China center ja Taskisen selittelyt

Osatkaa jotain ees

KOuvolan sanomissa oli tällainen vuodatus. Ties kuinka mones puolustelu ja selittely Kouvolan päättäjien Kiina sekoiluja koskien

"Heikki Nurminen (Lukijat 5.7.) ei tunnu tietävän, että Kouvolan elinkeino-ohjelmaan kuulunut Kiina-yhteistyö oli paljon laajempaa kuin pelkkä China Center, vaikka se onkin eniten esillä ollut osa. On valitettavaa, että kauaskantoiset ideat Kouvolan logistisen sijainnin hyväksikäytöstä kariutuivat China Centerin kaatumiseen.

Lainalla, 750000 euroa, maksettiin rakennusvaiheessa syntyneitä laskuja ennen China Centerin avajaisia kouvolalaisille yrityksille. Tämä ”pikavipin” tarve tuli päättäjille yllätyksenä juuri ennen laajasti mainostettuja avajaisia. Rohkeus ei riittänyt siihen, että avajaisten alla China Center olisi komeillut protestilistalla. Kaupunki ei tukenut China Centerin perustamista ja sen toimintaa. Valitettavaksi tosiasiaksi vain tuli tuo laina kasvojen menettämisen pelossa.

Heikki Nurminenkin yrittäjänä ymmärtää sen, että yrityksen liiketoimintasuunnitelma ja tavoitteet ovat yrityssalaisuuksia. Ulkopuolisista vain rahoittajalla eli pankilla on mahdollisuus niihin vaikuttaa. Kaupungin puolelta pyrittiin painostamaan yrittäjää tukkukauppiaan rooliin, kuten oli suunniteltu. Yrittäjä alkoi itsekin tajuta, että rihkamakaupalla yritys ei menesty. Muutos oli aluillaan, kun rajavartiosto teki yrityksen tappo-operaationsa.

On totta, että China Center teki niinä parina vuonna, joina se ehti toimia, tappiota. Niin tekee moni muukin yritys toimintansa alussa. On turha jossitella, olisiko China Center pysynyt pystyssä ilman rajavartioston operaatiota. Henkilökohtaisesti uskon, että olisi, niin sitkeitä kiinalaiset ovat yrittäjinä.

Miten yrittäjä Heikki Nurminen suhtautuisi, jos poliisi väärän tiedon pohjalta tekisi ratsian Heikki Nurmisen yritykseen. Pidättäisi hänet muutamaksi kuukaudeksi, takavarikoisi työtekijöiden työvälineet, tietokoneet ja puhelimet, sekä sitten parin vuoden päästä vain toteaisi, että mitään rikollista ei ollut tapahtunut! Useimmat yritykset ainakin kaatuisivat tällaisen mielivaltaisen viranomaistoiminnan johdosta.

Kari Taskinen
Kouvola"

Eikö olisi jo parempi tunnustaa kaikki mokansa ja lopettaa selittelyt. Miksi kaupunki hankki paikalle rihkama kauppiaan jos kerran alusta pitäen oli tarkoitus tukkukauppaa harrastaa. Harrastaminen on mielestäni juuri se keskeinen käsite mitä tässä jutussa tulisi käyttää. Kaiken maailman Taskiset ja muut höperöt ja osaamattomat ovat harrastelleet Kouvolan asukkaiden rahoja pitkin maailmaa.

Hävetkää hiljaisuudessa ja lopettakaa selittelyt.

2

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kuntakaappaus

      Olen kanssa ihmetellyt. Hirveällä moiteryöpyllä haukkuu poliisin ja rajavartoston.
      Hehän saivat laittomuutta paljon selville. Kukaan ei vaan kertonut,että hallintooikeus muuttaa lakitestiä. Näyttää että pelureilla on tietyt oikeusportaat hyvin hanskassa.

      Lisäksi tuo alkuperäinen tukkuporrastoiminta, että tuodaan huippukamaa junavaunuissa joka sitten viedään rajan taakse, ei toiminut kuin Ahdin visioissa.
      Koko touhu oli pelkkää kirpputorihommaa, eikä siinäkään pärjännyt paikallisille.

      Olis kiva tietää myös tuo valkealan sairaala lahjoitus. Panjonkohan jopparit veti välistä.

    • Kdkdkdkdknkxnkdknxdk

      Ja jos on epäily rikoksesta niin se tutkittava. Nyt tutkinnan kohteeksi joutuneet itkevät asiaa vaikka edes syytteitä ole nostettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4118
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      26
      2980
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1328
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 133
      891
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe