Olen lukenut tätä palstaa ja huomannut, että monessa purjehtijassa on kykyä ja ylitsepursuvaa tarvetta kirjoittaa. Venelehtiin tarvittaisiin juttuja. Onhan niitä ollut, mutta en juuri nyt ole huomannut. Jäin kaipaamaan Dunckerin ja muiden hyviä storeja. Mieluummin lukisin niitä kuin raporttia maailman nopeimmasta, suurimmasta tai kalleimmasta veneestä, jossa vesihanatkin ovat kullalla päällystetyt.
Juttuja venelehtiin.
5
240
Vastaukset
- viisaampikuion
Voithan sinä jo lukea ne samat jutut täältä.
- sysnoopy
Epäilen, että kirjoittajat pystyisivät parempaankin.
- venelehtien lukija
Ei pelkkä mielipiteiden suoltaminen tee hyvää artikkelia eikä kaikista ole kirjoittajiksi, vaikka tänne purkavatkin sydäntään. Pitäisi osata myös kirjoittaa sujuvaa tekstiä, jonka editointiin toimituksen ei tarvitse uhrata tuntikausia kallisarvoista työaikaansa. Lehtijutut vaativat mielenkiintoisen aiheen ja hyvän kirjoittajan lisäksi myös aiheeseen liittyviä tarpeeksi laadukkaita kuvia. Ihan mikä tahansa vuodatus ei varmasti mene läpi päätoimittajan seulasta.
Dunckerikin näki muuten paljon vaivaa juttujensa ja varsinkin kuvien eteen. - r43qraa24r4red
samanalaisia stooreja ovat matkapurjehtijoiden stoorit vuodesta toiseen. Onneksi on saitteja jotka tarjoavat vähän tuorempaa tavaraa:
http://www.sailinganarchy.com/index_page1.php
http://www.sail.tv/
http://destremausailing.blogspot.com/ - brutalberg
Toisilla kynäily sujuu paremmin kuin itse Runebergillä, luonnostaan. Itse kuulun niihin onnellisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874188Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293163No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10929
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770