Uusin (Gummerus 2011) Jansson pyörii edelleen Gotlannin maisemissa. Kyseessä on Maria Wern-sarjan kymmenes teos. Ruusujen ja meriromantiikan Visby paljastaa karumman puolensa, kun rikoskomisario Maria Wern joutuu ensin öisen päällekarkauksen näkijäksi ja samantien uhriksi. Varsinainen uhri, pikkupoika, menehtyy ja Maria päätyy pahoin piestynä sairaalaan. Viimetöikseen pahoinpitelijä on tökännyt verisellä ruiskulla Wernin reiteen ja toivottanut tervetuloa Helvettiin.
Otolliset lähtökohdat ryhtyä selvittelemään tappoa. Pikkusen dnata kynsien alla ja epämääräiset tuntomerkit ilkeistä silmistä.
Öinen pahoinpitely on kaikessa tylyydessään vain alkua. Ihan varsinaisesta sarjamurhaajasta ei voitane puhua, vaikka uhreja lopulta useita onkin. Kaikki liittyvät yhteen oudolla logiikalla, jonka tietennii sakarilliset poliisit selvittävät. Valitettavasti vain hieman liian myöhään. Koko ajan tuntu tekijä olevan askelen edellä tutkijoita ja ohjailevan virkavallan toimia mieleisikseen.
Jansson toistaa yhtä suosikkiteemaansa, vanhan Gotlannin mytologisten tarujen peilausta nykyaikaan. Tässä kirjassa vain viitteenomaisesti, ei niin dominoivasti kuin joissakin aiemmissa. Keskiaikaisen historian vastapainoksi murhaaja liikkuu modernin huipputekniikan kärjessä. Uskottavuuden rajamailla on ajatus, jotta parikymppinen nörtti kaappaa ja hakkeroi haltuunsa venäläisen, kaasuputkea valvovan sateliitin ja käyttää sen kuvauskalustoa omiin tarpeisiinsa. Samalla tappaja on taistelulajien taitaja, tietokonenero ja hallitsee niin kirurgian kuin kemian. Pikkusen liikaa osaamista nuorukaisella, hieman kuin James Pattersonin yli-ihmismäisellä pääpahiksella.
Henkilökuvaus Janssonilla on sävykästä ja uskottavaa. Sivuhenkilötkin piirtyvät selkeinä persoonina vaikkapa satunnaisella poliklinikkakäynnillä. Sairaalamaailmahan on kirjoittajan ydinosaamisaluetta, ennen kirjoittamisuraa. Poliisien ihmissuhteet takkuilevat ja kaikki tuntuvat tuntevan kaikki, pikkukaupungin tapaan. Hieman liian läheiseltä tuntuu yhden pääepäillyn seurustelu poliisin teknisen tutkijan kanssa tai murhatun ruumiin ripustaminen naapurissa asuvan rikospoliisin kattokoukkuun. Pikkukaupungissahan kaikki on mahdollista, ainakin kirjoissa.
Loppuratkaisun psykologisesta puolesta voidaan kiistellä. Ehkä on parempi uskoa MY Joensuuta: Olen ryhtynyt ajattelemaan, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti ovat vain pahoja.
Parasta Janssonia ja scandidekkarin kärkikymmenikköä. Rohkenen suositella, vaikka Visby ei tämän perusteella houkuta matkakohteena.
Otolliset lähtökohdat ryhtyä selvittelemään tappoa. Pikkusen dnata kynsien alla ja epämääräiset tuntomerkit ilkeistä silmistä.
Öinen pahoinpitely on kaikessa tylyydessään vain alkua. Ihan varsinaisesta sarjamurhaajasta ei voitane puhua, vaikka uhreja lopulta useita onkin. Kaikki liittyvät yhteen oudolla logiikalla, jonka tietennii sakarilliset poliisit selvittävät. Valitettavasti vain hieman liian myöhään. Koko ajan tuntu tekijä olevan askelen edellä tutkijoita ja ohjailevan virkavallan toimia mieleisikseen.
Jansson toistaa yhtä suosikkiteemaansa, vanhan Gotlannin mytologisten tarujen peilausta nykyaikaan. Tässä kirjassa vain viitteenomaisesti, ei niin dominoivasti kuin joissakin aiemmissa. Keskiaikaisen historian vastapainoksi murhaaja liikkuu modernin huipputekniikan kärjessä. Uskottavuuden rajamailla on ajatus, jotta parikymppinen nörtti kaappaa ja hakkeroi haltuunsa venäläisen, kaasuputkea valvovan sateliitin ja käyttää sen kuvauskalustoa omiin tarpeisiinsa. Samalla tappaja on taistelulajien taitaja, tietokonenero ja hallitsee niin kirurgian kuin kemian. Pikkusen liikaa osaamista nuorukaisella, hieman kuin James Pattersonin yli-ihmismäisellä pääpahiksella.
Henkilökuvaus Janssonilla on sävykästä ja uskottavaa. Sivuhenkilötkin piirtyvät selkeinä persoonina vaikkapa satunnaisella poliklinikkakäynnillä. Sairaalamaailmahan on kirjoittajan ydinosaamisaluetta, ennen kirjoittamisuraa. Poliisien ihmissuhteet takkuilevat ja kaikki tuntuvat tuntevan kaikki, pikkukaupungin tapaan. Hieman liian läheiseltä tuntuu yhden pääepäillyn seurustelu poliisin teknisen tutkijan kanssa tai murhatun ruumiin ripustaminen naapurissa asuvan rikospoliisin kattokoukkuun. Pikkukaupungissahan kaikki on mahdollista, ainakin kirjoissa.
Loppuratkaisun psykologisesta puolesta voidaan kiistellä. Ehkä on parempi uskoa MY Joensuuta: Olen ryhtynyt ajattelemaan, että jotkut ihmiset yksinkertaisesti ovat vain pahoja.
Parasta Janssonia ja scandidekkarin kärkikymmenikköä. Rohkenen suositella, vaikka Visby ei tämän perusteella houkuta matkakohteena.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Epäuskottava kirja,en oikein tykännyt. Luepa Karin Fossumia, ovat tosi hyvin kirjoitettuja.
Karin-täti on kyllä tuttu ja täytynee sanoa: todenmakuisempi.