Perussuomalaiset näkivät jo heti alussa mihin EU johtaa. Perussuomalaisia haukuttiin mediaa myöten takapajuisiksi impivaaralaisiksi. Jos olisin impivaaralainen, nostaisin kaikkia vastaan syytteen impivaaralaisuuden halveeraamisesta. Kyllä poliitikot ovat ala-arvoisia käytöksessään. Huvittavinta oli kun eräs nuori maahanmuuttaja poliitikoksi aikova pyrkyri haukkui perussuomalaisia impivaaralaisiksi, mutta tämä menee siihen kokoomusmantran piikkiin. Liekö ressukka edes tajunnut mistä puhui.
Olkoon paikkakunta mikä hyvänsä, kaikkien pitäisi olla tasa-arvoisia. Kokoomuksen ylimielisyydellä ei edelleenkään näytä olevan rajoja.
Soini oli oikeassa EU:n suhteen
2
<50
Vastaukset
- Oikein suomalaisille
Eu on suuri vedätys, jossa kansallisvaltiot saadaan polvilleen laki, asetus, direktiivi kerrallaan luopumaan oikeuksista, itsemääräämisestä ja kansallisomaisuudestaan. Nyt meni Kreikka ja lopulta menee suomikin.
Koko homma on hienosti suunniteltu valtaus.
Kansa ei sitä tajua ja media ei siitä puhu. Birdenberin kokous on hyvä esimerkki, salaseurasta, joka päättää asioista ei kansanedustajamme. Maksamme tuplabyrokratian ja nukketeatterin kuluja ja vieläpä huijarimaiden veroja. On se suomalainen tyhymä otus, kun uskoo ettei luikurimaita voi erottaa EU;sta, ei tietenkään voi kun on tyhmä suomalainen puolue joka lupaa kyllä ottaa velkaa meille ja hoitaa rikollismaat kuntoon lainoilla.
Kun lapsenne ovat pian köyhiä kuin kreikkalaiset, niin silloin voitte miettiä ketä uskoittekaan. Seura tekee kaltaisekseen.- ulos EU:sta pian
Totta, Suomi elää valheessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958