Olen sitä mieltä,että koulutus saa vanhoillislestaatiolaisuuden loppumaan.
Aina on kannustettu opiskelemaan,mutta kyllä vain siltä näyttää että oppineet ja sivistyneet hylkäävät uskon.
Koulutus-asiaa pitäisi seurakunnassa miettiä ja keinoja, jolla sitä estettäisiin etenkin naisten kohdalla. Korkeakoulutus rajoitetusti olisi vain miehille ja naiset kävisivät esimerkiksi talouskoulun tahi kansanopiston hoitolinjan.
Koulutuksen arvostus
7
113
Vastaukset
- 32
kouluissa jo alaluokista alkaen pitäisi opettaa skeptistä- ja rationalistista ajattelua.
- gee piste
Voi veikkonen, mitä jos tekisit näin: otat kolme metriä nuoraa, kiipeät puuhun oksalle, josta on väh. 5 metriä pudotusta maahan. Sidot nuoran tiukasti vehkeidesi (jos sinulla sellaiset on) ympärille. Sitten vain viimeiset rukoukset ja hyppäät oksalta.
- Kiva kirjanoppinut
Ihan hauskaa läppäähän kaveri heittää :)
Mutta kyllähan tuossa humoristisessa avauksessa on myös mukana totuuttakin.
Sanotaanhan että älykkäät ihmiset eivät jää lahkoihin ja herätysliikkeisiin. - tosiuskova
Tosiuskovana olen myös sitä mieltä, että seurakunnissamme pitää ruveta saarnaamaan naisten koulunkäynti synniksi. Näin estämme naispuolisia liikkeemme jäseniä pääsemästä opiskelun kautta hajoittamaan liikettämmä, kuten nimimerkki "Tavallinen vl-mies" avauksessaan antaa ymmärtää.
Eihän kaikki muslimitkaan hyväksy tyttöjen koulunkäyntiä, kuten olemme Afganistanin Taliban-liikkeen toimista ymmärtäneet. Miksi me emme vl-liikkeessämme ota Afganistanin Taliban-liikkeen äärimuslimeista esimerkkiä tyttöjen koulunkäynnin rajoituksessa? Me vanhoillislestadiolaiset voisimme ottaa hyvi oppia Taliban-liikkeen äärimuslimeilta elämäntapaohjeissa, koska liikkeemme ovat monessa asiassa yhtä fanaattisia, kuten vaikkapa miesten asemassa suhteessa naisiin ym.
Partakäsityksessä meidän ääriliikkeet kylläkin vähän eroaa, Taliban-muslimit nimittäin vaativat kuolemanrangaistuksen uhalla miehiä kasvattamaan pitkän parran, kun meidän äärilahkossamme pitkää partaa kasvattavat miehet heitetään saatanalle. Toisaalta ei se mitään, vaikka partakäsityksemme vähän eroaakin, kunhan perusfundaalit ovat yhtenevät, kuten tuo naisten asema synnytyskoneina.- tavallinen vl mies
Naisten on parempi panostaa kodinhoitoon, koska heillä on siihen hormonaalinen valmius. Ei ole hyvästä, että sitä häiritään yhteiskunnallisella valveutumisella, jota monastikin koulutuksesta seuraa. Seuraa epätasapainoa, joka sitten purkautuu eriseurana ja Jumalanvaltakunnan vastaan vikomisena. Mies on se, joka on niin perheen kuin yhteisön pää. Eihän Taivaallinen Isämmekään ole nainen?
Tämä on Raamatullinen Totuus, eikä sitä käy sotkemaan ihmisen haluilla olla tasa-arvoinen, se on luonnotonta ja Sanan vastaista.
Mutta ei se miesten ylioppineisuuskaan hyvästä ole. Uskovaiselle sopivia ammatteja ovat käden työt, rakentaminen ja sen semmoinen. Pappisvirkaan voidaan osa kouluttaa, että on omiamme, kun tarvitsemme vihkimisiä ja muuta. Mutta ei liiaksi. Järki tappaa uskon papillakin, näin se vaan on tosiasia!
Partaa on meidän syytä välttää. Niin miesten kuin naistenkin. - 4+14
tavallinen vl mies kirjoitti:
Naisten on parempi panostaa kodinhoitoon, koska heillä on siihen hormonaalinen valmius. Ei ole hyvästä, että sitä häiritään yhteiskunnallisella valveutumisella, jota monastikin koulutuksesta seuraa. Seuraa epätasapainoa, joka sitten purkautuu eriseurana ja Jumalanvaltakunnan vastaan vikomisena. Mies on se, joka on niin perheen kuin yhteisön pää. Eihän Taivaallinen Isämmekään ole nainen?
Tämä on Raamatullinen Totuus, eikä sitä käy sotkemaan ihmisen haluilla olla tasa-arvoinen, se on luonnotonta ja Sanan vastaista.
Mutta ei se miesten ylioppineisuuskaan hyvästä ole. Uskovaiselle sopivia ammatteja ovat käden työt, rakentaminen ja sen semmoinen. Pappisvirkaan voidaan osa kouluttaa, että on omiamme, kun tarvitsemme vihkimisiä ja muuta. Mutta ei liiaksi. Järki tappaa uskon papillakin, näin se vaan on tosiasia!
Partaa on meidän syytä välttää. Niin miesten kuin naistenkin.Hehhee hyvä provo.
Itse asiassa pappiseriseuran perustelut SRK-maallikkopuolella taisivat olla tämän tasoisia: koulutettuja vihattiin. Ei saanut nousta "seurakunnan yläpuolelle".
Sitä satoa on nyt niitetty vl-liikkeessä n 40 vuotta.
Ei mitään kovin hyvää satoa. - Exxxxxxxxxxxxx
Me vanhoillislestadiolaiset voisimme ottaa hyvi oppia Taliban-liikkeen äärimuslimeilta elämäntapaohjeissa, koska liikkeemme ovat monessa asiassa yhtä fanaattisia, kuten vaikkapa miesten asemassa suhteessa naisiin ym._________________
Olet selvästi huumorimiehiä, kun vertaat demokraattisessa maassa toimivaa herätysliikettä oloihin, joissa tehdään ns. kunniamurhia ja heitetään syövyttävää happoa naisten kasvoille tms. Ihan eri planeetalta ovat...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874098Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452320- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124766- 11760