Suomessa ei taida olla enään muita totuuden puhujia, kuin Raimo Sailas, Jari Sarasvuo ja jörn Wahlroos.
Suomi on maa, joka elää yli varojensa. Kerjäläiskansan kinuamat tuet rahoitetaan velalla ja hyvin pienen joukon tuottavalla työllä. Suurin osa kansasta elää joko kokonaan tai osittain muiden tukemaa elämää.
Lyhyestä työssoloajastakin kulutetaan iso sairaslomalla, vuosilomall vanhempainvapaalla, arkipyhiä juhlien tai muuten vaan rokulissa tai paskaduunia vältellen.
Suurin posa suomalaisten tekemästä työstä on ylihinnoiteltua historiallisista syistä. Maataloustyön tuotosta voisi Suomessa maksaa ehkä 5 euroa per päivä. Yksinkertaisesta suorittavasta työstä ehkä 8 euroa päivässä, jos se on hyvin ja tehokkaasti johdettua ja organisoitua. Sen arvokkaampaa ei suomalaisen työlaisen ja maalaisen työn tuotto valitettavasti ole.
Suurin osa suomalaisesta virkamiehistöstä ei tuota palkkansa vertaa yhteiskunnallista hyvää. Toiset eivät tuota yhtään mitään. Toisin sanoen heidän panksensa on palkan ja sivukulujen verran negatiivinen.
Ei tällaiselle sakille mitään eläkkeitä voi lainalla rahoittaa. Siitä tosin olen Sailaksen kanssa eri mieltä, että nämä ihmiset pitäisi pitää työssään. Ei tuottamatonta työtä kannata tehdä. Nämä ihmiset joutavat hankeen. Pakkanen hoitaa lopun.
Eläköön Raimo Sailas
3
<50
Vastaukset
- Siinähän maksatte
Heh, ahneus maksaa. Ei kukaan käske mennä tehtaaseen duuniin tai yrittämään.
- fsfssdsd
Mikähän vperkeleen fasisti sinäkin olet. On ihme, että olet elossa. Aika hoitaa ainakin, jos ei joku muu ennätä. Et voi olla kovin vanha!
- IsmoInsinööri
Kyllähän suomalainen typerä työläistollakko (TTT) totuuden ennenpitkää kohtaa. Lakkkoilun aikana työt annetaan ahkerille balteille. Ansiosidonnaista maksetaan max 90 päivää ja palkkaa saa 2-3 ege tunnilta. Työtä tosin on tarjolla niin paljon, kuin jaksaa tehdä.
Siinähän sitten Eestistä kannettuja viinojanne tollakot kittaatte ja housuunne kusette. Vähän köyhempänä vain kuin nyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15511938
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1495430Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434477Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392738Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3611601Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1021506Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361451