Eduskuntavaalit 2011 eivät tuoneet mukanaan juuri minkäänlaista muutosta, vaan oikeistolainen kurjistamispolitiikka jatkuu edelleen - Nyt avoimemmalla rasismilla ja suvaitsemattomuudella höystettynä.
Nyt olisi jo viimein aika ymmärtää, että ongelmat, kuten tuloerojen kasvu, lisääntynyt köyhyys ja kansalaisten eriarvoistuminen johtuvat vallitsevasta, yksityisomistukseen perustuvasta, kapitalistisesta yhteiskuntajärjestelmästä, jossa päätökset tehdään markkinoiden ehdoilla, ja jossa suurin osa kaikesta varallisuudesta kerrytetään vain harvoille - Kun taas tavallisille, pieni-, ja keskituloisille kansalaisille jätetään maksajan rooli.
Tällaista järjestelmää edustaa Suomessa puolueista lähimpänä Kansallinen Kokoomus. Perussuomalaiset taas kyllä puhuvat oikeudenmukaisemman Suomen puolesta, mutta käytännössä ajavat samoja pääomapiirien etuja ja onnistuivat myös höynäyttämään tietämätöntä kansaa erittäin raukkamaisella tavalla - Lavastamalla maahanmuuttajat ja pakolaiset, siis toiset kapitalismin uhrit, syntipukeiksi kapitalismin tuottamiin ongelmiin - Mitään todellista vaihtoehtoa nykymenolle kuitenkaan esittämättä.
On tyypillistä oikeistolaista politiikkaa, asettaa köyhät keskenään vastakkain. Tällä pyritään kohdistamaan kansan huomio toisaalle, kuten Suomen kohdalla - Pois koko hyvinvointijärjestelmää alas ajavasta porvarihallituksesta.
Köyhyyden poistamiseksi tarvitaan mm. radikaaleja verotusuudistuksia ja tulonjaon oikeudenmukaistamista. Rikkaiden ja suuryritysten hyysääminen on kertakaikkiaan lopetettava.
Hyvät Toverit - Vasemmistolaiset, Kommunistit, sekä muut Punavihreät ja todellista muutosta haluavat edistykselliset kanssaihmiset: Nyt on aika herätä ja yhdistää voimat!
Otetaan rahalta valta ja pistetään kapitalistit maksamaan itse aiheuttamansa kriisin laskut!
Meidän on vaadittava yhteiskuntaa, jossa hyvinvointi, ihmisoikeudet, sekä ekologiset ja eettiset seikat menevät bisneksen ja voittojen maksimoinnin edelle.
Muutos lähtee meistä itsestämme!
Mikään ei muutu
19
<50
Vastaukset
- Montako Einaria
työllistät ?
- en muista
Mutta sinut ainakin.
- TIVOLIMESTARI!
HEI!
Niin ei kai HÄN työllistä kuin vain ja ainoastaan Ranuan Eetun ja Ranuan Eevan. Miksi pitää yleensä työllistää joku jotenkin? Mitä Te Herra Työeläkeläinen ja Herra Antipunikki sekä Herrat Rahan Vartijat tarkoitatte, kun sanotte työllistäneenne Työnsankareita? Niin minkälaisia Erikoisneroja Te SINIMUSTAT haluatte työllistää ja palkita? Etteköhän Te halua vain tukea PRO KARELIA, PRO PATRIA ja PRO CINEMA rp:n Kaikkien Alojen Erikoisneroja?
Terveisin T URPO ja Kumppanit
- Työeläkeläinen
Nuo sinun ideasi "vaktaa" on jo moneen kertaan kokeiltu ja aina kevyeksi havaittu.
Kun nykyiset rahat on jaettu ja tuhlattu niin mistä aiot varastaa seuraavat? Sotaako olet suunnittelemassa ja Moskovan pankkia ryöstämässä vai Tukholman?
Sinunkin ainoa mahdollisuutesi on tilanteen pitäminen sellaisena jotta täällä kannattaa työllistää muitakin kuin haudankaivajia.- vaktaa
Lähitulevaisuudessa kapitalisteilla on edessään muutama merkittävä tapahtuma.
Ensinnäkin nykyisin länsimaissa käytössä oleva rahajärjestelmä, joka on perusluonteeltaan tosi hutera pyramidipeli, tulee romahtamaan omaan mahdottomuuteensa lähimmän vuosikymmenen kuluessa. Toisekseen öljystä alkaa olla ihan oikeasti puutetta lähimipien vuosikymmenien aikana.
Nuo tapahtumat tulevat mullistamaan sen elämäntavan ja yhteiskunnan, johon kapitalistit ovat tottuneet viimeksi kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana. Kapitalistitkin sitten tulevat kohtaamaan aivan oikeata niukkuutta, eikä pelkästään markkinakapitalismin keinotekoisesti luomaa niukkuutta. Suurin osa maapallon väestöstä tulee kuolemaan ravinnon puutteeseen.
Kun öljy on loppu, ei traktori eikä puimuri eikä rekka kulje, vaikka tunkisimme kuinka paljon seteleitä tankkiin.
Siinä yltäkylläisyydessä, johon kapitalistit ovat länsimaissa tottuneet viimeisten vuosikymmenien aikana, kysymys sosialismista tai kapitalismista on ollut pelkkää älyllistä huvittelua. Kohta edessämme on kuitenkin tilanne, jossa kyseessä on totinen tosi. - Työeläkeläinen
vaktaa kirjoitti:
Lähitulevaisuudessa kapitalisteilla on edessään muutama merkittävä tapahtuma.
Ensinnäkin nykyisin länsimaissa käytössä oleva rahajärjestelmä, joka on perusluonteeltaan tosi hutera pyramidipeli, tulee romahtamaan omaan mahdottomuuteensa lähimmän vuosikymmenen kuluessa. Toisekseen öljystä alkaa olla ihan oikeasti puutetta lähimipien vuosikymmenien aikana.
Nuo tapahtumat tulevat mullistamaan sen elämäntavan ja yhteiskunnan, johon kapitalistit ovat tottuneet viimeksi kuluneiden viiden vuosikymmenen aikana. Kapitalistitkin sitten tulevat kohtaamaan aivan oikeata niukkuutta, eikä pelkästään markkinakapitalismin keinotekoisesti luomaa niukkuutta. Suurin osa maapallon väestöstä tulee kuolemaan ravinnon puutteeseen.
Kun öljy on loppu, ei traktori eikä puimuri eikä rekka kulje, vaikka tunkisimme kuinka paljon seteleitä tankkiin.
Siinä yltäkylläisyydessä, johon kapitalistit ovat länsimaissa tottuneet viimeisten vuosikymmenien aikana, kysymys sosialismista tai kapitalismista on ollut pelkkää älyllistä huvittelua. Kohta edessämme on kuitenkin tilanne, jossa kyseessä on totinen tosi.Tuokaan ei ole "vaktaa" vaan jotain muuta. Jos olet huomannut niin koko ajan kehitellään uusia polttoaineita. Totuus on se, ettei öljy lopu koskaan koska viimeinen litra on niin kallis jottei kukaan sitä osta vaan se museoidaan.
Meillä riittää energiaa kunhan vain hieman kehittelemme laitteitamme. Sähköä esim. saadaan monella tavalla ja sitä opitaan koko ajan säilömään tehokkaammin.
Seteleitähän tankkiin ei suoraan lykätä mutta ne voidaan vaihtaa käyttökelpoisempaan muotoon. Olihan meillä häkäpönttöautot sodankin aikana.
Väestön kasvu ja meidän elintasomme lasku muiden hyväksi tulee olemaan faktaa ja sitä varten olenkin kehoittanut sopeutumaan ajoissa opettelemalla sisäisen devalvaation käyttöä, yhteisvaluutassa kun emme voi maakohtaisesti sitä suorittaa. Sosialismi meitä ei kuitenkaan tule pelastamaan. - vaktaa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Tuokaan ei ole "vaktaa" vaan jotain muuta. Jos olet huomannut niin koko ajan kehitellään uusia polttoaineita. Totuus on se, ettei öljy lopu koskaan koska viimeinen litra on niin kallis jottei kukaan sitä osta vaan se museoidaan.
Meillä riittää energiaa kunhan vain hieman kehittelemme laitteitamme. Sähköä esim. saadaan monella tavalla ja sitä opitaan koko ajan säilömään tehokkaammin.
Seteleitähän tankkiin ei suoraan lykätä mutta ne voidaan vaihtaa käyttökelpoisempaan muotoon. Olihan meillä häkäpönttöautot sodankin aikana.
Väestön kasvu ja meidän elintasomme lasku muiden hyväksi tulee olemaan faktaa ja sitä varten olenkin kehoittanut sopeutumaan ajoissa opettelemalla sisäisen devalvaation käyttöä, yhteisvaluutassa kun emme voi maakohtaisesti sitä suorittaa. Sosialismi meitä ei kuitenkaan tule pelastamaan.Maailma tarvitsee öljyä. Tällä hetkellä siihen ei ole olemassa korvaavaa polttoainetta ja esimerkiksi muoviteollisuus tarvitsee öljyä varsin kiperästi. Valitettavaa on myös se asia että öljy saastuttaa monin tavoin.
- Työeläkeläinen
Kyllä se "vaktaa" on siten demokratiassa jotta hallinto tekee enemmistön mieleen olevia päätöksiä jos ei ihan niin ainakin viistäen koska kukaanhan ei pysty aivan omanlaiseensa politiikkaan nykyisen kaltaisessa enemmistöhallituksessakaan. Jokainen hallituspuolue pystyy kuitenkin hieman värittämään päätöksiä omaan suuntaansa ja tasapaino säilyy.
On aivan turhaa mankua vasemmiston yhteistyötä siinä mielessä, että sillä olisi suurtakaan merkitystä päivän politiikkaan, jos SDP unohdetaan niin kokoon saadaan vain 10% suuruusluokkaa oleva poliittinen yhteisö jolla ei suurta sananvaltaa löydy kun demokratiasta on kyse. Parempaan tulokseen pääsee kun tekee kuten Paavo ja osallistuu muun enemmistön mukana päätöksentekoon.
Vähemmistö voi hallita vain voiman avulla kuten sosialisti/kommunistimaissa tehdään, demokratiassa se ei onnistu.
Kun suuryritykset työllistävät kymmeniä tuhansia työläisiä niin mistä sinä aiot saada uusia tuottavia työpaikkoja jos nuo firmat ajetaan alas? Onko hyviä suunnitelmia vai vain uhoa? Hyvillä suunnitelmilla kun on tänäänkin mahdollisuuksia toimia ja jopa vaurastua.
Tietysti vapaassa maassa saa olla mitä mieltä hyvänsä kunhan pysyy lain puitteissa mutta hieman realismia pitää sekoittaa soppaan, muutoin menee loppukin uskottavuus, arvoisa "vaktaa"! Varsinkin äärivasemmiston uskottavuus tuppaa olemaan nollaviivan alapuolella kansan keskuudessa.- oikaisua!!
Nythän Suomessa on vallakahvassa kiinni äärioikeistolaisen johtama vasemmistohallitus.
Demarithan saneli menneissä hallitusneuvotteluissa tälle äärioikeistolaiselle pikkupojulle siilinjärveltä täysin mitä tehdään ja kuinka.Ja pikkupoju vain vikisi ja teki täysin niin kuin demarit halusi.
Niin se maailma muuttuu.
Mutta toki sinä saat olla ihan mitä mietä tahansa.
Oikaisen aina tarvittaessa vain sinua aina sitten hiukan että edes hiukan pysyisit totuuden tiellä. - Työeläkeläinen
oikaisua!! kirjoitti:
Nythän Suomessa on vallakahvassa kiinni äärioikeistolaisen johtama vasemmistohallitus.
Demarithan saneli menneissä hallitusneuvotteluissa tälle äärioikeistolaiselle pikkupojulle siilinjärveltä täysin mitä tehdään ja kuinka.Ja pikkupoju vain vikisi ja teki täysin niin kuin demarit halusi.
Niin se maailma muuttuu.
Mutta toki sinä saat olla ihan mitä mietä tahansa.
Oikaisen aina tarvittaessa vain sinua aina sitten hiukan että edes hiukan pysyisit totuuden tiellä.Suomessa äärioikeisto on jotain muuta kuin Kokoomus, se on joku marginaali-ilmiö kuten kommunistitkin. Kokoomus on lähinnä keskustaan liitettävä yleispuolue niin työntekijälle kuin muillekin. Jäsenistön enemmistö on ihan palkkatyöläisiä ja eläkeläisiä. Korjaa nyt ihmeessä maailmankuvaasi sillä nykyinen pettää sinua vahvasti.
Sehän juuri on demokratiaa, jos siis et ole huomannut, että haetaan yhteisiä ratkaisuja joihin osallistujien enemmistö sitoutuu. Meillä ei ole yhtäkään puoluetta joka yksin voi sanella mitään, Suomi ei ole sosialistinen eikä kommunistinen, onneksi.
Sinulta se totuudentie on kadoksissa jos joltain, et edes ymmärrä peruskäsitteitä! Demokratian perusteetkin olet unohtanut tyystin.
En tiedä oletko sama torvelo joka tämän ketjun aloitti "Mikään ei muutu" kommentillaan mutta samaan torveloluokkaan taidat kuulua. Te torvelot kun ette pysty edes rekisteröitymään vaan huutelette puskista ja saa arvailla kenen kanssa milloinkin keskustelee.
Kaikki kuitenkin muuttuu ihan miten kansa haluaa ja nykyinen hallitus nojaa kansan enemmistön mielipiteeseen vaikka se sinun mielestäsi olisikin ongelma. - vaktaa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Suomessa äärioikeisto on jotain muuta kuin Kokoomus, se on joku marginaali-ilmiö kuten kommunistitkin. Kokoomus on lähinnä keskustaan liitettävä yleispuolue niin työntekijälle kuin muillekin. Jäsenistön enemmistö on ihan palkkatyöläisiä ja eläkeläisiä. Korjaa nyt ihmeessä maailmankuvaasi sillä nykyinen pettää sinua vahvasti.
Sehän juuri on demokratiaa, jos siis et ole huomannut, että haetaan yhteisiä ratkaisuja joihin osallistujien enemmistö sitoutuu. Meillä ei ole yhtäkään puoluetta joka yksin voi sanella mitään, Suomi ei ole sosialistinen eikä kommunistinen, onneksi.
Sinulta se totuudentie on kadoksissa jos joltain, et edes ymmärrä peruskäsitteitä! Demokratian perusteetkin olet unohtanut tyystin.
En tiedä oletko sama torvelo joka tämän ketjun aloitti "Mikään ei muutu" kommentillaan mutta samaan torveloluokkaan taidat kuulua. Te torvelot kun ette pysty edes rekisteröitymään vaan huutelette puskista ja saa arvailla kenen kanssa milloinkin keskustelee.
Kaikki kuitenkin muuttuu ihan miten kansa haluaa ja nykyinen hallitus nojaa kansan enemmistön mielipiteeseen vaikka se sinun mielestäsi olisikin ongelma.Katainen on pelkkä bilderbergien nöyrä juoksupoika.
Hänelle on luvattu töitä Rockefellerin perheessä myöhemmin. Todennäköisesti eteisen mattona.
Koittakaas kysyä täällä, kuka on maksanut Kataisen salaseuraretket. - Työeläkeläinen
vaktaa kirjoitti:
Katainen on pelkkä bilderbergien nöyrä juoksupoika.
Hänelle on luvattu töitä Rockefellerin perheessä myöhemmin. Todennäköisesti eteisen mattona.
Koittakaas kysyä täällä, kuka on maksanut Kataisen salaseuraretket.Keksitkö nämä sadut ihan omasta päästä vai kuulutko johonkin salaliittoyhdistykseen jossa niitä sorvaillaan?
Mikä ihme se on ja hyväksihän se pelkästään on jos seuraa maailman liike-elämän virtauksia. Pahempaa oli kun aikanaan kommunistit kävivät Moskovassa kokoustamassa Suomen pään menoksi. Bilderbergiläiset tuskin meidän itsenäisyyttämme uhkaavat joten, So what? kuten joku lienee jo maininnut! - nooh!!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Keksitkö nämä sadut ihan omasta päästä vai kuulutko johonkin salaliittoyhdistykseen jossa niitä sorvaillaan?
Mikä ihme se on ja hyväksihän se pelkästään on jos seuraa maailman liike-elämän virtauksia. Pahempaa oli kun aikanaan kommunistit kävivät Moskovassa kokoustamassa Suomen pään menoksi. Bilderbergiläiset tuskin meidän itsenäisyyttämme uhkaavat joten, So what? kuten joku lienee jo maininnut!Eipä täällä ainakaan tähän asti ole kukaan muu kertonut satuja kuin pelkästään sinä ja kalle.
- Työeläkeläinen
nooh!!! kirjoitti:
Eipä täällä ainakaan tähän asti ole kukaan muu kertonut satuja kuin pelkästään sinä ja kalle.
Kukaan ei noita sinun Rockenfellereitäsi ota vakavasti. Olet aika satusetä ja parempi palsta sinulle olisikin salaliittoteoriapalsta. Sieltä löytyy samanlaisia höyrypäitä pilvin pimein.
- punavihreät lässyttä
Kommarien on turha jauhaa p.....! teillä ei ole mitään todellista vaihtoehtoja tai muutakaan ratkaisuja maan tilanteeseen. Edellinen ja nykyinen hallitus on tehnyt hyvää työtä maan eteen ja sen nousun takaamiseksi. Komut haaveilkoon vaan stalinista ja cccp ajoista ja huudelkoon puskista. Suomen todellisesta hyvinvoinnista vastaa muut kun kommarit
- Mikä vaihtoehto?
SKP:n osuus annetuista äänistä oli luokkaa 0.5 %. Aika lailla vakuuttava viesti, ettei ainakaan Skp:n vaihtoehto kiinnosta käytännössä ketään. Joten se siitä.
Niin.
"Meidän on vaadittava yhteiskuntaa, jossa hyvinvointi, ihmisoikeudet, sekä ekologiset ja eettiset seikat menevät bisneksen ja voittojen maksimoinnin edelle."
Maailmassa on ollut monia kommunistivetoisia valtioita.
Voisitko mainita edes yhden niistä, joka mielestäsi parhaiten kuvaa kommunistien pyrkimystä antaa kansalle hyvinvointia ja ihmisoikeuksia.
Sen tehtyäsi me voimme päätellä, että minkälainen yhteiskunta meitä odottaisi täällä Suomessa kommunisteja äänestämällä.
Ja ehkä silloin myös sinulle selviää, että miksi kommunistit eivät saa kannatusta maassa.
Muuten marxin oppien mukaan kommunistit saavuttavat tavoitteensa vain väkivaltaisesti kumoamalla vallassa olevan yhteiskuntajärjestyksen.
Miksi siis kommunistit ylipäätään osallistuvat vaaleihin ehdokkaina tai äänestäjinä sillä vaalien avulla he eivät koskaan pääse tavoitteisiinsa.
Vai onko marxin jutut puhdasta satua?
.....................- Mikä on kommunisti
ja skp ?
- Hyvä kirjoitus
Eipä ole mitään lisättävää tuohon kirjoitukseesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948