Järki vai järjetön, los problemos!

Sä hetkittäin tunnet, mutta annat epävarmuuden ja epäluottamuksen tulla väliin. Sä annat sen epäluottamuksen ja pelon jäytää tunteita, myrkyttää niitä ja vallata talon. Sä annat niille luvan tulla tupaan. Vielä toivotat tervetulleeksi ja pidät niitä talossa, annat niille luvan asua. Ja vielä pidät itseäsi viisaana jälkeenkinpäin, suljet etuoven multa, avaat takaoven, josta päästät kaiken tuon sisään. Ei se mitään, mäkin olen antanut, kadun sitä.

Mä luulen, että mä olisin mahtunut asumaan sun kanssa siihen taloon kahdestaan, mutta ei noin monen muun asian kanssa.

Tänään ajattelin, että jos joskus itsekin oppisin rakastamaan epäilyksettä. Ja oppisin taistelemaan epävarmuutta vastaan. Sulkisin siltä oveni, avaisin hyville tunteille. Miksi päästäisin kaiken vaikean sisään, miksi valitsisin juuri niin? Miksi antaisin luottamuksen myrkyttyä omalla epävarmuudellani? Miksi? Mitä siitä saisin? Jos asiat menisivät hyvin, turhaan pilaisin kaiken, turhaan rikkoisin ja saastuttaisin kauniita asioita ja tunteita pahoilla ajatuksilla, turhilla peloilla, ikävillä näkymillä. Jos asiat menisivät huonosti, miksi minun olisi pitänyt siltikään elättää noita epävarmuuden tunteita, ruokkia niitä, antaa niiden vallata aina vain lisää tilaa hyviltä tuntemuksilta.
Ei kukaan olisi ansainnut sitä, että minä niin tekisin, ja silti olen tehnyt. Taistellut taisteluni, hävinnyt, saanut haavoja, jotka ovat arpeutuneet, mutta tehneet myös musta lujemman.

Missä me lopulta ollaan vankina? Suhteessa vai suhteettomuudessa?

sekameteli soppahan se noin tulee :(

Ajatteleppa, jos nuo ei pitäisikään paikkaansa.
Se ihminen voikin olla se joka osaisi tehdä sinut onnelliseksi.

Voipa olla etä siellä muumilaaksossa on tuoli, joka onkin sinulle tarkoitettu.
Tyhjä, täynnä ikävää.

Jos tarkemmin katsot, kyllä siellä tilaa on sinullekkin.

Säde vastas, peikko kulta:

Me ollaan erilaisia, mutta en kai mä toisen itseni kanssa haluais olla. Liittyykö toi erilaisuus johonkin ulkoiseen turhuuteen. Mä kun ajattelin, että tuossa on mies jolla on jotain ajatusta päässänsä (vähän niin kuin Nuuskamuikkusella, tosiaan) mutta taidan siirtää sut sinne mystiselle Mörkö-osastolle nyt. Ensivaikutelma tosin harvoin on väärä.

En ollut päässyt ihan tuohon rakastan/rakastat-ajatukseen asti, mut eipä sitä olis vaikea kuvitellakaan. Mutta kiitos ajatuksesta, aloin pohtia että minkäväriset silmät sille tulis, lapselle siis.

En myöskään suunnitellut että tässä naimisiin mentäis tai muutakaan, en tosin pelleilymielellä kenenkään kanssa jaksa olla, tai paremminkin tuhlata omaa aikaani. Ei ole myöskään tapana vangita ketään, en usko symbiooseihin. Yks plus yks on kaks, ei puoli plus puoli on yks.

Mutta ei tää asia tästä näytä etenevän, ei ainakaan jos et sieltä laaksostas uskalla katsoa välillä ylös mäelle. Olis ollut kiva ottaa selvää mitä tarinoita Nuuskamuikkusella olis ollut kerrottavana.

Adios, no problemos.

ilmeisesti... hän ei ole sulle sillä tavalla ainutlaatuinen, etteikö voisi olla korvattavissa toisella?