Miettimättä yhtään että melko epätodennäköisesti ne eivät ole heille. Tahi viestit jossa toinen on löytänyt paremman.
Miksi ihmiset omivat negatiiviset
viestit itselleen
7109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
siis että on melko epätodennäköistä että ne ovat heille piti kirjoittaa. :)
Käsitätkö sä oikeati sen niin, että ihmiset omii...luulee että ne negatiiviset viestit on itselleen?
Vai niin että ihmiset samaistuu samanlaiseen tunteeseen ja tuo oman versionsa esille?
Mut joo, ihmiset on perusnegatiivisia. Vaikea löytää positiivista sanottavaa tai ajateltavaa kun on ikävä tai pettynyt.
Minäkin tunnen epäonnostuneeni ihan kaikessa muussakin, kun epäonnistuin tässäkin. Mistä kaivaa nyt positiivista energiaa, ajatuksia ja onnistumisen tunnetta? Joka taas auttaisi uusiin onnistumisiin. Ruotsin Maddella menee täydellisesti, mut mulla ei koskaan. (nyt tuntuu just siltä)
Koska ne on syytä omia itselleen..
Ja sille Juhalle sellainen asia tiedoksi. Ei meistä ystäviksi enää ole.
Inhoan ja Vihaan sinua Sydämestäni. Että siinä sinulle.
Auvoisaa onnea vaan sinulle ja sille Sannallesi/Satullesi.
Ps. Olisit jättänyt senkin v*ttuiluviestin silloin Ystävänpäivänä lähettämättä minulle. Aika sairasta.. Etten sanoisi..
Mutta onneksi me emme enää näe koskaan. Ei pelkoa siitä et tarvisi oila sinun kanssa jossain tekemisissä tässä elämässä. Toivon mukaan ei seuraavassakaan.
Unohtui..
Todellisuudessa toivon sinulle erittäin P*skaa jatkoa.
Piti vaan laittaa tuo et tunnistat siitä itsesi.
Juu tarkoitin sitä että ihmiset luulevat helposti negatiiviset viestit itselleen. Vaikka toisin itsellänikin on sama ongelma. Niimpä mistä sitä positiivisuutta löytyisi. Mutta ei anneta periksi:).
Ehkä ne omat tunteet saa epävarmaksi ja miettimään, mitä se joku mahtaa ajatella. Aina välillä varmaan päätyy siihen, että tuskin hänellä ainakaan positiivisia mietteitä on. Näitä lukiessa sitten ehkä yhdistää surullisia viestejä itseensä, jos muutenkin surettaa, ja miettii, että niin, juuri noinhan minä jo ehdin ajatella. Eivät sellaiset ajatukset kyllä paljoa paranna, mutta välillä niitä voi tulla.
hmmm, ei paranna ja olen miettinyt että pitääkö tää mun surua yllä vai auttaaako tää oikeasti sen asian (surun) läpikäymiseen? Toistaiseksi täällä roikkuminen on sopivasti kuluttanut sitä pois.
En siis sure enää 24/7, mut kyllähän sitä miettii. Jep, täältä saa siihen työhön hyviä ja huonoja virikkeitä.