Kyllä on nyvä ,että JUnger on SDP kansanedustaja.
Hän viimeistään saa kaikki äänetämään Perus Ässiä.
Junger ei tajua mikä on hyvän maun mukaista ja mikä on typerää räkyttämistä.
Hän yritti loukata lapsellisella tavalla Perus Ässien edutajaa, mutta me Ässien äänetäjät loukkaanuimme myös ja meitä on paljon...paljon..
Katsotaan seuraavissa vaaleissa.
Demarit on siis niin paljastaneet kieroutensa, että...
Eilen hän, sii nJunger mm. haukkui Persujen äänestäjiä, siis meitä jotka olemme ennevanhaan äänetäneet sdp:ta
Yleisöksi ohjelmaan oli haalirtuu demareiden edustajia kaiken maailman demari yhdistyksistä.
He typerykset taputtivat sillolin kun Ässiä loukattiin, tai JUnger loukkasi.
Junger nautti silmin nähstävästi, ja koki olevansa fiksu.
Mauttomuuden huippu oli kun Junger veti jääkiekon maailmanmestaruuden ja maalien teon kontara Ässien politiikan ... Emme ymmärtäneet yhteyttä..
Junger koetti kosiskella kaikka mahdollisia ihmisryhmiä.
Hän on jälessä, näin tehtiin 80-luvulla . Nykypäivän ihmiset on ajantasalla
asioissa. Kiitos netin... nuorisommekin on oppinut ja näyttää siltä, että
pitkänn jatkunut periaatteettomuus on ohi.
'Myt nuorillamme on periaatteita ja he osaavat aajatella itse.
Huom. Soinin letkautukset ei loukkaa ketään henk. kohat.,

Vastaukset 9
Vanhimmat
Kun Junger heitti jonkun typerän jutun, niin hän selvästi jäi odottamaan
Demarieiden järjestöihmisiltä taputuksia yleisösötä.
Demari edustus oli yleisössä hereillä.
Voi miten vanhanaiaksita.... ei Junger on todella 80-luvulla.
Muistan kun omassa kotikaupungissa oli AHtisaaren aikaan joku kummallinen paneeli torilla, ja siitä piti saada Demareille vaalitmainontaa, niin paikalliset demaripomot tuli työpaikalle pyytämään heidän olettamiaan demareita paneliin aivan pöydän vieressä oleville penkeille esittämään kysymyksiä.
(luotin vielä tuolloin demareihin)
Tiosta tialisuudesta oli sitten seuraavana päivänä lehdessä kuva jossa oli
demareiden urheilujohtajat (jääkiekko) ym eturivissä.
Joka naama oli demareita, vaikka tilaisuus ei opput polittinen vaan keikille tarkoitettu.
Jos haluatte tietää miltä näyttää valehtelija ja paskanpuhuja katsokaa Lungerin ja tämän Kokoomuksen Sampsin kuvaa.
Sen takia jo aikapäivä lopetin Demukoiden äänestämisen.
Samoin.... en äänestä minäkään enää demareita.
Todella Junger jatkaa siitö mihin Lipponen jäi.. eli häätää äänestäjiä.,
Oen samaa mieltä. Naurettaviakommentteja jungerilta. Ei sitä kukaan voi ottaa tosissaan.
Junger kaataa todella demarit lopullisesti, ja loikkaa itse kokoomukseen
Sampsan kanssa ilveilemään.
Tuossa kokoomuksen Sampsassa on jotain nousukasmaista, mammanpoikaa... kukkahattu tätit tykkäää..
Junkeri todellinen posetiivarinapina, odotin mieheltä paljon enemmän aikamoinen populisti. Voisi sanoa junkerille että menis Krikan torille kaiveleen eturauhastaan sen misukkansakanssa ja juomaan valkkaria. Siinä samalla voisi kysyä aatetovereiltaan että miten meillä menee kreikassa niin pysyis tilannetaju ajanhermolla, jos selviää kotimaahan ilman aateveljientekemää kuohintaa.
Rakkauden sanansaattaja? Tää on tosi viihdettä. Ei näitä kukaan järkevä ota todesta. Perussuomalaiset keräävät pottia koko ajan. Mikähän mahtaa olla gallup-tilanne tällä hetkellä?