PAHA läheisriippuvaisuus

En tiedä miten auttaa mutta olen samanlainen.. Olen jo 30 ja monta suhdetta mennyt pilalle samasta syystä. :(

Varaahan aika psykiatrilta, sitä kautta sitten terapiaan....

eikö muuta keinoa ole? Jos vain alan itse tiedostamaan ongelman ja taistelen sitä vastaan että koko ajan epäilen, pelkään ja kyseenalaistan kaikkea. Luotan.

Etsin itsekin apua läheisriippuvuuteen. Olen paininut kyseisen peikon kanssa tällä planeetalla jo vuosia ja alkaa mitta tulla täyteen.

Olen käynyt yksilöterapiassa ja siitä on joskus ollut apuakin, mikäli hyvä terapeutti on osunut kohdalle. Suuri osa terapeuteista ei ole osannut auttaa (eli herättänyt oivalluksia kysymyksillään tai kommenteillaan), vaan ovat myötäilleet minua. Loppujen lopuksi yksilöterapiassa on tärkeää, että henkilökemia ja luottamus toimii ja terapeutti uskaltaa haastaa asiakkaansa ajatusmallejaan, eikä vain myötäile.

Paras terapeuttini on ollut vanhempi mieshenkilö, joka löi luun kurkkuun heti ensimmäisellä tapaamisella kiperillä kysymyksillään. Hän sai ajattelemaan asioita uudella tavalla. Harmi, että hän ei enää käytettävissä. Hänen kanssaan toipuminen olisi ehkä nopeutunut.

Uskoisin suurimman avun tulevan kuitenkin vertaistuesta, jossa pääsisi oppimaan muiden kokemuksista ja oivalluksista ja saisi samalla uskoa omaan toipumiseen. Tällä hetkellä etsin itse tuollaista ryhmää, joka ei ole millään tavalla sidottu uskontoon. En ole vielä löytänyt, mutta toivottavasti pian löytyy.

Sillä välin aion lukea aiheesta kirjoja, kuunnella äänikirjoja ja käydä sisäistä keskustelua ja pyrkiä pääsemään irti vanhoista käyttäytymismalleista.

Ja by the way, kirjoitit tuossa jossain vaiheessa itsemurha-ajatuksistasi. Ne ajatukset ovat olleet minullekin tuttuja joskus aikanaan. Kukaan ihminen EI kuitenkaan ole sen arvoinen. En tiedä minkälainen perhetausta sinulla on, mutta tuskin kukaan haluaa oikeasti aiheuttaa niin hirveää tuskaa kenellekään rakkaalleen (äidille, isälle, sisaruksille yms), että tekisi itselleen jotain pahaa ja jättäisi rakkaimpansa miettimään lopun ikäänsä teon syitä. Eli lopeta sellaisten ajatusten pyörittely ja käytä kaikki voimavarasi TOIPUMISEEN. Jos "kaikkein pahin" tapahtuisi ja suhteenne päättyisi, niin se olisi sinulle vain loistava mahdollisuus päästä toipumaan läheisriippuvuudesta! Itsellänikin on parisuhde ollut todella kovalla koetuksella kaiken aikaa. Toivon, että suhde kestää. Jos ei kestä, niin se on hyvä mahdollisuus tulla sinuiksi itsensä kanssa ja toipua läheisriippuvuudesta.

Tsemppiä taipaleellesi!

Olet kokenut kamalia asioita tämän miehen kanssa ja silti haluat olla hänen kanssaan?
Jos kyseessä ei olekaan sairaus vaan se mitä hän on sinulle tehnyt?
Joskus vaan on perempi päästää irti nuorena..

Aurinkoista kesää :)

Hei sinä 12567890 mitä kirjoja olet lueskellut? Minä olisin myös kiinnostunut vertaisryhmistä mutta en yhtään tiedä mistä niitä löytäisin. Asun Tampereella joten jos täällä on jotain sellasia ni antakaa ihmeessä vihiä. Läheisriippuvuus kyllä raastaa suhdetta niin paljon ja vaikka nyt tätä kirjottaessa tajuan kaiken ja ymmärrän että minulla on ongelma niin sitten kun se tilanne tulee niin olen ihan pois minusta enkä tajua ajatella järkevästi. Annawuhuu sanoit että jos käytökseni ei olekkaan sairaus vaan ehkä särjetty sydän. Olen itsekkin ajattelut tuota ja luulen että mieheni petokset ja valehtelut ovat ehkä puhkaisseet taudin vielä pahemmin ja mukana on kai jonkin verran myös "tervettä" särjettyä sydäntä ja luottamuspulaa mikä on aiheesta. Kuitenkin näitä oireita on ollut myös äitini suhteen, josta olen ollut hyvin riippuvainen ja mustasukkainen ja ihannoit häntä aina vaikka hän ei ole aina ollut se äidillisin ihminen.

Kerronpa teille taas pari päivää sitten sattuneesta tapahtumasta jotta tajuatte kuinka mustasukkainen ja omistushaluinen olen. Olin pyytänyt ystäviäni katsomaan yhtä keikkaa mutta en sanonut miehelle mitään. Ajattelin että kerrankin hän saa kokea sen että minä menen kaverien kanssa (mies on kova menemään kamujen kanssa) Ja odotin innolla tyttöjeniltaa. Mies sitten eräs päivä sanoi että hän oli pyytänyt ystäväänsä katsomaan samaista keikkaa kanssaan. Tästähän minä raivostuin kun mies oli pyytänyt ystävän eikä minua. Jankasin häneltä että eikö hän kehtaa olla mun kanssa julkisesti, eikö hän enää tykkää musta kun on mielummin kaverin kanssa, onko kaveri parempaa seuraa kun minä. kaikki tämä riitely vaikka olin itsekkin pyytänyt omia ystäviä ja haluisin itsekkin mennä heidän kanssaa keikalle enkä miehen. Jotenkin vain menin ihan pois itsestäni kun sain tietöö että mies halusi mennä kaverin kanssa eikä minun. ei vaan tullut mieleen sillon että niinhän minäkin tein, se on ihan normaalia että haluaa olla kavereidenkin kanssa. Tämä on ihan hullua..

Koitas lukea ajatuksella läpi sellanen kirja kuin virtahepo olohuoneessa. mua autto tosi paljon. kirjoittanut terapeutti Tommy Helsten.

No jos tuntuu siltä että liikaa ahdistaa olla yksin, että aina pitää turvautua toiseen ja kokee sen itselleen ongelmaksi niin empä tiedä miksei siitä voisi puhua jonkun kanssa. No vaikka sitten terapeutin kanssa. Asioilla on tapana suurentua kun niitä yksin jää pohdiskelemaan ja lopulta itkee ahdistustaan öisin sängyssä. Jos sulla on hyvät välit äitiisi, niin puhu hänen kanssaan. Itse olen käynyt äitini kanssa todella vaikeita asioita läpi ja en ole ihan varma että olisinko tässä enää ilman häntä. Olen käynyt muutamaan otteeseen yksilöterapiassa joka tietyssä mielessä teki hyvää, mutta ei hänkään ole kuin todella hyvä ihmistuntija. Osaa kysyä oikeat kysymykset jne. Ei siellä terapiassa käynnistä tarvitse nostaa mitään isoa numeroa, jos siitä ei halua kertoa muille niin ei kerro. Jos esimerkiksi jalka murtuu, niin mennään lääkäriin ja se hoidetaan kuntoon. Miksei samaa voisi käyttää järkkyneeseen mieleenkin? Ei se todellakaan hulluksi tee jos käy terapiassa. Ainakin itselleni oli hyötyä. En lääkkeitä syönyt, tosin en niistäkään näe mitään haittaa alkuvaiheessa, siis sen vaiheen yli kun on pahimmasta selvitty. Kyllä se elämä voittaa. Itse olin aivan varma tuossa muutama vuosi sitten että vedän ranteet auki jne ja tästäkin tuli puhuttua äidin ja terapeutin kanssa. Ja varsinkin näistä itsetuhoisista ajatuksista kannattaa puhua jos niitä on. Ne ovat yleensä niitä kaikista ahdistavampia. Ja yleensä ihmiset jotka siitä puhuvat eivät itsellenä koskaan mitään tee. Pahinta on niistä puhumattomuus.

Kannattaisiko myös pohtia sitä vaihtoehtoa, että jättää miehen, jos hän on kohdellut itseä huonosti useasti pitkällä aikavälillä? Toisaalta sitä kannattaa pitää vain yhtenä vaihtoehtona.

Mainittakoon, että joissakin läheisriippuvaisille tarkoitetuissa ryhmissä on vetäjinä sellaisia ihmisiä, jotka kokevat itse kärsineensä siitä vaivasta ja saattavat siksi liian kevyin perustein esim. sanoa sinne menevälle ihmiselle, että nyt sinun kannattaa nopettaa tämä suhteesi, kun selvästikään et ole varma, haluatko sitä jatkaa. Koettavat siis ratkaista omia menneitä tai nykyisiä ongelmiaan toisten kautta. Toisaalta jos tämä oma miehesi on selvästi kohdellut sinua huonosti usein pitkällä aikavälillä, niin kyllä sekin kannattaa ottaa asiassa huomioon. Ja kyllä usein siitä vaivasta kärsinyt saattaa pystyä myös kertomaan siihen liittyviä seikkoja asiallisesti ja korrektisti.