Verta emättimestä - sp-tauti vai kohdunkaulan syöpä?

Olen 21-vuotias nainen. Seksiä olen harrastanut vain poikaystäväni kanssa kondomin kanssa, mutta toki sukupuolitauti on voinut tarttua suuseksissä, jossa ei olla käytetty ehkäisyä, koska olemme olleet yhdessä jo monta vuotta eikä poikaystävälläni ole esiintynyt mitään oireita.

Minulla on nyt kuitenkin jo parin kuukauden ajan välillä tullut verta emättimestä. Yleensä verta on tullut seksin jälkeen ja toisinaan sitä on tullut pari viikkoakin, pieniä määriä valkovuodon seassa, joka on tehnyt valkovuodosta ruskehtavaa. Kuitenkin työntäessä sormet emättimeen, siellä on ihan tuoretta verta. Mistään ovulaatioverenvuodosta ei mielestäni ole kyse, koska sitä ei ole minulla ennenkään ollut ja verenvuoto tulee muinakin ajankohtina.

Ja tosiaan välillä verenvuoto on mennyt pois vaikka ollaankin seksiä harrastettu ja nyt taas se on tullut takaisin. Mitään sukupuolitaudin oireita minulla ei ole, mutta valkovuotoni on runsasta, kirkasta ja valkoista (silloin kun ei verta tule). Ennenkin valkovuotoni on ollut runsasta, mutta nykyisin aina seksin aikana sitä tulee erittäin paljon ulos sieltä, mikä haittaa seksistä nauttimista.

Ilmeisesti gynekologille olisi siis aika varattavana jossain vaiheessa. Mutta haluaisin vain tietää, että voiko minun ikäiselläni olla jo kohdunkaulan syöpä - jopa niin pahassa vaiheessa, että verta vuotaa sieltä? Vai olisiko kyseessä vain joku sukupuolitauti, kuten klamydia?
62214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jotain tulehdusta, jonka vuoksi emättimen limakalvot on ärtynyt ja verestää. Varaahan se lääkäriaika niin saat selvyyden.

Äänestä
  • Voiko apteekista hakea jotain reseptivapaata lääkettä tulehdukseen? Ja voiko tulehdukseen kuulua suurikin vuoto yhdynnän yhteydessä (ei välttämättä sen jälkeen niin paljoa)?

    Äänestä

Tulehdukselta kuulostaisi. Itselläni on pari kertaa ollut emäntin tulehdus, jolloin valkovuoto on ollut ruskeaa. Tosin myös alavatsa on ollut silloin kipeä.
Kannattaa mennä pikaisesti lääkäriin, jos kyseessä on tulehdus niin ei ainakaan tulehdus leviä. Antibiooteilla on itselläni mennyt ohi.

Äänestä
  • Olen vähän tutkaillut oireitani netistä. Outoa on, että minulla ei ole mitään kipuja, emätin/vuoto ei haise ollenkaan pahalle ja mitään kutinaa ei ole. Valkovuotokaan ei ole kokkareista vaan normaalia, tosin runsasta ja välillä siis ruskeaa verenvuodon takia. Nyt verenvuoto on ollut vähän pahempaakin.

    Ostin apteekista jotain maitohappobakteerigeeliä emättimeen laitettavaksi, jos se auttaisi limakalvoihinkin, kuten lääkkeessä luvattiin. Katsotaan nyt. Veikkaisin, että minun tapauksessani kyseessä ehkä on sitten jonkinlaiset polyypit sun muut, mistä verenvuoto voisi johtua, koska mitään muita oireita ei ole.

    Äänestä

Olen sun kanssa saman ikäinen ja mulla on ihan saman typpistä vaivaa, ei mitään kipuja, kutinaa tai hajuja. Vain tuota outoa verta aina välillä ja yleensä yhdynnän jälkeen. Vuosi sitten minulta otettiin varoiksi (melko runsaan valkovuoron vuoksi) klamydia-testi, ei mitään!

Mulla on ollut tätä jo monta vuotta, aluksi kun sitä tuli vain tooodella harvoin (n. 2krt /v), sanoi terkkari että limakalvo vain jotenkin repeää. Mutta nyt kun se on todellakin yleistynyt ihan kuukausittaiseksi, niin aion varata gynen kun pitää tuo pilleri-reseptikin uusia. Suosittelen sinullekin samaa, niin tulee varma diagnoosi. :)

Äänestä

Kävin eilen gynellä näistä omista, samantapaisista oireistani. Sanoi että siellä voi olla ihan jokin tulehdus ja se selviää kyllä papalla. Eli vielä menee kolme viikkoa tuloksia odotellessa. Kannataisi sinunkin Ik.ea. varata se aika sinne gynelle jos et ole sitä vielä tehnyt. :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ik.ea. kirjoitti:

Olen 21-vuotias nainen. Seksiä olen harrastanut vain poikaystäväni kanssa kondomin kanssa, mutta toki sukupuolitauti on voinut tarttua suuseksissä, jossa ei olla käytetty ehkäisyä, koska olemme olleet yhdessä jo monta vuotta eikä poikaystävälläni ole esiintynyt mitään oireita.

Minulla on nyt kuitenkin jo parin kuukauden ajan välillä tullut verta emättimestä. Yleensä verta on tullut seksin jälkeen ja toisinaan sitä on tullut pari viikkoakin, pieniä määriä valkovuodon seassa, joka on tehnyt valkovuodosta ruskehtavaa. Kuitenkin työntäessä sormet emättimeen, siellä on ihan tuoretta verta. Mistään ovulaatioverenvuodosta ei mielestäni ole kyse, koska sitä ei ole minulla ennenkään ollut ja verenvuoto tulee muinakin ajankohtina.

Ja tosiaan välillä verenvuoto on mennyt pois vaikka ollaankin seksiä harrastettu ja nyt taas se on tullut takaisin. Mitään sukupuolitaudin oireita minulla ei ole, mutta valkovuotoni on runsasta, kirkasta ja valkoista (silloin kun ei verta tule). Ennenkin valkovuotoni on ollut runsasta, mutta nykyisin aina seksin aikana sitä tulee erittäin paljon ulos sieltä, mikä haittaa seksistä nauttimista.

Ilmeisesti gynekologille olisi siis aika varattavana jossain vaiheessa. Mutta haluaisin vain tietää, että voiko minun ikäiselläni olla jo kohdunkaulan syöpä - jopa niin pahassa vaiheessa, että verta vuotaa sieltä? Vai olisiko kyseessä vain joku sukupuolitauti, kuten klamydia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu