Toinen vanhemmistani ei suostu ymmärtämään, että olen sairas. Hän heittelee todella outoja kommentteja, kuten että "mieti nyt miltä puolisostasikin tuntuu" ja "eikö se sairaalassaolokaan auttanut?" (olin muutaman viikon sairaalassa vakavan masennuksen vuoksi yli 10 vuotta sitten). Olen sanonut suoraan taistelleeni vähintään murrosiästä asti masennusta ja ahdistusta vastaan.
Olen syönyt lääkkeitä muutamaan otteeseen. Olen pystynyt elämään suurimmaksi osaksi näennäisesti normaalia elämää. Minulla menikin jo aika hyvin, mutta sitten elämääni tuli joitain todella isoja ikäviä asioita, joille en voi itse mitään. Niiden myötä olen taas masentunut aika rankasti. Tiedän, että olen aika raskasta seuraa, ja nyt tuntuukin, että edellä mainittu vanhempi haluaa pitää minuun etäisyyttä. Tuntuu, että hän ei edelleenkään suostu käsittämään, että masennus/ahdistus on krooninen sairaus, joka ei parane koskaan täysin, vaikka oireet olisivat poissa kauankin. Tuntuu, että hän ajattelee minun olevan itsekäs kusipää, koska minun on niin paha olla enkä kertakaikkiaan jaksa koko ajan miettiä, että miltähän muista tuntuu?
Olen pyrkinyt olemaan mukava muille enkä ole tahallani purkanut pahaa oloani toisiin, mutta eräs sisaruksistani mainitsi joskus "dramaattisista kohtauksistani". En ole tahallani tai esittääkseni saanut mitään psykoottisia itkukohtauksia. En ole vain pystynyt hillitsemään niitä. Jostain syystä vanhempani eivät koskaan auttaneet minua saamaan hoitoa edes ollessani alaikäinen. Ehkä siksi, että he eivät vaan voi hyväksyä oman lapsensa olevan päästään sairas, vaikka oireilu olisi rankkaakin.
Kun läheiset eivät tajua...
5
138
Vastaukset
- hoito kunnossa?
Jos sinun on paha olla oireidesi kanssa, tottakai tarvitset lääkityksen niihin. Voisi olla, että ne läheisten "oudot kommentitkin" vähenisivät, kun vointisi paranisi ja olisit vähemmän turhauttavaa seuraa. Masentunut voi nimittäin olla terveiden mielestä todella rasittava: aivan kuin hän heittelisi marraskuun kuraa heidän aurinkoiseen kesäpäiväänsä.
- aloittaja...........
Olen sanonut heille hankkivani taas lääkkeet, mutta minua ärsyttää se, että siihenkin kommentit ovat vähän sellaisia, että sekin on jotenkin hiukan huono asia. Lääkkeistä tuleekin tosin lukuisia sivuoireita, joiden kohtaamiseen sitten pitänee taas valmistautua. Rasittaa se, kun vanhempani eivät voi tunnustaa sairauttani. Ja kuten kirjoitin, olin jo aika sinut elämän kanssa, mutta sitten kohdalleni osuneet ihan konkreettiset surun aiheet vetivät minut taas alas ja aloin oireilla.
Luulen, että minunkin on hyvä koettaa pitää etäisyyttä perheeseeni mahdollismman paljon. Saa nähdä, että kauanko. Jotenkin ahdistus aina pahenee heidän seurassaan ja tunnen itseni entistä epäonnistuneemmaksi.- hoito kunnossa?
Mitäpä heille sinun lääkkeesi kuuluvat.
Onhan se ärsyttävää, jos sairauttasi ei oteta ikään kuin tosissaan. Siinä voi olla taustalla vanhempien syyllisyyden tunteita tai jopa häpeää, haluttomuutta tunnustaa, että heidän jälkikasvullaan on mielenterveyden häiriö. Tämähän on yleistä, voisi sanoa jopa tyypillistä, joten vanhempasi eivät ole asenteineen mikään poikkeustapaus.
Toisaalta ehkä sinun pitäisi olla korostamatta sairauttasi heille, jos se on heille niin kiusallista, että sitä pitää vähätellä. Jotenkin kirjoituksestasi sai sen kuvan kuin asian tiimoilta olisi käynnissä jonkinlainen jatkuva kiista tai vääntö. Mikäpä sen asenteen muuttaisi - ikävä vain tuntea, että omat vanhemmat eivät ole ikään kuin samalla aaltopituudella, että he ikään kuin "kääntyvät pois" asiassa, jossa ehkä toivoisi heidän kaikkein eniten olevan läsnä ja ymmärtäväisiä.
Hoida sinä itseäsi, jätä vanhempasi käsityksineen vähemmälle huomiolle. On hyvä, että tunnistat oireesi ja tiedät selvän syyn niille, joten on hyvin todennäköistä, että myös pääset tästä yli.
Mukavaa kesän jatkoa!
- aloittaja...........
Olet varmasti oikeassa tuon syyllisyyden tunteen kanssa. En ole korostanut heille sairautta muuta kuin niissä tilanteissa, jolloin on tullut jotain vihjailua itsekkyydestä tai muusta vastaavasta. Äidilläni oli esim. käsitys, että olen tehnyt elämässä asioita joita olen halunnut, mikä on osittain totta, mutta paljon olen vaan tehnyt selvitäkseni.
Kiitos tsemppauksesta ja mukavaa kesän jatkoa myös Sinulle. - Voimia eteenpäin!
Niin se monesti on, että kivessä kipeä kuin toisessa. Ei edes läheisin verissukulainen voi päästä toisen sisimpään maailmaan. Ja joillakin on vain sisäinen puollustusmakanismi kieltää asia, jota ei halua nähdä. Toivottavasti saat ymmärrystä ja sympatiaa toisillta lähimmäisiltä. Ongelmaa jota ei itsellä ole, ei ole helppo ymmärtää. Kun polvi on kipeä, ei sekään toisessa tunnu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1014507Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293343No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452370- 361388
- 341183
- 371116
- 131064
- 1581007
- 6934
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12872