olin halunnut saada vauvan jo viimeiset 8vuotta. ei tärpännyt vain jostain syystä...
nyt viime vuoden lopulla testeri näytti kahta punasta viivaa. olisin raskaana!!
onnesta soikeana sitten eteenpäin mentiin, kova pelko oli aina kaikista tuntemuksista että saisin kekenmenon. normaaliahan ne oli kun keho muuttui koko ajan. IKINÄ en pelännyt synnytystä. mutta nyt pari kuukautta sitten kun maha on kasvanut isoksi ja neuvolassa täti,lääkäri puhuu synnytyksestä.sain videon katsottavaksi ja kävin synnytys sairaalassa valmennuksessa. mulla on tullut kova pelko, niin kova että peruisin, rakkaan lapsen haaveilemisen kokonaan jos olisi mahdollista. öisin en saa unta vaikka olen todella väsynyt. miehellekkin puhun kuinka pelottaa ja että eihän tehdä enään lapsia. hän kyllä näyttää ymmärtävän ja sanoo että kaikki menee hyvin.
mutta ei auta, pelko on niin kova että päätä raastaa. mutta joka päivä kyllä ajattelen ja valmistelen vauvamme tavaroita ja huonetta.
pelkään niin lujaa kipua, olen aina pelännyt.olen todella kipuherkkä. ja mielessäni on vain tieto että käsittämätöntä kipua tiedossa.kipu on niin kovaa ettei sitä voi mies ymmärtää ollenkaan.
neuvolassa sanottiin noihin pelkoihin että nyt kun laskettu aika lähestyy, ihminen vain tottuu ajatukseen että vauva syntyy että pelko kyllä häviää...
olen raskausviikolla 34 ja pari kuukautta tätä on jo kestänyt ja loppua ei näy vaikka miltä kantilta ajattelen asiaa.päällimmäisenä vain peruisin jos voisin...
en tiedä mitä tekisin!
kiitos etukäteen jo lukijoille ja toivottavasti en hysterioillani aiheuta kenellekkään muulle odottajalle pelkoa.
nyt viime vuoden lopulla testeri näytti kahta punasta viivaa. olisin raskaana!!
onnesta soikeana sitten eteenpäin mentiin, kova pelko oli aina kaikista tuntemuksista että saisin kekenmenon. normaaliahan ne oli kun keho muuttui koko ajan. IKINÄ en pelännyt synnytystä. mutta nyt pari kuukautta sitten kun maha on kasvanut isoksi ja neuvolassa täti,lääkäri puhuu synnytyksestä.sain videon katsottavaksi ja kävin synnytys sairaalassa valmennuksessa. mulla on tullut kova pelko, niin kova että peruisin, rakkaan lapsen haaveilemisen kokonaan jos olisi mahdollista. öisin en saa unta vaikka olen todella väsynyt. miehellekkin puhun kuinka pelottaa ja että eihän tehdä enään lapsia. hän kyllä näyttää ymmärtävän ja sanoo että kaikki menee hyvin.
mutta ei auta, pelko on niin kova että päätä raastaa. mutta joka päivä kyllä ajattelen ja valmistelen vauvamme tavaroita ja huonetta.
pelkään niin lujaa kipua, olen aina pelännyt.olen todella kipuherkkä. ja mielessäni on vain tieto että käsittämätöntä kipua tiedossa.kipu on niin kovaa ettei sitä voi mies ymmärtää ollenkaan.
neuvolassa sanottiin noihin pelkoihin että nyt kun laskettu aika lähestyy, ihminen vain tottuu ajatukseen että vauva syntyy että pelko kyllä häviää...
olen raskausviikolla 34 ja pari kuukautta tätä on jo kestänyt ja loppua ei näy vaikka miltä kantilta ajattelen asiaa.päällimmäisenä vain peruisin jos voisin...
en tiedä mitä tekisin!
kiitos etukäteen jo lukijoille ja toivottavasti en hysterioillani aiheuta kenellekkään muulle odottajalle pelkoa.
Vastaukset 18
Vanhimmat
pelko on sinun itsensä kehittämä juttu.
ja tisaalta elimistön kehittämä valmistautumis rosessi tulevaan tapahtumaan.sinun täytyy ajatus kulkua muuttaa sankarillisuus suuntaan ja sitä kautta selviytyä voittajaksi.näytä meille että olet suuri ihminen.
Oletko puhunut neuvolassa peloistasi? Puhuminen auttaa...Neuvolantäti voi antaa lähetteen sairaalan pelkopolille,jossa voit kätilön kanssa puhua peloistasi ja tulevasta synnytyksestäsi, kivunlievityksestä yms.,jotta kun olet menossa synnyttämään, niin olosi olisi varmempi...(mikäli paikkakunnalla, jossa asut on tällainen pelkopoli sairaalassa)
Moikka!
Minä synnytin toissa maanantaina ihanan poikamme maailmaan. Ensisynnyttäksi synnytys meni tosi vauhdilla..kesti 5 tuntia. En kerennyt saada sen kummemmin kivunlievitystä kuin puudutuksiakaan ja silti selvisin kuin selvisinkin koko rumbasta. Tottahan se on että se sattuu aivan älyttömästi, mutta sitä vaan kummasti jaksaa kun tietää minkä takia sen joutuu tekemään.
Kaiken paras tuki ja lohtu on oma mies tai muu tukihenkilö joka toivottavasti myös sinulla on mukana synytykssä. Minä ainakin otin viimiset voimani mieheni käsiä puristaen supistuksien tullessa.
Tsemppiä sulle ja yritä ottaa loppuajat rennommin, älä suotta ajattele liikaa synnytystä, se menee sitten ihan omalla painollaan. Ja usko pois se kaikki on sen arvoista =))
t: äiti ja 13 päivää vanha prinssi
Kolme lasta olen synnyttänyt ja ennen jokaista synnytystä se pelko on iskenyt. Painajaisunia, takertumista mieheen että tulethan sittenkin mukaan vaikka on sovittu ettei tule. Synnytyssalissakin olen vielä ollut melko paniikissa. Mutta viimistä kun menein synnyttämään niin ajattelin vaan jokaista supistusta kukan aukeamisena. Kuvittelin miten tie omalle lapselle aukeaa. Mitä enemmän sattui sitä lähempänä oli oman vauvan näkeminen. Ja synnytykseen kannattaa ottaa hyvä tukihenkilö mukaan. Mun tukihenkilö hieroi niskoja ja käsivarsia koko ajan kun supisteli ja se hieronta auttoi kummasti. Leppoisa tunnelma synnytyssalissa auttaa paremmin kuin kipulääkkeet (vaikka niitäkin kannattaa pyytää tarvittaessa!)
Mutta pelko on ihan normaali juttu, pelkää siis rauhassa. Mutta muista että nainen on luotu synnyttämään, luota siis itseesi. Kipeetä se tekee, sitä en kiellä, mutta kokemus on niin mahtava että pois en vaihtaisi. Toivon vielä joskus saavani synnyttää. Vaikka tiedän että taas pelkäisin ennen synnytystä ihan hirveesti, se kuuluu mun luonteeseen...
Ethän sinä voi nauttia koko raskaudesta pelkosi takia. Mars, vaatimaan sektio, ei tarvitse kipuja kärsiä!
lueskelin tässä viestejänne ja kiitän kauniisti niistä.
yritän opetella ajattelemaan asiaa toisin kuin nyt olen ajatellut.
onhan toisaalta muutkin siitä selvinnyt.
keisarinleikkausta olen myös alkanut miettimään..
millä raskaus viikoilla se yleensä hoidetaan?
Viikkoa ennen laskettua aikaa leikataan ja minä ainakin olin tosi tyytyväinen leikkaukseen.Kipu tuli jälestä päin haavan muodossa,mutta silloin on vieressä jo vauva ja kunnon kipulääkkeet.Ei turhia synnytyshermoiluja.Sitäpaitsi riski se synnytys normaalistikin vauvalle on.Jos miehet synnyttäisit,jokainen leikattaisiin!Olen sitä mieltä.
Keisarileikkauksen jälkeen haavakipu ei yleensä ole kova, sitä ei kannata pelätä. Nainen on niin täynnä omia hormonejaan, ettei kipulääkkeitä paljoa tarvita.
Sektiokaan ei täysin kivuton kaikissa tapauksissa ja toipuminen kestää kauemmin kuin alateitse synnyttäessä, haavaa jomottaa ja sairaalasta ei pääse niin pian kotiin kuin "normaali synnytyksen" jälkeen! Yritä ajatella että se on vain hetkellinen kipu, joka loppuu pian, ja muutama viikko synnytyksen jälkeen olet jo unohtanut miltä se tuntui.
Sektio haavaa jomottaa ja kiristää monta päivää ja kipulääkkeiden takia et pysty normaalisti lastasi hoitamaan, sänky potilaana joutuu makaamaan täysin toimettomana!
Toivottavasti pelkosi hellittää, ja näytät kivulle ja sen pelolle pitkää nenää!! Onnellista odotusta kaikille ja onnea jo lapsensa saaneille!
T:Mamma rv34
Miten te alatie synnytyksen puolustajat ette kertakaikkiaan voi ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä vaikka joutuis olemaan 2 viikkoa sängyn pohjalla ja vetämään nappia naamaan. Silloin synnytys on ohi, vauva maailmassa ja on aika itse levätä ja parantua. Sitä varten ainakin minun lapsella on isä joka häntä hoisi kun minut oli leikattu.
Se ei todellakaan mene jokaisella niin ruusunpunaisesti, että "kaikki unohtuu kun vauva tulee ulos". Parhaassa tapauksessa ei kivun takia halua koko vauvaa nähdäkään moneen viikkoon. Älkää julistako sitä synnytys propagandaa ihmisille jotka oikeasti pelkäävät. Luoja varjele minua joutumasta sellaisen kätilön tai lääkärin kansa tekemisiin, joka ajattelee noin.
kaksi viikkoa sängyssä sektion jälkeen???
Komplikaatioita varmaan? Minulla 3 sektiota, samana päivänä ylös, 5. päivänä kotiin joka kerta.
En tiedä josko sulle kävis niin kuin mulle... Mä olin siis vielä pari viikkoa sitten aivan paniikissa synnytyksen takia, pelkäsin vaan sitä kipua ihan pakokauhuisesti. Nyt, kun viikkoja on kasassa tasan 40, alan olla niin täynnä tätä odotusta, että pelko on jäänyt täysin taka-alalle. Ei pelota enää yhtään, ihan yhtäkkiä...
kyllä tämä pelko näinä muutamina päivinä on alkanut helpottamaan hiukan, ainakin uskoisin niin.
ja itse asiassa odotus ottaa myös minulla jo koville. masu ja ala lihakset on niin samperin kipeet, että yöllä on hankalaa nukkua. jospa se tiimalasi tulisi niin täyteen näiden loppuviikkojen kanssa että toivoisin pikaisesti pääsyä synnyttämään...
tsemppiä, pari viikkoa enintään sinulla enään :)
Minäkin pelkäsin synnytystä niin että olin sitä mieltä että ehdottomasti en aio ikinä siis IKINÄ moiseen hommaan ryhtyä. Se olisi kamalinta mihin voi ihminen joutua. Noh... mieli muuttuu ja ihmiset sen mukana. Vuosien myötä alkoi vauvakuume iskeä ja nyt on kaksi synnytystä takana. Kolmas on tekeillä josko vielä tärppäisi. Kummasti se pelko vain raskauden myötä vähenee ja siinä loppuvaiheessa jo todellakin toivoo että tulis nyt! Ehkä se on luonnon järjestämä "juttu". Itse sitten ajattelin aina sitä, että mitä vielä kauheampaa ja kivuliaampaa voisi tapahtua... miten se sattuu kun pommi räjähtää ja joku raaja silpoutuu ja olet jossain kaiken avun saavuttamattomissa... se oli oma tapani käsitellä pelkoa. Sitten mietin että onhan ne naiset synnyttäneet luolissa ja ties missä alkuasukasmajoissakin... Nykyään on sentään apu saatavilla. Onnea ja toivottavasti kommentoit tänne sitten kun h-hetki on ollut miten meni! Onnea tulevaan.
Tuotakaan en ymmrrä "apu lähellä". Mihin se apu auttaa kun peräsuoli on jo repeytynyt? Paskot lopun ikääsi pitkin reisiä, vitsi että oli kiva kun apu oli lähellä.
olikohan toi nyt ihan asiallinen juttu laittaa vastaukseks sille joka sano pelkäävänsä? Mä en ole koskaan luukkut et kellään kävis noin
Minä olen jopa nähnyt. Enkä synnytä alateitse vaikka olisi henki kyseessä. Kukaan ihminen ie pelkää turhaan, hyssyttely ei auta ketään. Kaikki faktat on oltava tiedossa, tuo oli vain yksi niistä riskeistä joita alatie synnytykseen kuuluu..
hei hienoa! , olin pari päivää sängyn omana kotona ja äitipolilla . nyt tänään ajattelin vilkaista näille sivuille ja ilokseni huomasin että tänne oli paljon kirjoiteltu lisää!
kiitos teille :)
itse asiassa voisin pikkaisen kertoa tilannetta..
aloin supistelemaan keskiviikko yönä, koko yön sitä jatkui. aamulla menin äitipolille ja olo oli aika tukala, kipeä.
odotin vain koko ajan että sattuisi enemmän! tulisi rankempia supistuksia!
että pääsisi asiaan!
eikä pelottanut yhtään!!
siellä tarkastuksissa lääkäri sitten sanoi että ne olivat vasta harjoitus supistuksia, mikään ei ollut missään muuttunut.ja neuvottiin että en saisi nukkua selällään enään ollenkaan, vauvan ja itseni hyvin voinnin takia.(kohtu voi painaa sydämeen vievän veren lasku valtimoa tukkoon)
kotia sitten vain ja yrittämään nukkua,odottamaan.
ja mies kun purki tavaroita kassista hän ärähteli "vihaan turhia reissuja" , "aina me tehdään muka jotain väärin" että taisi tulevaa isiäkin harmittaa kun ei saanut vielä vauvaa maailmaan :)