Tiedän, etten varmasti ole ainut ihminen maailmassa joka tälläistä ajattelee. Mutta ihan oikeasti, mulla ei vain ole ystäviä.
Olen 8. luokalle menevä nuori tyttö.
Olen omasta mielestäni aivan normaali, tavallinen yläastetta käyvä nuori. Mutta kaikki muut luokallani olevat ovat yhdessä isossa massassa olevia ''pissiksiä,'' jotka ei oo koskaan ikinä ees puhunut mulle. Sitten meidän luokalla on yksi pienempi porukka, josta puhuminenkin saa itseni voimaan huonosti. :(
Ala-asteella asia oli eri. Minulla oli 2 hyvää kaveria, jotka olivat kanssani koko ala asteen, kunnes jättivät minut, ilman mitään syytä. Olin niin pettynyt,kun olin kaiken ajan luottanut heihin.. sitten vaihdoin koulua juuri tämän takia, sillä minulla ei ollut siinä koulussa muitakaan kavereita. Olin 4. luokalla kun vaihdoin koulua.
Mua jännitti kovasti uuteen kouluun meno, kuten varmasti ketä tahansa.
5. luokalle mennessä sain aluksi 3 kaveria, jotka olivat mielestäni aivan erilaisia. He olivat kylläkin mukavia, mutta puhuivat aivan eri asioita joita en edes ymmärtänyt.. opettaja oli vain sanonut heille että ottaisivat minut mukaan porukkaan ja ottivat onneksi, mikä oli tietysti hyvä juttu :)
Sitten porukka vain hajosi. 5. luokan lopussa porukka vain rikkoutui ja minä sen mukana. Aloin olemaan yhden kaverini kanssa joka oli ollut siinä porukassa. Olimme vain kahdestaan ja koko luokka ei ollut kiinnostunut meistä tai seurastamme.
6. luokkakin vierähti nopeasti noin, olin koko kesän ollut hänen kanssaan ja meillä oli todella mukavaa emmekä välittäneet mitä muut ajattelivat.
Ennen 7. luokkaa olin koko kesän yksin. Hän ei vain ottanut minuun mitään yhteyttä. Minulla ei ollut enään ketään, kaikki kaverini, myös vanhat kaverini olivat vain unohtaneet minut. Olin sanoin kuvaamattoman masentunut.
Laihduin sen kesän aikan yli 10 kiloa, koska lopetin syömisen, rupesin viiltelemään sekä juomaan. Vanhempani eivät ymmärtäneet mikä minulla oli.
Pyysin heiltä, että liittyisimme seurakuntaan tms. että saisin uusia ystäviä, ettei ylä-aste ajoistani tulisi helvettiä.
Kun menin 7. luokalle, vanhat kaverini olivat löytäneet uusia ystäviä. Se satutti minua kovasti. Yritin päästä vanhan kaverini porukkaan, mutta en päässytkään. Opettajani inhosi minua, koska olin hänen silmissään viiltelevä emo. Hän tiesi yksinäisyydestäni sekä viiltelystäni ja juomisestani, muttei kuitenkaan auttanut minua. Koulussa olen aika huono, keskiarvoni on aina ollut sama 7.5, enkä ole koskaan saanut nostettua sitä vaikka olen kuinka yrittänyt. Kävin kuraattorilla puolen vuoden ajan mutta siitä ei ollut mitään apua ja hän muutti pian pois koko paikkakunnalta.
Ja niin nyhjötin koko 7. luokan yksin. Mutta ei siinä vielä kaikki.
Isäni on alkoholisti. Äitini ei ole koskaan kotona vaan aina töissä. Isäni raivoaa minulle kännissä milloin mistäkin. Hän on työtön juoppo. En nykyään voi arvostaa häntä isänä, sillä hän on monta kertaa kännissä lyönytkin minua.
Äitini osaa onneksi pitää hänet kurissa, mutta hän on vain ehkä kerran viikossa kotona, koska hän käy vuorotyössä. :(
Siskoni on 9 vuotias. Hänellä on dysfasia ja hän on muutenkin aivan outo kenen tahansa muun silmissä. Minua hän haukkuu, kiroilee eikä arvosta minua ollenkaan. Hän on ylipainoinen ja vanhempani vain hemmottelevat häntä. Hänellä on koulussaan ystäviä. Minun pitää huolehtia hänestä kuten kenen tahansa isosiskon kuuluu. Mutta silti.
Äitini ottaa eron isästäni piakkoin, sillä hän ei enää jaksa tämän juomista.
Äitini on hylätty 6 vuotiaana kadulle ja isäni molemmat vanhemmat kuolivat hänen ollessaan lapsi.
Löysin itseni tajuttumana lattialta pari viikkoa sitten. Äitini löysi minut viiltelemästä huoneestani ja olin pyörtynyt lattialle. Löysin itseni sairaalasta.
Koko 7. luokka kaikki vain haukkuivat minua, syrjivät sekä puhuivat paskaa selän takana. Kotitalouden opettaja oli ainut, joka piti minusta todella, mutta hän muutti pian pois. Kenestäkään muusta en saanut minkäänlaista tukea, vaikka asun suht isolla paikkakunnalla ja koulussamme on melkein 1000 oppilasta sekä lukio. Silti.
Kaiken tämän jälkeen olen ajatellut tappaa itseni. En merkitse kenellekään mitään. Vanhempani sekä siskoni olisivat varmasti iloisia, jos kuolisin. Heillä on muutenkin muuta tekemistä. Äitiinkään en luota enään, hän on nykyistäkin harvemmin kotona. Vanhempani eivät ole vielä eronneet, mutta silti. Tekin varmasti ajattelette, että olen joku mielipuoli ja kirjoitatte varmasti jotain vtun loukkaavaa tähänkin aiheeseen. Ihan sama. En tiedä, että oliko tämä nyt oikea paikka avautua näin, mutta ei sillä enään niin väliä .
Olen niin masentunut että haluan kuolla
19
858
Vastaukset
- Elämä edessä
Ei ihmekkään että tunnet noin, koska kotonakaan kenelläkään ole aikaa sinulle. Äitisikin varmaan kärsii, mutta pakenee ehkäpä asioita. Rakasta kuitenkin sinä itseäsi äläkä enää ole itsetuhoinen. Älä enää viiltele itseäsi tai juo.
Mene jollekkin harrastuskurssille, jossa on samanhenkisiä. Kansalaisopistosta etsi joku kiva harrastuskurssi. Käy lenkillä aina kun tuntuu ahdistavalta. Älä välitä ilkeistä ihmisistä, ajattele että he ovat vain tyhmiä.
Älä ota koskaan juoppoa miestä, niinkuin äitisi on ottanut. Koita keksiä elämääsi jotain tekemistä. Hyvää jatkoa sinulle. - lapsuusmuisto90
Moi! Ota muru yhteyttä lasten- ja nuorten auttavaan puhelimeen tai johonkin nettihelppiin. Mielestäni Mannerheimin lastensuojeluliiton sivuilta löydät kummankin keinon. Voisit myös varata keskusteluajan koulusi kuraattorilta. Onko mitään harrastusta, jota voisit kokeilla? On monia asioita, joita voi tehdä myös ilmaiseksi. Jos pidät lukemisesta, voisit ehkä ottaa netistä tai laatia itse oman kirjalistan, jonka koitat saada luetuksi. Saman voi tehdä myös elokuvien kanssa. Mitään suorituspaineita ei kannata ottaa, mutta olisi joku tavoite. Tai jos voit käyttää nettiä, niin ota selvää lähellä olevista nähtävyyksistä tai muista mielenkiintoisista paikoista, joissa et ehkä ole käynyt. Ota vaikka eväät mukaan ja jotain luettavaa. Nyt kun vielä on hyviä säitä, niin kannattaa hyödyntää ulkoilumahdollisuudet. Alat vaikka bongaamaan eläimiä, jos tykkäät.
Pääasia olisi kuitenkin ettet jää yksin mietteidesi kanssa, Suomeen ei tarvita enää yhtään masentuneita nuoria. Älä luovuta, vaikka tunnet ettet saa apua tai kavereita. Keskity vaikka parantamaan arvosanojasi, ei se mahdotonta ole. Voit sitten vanhempana päteä muille hyvillä arvosanoillasi. Kyllä sinusta vielä ehjä tulee, vaikkei varmasti nyt tunnukaan siltä. :) Tsemppiä! - susa123456
itsekin olen henkisesti rikki, isäni joi alkoholia kun olin pieni, isäni ei tehnyt mitään kanssani ei edes pitänyt sylissä tai lukenut satukirjaa. kun menin ekalle niin olin poissa useasti jalkojeni takia (leikattiin useasti) äitini oli ainoa perheestäni joka kävi kevät ja joulujuhlissa isä ei koskaan. jäin kahdesti ekalle. kakkosluokka meni jotenkin. 3-6 luokkaan asti mulla oli inhokki ope, hän lelli muita mutta mua ei. kun siirryin yläasteelle niin mulla oli kamala matematiikan opettaja hän käski muiden nauraa kun minä vastaan väärin tai oikein. haluaisin lähteä opiskelemaan, mutta en uskalla kun pelkään jos opettajat ovat samanlaisia
- ELÄMÄÄÄÄ
Hyvä, että avauduit, se on hyvä merkki siitä, että sinulla on voimia hakea apua- eli toivoa on- usko tähän!! Muissa viesteissä oli hyviä vinkkejä, mistä kysyä apua, voisi olla hyvä soittaa jnkin auttavaan puhelimeen ja saada vinkkiä ensiavuksi sieltä. Pienikin apu tähän alkuun varmaan antaa voimia jatkaa eteenpäin -- saat valoa elämääsi ja siitä pvä kerrallaan eteenpäin. Itselläni oli aika lailla samoja kokemuksia kuin sinulla nuorena ja hengissä ollaan ,) Nyt nuorena olisi hyvä pyytää, saada apua, niin asiat eivät sitten vanhana enää roiku perässäsi. Varmaan muitakin yksinäisiä löytyy, miten saisi heihin kontaktin. Joku harrastusseura voisi olla hyvä tapa ystävystyä muiden kanssa. Itse suosittelen sinua soittamaan heti jnkin Auttamaan puhelimeen, että saat puhuttua paineesi/tunteesi/surusi/yksinäisyytesi ulos-> se helpottaa varmasti, aivan varmasti-> siitä kun taakka vähän helpottaa on helpompi jatkaa eteenpäin. En tiedä kuka olet, mutta välitän Sinusta
- >>DW.
Älä nyt vielä anna periksi. Yleensä peruskoulun jälkeen monilla alkaa menemään paremmin.
- lalalallalalalaaa
älä anna periks mut tapa ittes jos haluut. Ei me siitä määrätä.
- vezuven
Ps. 102:7
(102:8) Minä olen uneton, olen kuin yksinäinen lintu katolla.
Elämällä on tarkoitus sinulle. Vaikka yksinäisyys/masennus valtaa välillä sinun mielen. Ja tunnet olevasi keskellä metsää, katso huomiseen. - näkymätön_ritari
Minun mielestäni olet fiksu oikeasti. Tuo kaikki vastaa sitä.
Toivottavasti olet olemassa tulevaisuudessakin. Elämällä ei mielestäni ole tarkoitusta, mutta sinussa on se mikä se tekee siitä mielekkään... - No pain, no gain...
Kaikissa vastauksissa on paljon hyviä lohdun sanoja sulle. :) Toivottavasti pystyt ottamaan niistä vaarin.
Sinä selviät. vaikeudet tekevät susta vahvemman, ja empaattisemman ihmisen. (tähän tulokseen olen tullut omalla kohdallani^^) On paljon ihmisiä, joilla ei ole ollut tuuria elämänsä jonkin palasen suhteen, mutta kuten tuolla joku fiksusti taisi jo aikaisemmin sanoa, sun elämälläs on tarkoitus. Saat varmasti jotain paljon parempaa tulevaisuudessa, kuin ne joille "on jaettu paremmat kortit"(he eivät aina edes ymmärrä sitä...).
Älä anna periksi. Älä tee sitä suurta virhettä. Oota niitä "parempia kortteja", ne tulee.
Kokemuksesi koulusta kuulostavat pelottavan tutuilta. Myöskin kokemukset kotoa. Tosin sillä erolla, että isäni on mieleltään pahasti sairas ja käytti henkistä väkivaltaa meihin lapsiin ja ätiini. Nyt aikuisiällä elämälläni on tarkoitus ja asia menevät paremmin. Mutta vain siksi, että jatkoin elämää kaikesta huolimatta ja katoin nuo kortit (vaikka mieli monesti sortui, kun näin monenlaista pahuutta).
Toivon, ettet tee hätiköityjä päätöksiä. Sillä niin kornilta, kuin se voi kuulostaakin kärsimyksestä monesti syntyy parempia ihmisiä. Tiedät mitä elämä kovimmillaan saattaa olla. Olet vahvempi ja voit auttaa niitä ihmisiä joilla on paha olla kuten itselläsi (joskus oli). - kjaskslasjk
Älä luovuta! Minullakin on ollut helvetilliset kotiolot ja koulu. Suunnittelin joskus myös itsemurhaa, mutta koska tiesin, että äitini ilahtuisi siitä, päätin etten KIUSALLANIKAAN tapa itseäni! Päätin, etten anna hänelle sitä ILOA!!! Älä säkään anna sitä iloa niille mulkuille!!!
Päätin hammasta purren jaksaa jatkaa siihen asti kunnes täyttäisin 18. Silloin saisin oman kämpän ja kaikki helpottuisi. Itseasiassa minun ei tarvinnut odottaa niinkään kauaa. Olen asunut yksin 15 vuotiaasta.
Usko kun sanon sinulle: elämä helpottuu kun saat oman kämpän! Silloin voit linnoittautua kotiisi eikä sinua voi pakottaa opiskelemaan kukaan. Voit maata kotonasi ja Suomen sosiaaliturvajärjestelmä maksaa. Odota sitä! Kukaan mulkku ei voi piinata sinua kun olet turvassa omassa kodissasi. - :---)
Aloha, 8 luokalle menevä hiukan masentunut poika kirjoittaa
- PoorLittleGothGirl18tku
Hei Alone Forever, aluksi voin sanoa, että vaikken tiedä miltä sinusta tuntuu, minulla on aavistus siitä mitä olet saanut kokea..Suurin osa tekstistäsi kuulostaa pelottavan paljon omalta nuoruudeltani. Vaikka olenkin vasta 25v eli nuori, noin 10vuotta sittem tilaanteni oli aika paljon samanlainen...
Viiltelyä, juomista, lintsaamista, aina yksin, alkoholistiset riitelevät vanhemmat, kiusaavat siskot...
Se on vaikeaa, nykyisinkin traumoja kaikesta tapahtuneesta, mutta oman äitini kuolema 55vuotiaana (joi itsensä hengiltä) sai minut ymmärtämään ettÄ omat vanhemmat ovat myös ihmisiä joilla on lapsuus, lapsuudentraumoja, henkisiä ongelmia....
Vaikka se kuulostaa tyhmältä, tämä on joidenkin totuus, elämä muuttuu paremmaksi kun tulet tarpeeksi vanhaksi asuaksesi omillasi. Ei siis kuin taikaiskusta, mutta huomaat että on yhtäkkiä vähemmän esteitä oman "normaalin" elämän aloittamiseen. Ja jos jaksat rakastaa itseäsi sen verran että kahlaat kaiken sen alun p*skan läpi niin saat palkinnoksi monta ihanaa vuotta joista voit nauttia olemalla oma itsesi niin paljon kuin mahdollista.
Itse olen laulajana bändissä, tuntuu hienolta huutaa kaikki viha ulos, kirjoittaa sanoituksia ihmisille/ihmisistä jotka tunsin tai tunnen! Joten ala vaikka kirjoittaa, laulamaan, maalamaan, vaatteita tekemään...etsi jotain josta pidät, jotain jota voit jälkeenpäin katsoa,kuunnella tms ja ajatella "MINÄ tein tuon!"
Kokeile jos auttaa, sillävälin toivotan mukavaa viikonloppua ja voimia elämän vähemmän mukavien puolien kanssa... - hatsaturjan
Olet noin nuori ihminen, kaikki on vasta alussa Sinulle.....älähän hermostu tyhjästä! Elämä on ihmeellistä joka vaiheessa!
- jgfjdgjgdjd
"Mutta kaikki muut luokallani olevat ovat yhdessä isossa massassa olevia ''pissiksiä''"
Mun suositus on se, että koitat sulautua sinne niiden "pissisten" joukkoon, vaikka se tuntuisikin hieman vastenmieliseltä. Itse tajusin vasta vähän yli parikymppisenä, että erilaisuus johtaa väistämättä syrjäytymiseen. Ja nyt kun olen lopettanut "hipsteröinnin", olen onnistunut luomaan ensimmäiset kaverisuhteeni pitkään aikaan. Sulla on vielä lukiot sun muut edessä, joten kavereita tulet varmasti saamaan. =) - kantapäänkauttaopin
Kuulostaa tutulta...
Mutta ole ylpeä itsestäsi, olet hieno ihminen.. Itse en ikinä sulautunut peruskoulu porukoihin, kun ne oli vaan erilaisia kuin minä. Mutta ei silti pidä "menettää" itseänsä. Joku päivä tapaat ihmisiä, jotka ajattelevet ja ovat saman henkisiä. Heistä tulee pitkä aikaisia, oikeita ystäviä..
Arvosta ja kunnioita itseäsi, älä sekaannu vääriin ihmisiin.. Rakenna elämää, hanki tavoitteita mitä haluat. Etsi itseäsi miten voisit purkaa pahaa oloa. Onko se vaikka lenkkeily, maalaaminen, kirjoittaminen....?
Silloin jonakin päivänä elämä hymyilee sinulle..
Myös se voisi auttaa, että käyt juttelemassa jossain.. menet vaikka koulun terveydenhoitajan pakeille, joka voi ohjata sinua eteenpäin..
Voimia sinulle.. - 345345345
"Kaiken tämän jälkeen olen ajatellut tappaa itseni. En merkitse kenellekään mitään. Vanhempani sekä siskoni olisivat varmasti iloisia, jos kuolisin. Heillä on muutenkin muuta tekemistä. Äitiinkään en luota enään, hän on nykyistäkin harvemmin kotona. Vanhempani eivät ole vielä eronneet, mutta silti. Tekin varmasti ajattelette, että olen joku mielipuoli ja kirjoitatte varmasti jotain vtun loukkaavaa tähänkin aiheeseen. Ihan sama. En tiedä, että oliko tämä nyt oikea paikka avautua näin, mutta ei sillä enään niin väliä . "
Sen verran toteaisin että tuo on yleensä ihmisen "vaikeinta aikaa" varsinkin jos ei tunnu sopeutuvan ryhmiin ja muutkin tuovat vain ongelmia.
Tilanne helpottuu huomattavasti kun pääset peruskoulusta pois. Suosittelen että menet hieman kauemmaksi lukioon/ammattioppilaitokseen, jolloin pääset pois "vanhoista piireistä".
Varsinkin jos saat vielä lukion/ammattioppilaitoksen käytyä hyvin niin silloin tilanteesi on jo jokseenkin loistavalla mallilla.
Suosittelen siis jaksamaan nuo pari vuotta ja on parempi ettet myöskään tee itsellesi mitään. Koska pari vuotta on "pieni hinta" siltä kannalta jos saat loppuajan elellä miten haluat. Tärkeintä on vain ettet tee itsellesi mitään - sairastu pahasti - loukkaannu pahasti (esim. viilteleminen voi aiheuttaa sen että loukkaannut tosi pahasti joka vaikuttaa paljon pahemmin myös loppu elämääsi).
Järkevintä on siis että lopetat viiltelyn ja itsetuhoisen käytöksen. Yrität "kestää kaiken" tai jos et tunnu kestävän niin pyrit vaihtamaan koulua (jos vain mahdollista). Koulun vaihtaminen voi tuntua kovalta prosessilta mutta jos olet tarpeeksi päättävinen asian suhteen niin sekin onnistunee.
Suosittelen myös että puhut äitisi kanssa tilanteestasi.
Kannattaa kokeilla hakea esim. netin kautta seuraa, mutta toki kannattaa olla varuillaan ettet kohtaa "hyväksikäyttäjiä". - leeatuulia
Tuli tosi surullinen olo siun puolesta, toivottavasti et oo vielä tehnyt mitään vakavaa ittelles.. Yhyn edellisiin, koita vain jaksaa, koska vaikka se ei tunnu siltä, niin tuo helpottaa vielä joku päivä. Aikaa siinä voi mennä, mutta voit olla vielä joku päivä onnellinen! Nuo vuuet on pahaa aikaa muutenkin ja siulla on siihen päälle vielä nuo kotiolot, mutta jos nyt voin omasta kokemuksesta jotain sanoo, ni se helpottaa ku lähet opiskelemaan, muutat pois kotoa. Saat olla omassa rauhassa ja tehä asioita mistä tykkäät, ja toivottavasti opiskella alaa, mikä siuta kiinnostaa. 7,5 arvosana ei oo mitenkään huono, eikö se oo asteikolla hyvä tai ainakin melkeen?
Selvisin itte yläasteeste sen ajatuksen voimalla, että koha ysi on ohi ja opiskelut alkaa, muutan pois kotoa (jossa sanalla sanoen oli melkoisen h*tilliset olot myöskin..). Uskoisin kyllä, että siun äiti rakastaa siuta, se vaan ei näy tuolta työn ja alkoholistin kanssa elämisen takaa. Ehkä hänellä ei oo voimia niitten jälkee enää muulle, vaikka eihän sen niin pitäisi olla, lastenhan pitäisi olla se tärkein asia jos niitä on hommannut. Elämä vaan ei ole aina oikein.. Liian paljon on ihmisiä, jotka on joutunu käymään jo lapsena läpi sellaset vaiheet ettei kaikki koko ikänä..
En tiijä miten lohuttaa.. En oo mikään määräämään siuta, mut ihan oikeesti, älä satuta ittees! Ota yhteyttä kouluterveydenhoitajaan, kuraattoriin, terveyskeskukseen, noihin auttaviin puhelimiin, niin kauan että löyvät jonkun ihmisen, joka voi auttaa, jolle voit puhuu tuosta kaikesta. Koita löytää elämään jotain pieniä, hyviä asioita, jotka kannattelee pahojen päivien yli (miulla se oli kirjat ja omat haavemaailmat, ulkona liikkuminen ja lemmikit), joitten pariin voit uppoutuu, että jaksat jatkaa. Muista, että oot tärkee ja ainutlaatunen ihminen (ja tosi fiksu tuosta tekstistä päätellen), että vaikka nyt on huonosti, ni se paranee kyllä. Löyvät vielä hyvii ihmisii siun ympärille.
Tiijän että tunnelin päässä ei näy nyt varmaan valonhitustakaan, että kaikki on harmaata ja turtaa ja tuskaa, että tuntuu ettei asiat vois koskaan olla paremmin.. Mutta kyllä ne on! Miulla siinä meni alle parikymppiseks, mutta sen jälkeen elämä on ollu pääsääntösesti oikeen hyvää, toisinaan jopa hillittömän hauskaa :) Niin, koita jaksaa! Voisitko vaikka kirjotella tänne uuvestaan, miten menee? Että oot vielä täällä? - Blitz*
Sun kannattaisi soittaa jonnekin nuorten auttavaan puhelimeen. Ottaa yhteyttä sosiaalitoimistoon/lastensuojeluun. Tai vaikka kertoa koko tilanne terveydenhoitajalle. Keskustella koulun tai luokan vaihtamisesta rehtorin kanssa. Eipä toi viiltely ainakaan edistä sun asiaasi. Sä tuskin haluat elää rumat haavat/arvet käsivarsissasi ja/tai jaloissasi.
- vehjolainen
Hei "rakas" sun toosiaan täytyy löytää itsesi ja olla oma sun kanssa mie en edes lukenu koko sun kirjoitusta mutyta olen susta huolisssani muhun voit aina olla yht. kjoko ouh. 0400130027 tai sä post. "taitsi@imbnet.fi". I hope good day and glad tofere perhaus i like you and can help you i hope that i can your friend and we can talk what is wong live of we i dout know tath can you english but is help to write you i am from Finland Taitsisi !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941