatkin.

        Hölö Läskille...

        Kun Suomi liittyi EUhun niin miksei kukaan kertonut äänestäjille että Kreikassa ei asiat olekkaan ihan sovitulla tavalla...?


      • Mani,,, mani...
        Itse Ankara kirjoitti:

        Hölö Läskille...

        Kun Suomi liittyi EUhun niin miksei kukaan kertonut äänestäjille että Kreikassa ei asiat olekkaan ihan sovitulla tavalla...?

        Kun suomikin velkaantuu vuosi vuodelta niin miks helekutissa ministerit ei pyyvä sieltä EU:sta sitä rahaa kuten muutkin maat. Meillä vain kansalta lypsetään euroja senkuin keritään kiristämällä veroja ja leikataan,,,, leikataan. Vähennetään ensin kansanedustajat 100 henkilöön ja niillä rahoillakin tulis oikeita työpaikkoja ei vaan eduskunnassa istuttais ja kännyköitä räplättäis. Eikö ois oikeuven mukasta kun ollaan kerran EU:ssa ja Soini rahakirstun vartijaksi.
        "Armollinen kirstunvartija, anna meille kerrankin niin paljon rahaa että naapuriakin vituttaa".


    • Kepu/Persut voittoon

      Sailas antaa demareille ja kokkareille ympäri korvia. On hyvä kun edes Sailas uskaltaa haukkua pystyyn kyvyttömät ministerit. Eipä tartte moittia, että persut ja kepulit eivät ymmärrä.
      Nyt saavat demarit oman puolueen mieheltä Sailakselta rökiinsä.

      • Teot vielä tekemättä

        Uudet ministerit eivät ole vielä ehtineet näyttää kykyjään. Nyt velkaannutaan vielä edellisen/edellisten hallitusten tekemisten perusteella.
        Jutta sentään vei Eurooppaan viestin Suomessa valtaa saavasta näkemyksestä, että takuille pitää saada vakuudet.


    • sailas on oikeassa

      Sailas tietää, että sekohallitus kaatuu omaan ylimielisyyteensä.

    • Suomi säätää

      Jos Suomi ei saisi lainaa - 10miljardia - niin mistä silloin säästettäisiin ?

      Onko etelässä yhtään kohdetta joka toimisi markkinarahalla ?

      Onko etelän kulut sellaisia että niihin vain lainataan rahaa ?

    • kylttyyriä kyliin

      Joku tuolla kaipaili jopa metroa. Olisihan se komeata, että kirkolta voisi pyyhkäistä Naarvan ja Hattuvaaran saloille metrolla. Kyllä kai oopperatalokin, ainakin kirkonkylällä. tekisi korkeakulttuuria janoaville hyvää.

      Eipä muuta kuin rakennushankkeet käyntiin. Eihän ne Hesassakaan yhteiskunnan tukemat tuet - kun todellinen hinta lasketaan - kuin ole oopperassa kävijää kohden kuin tonnin verran euroja käyntikerralta. Ehkä Hesassa on vähän enemmän kävijöitä, kuin Ilomantsissa. Siti, tasapuolisuuden vuoksi, opperatalokin pitää olla, vaikka sille hintaa tuleekin. Tietysti syrjäseutujen tukemista pitää lisätä

    • Että silleen

      Tämä on nyt ensimmäinen hallitus, joka on tehnyt Itä-Suomi-ohjelman ja sen se myös aikoo toteuttaa. Se on jotakin muuta kuin kepulaisten siltarummut tai persujen tyhjä suunsoitto, joka ei johda yhtään mihinkään.

      • kontaten kotiin

        HS kaipaili Itä Suomella omia ministereitä ja ihmetteli että jopa pienemmillä alueilla on kaksi ministeriä.

        Itä Suomi on todella pulassa jos ei joku nouse kysymään että mitä hallitus aikoo tehdä maaseudun alas ajamisen ?


      • Ministerikö autuus?
        kontaten kotiin kirjoitti:

        HS kaipaili Itä Suomella omia ministereitä ja ihmetteli että jopa pienemmillä alueilla on kaksi ministeriä.

        Itä Suomi on todella pulassa jos ei joku nouse kysymään että mitä hallitus aikoo tehdä maaseudun alas ajamisen ?

        Itä-Suomella oli edellisellä kaudella ministeri ja Ilomantsissa kansanedustaja, eikä juuri mikään muuttunut. Maaseudun alasajo jatkui silloinkin.


      • Kokkareet ulalla

        Metsäkeskus Lahteen on kokoomuksen siltarumpupolitiikkaa!

        Pilkkasi iski omaan kokkarenilkkaan.


    • olausmagnus

      mutta hitaam min.
      nyt ei ole ketään joka panee vastaan, ei hoskosta eikä kitten miestä. hehän olivat ainoat jotka eiväöt kuvia kumartaneet.
      ravi ei ole maakunnan mies, hän on vain juksupoika

    • Takaapäin niin näin

      Perseen persut,homopuolue,

    • onneksi kaatuu

      kokkareiden jyrkiä vietiin kuin pässiä narusta.
      nyt kaikilla saormet suussa
      osaamista osaamista osaamista

      • Tyhjä persu

        Ja sitähän ei persuilta olisi koskaan löytynyt.


    • Kirkas päivä

      Tietysti tämä tyhjä hallitus on Hoskosen syytä, kuten kaikki muukin.

      Eikö täällä ainakin yksi kirjoittaja syytä kaiukesta Hoskosta, joten tottakai se köyhiä vihaava hallituskin on Hoskosen syytä.

      On aivan tyhmää olla tyhmä

    • turpiinko saan

      tottakai
      leenat aina syyttävät

    • KepuPersut ykkönen

      Virkkunen tuhoaa kunnat!

      Onneksi kepu ja persu eivät hallituksen voimin kukistu, vaan ottavat kuntavaaleissa jättivoiton.

    • Entinen persu

      Millä lihaksilla.

    • Nosmo King

      Minusta Ilomantsin olisi koottava joku puolueeton porukka joka alkaisi ajamaan ilomantsilaisten asioita.

      Ei siin puoluepolitikkaa tälläisiin asioihin ja siten voidaan hyvät idea kehua yhteistuumin.

    • Aaaa....sonni

      Virkkunen aloittaa ja pian jyväskylän "riesan" muuramen yhdistämisen(toivottavasti), että samat lait olisi voimassa täällä monacossakin:).Muita kuntia ei tarvitse yhdistää.

    • Hallitus kaatuu

      Kunnat ryöstetään tyhjiksi ja yritetään pakolla liittää kokonaisten maakun tien suuruisiksi läjiksi.
      Virkkunen juoksutyttönä asialla.
      Kokoomus ja demarit luulee, että näin saadaan kepu ja persut polvilleen.

      EREHTYVÄT EREHTYVÄT EREHTYVÄT

      kuntavaaleissa kepu ja persut yhdessä vievät yli 60 % paikoista.

    • Jo on kokkare

      Virkkunen pantiin jo ruotuun kokoomuslaisten kuntajohtajien päätöksin.

      Taisi olla Virkkusen ura lyhyt kuin kananlento?

    • pienenä poikana

      kohta repii itsensä, ennustetaan

    • Häntä koipienvälissä

      Virkkuset repivät maakunnat ja hallituksen kaaduttua toteavat,
      että minähän tarkoitin vain hyvää kun lopetin kuntia...
      samaan voivotukseen yhtyy Jyrki boy muuttaessaan Timbuktuun.

    • käpälämäen oskari

      kokoomus ja demarit kuralla mutta persut kasvaa

    • Äkäinen Ämmyli

      Äänestäjät nostakaa persut ja kepu voittoon niin köyhien kuritus loppuu.

    • 38

      Itsehän äänestimme näin. Juhlimme kepun tappiota ja persujen voittoa!!! Niin näillä sivuilla tehtiin. Toivotaan, että perussuomalaiset nyt pelastavat sen, minkä aiemmin annoimme tuhoutua huonon äänestysvalintamme takia. Nythän pitäisi vaalilupaukset pitää. Kaikkien. Mitä me valitamme, oman tiemme valitsimme (tai olimme valitsevimmamme).

      • Valta kansalle

        ÄÄnestetään syksyn kuntavaaleissa persut ja kepu valtaan niin siinä se kyykytyshallituskin samalla kaatuu.
        Kaikki riippuu meistä äänestäjistä.


    • Köyhien kyykyttäjiä

      Nykyinen hallitus jättäisi aluksi 141 kuntaa.

      Tutkimusten mukaan 20 suurinta kuntaa käyttää 64 % kuntarahoista.
      150 pienitä kuntaa käyttää vain 3 %.
      Miten 150 kunnan lopettamisella vähennettäisiin kuntamenoja kun viranhaltijat jäävät 5 vuodeksi suojatyöpaikkoihin.
      Virkkusen laskutaito on heikko jos sitä on lainkaan.

    • 0-*-O

      Paljonko on 20 :nessä suurimmassa kunnassa asukkaita? Entä 150 pienimmässä kunnassa? Mikä on pieninpien kuntien asukasluku?

    • hippu +++

      No, Helsingissä sata kertaa enemmän kuin Ilomantsissa, Kolmessa suurimassa kaupugissa kaksi sataa kertaa enemmän kuin Ilomantsissa.

    • Isot remonttiin

      Kulut/ asukas yli 4 kertaiset kuin meillä ja muualla Pohjois-Karjalassa.

      Terveydenhoito maksaa Hesassa yli 4 x enemmän asukasta kohden kuin
      Joensuussa!

      On tyhmää isotella.
      - jos 20 suurimman kunnan kulut supistettaisiin samalle tasolle asukasta kohden kuin muualla maassa säästyisi rahaa yli 1 miljardi.

    • 0--*00

      Taitaapa monet suurkunnat erillisellä verolla avusta nihkeästi kitkuttelevia kuntia. kyllä siitä taulukoita löytyy, ketkä maksavat ja ketkä saavat.

    • temo datsalla

      Ei ne mitään avusta vaan palauttavat osan maakunnista ryöstämistään rahoista jotka ovat saaneet yhtiöiden kiinteistöveroina ja muina veroina, mutta ainahan meillä on tämän hoskosen haukkuja joka tietää kaik asiat paremmin kuin pluuperinhillit.

    • Hesa rahastaa

      Ilman maakuntien rahaa Helsinkikin olisi pieni käpykylä.

    • Huono hallitus

      Miksi vertoäyri ei voi olla sama koko maassa. Myyhän kauppakin Juhla Mokkaa samaan hintaan niin Hesassa kuin Utsjoellakin.

      Se on vain halusta ja taidosta kiinni.
      Jos olisi saman suuruinen veroäyri koko maassa se vasta olisi kansanvaltaa ja demokratiaa.

    • köyhän rahat

      sanos muuta

    • Älämöly

      Jutta vie rahat Kreikkaan.

    • Lapset hallitsee

      Jutan ja Jyrkin hallitus vie rahat työttömiltä, vanhuksilta ja sairailta.

      Me olemme saaneet tuollaisen tuhlarihallituksen.
      Olisi kannattanut äänestää kepua niin hallituksessa olisi edes joku ministeri joka ymmärtää kuinka asiat tulee hoitaa.
      Poikakossi Jyrki on niin vallanhimoinen, että suostuu Jutan esittämiin hölmöilyihin.

    • köyhyys tulee

      Verot nousee ja verorahat viedään etelään herroille.

    • Ei mennyt kaaliin

      Miksikä äänestitte demareita ja persuja.
      Nyt itkette kun kepun hoskonen ei ole rivissä puollustamassa teitä.
      Sitä saa mitä kylvää.

      • Möhlinki hallitus

        Olisitte äänestäneet keskustalaisia niin ei menisi 17 miljoonaa joka tunti Kreikkaan.


      • möhli
        Möhlinki hallitus kirjoitti:

        Olisitte äänestäneet keskustalaisia niin ei menisi 17 miljoonaa joka tunti Kreikkaan.

        Jos oisimma äänestäneet keskustaa menis 77 miljooonaaaaa joka tunti Kreikkaan. Haaahaaahaa!! aivopestyt sopulilaumat.


    • totuus on karmea

      juuri siitä tämä toivottomuus johtuu.
      demarit vie kaiken etelään.
      olisitta pitäneet kepun vallassa niin ei olisi viety opiskelupaikkoj eikä työtä.

    • omat puree

      totuus kirveltää

    • Torvien touhua

      Demarien valta tuhoaa Suomen.
      Jutta kyykyttää vallanhimoista Jyrkiä.
      Kansa maksaa ja kärsii.

    • pennut johdossa

      Tuulimyllyt Jutta ja Jyrki vie joka tunti 17 miljoonaa euroa Kreikkaan.

    • metrolla töihin

      Mihin perustuu että esim. asunnot ovat eri hintaisia maalla ja kaupungeissa ? Siis maksattavat vuokrat per neliö !

      Onko tässä syy siihen ettei säästöjä tule kaupungeissa ?

      Jos ihminen elää tuvilla niin kaupungissa rahat riittävät paljon vähempää kuin maalla !

      Onko hallitus ottanut huomioon että ei kaikki asu metro raiteen lähellä ?

    • Köyhät kyykyssä

      DEMARI!
      Koetko oikeaksi lahjoittaa joka tunti 17 miljoonaa euroa Kreikalle?

    • Puolivillanen

      Kerro kerro demari mitä ajattelet Eerosta ja Jutasta.

      • Voi juku

        Mitä ajattelet Soinista,sehän munasi itsensä ja kannattajansa kerta laakista!
        Katainen pesi Soinin täysin.
        Soini pojasta tuli hiljainen ressukka.


    • rahat loppuu

      Sosialistinenporvarihallitus on täyttä tyhjää.

      • Torkkia

        Perspökäleissä ei edes tyhjää,ovat tuulen tuivertamia ressukoita.
        Vain haju jäljellä.


    • Köyhät köyhtyvät

      Porvarin
      johtama
      sosialistihallitus
      sosialisoi
      maaseudun
      omaisuudet
      kaapunkien
      herroille
      metsästysmaiksi.

    • Vai salataanko

      Kalske voisi tutkia nyt Ay-liikkeen vaalirahat.

    • Salaus jatkuu

      En usko, että Ay-liikettä tutkitaan kun tutkijatkin ovat demareita.

    • Linna tuomio

      Hallitus salaa ja rikkoo lakia.

    • montunmönttööri

      Suurin suru
      työttömien kohtelu.

    • Kansamme rahalla

      Soinikin vaan reissailee ryyppyporukkansa kanssa pitkin maailmaa.

    • Kallupit kertoo

      Persut samaa rosvosakkia kuin muutkin puolueet.
      Jutut kovia,kykyjä ei ollenkaan.
      Vain SDP hen voi luottaa.

    • Ei ÄäntäPersuille

      Persut aivan turha puolue.
      Ei kykyjä.
      Hyvät vitsit ei kansaa lämmitä.

    • Muutto Ruotsiin

      Eurot menee kreikan velkoihin.
      Kansa köyhtyy ja kärsii.
      Jyrki ja Jutta vain nauravat,

    • suun pieksäntää

      ja persujen kyvyt on yhtä tyhjää.

    • Tasapäisten hallitus

      Sailas haukkui demarit ja kokoomuksen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe