Herrain Huoneissa, Voima 6/2011 heinä-elokuu s. 35

Vanhoillislestadiolaisuuss on kohta pari sataa vuotta vanha liike. Voiman haastattelema nainen kertoo, että viime aikoina uutisoitu lasten hyväksikäyttö on vain jäävuoren huippu.

Lapsilta voi puuttua kokonaan kiintymyssuhde aikuisiin. Lapset viettävät aikaansa muiden lasten kanssa, sillä aikuiset eivät lastenhankinnaltaan ehdi olla lasten elämässä läsnä. 10-vuotias saattaa joutua kaitsemaan esimerkiksi viittä nuorempaa sisarustaan. Tästä seuraa usein fyysinen ja psyykkinen väsymys.

Naisen mukaan vanhempi väki tietää hyvin liikkeessä rehottavasta väkivallan kulttuurista. Lasten ruumiillinen kurittaminen on edelleen tavallista vanhoillislestadiolaisissa perheissä. Liike tulee 15-20 vuotta perässä muuta yhteiskuntaa. Ulospäin näytellään, että kaikki on hyvin.

"Rajat asetetaan fyysisen väkivallan kautta, ulospäin ollaan kyllä aurinkoisia, mutta sitten raahataan autoon ja annetaan luunappeja."

Naisen mukaan lestadiolaiset halveksuvat myös muslimeja.

http://fifi.voima.fi/
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

huhhhuh mitä puhetta.. olen lestadiolaisesta perheestä enkä ole tuommoista nähnyt vielä yhessäkään perheessä.. liioittelua, olemme ihan samanlaisia kuin muutkin perheet...

kertova nainen ei taida olla vanhoillislestadiolainen tai sit hän haluaa valehella.

Äänestä
  • On hyvä, että sinulla on asiat hyvin ja perheesi on ollut puhtoinen, mutta ei se välttämättä ole joka perheessä niin. Vai onko niin, ettei teillä ole saanut puhua asioista vaan kaikenlainen kritiikki on tukahdettu niinkuin lahkoissa yleensä on - eliitti kitkee kaiken kyseenalaistamisen ja rikollinen toiminta saa jatkua hiljaisella hyväksymisellä. Pidetään suu kiinni, koska se on johdon linjalle = jumalalle mieluista. On kummallista, että lestadiolaisten kokemukset ovat "tosia" vasta silloin, kun niissä ei kerrota mistään ongelmista. Muusta ollaan hiljaa.

    Minusta mennään hyvään suuntaan, eli naiset pääsevät vihdoin itse ääneen siitä, miten he kokevat elämänsä, eikä yritetä vaientaa keskustelua sinun hoohhoijaa tapaan. Kouluttautuneet naiset ovat rohkaisemassa muita avaamaan suunsa ja kertomaan kokemastaan henkisestä väkivallasta. Rikoksia ei voida puolustaa minkään lahkon tai uskonnon perusteella. Asiat on paljastuneet jo tarpeeksi pitkälle, kun kerran rauhanyhdistyksen johtokin jo myöntää laajan pedofilian keskuudessaan. Tuolla lestojen palstallahan tästä käydään vilkasta keskustelua.

    Äänestä

nimimerkki hooohhhhhoijaa tekee, kuten on sovittu, eli kieltää kaiken. se, mistä ei puhuta, sitä ei ole.

Törkeitä lasten hyväksikäyttötapauksia on tullut ilmi, mutta silti kielletään jyrkästi.

Häpeän oikeasti, että kristinuskossa on olemassa tuollainen häpeällinen lahko!

Äänestä

Olen itse kasvanut 10 lapsen lestaperheessä ja olen nykyään psykiatrian poliklinikan vakioasiakas. Jouduin kestämään väkivaltaa sen kaikissa muodoissa ja asiat painettiin unholaan "Jeesuksen nimessä ja veressä".

Vanhemmiltani en saanut sitä rakkautta ja huomiota, joka on jokaisen pikkulapsen oikeus. Jouduin pikkusiskoni kanssa olemaan "kotiorja" ja aikuistumaan liian varhain.

Nykyään kun näen suurperheitä, näen punaista ja tunnen suunnatonta sääliä heidän lapsiaan kohtaan. Lapset joutuvat väkisinkin ottamaan pieninä liikaa vastuuta ja eivät saa sitä huomiota vanhemmilta, joka heille kuuluisi.
En voi muuta sanoa, että lestaäidit ovat aivopestyjä ja itsekkäitä ryhtyessän tehtailemaan suurperhettä.

En ole ainut suurperheen kasvatti, jolla on tälläisiä kokemuksia. Tunnen hyvin monia, jotka ovat saaneet suurperheessä vartuttuaan traumoja. Traumat puhkeavat yleensä aikuisiän kynnyksellä ja ei ole mukavaa loppuelämän popsia psyykelääkkeitä. Niin, ei nämä suurperheen vanhemmat usein lapsen etua osaa ajatella....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lestat käpälälautaan kirjoitti:

Vanhoillislestadiolaisuuss on kohta pari sataa vuotta vanha liike. Voiman haastattelema nainen kertoo, että viime aikoina uutisoitu lasten hyväksikäyttö on vain jäävuoren huippu.

Lapsilta voi puuttua kokonaan kiintymyssuhde aikuisiin. Lapset viettävät aikaansa muiden lasten kanssa, sillä aikuiset eivät lastenhankinnaltaan ehdi olla lasten elämässä läsnä. 10-vuotias saattaa joutua kaitsemaan esimerkiksi viittä nuorempaa sisarustaan. Tästä seuraa usein fyysinen ja psyykkinen väsymys.

Naisen mukaan vanhempi väki tietää hyvin liikkeessä rehottavasta väkivallan kulttuurista. Lasten ruumiillinen kurittaminen on edelleen tavallista vanhoillislestadiolaisissa perheissä. Liike tulee 15-20 vuotta perässä muuta yhteiskuntaa. Ulospäin näytellään, että kaikki on hyvin.

"Rajat asetetaan fyysisen väkivallan kautta, ulospäin ollaan kyllä aurinkoisia, mutta sitten raahataan autoon ja annetaan luunappeja."

Naisen mukaan lestadiolaiset halveksuvat myös muslimeja.

http://fifi.voima.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu