Masennus ja läheisyydenkaipuu

Tarpeesi läheisyydestä, läsnäolosta ja turvallisuudesta on erittäin inhimillistä. Itsellänikin masennusaikoina tuo tarve korostuu ja koen myös taantuvani jossain mielessä pienen lapsen tasolle ja kapiaavani hellyyttä. Toisaalta masentuneessa olotilassa minun on vaike hyväksyä tätä tarvetta (häpeä) ja vaikea ilmaista tarvettani, vaikka olen parisuhteessa. Tiedosta, että osittain näiden kokemusteni takana on lapsuudenkokemukseni. En saanut tarpeeksi hellyyttä äidiltäni ja ehkä siksi välillä häpeän tätä tarvettani. Mieti, mitä haluat silloinkin, kun sinulla on parempia kausia. Puhu kokemuksistasi ja yritä etsiä ystäviä, jotka ymmärtäisivät. Ns tilanteen ollessa päällä, ainakin itsellä on vaikea selkeästi ajatella, mitä haluaa. Et kertonut taustastasi, mutta voisko sinullakin olla joku ns. vaje lapsuudessasi esim. läheisyydenkokemuksessa. Itselläni se on oletettavasti yksi masennuksen aiheuttaja ja olen alkanut käsitellä sitä terapiassa. Uskoisin, että sinulla olisi läheisyyttä myös jettavana muille. Ainahan läheisyydestä ja läsnäolosta saavat molemmat osapuolet. Kuten totesitkin, seuranhakupalstat ehkä kannattaa jättää väliin. Tarpeet ovat erit.

juu, miehenä kaipaan ihan samalla lailla ystävää jonka kanssa halta ja pitää kädestä.

Hei puuvilla, tässä sinulle ajatuksen voimalla lähetetty rutistus. Ollaan molemmat halauksen tarpeessa.
Minäkin olen ollut masentunut jo hyvin kauan aikaa, hakenut siihen monenlaista hoitoa, tuntenut syyllisyyttä ja yksinäisyyttä. Välillä minusta tulee ihan lapsi, hellyyden kipeä ja uhmakas. Ja se ettei saa läheisyyttä sattuu ihan kamalasti.
Iltaisin otan aina tyynyn kainaloon, en pysty tätänykyä nukkumaan ilman sitä. Käyn usein uimassa, sillä kun vajoaa veteen se tuntuu hieman siltä kuin pääsisi viileään syliin. Kavereiden lemmikkejä pitäisin sylissä ja rapsuttelisin tuntikausia, kun omaan ei riitä rahat eikä asunto ole sellainen johon voisi ottaa. Minulla on onneksi pikkusisko jonka otan syliin aina kun menen kotona käymään, istutaan vaan sohvalla ja minä rutistan sitä pitkään.
Joskus pitää keksiä ihan kamalasti tekemistä, ettei tulisi se hellyyden kipeys. Sitä yrittää siivota ja venytellä, leipoa tai lukea. Sen olen kuitenkin huomannnut, että hellyyttä ja halauksia on saatava jotenkin, muuten sitä ihan kuivuu kokoon ja alkaa kävelläkin ihan kumarassa.
Tärkeintä olisi kai kuitenkin hakea sitä hellyyttä itseltä jos ei ole ketään ketä antaa. Hymyilee kun katsoo peiliin, halaa itseään sillon tällöin, lähtee kävelylle itsensä kanssa ja jättää yksinäisyyden naulakkoon, hellii itseään kaikin keinon kunnes löytyy joku joka voi ja haluaa antaa hellyyttä sekä läheisyyttä ilman ehtoja tai taka-ajatuksia. :)