Mistä ihmiset puhuvat...

....................

Olen yrittänyt hieman tarkkailla miksi puhuminen näyttää olevan muille ihmisille helpompaa kuin minulle. Itse kun en juuri ikinä tuppaa keksimään puheenaiheita. Tai sitten jutustelu ei vaan tunnu luontevalta. Tässä vähän jotain johtopäätöksiä muiden (nuorten) puhumisista:

1.Kaverit. Ihmiset puhuvat mielettömästi kavereistaan ja kavereiden tekemisistä. Mutta minkäs yksinäisenä ihmisenä teet?

2.Aktiiviset ihmiset käyvät tottakai myös enemmän ulkona ja tapahtumissa, jolloin juttua riittää luonnollisesti enemmän. Mutta yksin ei huvita lähteä minnekään kovin paljoa, eikä siellä ole samalla tavalla hauskaa kuin porukassa.

3."Estottomuus". Ihmiset saattavat alkaa yhtäkkiä puhumaan mistä vain, vaikkei se millään tavalla liittyisi tilanteeseen, eikä mihinkään aiemmin puhuttuun tai edes kiinnostaisi ketään paikalla olevaa. Itse olen liian arka tälläiseen...muutenkin toivon aina liikkaa, että puhumiseni herättäisivät mielenkiintoa, keskustelua tai hauskuuttaisivat.

4."Itsekritiikin puute". Monet tuttavani ilmaisevat mielipiteensä asioista tai puhuvat niistä sillä tavalla, kuin uskoisivat olevansa oikeassa tai tietävänsä paljonkin, vaikka olisivat oikeasti aika ulapalla. Itse en tykkää esittää mielipiteitä "näin ne asiat pitäis hoitaa" tai "kyllä toi ja toi juttu pitäis ehdottomasti keiltää" yms, ellei minulla ole vankkaa asiatietämystä aiheesta. Silloinkin kun on, pyrin näkemään asian useammalta puolelta, sen sijaan että esittäisin jonkun jämäkän ja "persoonallisen" mielipiteen.

5.Asioiden toistaminen. Tämäkin on itselleni melko hankalaa. Minulla on tuttuja, jotka aina iltaa jonkun kotona viettäessään arvostelevat facebookista ne samat tytöt, muistelevat samoja vanhoja tarinoita ja juoruavat kavereista samat vanhat jutut.

6.Musiikki ja urheliu. Noista aiheista ainakin omassa "tuttavapiirissäni" jauhetaan aivan mielettömästi. Mutta minulla nyt ei vaan ole erityisiä intohimoja kumpaakaan kohtaan, joten olen aika ulapalla noissa keskusteluissa.

4

182

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1. Mikset puhu siitä edessä olevasta ihmisestä jos ei muita 'kavereita' ole? Tuskin sitä kukaan pahakseen pistää :)

      2. Tapahtumiin voi lähteä yksinkin ja noita porukoita joihin voi tunkea mukaan on maailma täynnä, esim: http://eurosinkut.net/

      3. Sinun pitää saada oma huomiosi pois itsestäsi ja kohdistettua se kaikkeen ympärillä tapahtuvaan; ajattelet liikaa sitä miten asiat jotka teet vaikuttavat muiden ihmisten mielipiteisiin sinusta ja pelon takia jätät ne tekemättä. Sinun pitää lakata välittämästä siitä, mitä mieltä muut ihmiset sinusta ehkä ovat ja alkaa pitää huolta siitä että olet sellainen kuin itse haluat olla. Tästä yli pääseminen vaatii paljon harjoittelua, mutta ei sitä roomaakaan päivässä rakennettu - eikä rakentamista lopetettu kun tajuttiin ettei se onnistu päivässä. Netti ja kirjasto on täynnä aihetta käsitteleviä teoksia - tutustu niihin.

      4. Ymmärrettävää, mutta tutustupas huviksesi tietoteoreettiseen (ja miksei moraaliseenkin) nihilismiin - huomaat että ajatusmallisi ei yksinkertaisesti toimi. Maailmassa ei hirveästi mitään absoluuttisia totuuksia ole, eikä mikään kiveenhakattu sääntö sano että asiat on pakko tehdä aina täydellisellä tavalla, mielipiteitä saa ja pitää olla.

      5. Elämä on täynnä asioiden toistamista. Maailma on täynnä ylenpalttista toistoa. Jos mitään ei saisi sanoa kuin kerran, maailmasta loppuisi puheenaiheet aika nopeasti kesken.

      Puheenaiheita löydät kyllä sitä mukaa enemmän kun saat huomiosi siirrettyä itsetarkastelusta kohti muiden ihmisten tarkastelemista, taitava puhuja osaa ammentaa uusia puheenaiheita ja keskustelun haaroja ihan vain siitä, mitä toinen juuri sanoi - se on kuitenkin taitolaji joka vaatii harjoittelua, ja mestarihan harjoittelee aina.

    • -....

      Kohta 2. pitää ainakin paikkansa. Töissä työtoverit puhuvat kaikista baariseikkailuistaan. Mitäs siinä sitten itse voi tehdä muuta kuin nyökytellä? Keksiä päästään jotain omia tarinoita?

      • "Niihän se on..."
        "Semmosta se on..."
        "Vieläkö te jaksatte niissä räkälöissä rampata...?"
        "Mmh..."
        "*haukotus*..."
        "Vai baarissa... sieltä kyllä mitään järkevää löydy..."

        Siinä iso liuta asioita joita voit sanoa >:3


    • kertoisin

      hyväksi koettuna neuvona sen, että opettele kuulemaan toista ihmistä. Ei vain kuuntelemaan, vaan nimenomaan kuulemaan. Tulkitsemaan, millaista tyyppiä toinen on, ja mitä juuri hänen kanssaan voi keskustella, mitä aiheita hän itse ottaa puheeksi. Ihmiset rakastavat sitä, että toinen on aidosti kiinnostunut heidän tekemisistään ja ajatuksistaan. Paljon enemmän kuin sitä, että heidän keskustelukaverinsa osaa puhua hienoja ja "oikeita" asioita. Opi myös olemaan hyväksyvämpi ja vähemmän kriittinen toisten erilaisuutta kohtaan, jos toisella on erilainen mielipide jostakin kuin sinulla, siitähän juttua syntyykin. Nämä neuvot tulevat ihan kokemuksen kautta, itsekin on tuota "jutustelua" täytynyt opetella vasta täysi-ikäisenä, ennen ei ollut oikein yhtään kaveria, ja sitten kun joutui/pääsi jonkun kanssa tekemisiin, oli ihan horkassa. Muistuttaisin myös siitä, että jos vastapuoli ei oikein vaikuta innostuvan ja juttelevan kanssasi, ei pidä syyttää itseään keskustelun epäonnistumisesta, kahden kauppahan se on. Et ole yksin vastuussa tapaamisen onnistumisesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe