lähde:: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071814071669_uu.shtml
Kansanedustaja Juho Eerolan (ps) avustaja Ulla Pyysalo julkaisi rasistisen vitsin Facebook-profiilissaan sunnuntaina. Kirjoituksessa vitsailtiin Jani Toivolan ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta.
- Se oli typerää, enkä halua loukata Toivolaa henkilökohtaisesti, Pyysalo kommentoi.
Pyysalo oli nähnyt tekstin toisessa Facebook-profiilissa ja kopioinut sen sieltä oman profiiliinsa. Hän kertoo kuitenkin poistaneensa tekstin.
- No sen takia, että eihän se ole kovin soveliasta tollasta laittaa sinne, Pyysalo kertoo, miksi päätti kuitenkin poistaa tekstin.
Etkö pelkää että rasistinen kirjoittelu vaikuttaa työhön?
- Pelkään tietysti, kyllä, mutta ei sitä aina tuu ajateltua niin pitkälle.
Oletko rasisti?
- En tiedä. Riippuu siitä, miten rasisti luokitellaan.
Etkö pidä homoista tai tummaihoisista?
- Niin, voihan se niinkin olla. Voi olla, että en maailman suvaitsevaisin ihminen ole. En ainakaan muiden ihmisten mielestä.
Toivola tuomitsee
Kansanedustaja Jani Toivola (vihr) järkyttyi kuullessaan Pyysalon kirjoittelusta.
- Ei herranjumala sentään. Huhhuh! Toivola reagoi kuultuaan vitsin.
- Todella naurettavaa, ihan hirveää ja tietenkin todella loukkaavaa. Mun mielestä se kertoo kyllä enemmän kirjoittajastaan.
Toivola ihmettelee, miten tällaista tekstiä julkaiseva ihminen voi olla eduskunnassa avustajana.
- Ei tuollaiseen mitään selitystä voi olla. Katuminen on ihan turhaa, ettei muka ymmärrä, mitä tekee. Onhan se nyt ihan selvää, mitä hän ajattelee. Ei sitä saa pois.
Toivolan mielestä ihmisten pitäisi tunnustaa, että on erilaisia arvoja.
- Voidaan käydä tiukkaakin poliittista vääntöä, mutta tällaisilla lauseilla halveerataan kaikkea sitä, mitä toiset yrittää rakentaa. Muut yrittävät kehittävästi rakentaa siltoja toistensa luokse ja ymmärtää, ja joku tiivistää sen tällaiseen tekstiin. Se on todella surullista.
juhon hyvä avustaja ?
21
472
Vastaukset
- Evi Metalli
Vaalikone 2008
ehdokasnumero: 52
nimi: Ulla Pyysalo
ikä: 34 v
puolue: Suomen Keskusta
paikkakunta: Lappeenranta / Joutseno
sähköposti: pyysalo@xxxxxxxxxxx
kotisivut: -
puhelinnumero: 044-2
koulutus: korkeakoulu
ammatti: myyjä
tyonantaja: yksityinen yritys tai yhteisö
perhe: avoliitossa
lapsia: 2
harrastukset: Lappeenrannan Nuorkauppakamari, liikunta - Metsolan yliopisto
Tarkasta tuo koulutus. Olisko sittenkin AMMATTIkorkeakoulu,jonne menee/pääsee ainakin Kotkasta kaikki.
- Vapaa muurari
Tarkastin vasta puolueen, ettei olisi loikkari?
- pöks iiks aah
Juho osasi sitten valita avustajan, jolla hänen kannatus lähtee heti napakkaan laskuun :D Ei voi kun ihmetellä persujen typeryyttä.
Onkohan päässty pökkäsee tuota melko.. hmm.. ei niin fiksua blondia :) - Tampereelta kuultuna
Ulla Pyysalolla on Perussuomalaisten jäsenkirja siirtyi kepusta Persuihin.
On valittu Perussuomalaisten puolueenvaltustoon. - Leveä hymy
Hyvä että loikkasi persuihin, sillä molempien puolueiden jäsenten älykkyysosamäärä kasvoi tuntuvasti.
- ota löysin rantein..
Kyllä ,hetoroistakin on väännetty kautta maailmansivu "kovanluokan vitsejä".....nauru pidentää ikää.
- sdlkjgvvjn
Hyvä vain. Näin alkaa pikku hiljaa sen ison JYTKYN jälkien siivoaminen.
Aukeepahan ihmisten silmät siihen mitä persut todellisuudessa ovat. - arvausvaan
Sekin päivä saattaa vielä koittaa, että Juho löydetäänkin jonkun muun puolueen edustajana - vaikkapa takaisin isänsä jalanjäljille????
Kun kerran asialliseksi ja älykkääksi sanotaan, ei sellainen kauaa voi kestää löysäpäisten paimenena.- SebuKi
:D No ei Juho kyllä veljensä kanssa samaan puolueeseen mene!
- Zampolaijjaa
Meripäiville uusi aluevaltaus. Koju jossa uusimmat " arveluttavat vitsit " tarjoillaan persujen voimin.
- Mtv 3 katsoja
PYYSALO,tuntuntuntuinen sukunimi.
- Kotkan ruukku
Kotkan persut alkavat olla valtakunnallisesti tunnettuja arvostelukyvyn puutteesta ja typeryydestä. Jatkakaa vain valitsemallanne tiellä.
- R.K on fiksu kaveri
Kukahan mahtaa olla tämän palstan häirikkö, jonka loan heitot ja todella typerät aloitukset ylittää moninkertaisesti nämä hakkaraiset sun muut ? Jos palstan häirikkö, en usko, että on R.K olisi eduskunnassa tai jonkun avustaja, niin lööppejä tulisi lehteen päivittäin.
- Hovis persu
Kotkastako varamies ? Niin taitaa käydä.
- Hovinsaaren herrasmi
Joku nainen ,mutta ei Kotkasta.
- Ajattelematon avust.
Kansanedustaja Eerola antoi asiasta kommentin. Olisipa mielenkiintoista kuulla isä Eerolan mielipide avustajan "huumorista"! Juhon esikoistytär kun on Toivolan tavoin toisen vanhempansa puolelta afrikkalaista perimää. Eikö isään yhtään kolahda tällainen ajattelemattomuus? Vai onko politiikka lapsia tärkeämpää?
- Kaino toive
Mauttomaksi tekee se seikka, että Juhon eduskuntaavustaja laukoo rasistisia lausumia vasta kepusta tultuaan Perussuomalaisiin. Tästä tehdään päätelmiä, että kaikki Perussuomalaiset ovat rasistisia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750