Ministerin ei tarvitse olla valtiotieteen maisteri. Tuore peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson (sd)
"Palattuani Suomeen olin hakemassa oikeustieteelliseen, mutta sainkin töitä Radio Citystä. Työ alkoi päivää ennen pääsykokeita, ja valitsin työt.
Kolmen elävän lesken "maisteri
23
133
Vastaukset
- tutkinnassa,,,
SDP on paniikissa. Lipposen mafia ja muu demari-korruptorit panivat Hesarin todistelemaan, ettei SDP varapuheenjohtaja ja ministeri ole valehtelija, kun esiinttyy ylioppilaana.
SDP on nyt puun ja kuoren välissä, sillä jos Guzenina osoittatuu valehtelijaksi...samalla Urppilaisen uskottavuuskin on kyseenalainen. Onhan SDP tietoisesti ylläpitänyt julkista valetta, kun on tukenut varapuheenjohtajansa valheellista imagoa esim. vaalisivuillaan vaalikampanjansa aikana.
Just joo....Guzeninalla olisi ollut mahdollisuus puhdistaa valehtelijan leiman ja hän olisi voinut yksinkertaisesti kertoa, missä Lukiossa hän on ollut ja minä vuonna hän suoritti yo-tutkinnon.
Guzenina lukee Suomen Kansaa tyhmäksi, kun hän Helsingin Sanomissa toteaa olevansa ylioppilas. Kyllä tyhmempikin Kansa tajuaa mistä on kysymys kun Guzenina ei uskalla kertoa Lukiota tai yo-vuotta...sillä..jos Lukio mainitaan, niin se myös voidaan tarkistaa oliko Guzenian ko. Lukiossa...
Guzeninan uskottavuus sen kun vai katoaa enemmän ja enemmän...lopulta Guzenina joutuu eroamaan "virastaan" tämän Hesarin sivuilla olevan jutun perusteella...jatkettua valheena!!- .
.
- Uskotko?
Guzenina kertoo HS:n jutussa (joka on selvästi tilaustyö) "Koulutus ei ole kaikki kaikessa", johon on hämäykseksi laitettu pari muutakin henkilöä, mm seuraavaa:
"Olin ala-asteella Suomalais-venäläisessä koulussa ja yläasteella Tapiolassa. Heti yhdäksennen luokan jälkeen lähdin vaihto-oppilaaksi Washingtoniin. Aloin tehdä täyspäiväisesti töitä 17-vuotiaana ja kävin sen vuoksi iltalukion.
Varhaisteinistä lähtien olin halunnut toimittajaksi. Aluksi pääsin MTV3:n ajankohtaisohjelman (Timo T.A. Mikkosen "Tänään tässä ja nyt") säätytöksi, mutta hyvin nopeasti olin jo haastattelemassa studiovieraita.
Kirjoitin ylioppilaaksi juuri ennen kuin muutin vuodeksi Madridiin tekemään mallin töitä. Aikataulu oli niin tiukka, että matkustin jo ennen omia lakkiaisiani.
Palattuani Suomeen olin hakemasa oikeustieteelliseen, mutta sainkin töitä Radio Citystä. Työ alkoi päivää ennen pääsykokeita, ja valitsin työt..."
Mitä tuosta jää käteen?
- Guzenina välttää huolellisesti mainitsemasta sen iltalukion nimeä josta muka valmistui ylioppilaaksi.
- Ylioppilakin puuttumisen hän selittää sillä, että lähti Madridiin malliksi ennen lakkiaisiaan.
- Oikeustieteelliseen pyrkiminen estyi koska työt Radio Cityssä piti aloittaa 1 PÄIVÄÄ ENNEN pääsykokeita. (Eiköhän sitä töiden aloitusta olisi voitu siirtää päivällä. Kyllä mikä tahansa työnantaja sen verran joustaa...)
Uskokoon ken haluaa. Guzeninan seli-seli tuo enemmän uusia kysymyksiä kuin vastaa jo kysyttyihin ja yhä on vastaamatta se tärkein:
Mistä lukiosta ja minä vuonna Guzenina valmistui yo:ksi?- Melkein pyrkinyt
Sitä paitsi, vaikka olisi oikeustieteelliseeen pyrkinytkin, mitä merkitystä sillä on yhtään mihinkään? Eihän kukaan kehtaa työpaikkahaastattelussa koulutuksesta kysyttäessä kehuskella, että "koulutusta ei ole, mutta olen kyllä pyrkinyt opiskelemaan useisiin paikkoihin".
Maria Guzenina-Richardsson on kuitenkin toista maata. Hän yrittää hämätä lehden lukijat kuvittelemaan, että tuossahan on melkein valmis juristi, kun on melkein päässyt opiskelemaan oikeustieteelliseen, sillä onhan hän sinne melkein pyrkinytkin. :D - hakusetti
Melkein pyrkinyt kirjoitti:
Sitä paitsi, vaikka olisi oikeustieteelliseeen pyrkinytkin, mitä merkitystä sillä on yhtään mihinkään? Eihän kukaan kehtaa työpaikkahaastattelussa koulutuksesta kysyttäessä kehuskella, että "koulutusta ei ole, mutta olen kyllä pyrkinyt opiskelemaan useisiin paikkoihin".
Maria Guzenina-Richardsson on kuitenkin toista maata. Hän yrittää hämätä lehden lukijat kuvittelemaan, että tuossahan on melkein valmis juristi, kun on melkein päässyt opiskelemaan oikeustieteelliseen, sillä onhan hän sinne melkein pyrkinytkin. :DEikös oikeustieteellisestä saa kopioita hakupapereista? Eikös joku toimittaja voisi tarkistaa, onko Maria G-R koskaan HAKENUTKAAN yliopistoon, eli lähettänyt papereitaan!
- ei mistään >vastaus
Mistä lukiosta ja minä vuonna Guzenina valmistui yo:ksi?
- Demarit kirjoittaa..
ja kyselee varmaan vieläkin sitä, että valehteliko Matti kun sanoi tavanneensa Susannan Ikeassa vaikka olikin tavannut hänen netissä? !!!
Sillä asialla EI ole mekitystä. Vai onko? - Valkolakkinen
Matti oli oikea ylioppilas.
Taisi olla kuseniinan lakista puhetta...- matti antipisa
Eikös se Matti käynyt kaikki luokat kahteen kertaan?
- lakkikauppias
No joko se on selvinnyt että onko sillä Guzeninalla ylioppilaslakkia.
- Jo johan on !
Punikki jo meinaa, että Matin päässä Kuseniinan lakki.
Kun Kuseniinan pää on paljas vappuina.
Ei saa nauraa sitikään punikille.- lakkikauppias
Tarjotaan sitte Guzeninalle vappuna lakkia kun puhetta pitää, mikä lie numero.
- valeministeri,,,
Guzeninan toiminta perustuu röyhkeyteen. Ylioppilas on nykyään aivan tavallinen nykyaikana eikä kukaan ymmärtänyt epäilläkään etteikö Guzenina olisi. ollut ylioppilas. Mutta juuri se ettei Guzenina anna tietoja siitä lukiossa jossa hän on väittämänsä mukaan on valmistunut ylioppilaaksi herättää epäilykset . Nyt Hesarissa olvassa haastattelussa Guzeninalla oli mahdollisuus kertoa epäilijöille miisä lukiossa ja minä vuonna hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi.
Esim. Eero Heinäluomalla on selvästi sanottu missä hän kävi Iltalukion,,
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hex3000.sh?haku=suppea&kanta=hetekau&kieli=su&paluuhaku=/thwfakta/hetekau/hex/hex3000.shtml&LYH=LYHEDU&ASC=&SUKUNIMI=hein�luoma&ETUNIMI=&KOTIKUNTA=&VAALIPIIRI=&EKRJ_KOODI=&SUKUPUOLI=&EDUSKUNTAKIELI=
MIKSI GUZENINAN PANTTAA OMAA TIETOAAN ILTALUKIOSTAAN???- Heinäluomalla
on normaalitavalla esitetty tiedot - siis koulu ja valmistumisvuosi.
Siis näin:
Koulutus: ylioppilas 1980 (Käpylän iltaoppikoulu)
Kun Guzenina täydentää nuo puuttuvat tiedot, asia on OK. Silloin sen tiedon paikkansa pitävyys on myös helppo tarkistaa. Jos mitään ei tapahdu, on syytä olettaa että kyseessä on kusetus ja ryhtyä todella toimenpiteisiin sen paljastamiseksi. - odottelu jatkuu..
Heinäluomalla kirjoitti:
on normaalitavalla esitetty tiedot - siis koulu ja valmistumisvuosi.
Siis näin:
Koulutus: ylioppilas 1980 (Käpylän iltaoppikoulu)
Kun Guzenina täydentää nuo puuttuvat tiedot, asia on OK. Silloin sen tiedon paikkansa pitävyys on myös helppo tarkistaa. Jos mitään ei tapahdu, on syytä olettaa että kyseessä on kusetus ja ryhtyä todella toimenpiteisiin sen paljastamiseksi.Just....koko homman ydin on siinä, että Guzenina ei uskalla nimetä lukiota, jossa hän on ollut.
Ko. lukion nimeä on odotettu jo kolme kuukautta näilläkin palstoilla.
- Ei ole tutkintoa
Yks paha vaan >>>
- lakiasia..
Hallitus kaatuu syksyllä. ..jos ei EU:n rahoituskriisiin...mutta kuitenkin Guzeninan valehtelun synnyttämään SDP:n uskottavuusongelmaan.
Yksi paperi liuska tulee synnyttämään paniikin SDP:n sisällä. Nimittäin ylioppilaslautakunnan allekirjoitama virallinen paperi, jossa todetaan, ettei Guzenina ole suorittanut yo-tutkintoa.
Guzeninan korttitalo kaatuu ja se vie mukanaan Urpilaisen, joka on valinnut ministeriksi henkilön, joka on valehdellut koulutuksensa.
Urppilaisen on ollut pakko tietää ettei Guzenina ole ylioppilas. Urpilainen on siis tietoisesti harhauttanut äänestäjiä ja edesauttanut perustuslain rikkomista sallimalla nimittää ministeriksi henkilön, joka ei ole ollut rehellinen ja taitava..kuten perustuslain pykälä 60 § vaatii. - ihme koulu
Niin loppuis tää veivaaminen kun noin yksinkertainen asia paljastuis.... Ihmetellä täytyy mikä siinä Guzeninan koulussa mättää kun ei uskalla kertoa valmistus vuottaan??..
- aikaa oli,,
Onhan se selvä, ettei Guzenillla ole yo-tutkintoa. Jo vuosina 2008-2009 iltalehden keskustelufoorumilla käytiin samaa keskustelua kuin nyt suomi-24 sivuilla. Guzenina ei tuonut selvyyttä silloinkaan missä hän oli lukionsa käynyt..joten se on selvä, ettei GUZENINA ole ylioppilas - aikaa olisi kyllä ollut tuoda informaatio hänen iltalukiostaan julkisuuteen.
- Ikeaa..
aikaa oli,, kirjoitti:
Onhan se selvä, ettei Guzenillla ole yo-tutkintoa. Jo vuosina 2008-2009 iltalehden keskustelufoorumilla käytiin samaa keskustelua kuin nyt suomi-24 sivuilla. Guzenina ei tuonut selvyyttä silloinkaan missä hän oli lukionsa käynyt..joten se on selvä, ettei GUZENINA ole ylioppilas - aikaa olisi kyllä ollut tuoda informaatio hänen iltalukiostaan julkisuuteen.
Niin, pari kolme vuotta sitten lööpeissä olikin koko ajan se kuinka Matti Vanhanen oli valehdellut ensitaapaamisen paikan Kuros-treffeillä..silloin Guzeninan valehtelu koulutuksestaan oli sivuseikka..
- se moraali
Ikeaa.. kirjoitti:
Niin, pari kolme vuotta sitten lööpeissä olikin koko ajan se kuinka Matti Vanhanen oli valehdellut ensitaapaamisen paikan Kuros-treffeillä..silloin Guzeninan valehtelu koulutuksestaan oli sivuseikka..
Joo joo...Hesari yritti eilen opettaa tyhmää kansaa, ettei koulutus ole tärkeää ministereillä (paitsi persuilla) ja yo-tutkinnon puuttuminen ei ole maailmanloppu...mutta Hesari jätti toteamatta sen, että jos kansanedustaja on koko kansanaedustajaolonsa ajan valehdellut olleensa ylioppilas...niin se on mooraalitonta ja jopa rangaistavaa,,,
- Vaikka keskikoulua >
Miksihän valehtelee ?
Samahan nyt työväen naikkoselle, joka nyt enimmäkseen on miesten nielijä - Laivalle..laivalle
Kunnon panomies ei puhu eikä pussaa ja siitähän löyhäperä Kuseniina tykkää, tuo sossujen kuuluisa kiertopalkinto.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904