Lieksaan saapuneet mamut Somaliasta, eivät välttämättä ole edes pakolaisia. Nehän ovat omavapaisesti tänne saapuneet. Näen heitä joka päivä ja hyväntuulista ja iloista porukkaa he ovat.
Lienevätkö kuitenkin niitä suupääoman halpistyövoimaa, joiden varaan tehdään Suomeen vahvempi kakkostyöreservi.
Vaihtoehdoista parempana pitäisin YK.n avulla heidän omassa maassaan tehty kehitystyö. Emme me voi ottaa tänne heitä, koska omallakaan väellä ei ole työtä.
En ole rasisti, mutta tämä ei ole suomalaista työmiehen mieltä kohottava asia, jos tänne saapuu väkeä, joka heiltä toomeentulon.
Jos maa sotii, niin miksi ei sinne lähetetä sotajoukkoja rauhoittamaan tilannetta. ovat he menneet jo Libyaan Afgaanstaniin jne. Ei ole oikein, että maa sotii ja porukat lähetetään ympäri maailman sotkemaan tilanteen.
Muistaka aina, että oma väki ensin ja jos jotain jää, niin sitten apua muualle. Eikö riitä että työnnämme lapiolla rahaa keski Eurooppaan (Timo Soini) pitääkö niitä kohta jaella pitkin poikin maapallon?
Lieksalaiset mamut.
71
883
Vastaukset
- Kuulepas M. H.
Sinä muutit aikoinaan tänne ihan pyytämättä.
Me emme halua sinua tänne.
Häivy!
Mitä sinä siellä vielä kyhnäät? Pitääkö antaa vauhtia - saatana?- Pitäkää huolta
Elä nyt häntä pois ajele. Myöhän ollaan saatu tänne toinen joka alan asiantuntija, tietäjä ja neuvonantaja.
- M.H.
M.H. kuulee. Kun oli aika -64. Hankin Juukan Ahmovaarasta olleell16v kaverille työpaikan Pohjan kunnan Fiskarsin kylästä Äminnefors´in terästehtaasta. Hän oli siellä n. 2-3v. kunnes siirtyi raja vartiostoon jäi sieltä eläkkeelle 2010.
-70 saapui etelään suuri joukko Savosta ja Pohjois-Karjalasta työväkeä, kun omalla paikkakunnalla ei töitä ollut. Savolaiset olivat jouuko jota emme silloin halunneet sinne etelään, koska he pilasivat urakat. Oli nimittäin niin että olimme keskenämme sopineet tiettyjä asioita urakka töissä. Nämä Savolaisveijarit tekivät sen, että mestarit kehuivat ja jätkät paino niskalimassa töitä. Tuli Kellokalle selän taakse ja urakat putosivat. Savolaisjätkät nostivat kytkintä ja seuraavaan tehtaasen ja sama homma. Tässä oli se pointti että paikkakuntlaisten palkat putosivat.
Pohjois_karjalan väki oli erityyppistä he kuuntelivat ja minusta heitä ei vainottu, vaan päinvastoin kun töitä oli niin porukka otti ilomielin vastaan. Joten sinä nimimerkki "Kuulepas M.H." Sinuna pitäisin pienempää suuta. - M.H.
Pitäkää huolta kirjoitti:
Elä nyt häntä pois ajele. Myöhän ollaan saatu tänne toinen joka alan asiantuntija, tietäjä ja neuvonantaja.
Nimimerkille "Pitäkää huolta". Ymmärsin piikin.Olen sen verran maailmaa kolunut kaveri, että tiedän asioita ehkä vähän laajemmalti kuin keskiverto suomalainen.
Ei minun juttujani väkisin tarvitse lukea, kirjoitan niitä silloin kun näen että jossain "viiraa". Eikö tämä ole jokaiselle vapaa foorumi, purkaa tuntojaan?
Toisaalta olen itsenäisesti toimeentuleva kaveri, joten työpaikkojanne en vie. - M.H.
Nimimerkille "Kuulepas M.H."
Lienetkö Savolaisia? Sitten ymmärrän, ovat sen verran tuttuja. Tiedän ettei Lieksalainen joka on astetta sivistyneempi kuin Savolainen, haasta tuollaisia. - No en ole
M.H. kirjoitti:
Nimimerkille "Kuulepas M.H."
Lienetkö Savolaisia? Sitten ymmärrän, ovat sen verran tuttuja. Tiedän ettei Lieksalainen joka on astetta sivistyneempi kuin Savolainen, haasta tuollaisia.savolaisia.
Heistä suurimmassa osassa ei ole kylläkään mitään vikaa.
Lieksalainen en ole, Luojan kiitos.
Lieksalaiset kuvittelevat olevansa karjalaisia... voihan vitun viilekkeet.
Nämä halvatun räikkäsätkänät ei ole kunnon karjalaista nähneetkään, muuta kun silloin kun evakot pakotettiin muuttamaan Lieksan korpiin.
Nykyisin lieksalainen rektaalirudimentti (anat.) näkee karjalaisen kun se lähtee bussilla Tallinnaan Kymenlaakson kautta.
Sinä M. H. olet muistaakseni Hämeestä ja kuljet hameessa.
... ja maailmanmiehenä nyt voi esiintyä kuka tahansa. Todellinen näkemys ja kokemus paljastuu kommenteissasi.
Päällimmäisena kuuluu helvetinmoinen itsensä esille tuputtamisen ja yleisnerona esiintymisen tarve.
Nimikin olisi kiva kertoa, että kaikki tietäisivät kuka ja mikä puolijumala siellä oikein neuvoo tyhmää kansaa, mutta kun vähän pelottaa, että jospa siellä lukijoissa on kumminkin joku ihan oikeasti älykäs kaveri.
Siinähän sitten munaat ittes.
Verbaalisesta lahjakkuudesta on turha puhua kun sitä ei ole. Harjoituskaan ai auta.
Näinhän on - vai mitä=)
Noihin "sivistyssanoihin" voit hakea valaistusta sanakirjasta - voi olla turhaa. - M.H.
No en ole kirjoitti:
savolaisia.
Heistä suurimmassa osassa ei ole kylläkään mitään vikaa.
Lieksalainen en ole, Luojan kiitos.
Lieksalaiset kuvittelevat olevansa karjalaisia... voihan vitun viilekkeet.
Nämä halvatun räikkäsätkänät ei ole kunnon karjalaista nähneetkään, muuta kun silloin kun evakot pakotettiin muuttamaan Lieksan korpiin.
Nykyisin lieksalainen rektaalirudimentti (anat.) näkee karjalaisen kun se lähtee bussilla Tallinnaan Kymenlaakson kautta.
Sinä M. H. olet muistaakseni Hämeestä ja kuljet hameessa.
... ja maailmanmiehenä nyt voi esiintyä kuka tahansa. Todellinen näkemys ja kokemus paljastuu kommenteissasi.
Päällimmäisena kuuluu helvetinmoinen itsensä esille tuputtamisen ja yleisnerona esiintymisen tarve.
Nimikin olisi kiva kertoa, että kaikki tietäisivät kuka ja mikä puolijumala siellä oikein neuvoo tyhmää kansaa, mutta kun vähän pelottaa, että jospa siellä lukijoissa on kumminkin joku ihan oikeasti älykäs kaveri.
Siinähän sitten munaat ittes.
Verbaalisesta lahjakkuudesta on turha puhua kun sitä ei ole. Harjoituskaan ai auta.
Näinhän on - vai mitä=)
Noihin "sivistyssanoihin" voit hakea valaistusta sanakirjasta - voi olla turhaa.Nimierkille "No en ole".
MItä tulee savolaisiin etelässä heidät tunnettiin hyvin 60 - 70 luvulla ja sanonta "Saatanan Savolainen" tuli heille tutuksi. Onhan tosi, ei kaikki Savlaiset ole niitä saatanan savolaisia.
Mistäpä sinä räävsuu olet kotoisin? Laihialtako? Kovin kuitenkin olet sivistymätön tyyppi.
Minä olen syntynyt Länsi-Uudellamaalla ja vuodessta 1986 Kanta Hämälainen, ja voin vakuuttaa, että Hame sopii nimierkki "No en ole":lle huomattavasti paremminin kuin Hämäläiselle neitokaiselle.
En ole mainostanut itseäni maailman miehenä mutta sivistystä kyllä löytyy ropposen verran enemmän kuin sinulle "No en ole" nimimerkillä. Lisäksi sulla on suu suurempi kuin taito sitä käyttää.
Pidän hölmönä niitä, jotka lymyilevät pansaikossa, mitä tulee taitoon ja tietoon yhteiskunnasta sekä ihmiselämästä. Ei näissä keskusteluissa tarvitse nerouttaan näyttää, van tietämistään maailman asioista.
Tänne palstalle ei kannata nimeään pistää, sen olet sinäkin huomannut, jos olisi niin sinun nimesihän täällä ensimmäisenä näkyisi.
"Verbaalisesta lahjakkuudesta on turha puhua kun sitä ei ole. Harjoituskaan ai auta.
Näinhän on - vai mitä=)
Noihin "sivistyssanoihin" voit hakea valaistusta sanakirjasta - voi olla turhaa."
Kokeeksi laitan tähän muutaman tekstin kohdan ja SINÄ ÄLYKKÖNÄ, suomenna se.
Adora muste jesu kriste, et benedici mus tipi, qui a per sanctam grosen tuam...
jos et osaa, niin autan. - vai mitä?
No en ole kirjoitti:
savolaisia.
Heistä suurimmassa osassa ei ole kylläkään mitään vikaa.
Lieksalainen en ole, Luojan kiitos.
Lieksalaiset kuvittelevat olevansa karjalaisia... voihan vitun viilekkeet.
Nämä halvatun räikkäsätkänät ei ole kunnon karjalaista nähneetkään, muuta kun silloin kun evakot pakotettiin muuttamaan Lieksan korpiin.
Nykyisin lieksalainen rektaalirudimentti (anat.) näkee karjalaisen kun se lähtee bussilla Tallinnaan Kymenlaakson kautta.
Sinä M. H. olet muistaakseni Hämeestä ja kuljet hameessa.
... ja maailmanmiehenä nyt voi esiintyä kuka tahansa. Todellinen näkemys ja kokemus paljastuu kommenteissasi.
Päällimmäisena kuuluu helvetinmoinen itsensä esille tuputtamisen ja yleisnerona esiintymisen tarve.
Nimikin olisi kiva kertoa, että kaikki tietäisivät kuka ja mikä puolijumala siellä oikein neuvoo tyhmää kansaa, mutta kun vähän pelottaa, että jospa siellä lukijoissa on kumminkin joku ihan oikeasti älykäs kaveri.
Siinähän sitten munaat ittes.
Verbaalisesta lahjakkuudesta on turha puhua kun sitä ei ole. Harjoituskaan ai auta.
Näinhän on - vai mitä=)
Noihin "sivistyssanoihin" voit hakea valaistusta sanakirjasta - voi olla turhaa.en oo lieksalainen...en oo savosta? no mistä vitusta olet???Eikö sullakaan oo parempaa tekemistä,kuin istua netissä,jä käydä vittuilemassa foorumeilla????
- ehotus
Annetaan luonnon hoitaa ongelma pois. Sota ei maailmasta lopu, annetaan niille lisää aseita hoitavat ongelman itse.
- Suomi suomalaisille
Tai hoitavat 10,vuoden päästä meidät monttuun sano ähläm sähläm .
- No kato nyt taas
Kutittaako kaljua?
- Vitukas
Sepä pittää antoo huonoo kammoo jotta suavat vaan itestään ilimat pihalle.
- ähäläm.
Voi vielä tulla tikkuja omaan kaljuus jos liikaa raavit .
- Sitä saa mitä tilaa
Tosi bisnes Somalissa elää 2,eurolla päivä täällä saavat 50,egua
ilmankos on tulijoita mania hakemaan ja kotia laitettavaksi .- lieksan lehden etusi
vulla:sitä saa mitä tilaa.
- Kiitos demarit
Pakolaisia...just joo...mutta kuinka paljon on elättinä niitä joilla pakolaisstatus jo menetetty? Syrjäläinen vois kertoa tämänkin. Missä #itu### se asiantuntijuus on kun sitä ei näy käytännön työssä?
- Että mä
nautin.
Ettehän te tietysti tälle mitään voineet, koska laki on se mikä on.
Ottakaas nyt lusikka handuun ja alkakaa syödä soppanne. - hyysärit hei
Että mä kirjoitti:
nautin.
Ettehän te tietysti tälle mitään voineet, koska laki on se mikä on.
Ottakaas nyt lusikka handuun ja alkakaa syödä soppanne.Nyt teillä olisi loistava näytön paikka:ottakaa näitä ihailemianne pakolaisia kotiinne asumaan,pääsette tutustumaan ihailemaanne kulttuuriin ihan kotioloissa ja saisitte vieläpä rahaa valtiolta,nyt kannattaa käyttää tilannetta hyväksi.Varmasti saisitte naapurinne kateelliseksi ja pääsisitte hoivaamaan näitä korkeamman kultuurin edustajia ihan kädestä pitäen,nyt heti yhteydenottoja kaupungin suuntaan.
- Tyttö1.2
EI laki voi pakottaa lieksalaisia ottamaan pakolaisia.EI lisää enää!!!! Entisetkin ovat huutavaa sakkia.EIKÄ asuntoja ole enää edes ole lieksalaisillekaan
- siinä ei
Suomen laki paljoa paina kun on pakolaisbisneksestä kysymys,ja vastahan nämä kaupungin "virka"miehet/henkilöt kehuivat kilpaa miten hyvin kaupunki nettoaa pakolaisista.
- Laki se muuten
siinä ei kirjoitti:
Suomen laki paljoa paina kun on pakolaisbisneksestä kysymys,ja vastahan nämä kaupungin "virka"miehet/henkilöt kehuivat kilpaa miten hyvin kaupunki nettoaa pakolaisista.
painaa.
Jos virkamies rikkoo lakia niin sehän on lähtö edessä.
Luuletko,että monikaan on valmis menettämään virkansa?
Esko Saastamoinen kehotti ottamaan kielteisen kannan maahanmuuttajiin vaikka tiesi, ettei laki anna siihen juuri mitään mahdollisuutta.
Periaattellinen keiteinen kanta kun ei merkitse mitään. Se on silkkaa populismia.
Siinäpä vaan selvittelette sotkunne.
Hahhaa! - Voihan pers....
siinä ei kirjoitti:
Suomen laki paljoa paina kun on pakolaisbisneksestä kysymys,ja vastahan nämä kaupungin "virka"miehet/henkilöt kehuivat kilpaa miten hyvin kaupunki nettoaa pakolaisista.
Kaupunki nettoaa SUOMEN KANSALAITEN VERORAHOJA!!!!!!!!!!!! Ei ne mamuelätysrahat mistään taivaasta taikoudu.
- M.H.
Laki se muuten kirjoitti:
painaa.
Jos virkamies rikkoo lakia niin sehän on lähtö edessä.
Luuletko,että monikaan on valmis menettämään virkansa?
Esko Saastamoinen kehotti ottamaan kielteisen kannan maahanmuuttajiin vaikka tiesi, ettei laki anna siihen juuri mitään mahdollisuutta.
Periaattellinen keiteinen kanta kun ei merkitse mitään. Se on silkkaa populismia.
Siinäpä vaan selvittelette sotkunne.
Hahhaa!Jokainen kunta ja kapunki päättää itsenäisesti, ottakko pakolaisia vai ei.
- Pohdiskelijanainen
Paljonka sitä fyffee jää suhteessa suomalaisten kulutettavaksi ja hyväksi? Mamujen kulut maksetaan täällä ja lapiolla mätetään tukia ulkomaille. Mikäs se Itse Suomen osuus, monta prosenttia? ja sitten vielä olisi kiva tietää verrantoja muihin avustajamaihin, mikä suhdeluku ja paljonko rahoista käytetään oman maan kansalaisten hyväksi.
Käsittääkseni Suomi on jo myt aika lailla kusessa, kun MEIDÄN VEROMARKAT menee kankkulankaivoon, niin kotimaassa, kuin ulkomailla. paskat vakuuksista, Suomi ei niitä rahoja tule näkemään ja velkojaan saamaan takaisin!!!- Minä ite
Täytyy kyllä ihmetellä noita lieksalaisten raivonpurkauksia. Oletteko koskaan ajatelleet että aivan satavarmasti niitten mamujen syy ei ole se että he ovat sattuneet asettumaan jonnekkin Lieksan takapajulaan jossa nyt oikein lietsotaan vihaa jos on vähänkin erilaisemmasta kulttuurista lähtöisin.
Aivan varmasti samanlaisia ihmisiä ovat kuin kantaväestökin kun vaan annatte heidän rauhassa asustaa siellä.
Kyllä kaupungin päättäjät ja maahanmuuttoviranomaiset ovat heidät Lieksaan järjestelleet. Joten lopettakaa jo tuo mamujen mollaaminen ja laittakaa viestiä sinne minne se kuuluukin elikkä kaupunkinne päättäjille!
En ole Lieksalainen enkä myöskään mikään mamujen "hyysääjä" mutta seuraan kuitenkin noita keskusteluja ja näyttää siltä että kantaväestöstä osalla ei ilmeisesti ole muutakaan tekemistä tai edes halua etsiä muuta tekemistä kuin koettaa lietsoa vihaa mamuja kohtaan. - Minä myös
Minä ite kirjoitti:
Täytyy kyllä ihmetellä noita lieksalaisten raivonpurkauksia. Oletteko koskaan ajatelleet että aivan satavarmasti niitten mamujen syy ei ole se että he ovat sattuneet asettumaan jonnekkin Lieksan takapajulaan jossa nyt oikein lietsotaan vihaa jos on vähänkin erilaisemmasta kulttuurista lähtöisin.
Aivan varmasti samanlaisia ihmisiä ovat kuin kantaväestökin kun vaan annatte heidän rauhassa asustaa siellä.
Kyllä kaupungin päättäjät ja maahanmuuttoviranomaiset ovat heidät Lieksaan järjestelleet. Joten lopettakaa jo tuo mamujen mollaaminen ja laittakaa viestiä sinne minne se kuuluukin elikkä kaupunkinne päättäjille!
En ole Lieksalainen enkä myöskään mikään mamujen "hyysääjä" mutta seuraan kuitenkin noita keskusteluja ja näyttää siltä että kantaväestöstä osalla ei ilmeisesti ole muutakaan tekemistä tai edes halua etsiä muuta tekemistä kuin koettaa lietsoa vihaa mamuja kohtaan.Helppo se on rannalta antaa neuvoja, kun merellä on hätä.
- Miettivä mies
Joka neljäs euro on velkaeuro.
- hyvin hyysätty
Minä ite kirjoitti:
Täytyy kyllä ihmetellä noita lieksalaisten raivonpurkauksia. Oletteko koskaan ajatelleet että aivan satavarmasti niitten mamujen syy ei ole se että he ovat sattuneet asettumaan jonnekkin Lieksan takapajulaan jossa nyt oikein lietsotaan vihaa jos on vähänkin erilaisemmasta kulttuurista lähtöisin.
Aivan varmasti samanlaisia ihmisiä ovat kuin kantaväestökin kun vaan annatte heidän rauhassa asustaa siellä.
Kyllä kaupungin päättäjät ja maahanmuuttoviranomaiset ovat heidät Lieksaan järjestelleet. Joten lopettakaa jo tuo mamujen mollaaminen ja laittakaa viestiä sinne minne se kuuluukin elikkä kaupunkinne päättäjille!
En ole Lieksalainen enkä myöskään mikään mamujen "hyysääjä" mutta seuraan kuitenkin noita keskusteluja ja näyttää siltä että kantaväestöstä osalla ei ilmeisesti ole muutakaan tekemistä tai edes halua etsiä muuta tekemistä kuin koettaa lietsoa vihaa mamuja kohtaan."Oletteko koskaan ajatelleet että aivan satavarmasti niitten mamujen syy ei ole se että he ovat sattuneet asettumaan jonnekkin Lieksan takapajulaan"
Kyllä lieksalaisia on informoitu kaupungin toimesta juuri niin, että oma-aloitteellisesti ovat tulleet Lieksaan. Mamut kehuvat Lieksan lehdessä miten hyvin heidät on vastaanotettu.
- tämä on totuus
Miksi Nurmes ei ole ottanut mamuja kuin muutaman perheen? Siellä on sittenkin älykkäämpi sosiaalijohto. Uskokaa jo että kaupunkeja ei pakoteta ottamaan mamuja yli äyräitten. Koko homma oli vain muutaman lieksalaisen hyysärihörhelön päähänpisto. He saavat kantaa myös vastuun.
- näinhän
se asia on..Nurmeksen sosiaalipuolen ihmisiltä olen kuullut että Lieksa on polkenut itsensä suohon maahanmuuttoasioissa ja tilanne vain huononee..Alkuunhan mamut ovat hyvä "bisnes"kaupungille mutta vuosien perästä he tulevat olemaan pelkkä menoerä kaupungeille.Ei heistä ole tuomaan veroeuroja koska työnteko ei kiinnosta ja saman saa soskusta vaan hakemalla.Nurmeksessakin oli perhe Ruandasta ja Kongosta,nyt enää jäljellä toisesta perheestä poika ja toisesta isä,muut muuttaneet etelään.
- Anonyymi
Saas nähdä milloin kaupunki tilaa lisää "etelän hedelmiä"
- Mielipidettä siule
Sinä ite ymmärrät viimeistään siinä vaiheessa, kun seinänaapurissa asuu mölyäviä ja juopottelevia mamuja. Ja kyllä kyllä, suomalaisiakin on pilvin pimein. Mutta paljon niitä tavallisia kansalaisia ja perheitä, jotka joutuvat kestämään heitä. Eivät ne hyysääjätkään asu lähelläkään vierasta kulttuuria, niillä on lähes kaikilla oma talo tai rivari, jossa ei asu vierasta kansaa. Tuskin sinunkaan naapurissa. Minäkään en asu Lieksassa, mutta olen heidän puolellaan tässä asiassa
Minun alapuolella kerrostalossa asuu venäläinen nuorehko perhe, Soittavat välillä musiikkia kovallakin, mutta PÄIVÄLLÄ!, hyvää diskomusaa venäjänkielellä ;). Ovat ymmärtäneet järjestyssäännöt ja puhuvat sujuvasti suomea. Molemmat käyvät myös töissä. Arvostan paljonkin tuollaisia maahanmuuttajia, jotka ovat tänne tulleet työn perässä ja osaavat elää maassa MAAN TAVALLA! Tummempi väki ei vielä ole ehken tätä ymmärtänyt. Jokaisella meillä on OMA mielipiteensä mamuista, myös sinulla. katsos minulla riittää ymmärrystä sinunkin mielipiteillesi, mutta en viitsi yleistää, niinkuin sinä teet.
SUOMI24-palsta ei ole=KAIKKIEN LIESALAISTEN MIELIPIDE- Mie ite
En yleistänyt, jos luit tekstin niin siellä oli et osalla Lieksalaisia...Ja huom! naapurissa asuu vieraan kulttuurin edustajia ja myös Lieksassa asuu varsin paljon tuttavienkin naapureina mamujakin.
Näissäkin todella hyvin ja vähemmän hyvin käyttäytyviä kuten suomalaisissakin on, siihen kantaa sen kummemmin ottamatta...
Tottahan on että kulttuurierot ovat valtavat, mutta kyllä kotouttaminen pitäisi hoitaa viranomaisten taholta, ei paikallisväestön järjestelyin tai uhkailuin, ei riitä todellakaan pelkästään se että vain suomenkieltä opetetaan. Säännöt on oltava ja vanha sanonta "maassa maan tavalla" pätee hyvin edelleenkin. Mutta väitän edelleen että yhteiskunnan taholta tuo opastus tulee hoitaa. - Joka viimeksi nauraa
Vuottakaahan nurmeslaiset. Kuntiahan melko pian tullaan pakottamaan yhdistymiseen ja silloin voipi käyä myös niin, että mamulaumat ovat Nurmes-Lieksan yhteisvastuulla. Saatatte päästä heitä piankin omalta osaltanne elättelemään ja palveluita ym. heiolle järjestelemään.
- Missä on se vaino?
Harvinainen juttu Lielksan Lehdessä,,pakolaisnainen odottaa miestään ja lastaan Somaliasta Lieksaan? Miten naista on vainottu kun on tullut Lieksaan ja mies ja lapsi on jäänyt Somaliaan? Eikö miestä olekkkaan vainottu? Luulisi asian olevan päinvastoin?
- Postel joni
Ei muutakuin postimerkki otsaan ja kotia.
- niinpä niin
oma miehensä ja oma lapsensa,uskokoo ken tahtoo..
- Tyttö1.2
Näille mamuille ei edes vartiointi eikä poliisi voi mitään.Eivät ne elä maassa maan tavalla.
- Pohdiskelijanainen
Ne, jotka puolustavat näitä hemmoja, niin oletteko koskaan ajatelleet, miksi suurin osa inhoaa maahanmuuttajia? Mitkä ne syyt ovat?
Omalta kohdaltani voin selkeästi sanoa inhotuksen kohteet.
1. Tekevät paljon rikoksia
2. Eivät elä maassa maan tavalla, eivätkä haluakaan elää
3. Käyttävät härskisti sosiaalietuuksia hyväkseen, Kenellä meillä suomen köyhillä on varaa jakaa sosiaalituista vielä sukulaisillekin?
4. Eivät kunnioita avuntarjoajia
5. Vaativat mahdottomia järjestelyitä uskontoonsa vedoten, päiväkodeissä, uimhalleissa, omat rukoushuoneet, naisille naisopettajat ja miehille miesopettajat, niin kouluissa kuin autokouluissa, kuulin (onko huh edes), että autokoulunopettajaa, jos on nainen, niin miesoppilas ei ota käskyjä ja ohjeita vastaan? Ihan älytöntä, että eivät kunnioita suomalaisten tapoja, miksi siis meidän pitäisi kunnoittaa ja kumartaa heitä? Vaaditaan jopa omat lääkärit, Huh huh, jos menisimme sinne "somniaan" noita vaatimaan, niin pää olisi mestauslavalla alta aikayksikön!
6. Joka kerta, kun miespuolinen mamu tulee vastaan, niin tahtomattani hätkähdän, Pidän jatkuvasti käsilaukussani mukana turvahälytintä, en pelkästään mamujen takia, vaan yleisen turvallisuuden vuoksi. Mutta se "tummien" härski" tuijotus saa ihoni kananlihalle.
Jos osaisivat ottaa avun nöyränä vastaan ja olisivat vähemmän otsikoissa rikollisuuden ja hyväksikäytön takia, tuskin silloin kansa olisi näinkin vihainen, kuin nyt on.
P.S. Jos ihmettelette, mistä Lieksankin päättäjät saavat tilastoa noihin mamujuttuihinsa lehtipalstoilla, niin tätä palstaa varsinkin Lieksan osalta seurataan viranomaistaholla tarkasti :))
Suomen kansa on puhunut ja puhuu yhä, mielipiteillä on väliä ja toivon, että hallitus sen tajuaa! Lieksassa on taidettu jo tajuta, että "kiitos ei enää lisää mamuja". Ainut syy ei takuulla ole asuntojen vähyys, vaan kansanraivo. Ja oman kunnan kansalaisia on kuunneltava, jos haluavat, että sinne jää edes joitakin veronmaksajia ;) - Pohdiskelijanainen
Vielä sosiaalituista hieman jatkan. Aikoinaan, kun äitini jäi työttömäksi ja joutui sossunluukulle ikänsä tehnyt töitä, (siis 30 vuotta tuolloin), niin sosiaalivirkailija totesi tyynen rauhallisesti, että omiasihan sinä täältä haet pois. Olet ne joskus veroina maksanut. Hienosti lohdutti virkailija nöyrää "hattu kourassa" apua tarvitsevaa.
Mutta, ne jotka tulevat toisesta maasta suoraan sossunluukulle? ovatko he jossain vaiheessa niitä veroja maksaneet "omaan pussiin"?
Minäkin olen sitä hätäapua tarvinnut aikoinaan, palvelu ei ollut yhtä imartelevaa yksinhuoltajalle. Onneksi nyt palkkatyössä :) - tulos tai ulos
Lieksan virkamies ja päättäjäporras teki omavaltaisen päätöksen mamujen ottamisesta Lieksaan. Suomen hallitus ei pakottanut ottamaan niin valtavaa määrää kuin nyt on otettu (vertaa Nurmeksen päätös). Päättäjät Lieksassa ovat lyhytnäköistä sakkia ja eivät alkuunkaan työtehtäviensä tasolla. Mielestäni heidän on älyttävä itse erota tehtävistään !!! Ulkopuolinen korjaamaan mitä korjattavissa on.
- Pohdiskelijanainen
Muistikuvani mukaan, eikös noista päättäjistä ole suurin osa kohta jäämässä eläkkeelle? Kenelle/keille siirretään mahdoton tehtävä sitten? Luulen vahvasti, että hakijoita ei noihin virkoihin ole jonoksi asti! Sitten se Lieksa vasta hätää kärsiikin, jos ei virkatehtäviin löydy työntekijöitä. Koulutetuilla ihmisilläkin sattuu olemaan "mielipiteitä" maahanmuuttajista, he vain tuskin täällä kirjoittelevat :).
Taitaa koko Lieksa olla kohta konkurssissa? - Totuutta esiin
Toukokuussa 2011
Pakolaisten vastaanottaminen on kunnille vapaaehtoista. Vain alle puolet Suomen kunnista on tarjonnut paikkaa pakolaisille.
– Suomella on pakolaiskiintiö, joka on 750. ( sisäministeriön maahanmuuttojohtaja Kristina Stenman )
Lieksalaisille on turha valehdella että valtio pakotti ottamaan mamuja!!- järetöntä touhua
Ja tuosta yhden vuoden 750 pakolaisen vuotuisesta kiintiöstä Lieksassa on jo tätä nykyään 200 pakolaista! Suomenmestaruustason suoritus.
http://www.radiorex.fi/paikallisuutiset/uutisarkisto/?newsid=31765
Oheisen uutisen mukaan pakolaistulva yllätti Lieksan päättäjät, vuokra-asunnot ovat loppumassa kesken, teollisuuskylän päiväkotikin on jo jouduttu ottamaan pakolaisten majoituskäyttöön ja nyt ollaan hiljalleen miettimässä maahanmuuttostrategiaa Lieksan kaupungille. Näin Lieksassa aikana, jolloin maahantulevien pakolaisten määrä on pudonnut 40 % aiempien vuosien tasosta ja maassa ollaan pienentämässä tästä johtuen pakolaisten vastaanottokeskusten kapasiteettia. Huhhuh!!!
- Pohdiskelijanainen
Milloin Lieksaan tulivat ensimmäiset mamut (siis useampi kertaheitolla)? Lieksa on yksi parhaimmista kunnista tässä maass seurata tuota maahanmuuttajien liikehdintää ja sitä, miten asiat hoidetaan sen kolmen vuoden jälkeen, kun rahahanat sulkeutuvat!
Eikös ne ole siellä jo vuoden verran asustaneet rikastuttamassa kuntaa?Seuraan seuraavat 2 vuotta mielenkiinnolla, miten tilanne kehittyy ja päättyykö katastrofiin, vai Lieksan hurmiolliseen nousuun :))
Villi veikkaus, että peruslieksalaisia on kahden vuoden päästä siellä alle 10 000? - Katkera päättäjille
Sylttytehdas taitaa löytyä liian hölläkätisesti rahaa jakavasta sosiaalivirastosta. Peruslieksalainen ei saa näitä harkinnanvaraisia, ei vaikka kuin toteennäyttäisi rahantarpeensa. Tiedossani on että jopa lääkkeitä on henkilö joutunut puolittamaan (sydänlääkkeen päiväannos) kun rahat eivät ole riittäneet lääkkeitten ostoon. Kyseessä henkilö joka ei juo, eikä tupakoi ja elää todella vaatimattomasti. En ihmettele että katkeraksi vetää mielen katsoa merkkituotteissa kulkevaa ylimielistä mölysakkia joita pitää vielä väistellä julkisilla tiealueilla.
ps. Milloin kaupunki ostaa omat kännykät tavalliselle lieksalaiselle peruskoululaiselle? Niinhän ostitte Lieksan peruskoulua käyville maahanmuuttajanuorille. VASTATKAA !!!!! - elakeläinen ukko
Totuudenkertojana tämä palsta on parempi kuin Lieksan Lehti.
Kiitos Nurmeksen tilanteen informaatiosta ja myös toisesta kirjoituksesta jossa kerrotaan että kuntia ei ole pakotettu ottamaan maahanmuuttajia, ei siis Lieksaakaan.- nou thänks
Meidän huusholliin loppu herrain nuolija lehden Lieksan Lapun tilaus.
- Tyttö1.2
Miksi ne väittävät niin jopa perussuolaisetkin väitti niin.Risti riitainen tarina.Nyt LIEKSAN KAUPUNKI ja PÄÄTTÄJÄT, ottakaa mamu perhe asumaan saatte kuunnella yötäpäivään heitä heihin ei edes virkavalta voi mitää niitä ei panna pois muuaalle asumaan jos eivät kykene asumaan niinkuin Suomaliset kunnonkanslaiset asuu,ne noudattavat yhteisiä sääntöjä.Nämä mamut täällä jotka jo olette tyhmyytessä ottaneet laitakaa yrjölänsairaalaan asumaan aita ympäri kaksipetrinen.Älkää vain sanokko että liian kaukanna keskustasta,onhan autoja olemassa.Nytkin kaksi autoa kerää pitkin kaupunkia niitä moskeijaa ja muualle.EI ENÄÄ MAMUJA LISÄÄ!!!!!
- mamut....
Ovat suunnaton rikkaus ja voimavara,tulevaisuuden työntekijät voivat pyyhkiä sinunkin pyllysi,älkääkä uikuttako islamin hyökyaallosta vaan opetelkaa uimaan.
- paskapuhetta
Ja minuun ei mamu näppejään pistä. Hoitajia on Lieksassa omasta takaa työttömänä jos vain viitsii herrat niitä palkata.
- Kekkulit pois
Taitaapi ne rahat, joilla hoitajia voisi palkata, mennä mamujen hyysäämiseen. Siinäpä se Syrjäläisen sosiaalipolitiikan tärkeysjärjestys nähhään. Luulisi, että nyt on ihan tunkua siihenkin Vuokratalojen johtajan hommaan ,kun mamuthan otettiin sitävartenkin, että Vuokrataloilla alkaaa uusi kukoistuskausi.
- 98hubåuååååå9uå0bbbu
Tänään oli taas hyvä esimerkki Rantalan risteyksessä? Kaarisillalta päin tuli sininen farmariauto noin 80km/h risteyksen ohi? Alueella on 40km/h rajoitus! Auto oli täynnä mitä tummempia ihmisiä, siin mamuja? Jos ne ajaa tutkaan, olisi sossulla sakkoja taas maksettavana?
Tuskin maksaisiavat omillaan? Olen pannut merkille ko. auton hurjastelun ennenkin!
Ajavat kuin Somaliassa, mistään piittaamatta!- ei kai ny sentäs?
Ajoiko tosiaan kaheksaa kymppii?
- mamut sekoilee autol
ei kai ny sentäs? kirjoitti:
Ajoiko tosiaan kaheksaa kymppii?
Kyllä muuten ajoivat ainakin 80km/h kun olin risteyksessä ja ajoivat ohitseni!
- jbh97yppppp99iikj
Toivottavasti ottavat kortin pois ennekuin joku lapsi kuolee lähellä koulua?
Koulunalkuun ei ole enää kauan! - Tyttö1.2
Miten mamut ovat saaneet edes ajokortin??Ajo todellakin pe..!Kortti pois ja äkkiä.Inssiopettajat takas itse myös koulun penkille.
- hurukyytiä
Auto se pitää ottaa pois. Eihän ne kortilla aja vaan auto liikkuu kortittomankin kynsissä.
- Vukjuu
Pohjois-Karjalaisissa ja savolaisissa tuskin on mitään erityisen suuria eroja. Pohjois-Karjalaiset nyt ovat ehkäkorkeintaan keskivertosuomalaisia kateellisempia, kun taas savolaiset ovat ehkä hieman leveämpipuheisia, jolloin vastuu siirtyy kuulijalle, mutta ei näiden ryhmien välillä muutoin suuria eroja ole. Ei varsinkaan työtehossa ja- laadussa, kuten ei älyssäkään. Ahkeraa porukkaa kummatkin. Länsi- ja itäsuomalaisissa keskenään sen sijaan voi löytyä suurempiakin eroja kuten myös pohjois- ja eteläsuomalaisissa, mutta kukapa näitä nyt viitsii alkaa paremmuusjärjestykseen laittamaan. Suomalaisia ihmisiä kaikki tyynni. Mutta että savolaiset ja pohjois-karjalaisetko ihan eri ihmisiä, heh-heh.
- turvallisuusuhka
Jos valtio maksaa pakolaisten kulut Lieksan kaupungille niin nyt tulee varteenotettava ehdotus...
Kaupunki palkatkoon 10-20 poliisia pitämään järjestystä yllä Lieksan kaupungin mamulähiöissä. Illat pimenee ja arvatkaa pelottaako kulkea yksin Partalanmäen alueelle? Vuorotyössä on vaan pakko käydä. - Audia alle juuu,,,,,
Mamuilla kovat "työmatka" ajot, käyvät isolla joulolla Laakkosen pihassa autoja katselemassa!
Saakohan kaupunki kohta audialskuja? - Öuntro .
Nehän kuuluu harkinnan varaisiin salaisiin .
- Routa kuutioi väärin
Mini mallinnus jos rivarissa asuu 10,täyshoidossa olevaa mamua ja yksi
duunissa kåyvä perushemmo niin kyllä se korpeaa ,
Tåmän voisi jo suhteuttaa Lieksan tilanteeseen liika on liikaa. - se on se boney M
Hoplaa! Löitte kuulkaas Lieksalaiset kätenne hartioita myöten lämpimään paskaan!!! Onneksi olkoon!
- Anonyymi
Ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta!
- Voi turkanen
No pakkasella lämmin paska lämmittää mukavasti.
- Anonyymi
Ei saa syyllistyä rasismiin ja kehottaa matuja töihin? Jos sen tekevät, puuttuu EU asiaan ja Suomi saa sakkoja.
- Anonyymi
Moktar.Gubta
2023-09-20 13:37:34
UUSI
"Toivottavasti Moktar sinun naapuriisi tai alakertaan perustetaan Moskeija."
Se olisi hieman vaikeaa.
Asun uudehkossa, velattomassa omakotitalossa ja minun pitäisi itse perustaa se moskeija. Alakertaan rakentaminenkin voi tökkiä, kun talossa ei ole maanalaista kerrosta vaan maanvarainen laatta. Perustusten alle voi teoriassa kaivertaa jotenkin, mutta se pitäisi tehdä sivusta ja perustuksia häiritsemättä.
Voisinko tehdä sen moskeijan pihalle erillisenä rakennuksena? Rakentamisoikeutta kyllä riittää, koska tonttini on iso.
Kysyy, Moktar? ;)
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18017840/moskeija-paivakoti-vai-lastenkerho---nyt-oyhotetaan!#comment-123209968
Jaa että uudehko talo? Saahan sitä unta nähdä...
Moktar on kantasuomalainen totaalikieltäytyjä sekä samalla RKP- provoilija.- Anonyymi
guptar mokka on vajakki.
- Anonyymi
Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 12,7 prosenttia maakunnassa elokuun lopussa. Vuosi sitten työttömien osuus työvoimasta oli 12,1 prosenttia, tiedotteessa kerrotaan.
Pohjois-Karjalassa työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli pienin Kontiolahdella ja suurin Lieksassa. - Anonyymi
ahaaa
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859