Kylmä ja sairas "mummopuoli"

sadistiko hää on

Miten joku voi olla niin kylmä ja tunteeton. Olen mieheni kanssa ollut 20-vuotta ja mieheni ei saa omia lapsia. Minulla on edellisestä liitosta yksi poikalapsi joka tällä hetkellä 26-vuotias, jota mieheni pitää kuin omanaan. Ollut 20-vuotta isäpuoli ja hyvä isäpuoli onkin. Anoppini eli poikani "mummopuoli" ei ikinä ole noteerannut poikaamme mitenkään. Poikamme on hänelle kuin ilmaa. Nyt, kun poikamme loukkaantui vakavasti liikenneonnettomuudessa ja oli kriittisessä tilassa teholla. Poikamme oli kuolla! Tämä "mummopuoli" ei kertakaan kysynyt edes pojan vointia!!!!!????? Ei koskaan edes joulukorttia tai kysymystä, kuinka hän voi tai mitä hänelle kuuluu...ei koskaan mitään näinä 20 vuoden aikana. Nyt on jotenkin ottanut jopa hampaisiin oman poikansa eli mieheni. Ei mitään yhteydenpitoa..ei sitten mitään?? (tällä muijalla on aina joku lapsista tai miniöistä hampaissa jota ei voi sietää) Kertokaa miten ihminen voi olla noin kylmä?? Kuuluuhan jo kohtelaisuuteen kysyä toisen vointia varsinkin jos on vakavasta asiasta/sairaudesta kyse! Ajattelee, että poikamme oli 6-vuotias...ei silloinkaan minkaanlaista mainintaa edes joulukortissa!!!! Ei ymmärrä, kertokaa te viisammat mitä tollasen ihmisen päässä liikkuu??

55

1394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sellaisia on

      Epäkohtelias ihminen. Jäänyt jotain vaille-ei voi muillekaan antaa. Jätä omaan arvoonsa moinen. Hän valitsee oman käytöksensä.

    • 57kkk

      Tunnekylmä ihminen, ei voi muuta todeta. Parempi kai antaa olla? Ilmeisesti hänellä on omat ongelmansa, mistä tällainen käyttäytyminen johtuu? Tuollainen ei ole tervettä, eikä normaalia suhtautumista läheisiin. No onpa sinulla hyvä aviomies, ja onneksi poikasikin selvisi vakavasta loukkaantumisestaan.
      Ei muuta kuin, jatkakaa elämistänne, ja nauttikaa onnestanne. Antakaa välinpitämättömän mummon olla omissa oloissaan.

    • 3 mummi ja 3 mummopu

      Hyi kauhistus. Poikanne ollut siis 6-vuotias, kun miehestä tuli isäpuoli ja tästä mummosta mummopuoli. On on tunnekylmä ihminen joka voi jättää lapsen huomiotta joka asiassa vaikka oma ei olisikaan. Tuntushan että jonkinlainen tunneside syntynyt 20 vuoden sisällä. Hyi hyi minkalainen ihminen.

      • katkera miniä

        Kiitos teille vastauksistanne. Välillä itsellä tulee katkeruus miten hän voi tehdä omalle lapselleen näin. Onhan mieheni hänen lapsi ja miten se kylmyys koskee miestäni. Sen olen aikoinani huomannut, että hän on hirveän kateellinen ihminen. Eikä myöskään kuuntele mitä muilla on asiaa. Alussa vähän hämmästelin, kun hän ei noteerannut mitenkään jos puhuin jostakin. Yleensähän sitä vastaa vaikka yy..y, aa..a, niin,.. siis jotenkin, että on kuunellut. Ei mitään ja tottakai itseäni hämmensi tilanne, tai heti kun olin lopettanut puhumisen niin hän samaan hengenvetoon saattoi alkaa puhumaan ihan eri asiasta mistä itse olin juuri aikasemmin puhunut. (varmaan olin monta kertaa hämmästyksestä suu auki) Koin sen silloin aika epäkohteliaaksi. Hän myös pyysi aina kahville tai käymään miestäni yksin. Ei koskaan pyytänyt monikossa. Hän teki myös nän..välillä oli niin herttanen ja sydämmellinen ja toisena päivänä kuin olisi suuttunut minulle ja nakkeli niskojaan sekä tuhahteli. (keppiä ja porkkanaa) Sen olen myös huomannu että aina vika on muissa kuin omissa lapsissaan tai itsessään. Ilmeisesti olemme niin erilaisista perheistä lähtösin rouvan kanssa, että meillä ei synkkaa.

      • se katkera miniä
        katkera miniä kirjoitti:

        jatkan hieman, siis todellakin mummopuolella on aina joku hampaissa. Miniä tai oma lapsi, jota hylkii eikä kutsu mihinkään yhteiseen juhliin ym. Haukkuu ja vähättelee muille sukulaisille. Tekee omia johtopäätöksiä joihin uskoo itsekkin.

      • aikoihin eletty !
        katkera miniä kirjoitti:

        Kiitos teille vastauksistanne. Välillä itsellä tulee katkeruus miten hän voi tehdä omalle lapselleen näin. Onhan mieheni hänen lapsi ja miten se kylmyys koskee miestäni. Sen olen aikoinani huomannut, että hän on hirveän kateellinen ihminen. Eikä myöskään kuuntele mitä muilla on asiaa. Alussa vähän hämmästelin, kun hän ei noteerannut mitenkään jos puhuin jostakin. Yleensähän sitä vastaa vaikka yy..y, aa..a, niin,.. siis jotenkin, että on kuunellut. Ei mitään ja tottakai itseäni hämmensi tilanne, tai heti kun olin lopettanut puhumisen niin hän samaan hengenvetoon saattoi alkaa puhumaan ihan eri asiasta mistä itse olin juuri aikasemmin puhunut. (varmaan olin monta kertaa hämmästyksestä suu auki) Koin sen silloin aika epäkohteliaaksi. Hän myös pyysi aina kahville tai käymään miestäni yksin. Ei koskaan pyytänyt monikossa. Hän teki myös nän..välillä oli niin herttanen ja sydämmellinen ja toisena päivänä kuin olisi suuttunut minulle ja nakkeli niskojaan sekä tuhahteli. (keppiä ja porkkanaa) Sen olen myös huomannu että aina vika on muissa kuin omissa lapsissaan tai itsessään. Ilmeisesti olemme niin erilaisista perheistä lähtösin rouvan kanssa, että meillä ei synkkaa.

        Sun lapses on ihan ventovieras mummolle, sama ko kadulta kiskoisi jonkun kakaran ja sanoisi: olet nyt tämän mummopuoli - sanahirviö muuten - miksi hänen pitäisi esittää mummoa ventovieraalle kakaralle ? Jos joku mun lapsistani raijaisi luokseni jonkun kakaran entisestä suhteestaan en välittäisi pätkääkään.
        Etkä sinäkään ole ollut ihan asiallinen tälle ´mummopuolelle´ - kukaan ihminen ei ole puolikas.
        Olet nokkaasi nostanut kun sinulla ´sentään´on ollut oma
        käenpoikanen tuoda näytille.
        Ajatteletko yhtään, miltä mummosta tuntuu = omia lapsenlapsia ei tule ja hänen pitäisi hyysätä sun kakaraasi entisestä elämästäsi?

      • Mummopuolikas
        aikoihin eletty ! kirjoitti:

        Tyhmää! Tämä mummopuoli nyt ei vaan satu hyväksymään poikansa onnea ja valintaa. Jos mies ei voi saada omia lapsia ja on siksi saanut kuin taivaanlahjana silti kovasti omalta tuntuvan pojan, miksi mummopuoli ei ole onnellinen oman poikansa puolesta. Ihmettelen miten joku voi olla pitämättä 6-vuotiaasta lapsesta. Miten joku voi olla pitämättä tai hyväksymättä poikansa vakaata valintaa.
        Syvältä koko mummopuoli - puolikas hän todellakin on tai vajaa semmoinenkin.

      • *******
        Mummopuolikas kirjoitti:

        On sellaisiakin lapsia joista ei kaikki pidä, sitä ei pidä unohtaa. Olen ollut päiväkodeissa töissä, ja ihan oikeasti olen hoitanut lapsia, joista en ole pitänyt. Kaikki ihmiset eivät muutenkaan pidä lapsista, ei missään laissa lue, että ihmisten on pidettävä kaikista lapsista.

      • aikoihin eletty ! kirjoitti:

        Sun lapses on ihan ventovieras mummolle, sama ko kadulta kiskoisi jonkun kakaran ja sanoisi: olet nyt tämän mummopuoli - sanahirviö muuten - miksi hänen pitäisi esittää mummoa ventovieraalle kakaralle ? Jos joku mun lapsistani raijaisi luokseni jonkun kakaran entisestä suhteestaan en välittäisi pätkääkään.
        Etkä sinäkään ole ollut ihan asiallinen tälle ´mummopuolelle´ - kukaan ihminen ei ole puolikas.
        Olet nokkaasi nostanut kun sinulla ´sentään´on ollut oma
        käenpoikanen tuoda näytille.
        Ajatteletko yhtään, miltä mummosta tuntuu = omia lapsenlapsia ei tule ja hänen pitäisi hyysätä sun kakaraasi entisestä elämästäsi?

        Onko mielestäsi tosiaan hyväksyttävää, ettei äiti kahteenkymmeneen vuoteen kiinnitä minkäänlaista huomiota poikansa vaimon lapseen, jota poika pitää omanaan? Olisi toki asiallista edes kysyä, mitä lapselle kuuluu, vaikkei häntä sylissä pitäisikään.

        Tietenkään kaikki eivät pidä lapsista - tai kaikista lapsista - mutta voin vain kuvitella, miltä pojasta on tuntunut, kun ns. mummopuoli ei ole ollut näkevinäänkään häntä. Mummon olisi syytä muistaa, että lapset loukkaantuvat todella syvästi. Tällä naisella on ilmeisesti erittäin pahoja tunne-elämän ongelmia.

    • vastavirranlohi

      Voi voi.

      Minkähän ikäisiä olette sinä ja se mummopuolen omapika miehesi?

      Pieniä on silakat Juolukaloiksi.

    • yxmuzi

      Anoppisi ei selvästikään pidä poikaasi sukulaisenaan. Siihen hänellä lienee oikeus, koska poika ei ole hänelle mitään sukua. Tuttavia hänellä lienee muitakin.
      Perintöjäkö häneltä pojallesi havittelet? Varmaankin turhaan. Huolehdi sinä ja poikasi isä pojan perinnöistä.

    • xcxcvvvv

      Joo, kyllä kai hänellä oikeus siihen on, mutta ei se nyt ihan normaalia ole. Eikä aloittaja perinnöistä tai rahoista puhunut, vaan siitä miten anoppi kohtelee poikaa. Itse menin uudelleen naimisiin kun minulla itsellä oli jo lapsenlapsia. Miehelläni ei ole lapsia aiemmin ja hänen äitinsä (mieheni on ainoa lapsi, joten hänellä ei ole lapsenlapsia) on aina kysymässä lapseni ja lapsenlapseni kuulumisia, lähettelee lahjoja (asuu kaukana lapseni perheestä) jne. Vanhempi lapsenlapseni oli viiden kun tapasin mieheni. Eikä kukaan perintojä ole miettimässä. Mutta olen ymmärtänyt että anopista on mukavaa kun on lapsenlapsia ja lapsenlapsia, vaikka sitten "leikisti".

    • TrAra

      "Anoppisi ei selvästikään pidä poikaasi sukulaisenaan. Siihen hänellä lienee oikeus, koska poika ei ole hänelle mitään sukua. Tuttavia hänellä lienee muitakin.
      Perintöjäkö häneltä pojallesi havittelet? Varmaankin turhaan. Huolehdi sinä ja poikasi isä pojan perinnöistä."

      Alkukommentissa ei mainittu mitään perinnöistä tms? Kannattaa lukea teksti tarkasti, ennenkuin alkaa tehdä omia päätelmiään. Rakkaus ja välittäminen ovat ensisijaisen tärkeitä asioita, raha/mammona tulevat sitten "siellä jossain".
      Nauttikaa elämästä ja toisistanne. Teillä on varmasti muitakin läheisiä, kuin yli-itsekäs ilkeä mummo.

      • yxmuzi

        En päätellyt mitään vaan esitin kysymyksen: "Perintöjäkö häneltä pojallesi havittelet?"

      • toinen vastaaja
        yxmuzi kirjoitti:

        En päätellyt mitään vaan esitin kysymyksen: "Perintöjäkö häneltä pojallesi havittelet?"

        lainaus: "Huolehdi sinä ja poikasi isä pojan perinnöistä." ... ja vastasit siihen yxmuzi ihan itse :) teit omat hohtopäätöksesi aloittajan aloituksesta. Aika ilkeää ja SAIRASTA!

      • noin se menee

        Eihän tämä mummo - ole edes mummo - ei vaikka kuinka haukut häntä - poikansa on tuonut naisen sukuun jolla valmiinsa oma tekemä käenpoikanen - tämä ei ole minkäänlaista sukua mummolle.
        Taustalla lienee - mitä vain - miksi edes odottaa että joku haluaisi olla´mummo´täysin ventovieraalle kakaralle joka ap kirjoituksen mukaan on niin onnekas, että on muita mummoja.
        Ajattele asiaa omalta kohdaltasi; lapsesi toisi näytille ihmisen, jolla omatekemä kakara jo valmiiksi kainalossa?
        Tuo kakara, jota esitellään on v e n t o v i e r a s.
        Verisiteet ovat kokonaan toinen asia.
        Nykyaikana, kun mikään ei merkitse mitään ja kaikkea saa ja kehdataan tehdä - voisi ajatella sen mummonkin tunteita.
        EI hän ole sen yli-ilkeämpi ko muutkaan, rehellinen vain.

      • vm 48
        noin se menee kirjoitti:

        Tuo mummo kyllä kuvittelee itsensä paremmaksi kuin muut, mahtaako kaapista löytyä joku salattu asia, monesti näin juuri on.
        Ja sinulle kun sanot että kakara on ventovieras, ei ne verisukulaisuussuhteet tuo sitä läheisyyttä. Itselläni ollut adoptiovanhemmat ja tunnen oman äitini, vaikka kohta on jo 40 vuotta kun menetin nämä vanhempani he ovat kuitenkin ne minun vanhempani. Biologiseen äitiini pidän yhteyttä, mutta hän on minulle samanarvoinen kuin kuka tahansa tuttava. Että se niistä sukulaisuussuhteista.

    • aloittaja taas

      Ei todellakaan olla perintöä kyylämäässä jota "muumopuolella" ei edes taida olla ;) Kaupungin vuokrayksiössä asuu ja koskaan ei ole töitä tehnyt, että ei mahda se eläkekkään kovin suuri olla. Oli kuulemmai eläkkeelle jo 40-vuotiaana ;) Pojallani ja minulla on varmasti enempi maallista omaisuutta mitä koko mieheni suvulla yhteensä, ja väitän, että myös sitä henkistä rikkauttaki huomattavasti enemmän. Sehän se tuntuu oudolta, että ei kutsu omaa poikaansa edes äitienpäiväkahville, saatikka syntymäpäivilleen. Ei mitään tietoa missä ja milloin ko. juhlat vietetään. Ei edes kiitä onnitteluista?!. Myöhemmin jostain kuvista näkee muiden sukulaisten olevan ko. juhlissa ja paikalla. Ja sehän katkeroittaa miestäni.
      Onneksi pojallani on todella ihanat oikeat mummot, niinkuin oikea isäkin ja isäpuoli. ;D Ja minulla maailman ihanin MINIÄ! :))))
      Tämä kylmyys ja välinpitämättömyys tuntuu järjettömältä. Hyvänen aika..yleensä kysytään kuulumisa naapuriltakin ja varsinkin jos joku on sairastunut vakavasti tai loukkaantunut. Nehän kuuluu inhimillisen ja normaalin ihmisen empatiaan, sekä käytöstapoihin.

    • kerranki anoppi pitä

      Onpa sairaan ihmisen kirjotus tämä-) "Anoppisi ei selvästikään pidä poikaasi sukulaisenaan. Siihen hänellä lienee oikeus, koska poika ei ole hänelle mitään sukua. Tuttavia hänellä lienee muitakin.
      Perintöjäkö häneltä pojallesi havittelet? Varmaankin turhaan. Huolehdi sinä ja poikasi isä pojan perinnöistä." Mahtaa olla aika katkeroitunut alkoholisti vastannu tähän ketjuun. Taitaa olla lapsenlapset viety 1000 kilometrien päähän noin sairaan ajatusmaailman omaavalta henkilöltä ja siksi ilkeilee täällä muille.
      Mutta aloittajalle. Antakaa olla omissaoloissanne ja sano miehellesi ettei lähettele mitään äitienpäiväkorttejakaan enään. Ei näytä välittävän kerran. Aika kylmä on ihmiseksi joka pientä lasta sorsii. Onneksi sinulla on pojallesi kuitenki kunnon mummit ja isäki kuvioissa. Tuo oli ihanasti kirjotettu.---maailman ihanin miniä :) Ihan mieltä lämmitti. Kerrankin kuulen anopin kehuvan miniäänsä :)

      • yxmuzi

        Vastaan, koska lainaat viestiäni.
        Mikä viestissäni sinun mielestäsi osoittaa, että sen kirjoittaja eli minä olisin sairas, katkeroitunut alkoholisti tai että minulta olisi lastenlapset viety 1000 kilometrin päähän? Mikään arvailuistasi ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta minua kiinnostaisi tietää, mikä viestissäni herätti sinussa noin voimakkaan vastustuksen.

    • yx joka vastaa

      Mistä sinä taasen aloittajan olevan perinnön perään??? :)

      • yxmuzi

        Kysytkö jotakin ja minultako kysyt? Vastaanpa varmuuden vuoksi:
        Ajatus mahdollisesta perinnön norkoilemisesta tuli mieleeni
        a) yleisinhimillisestä kokemuksesta. Perinnöt ovat hyvin haluttuja, pienetkin.
        b) siitä, että kirjoittaja otti asian puheeksi vasta nyt, pojan ollessa jo aikuinen ja anopin ilmeisesti ikäihminen.
        Sanoohan jo vanha sananlaskukin: "Kyllä piru perijöitä antaa, kunhan Jumala hengen ottaa."
        Mainiota tietenkin, jos asia ei ole niin. Niinhän aloittaja väittää asian olevan.

      • xxxxxxccccccccccc

        Eipä tainnut silloin 20 vuotta sitten olla tällaisia palstoja, että olisi voinut ottaa asian esille! Ja kyllä tuosta ap.n kirjoituksesta saa sen kuvan, ettei perinnöstä tai rahasta ole kysymys, vaan anopin käytöksestä. Ja minä ainakin pidän sitä loukkaavana. Ehkä ap nyt sitten kahdenkymmenen vuoden jälkeen on halunnut hiukan purkaa tuntojaan, ei se minusta kummallista ole.

    • pakoon ja lujaa

      Hirveä mitä kirjotuksia täällä on. Puhutaan käenpoikasesta ja kakarasta ym. Hyvänen aika, eikait se nyt kauhea asia olisi käyttäytyä kohteliaasti lasta kohtaan olipa se vaikka ukko mustalaisen. Mitäs jos näitten kirjottajien oma lapsi eroaa ja uusi anoppi käyttäytyisi kylmästi heidän lapsenlapsia kohtaan. Kyllä joittenkin kirjoituksesta saa kuvan, että kaikki ei ole mieleltään terveitä. Minäki lainaan ja näyttäis olevan saman ihmishirviön tuotoksia "Olet nokkaasi nostanut kun sinulla ´sentään´on ollut oma käenpoikanen tuoda näytille. Ajatteletko yhtään, miltä mummosta tuntuu = omia lapsenlapsia ei tule ja hänen pitäisi hyysätä sun kakaraasi entisestä elämästäsi?
      Aloittaja ei sano ettei ole tuolla tunteettomalla mummopuolella muita lapsenlapsia? Aloittaja ei käsittääkseni ole pyytänyt hyyssäämään, vaan ihmettelee tunneköyhyyttä jopa anopin kylmyyttä omaa POIKAANSA kohtaan! Kyllä on joku katkera ja ilkeä ihminen. Toivottavsti sinun lapsenlapset ovat juosseet ja lujaa pakoon voi kiessus.. Sinulta on varmasti viety lapsenlapset piiloon ja jos tollasella asenteella joku sinulle lapsia toisi tekisin lastensuojeluilmoituksen..HYI helvetti. Terve ihminen ei tollaselle lapsenlapsia vie lähellekkään.

    • jämti on niin

      Ah, miten ihanasti erehdyt.
      Kyllä minulla on hyvin rakkaita lastenlapsia.
      Juuri olivat viikon luonani.
      Rakastan heitä yli kaiken, kaikkeni eteensä antaisin.
      Lastenlapset soittelevat minulle viikottain, ja omat lapset myös.
      Älä tekopyhästi teeskentele, että ventovieras lapsi voisi olla yhtä rakas kuin omat lastenlapset.
      Eivät ne voi, eivätkä ne myöskään ikinä ole.
      Minä olen sydämestäni kiitollinen omista, rakkaista lastenlapsistani, välit omiin lapsiin myös kunnossa, mutta sivulta tulleita en ehkä suvaitsisi.

      • 1948

        Ompa sinulla kumma käsitys, ettei ns vieraat lapset voi olla yhtä rakkaita kuin omat.
        Voin kertoa sinullekin, että minulla on ollut adoptiovanhemmat, valitettavasti aika jätti heidät jo lähes 40v sitten. Tunnen myös biologisen äitini, mutta häntä en tunne samalla lailla äidikseni. Että se siitä kun joillain näyttää olevan vain MINÄ ja MINUN,
        muilla ei väliä, ne voi ohittaa.

    • sxxccc

      No minä voin ihan suoraan, ilman tekopyhyyttä sanoa, että minulle ainakin bonuslapsenlapset (kuten Ruotsissa sanotaan) olisivat ihan yhtä rakkaita.

    • jappas***

      Kaikille ei ole, eikä ketään saa eikä voi pakottaa pitämään jostakin, ap:n poika on jo helvata soikoon aikuinen mitä se katkera ja ilkiä miniä tällä kirjoituksella luulee voittavansa ?
      Eikö ole alentavaa vinkua että mummo- P U O L I ei rakasta minun, siis miniän kakaraa - ei ole yhteinen edes.

    • kipikipi pakoon

      Tällä rakastavalla mummolla joka ihan viikon pitäny lapsenlapsia luonaan, on selvästi lukemisen ymmärtämisessä vikaa. (kuka hullu yleensä antaa lapsia noin asennevammaiselle "mummolle")? Ei aloittaja ole pyytänyt rakastamaan, vaan ihmettelee aikuisen ihmisen empatian puutetta. Jotakinhan kaikki kirjoituksestasi huomaa missä mennään. Taitaa tällä rakastavalla mummolla olla luurankoja pahastkkin kaapissa. Esim. minulla on kaksi omaa lastenlasta ja kolmelle olen se mummopuoli, ja ei tulisi koskaan mieleenikään jättää osattomaksi esim joulukortissa. Kysyn aina myös lasten kuulumiset niinkuin miniänki. Kysynpä kuules naapurinki kuulumiset eikä nekään ole verisukulaisia. Se katsos kuuluu hyviin käytöstapoihin. Mutta sina niiin rakastava mummo et taida tietää mitä tarkoittaa käytöstavat ja empatia. HAH.HAH...JOS SINULLA SATTUU OLEMAAN MINIÖITÄ, OLETKO VARMA SILLOIN, ETTÄ LAPSENLAPSET ON VERISUKULAISIA :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

      • yxmuzi

        Useimmat äidit ja isät odottavat hartaasti lastenlapsia. En sen sijaan ole kuullut kenenkään haikailevan saadakseen lapsenlapsipuolia.
        Ihmiset nyt vain ovat sellaisia. Se on biologiaa, mutta kyllä siihen liittyvät myös perintöasiat.

    • ja vielä sama

      Juu, kyllä ovat verisukulaisia, ei ole pruukattu käenpoikasia hyysätä. Eikä hyysätä. Eikä ´uusio-lepsuilu
      - perheitä-perustaa.

    • mummo III

      Miksi joku mummo / vaari / kaipaisi ventovieraita lapsia elämäänsä ? Omat lastenlapset - asia erikseen - ja ihana asia.

    • xxxxccv

      Ei niitä kai kaivata, mutta jos niitä saa, niin useimmat niistä pitää ja ihan normaalit käytöstavat jo edellyttävät, että ne jotenkin huomioidaan. Onko ihan totta tuollaisia ihmisiä olemassa, jotka pitävät oman lapsen puolison lapsia käenpoikasina ja normaalia käytöstä hyysäämisenä? Mummo olen itsekin.

    • kaikki lapset rakkau

      Mummo olen minä myös ja ei tulisi ikikuuna päivänä mielenikään puhutella tyttäreni miehen lapsia käenpoikaseksi...hyi. Voisi ihan kuvitella, että aloittajan kirjotukseen on vastannut juuri tämä ns. paha mummopuoli, sillä käytös kirjoituksista päätellen on ihan samaa luokkaa kuin aloittajan anopillakin.

    • en edes joulukorttia

      Mielestäni tämä ketju on hirveä. Vanhat, ilmeisesti naiset?, osaavat olla todella ilkeitä ja törkeitä nuoremmille naisille. Vielä, jos tällaisesta nuoresta naisesta, jolla on jo valmis lapsi, tulee vielä vanhan naisen miniä. Kyllä minä itse, vanha nainen yli 60-v, ottaisin lasteni puolison entisen lapsen yhtälailla rakkauteni ja huomioni piiriin, sillä kyllä jokainen lapsi tarvitsee rakkautta. Ja olisihan se älytöntä jakaa pieniä lapsia näin uusioperheiden aikana, se olisi meidän vanhemien osalta silkkaa julmuutta. Pienetkin lapset tajuavat herkästi eriarvoisen kohtelun ja on todella kauheata ajatella, miksi hän ei ole voinut iloita oman poikansa onnesta ja tämän perheestä.Sanon vaan, että hän on hirviö-anoppi. Minä pitäisin vain muodolliset ja mahdollisimman etäät välit tuollaisen ihmisen kanssa. Ei hän edes ansaitse mummo-nimikettä.

    • äitipuolijamummupuol

      "Nyt on jotenkin ottanut jopa hampaisiin oman poikansa eli mieheni. Ei mitään yhteydenpitoa."

      No johan on. Kyllä toivon että eräät minunkin sukulaiseni ottaisivat minut samalla tavalla hampaisiinsa ja jättisivät rauhaan.

    • Mummu78

      Kyllä se näin vaan menee omien lapsien lapsenlapset ovat omia. Ei kai nyt kukaan halua oikeesti vieraita lapsia "mummo leikkiin". Kyllähän ne oikeat lapsen lapset tulevat katkeriksi jos "mummo" rupeaa liikaa passaamaan ja leikkimään mummoa sivusta tulleelle. Näin se vaan on.

      • yxmuzi

        Näinhän se menee. Ja miksi kukaan rupeaisi tyrkyttäytymään mummoksi lapsille, joilla on tai on ollut 2 omaakin mummoa?

    • järkyttynyt lukija

      Kyllä sinä yxmuzi olet SAIRAS. Minulle on ainakin opetettu käytöstavat jotka koskee kaikkia olipa ne sitten sukulaisia tai ei. Luin ihan ajatuksen kanssa viesyiketjun läpi ja kyllä on ihminen julma ja sairas jos ei edes normi käytöstapoja omaa. Tässähän ei edes olla haettu lapselle mummoa vaan, että käyttäydyttäs niinkuin normaali empatian omaava ihminen tekee. Kirjoitit muuten yxmuzi tuon ylempänäkin olevankin."mummo78"..eikö ole mukavaa vastailla omiin kirjoituksiin niin, että huijaat jo ihan itseäsi koska kukaan ei ole yhtä SAIRAS kuin sinä itse ja ajattele tuolla tavoin.

      • hoitoon hoitoon

        Tämä yxmuzi on mielisairas alkoholisti joka kirjoittelee eri nikeilla vähän joka palstalle joissa on miniä tai lapsijuttuja. Hoitoonhan tuollainen psykopaatti TAAS kuuluis mutta, kun sillä ei ole läheisiä jotka sen sinne hommaisi takaisn. Kaikki läheiset on katkaisseet välit siihen. Mutta me voidaan se sinne saada jos tilanne menee hankalaksi ja se kuuluu meidän kaikkien kansalaisvelvollisuuteen ilmoittaa (poliisi saa selville ip-ositteen kautta henkilö tiedot) että tänne kirjoittelee monilla, monilla sivupersoonilla samahenkilö ja pää näyttää olevan sekasin kuin seinäkellolla.

        SIIS PERINNÖN TOIVOSSA...HAHAHHAAA, eikö yxmuci tiedä perintökaarta miten se menee?????? Jos sulla olisi yhtään maallista mammonaa niin tietäisit kuka perii ja ketä.

      • yxmuzi
        hoitoon hoitoon kirjoitti:

        Annoit vääriä "tietoja" minusta ja kirjoituksistani.

      • yxmuzi

        Annoit väärää "tietoa" minusta ja kirjoituksistani.

    • Mommoloko

      Näin se vaan menee elämä. Omat on omia vieraat on vieraita hyväksykää se.

    • oikea mummo

      Jotenski saa sellasen kuvan ettei kaikki ymmärrä lukemaansa. Sanotteko muuten huomenta tai päivää naapureille. Ja olen samaa meltä tuon yhden kirjottajan suhteen seo sairas reppana ja tosiaan useita "sivupersoonia" kenen kans se kirjottelee täällä ku muut ei yhdy sen mielipiteisiin.

    • Viisasmummo

      NÄIN SE VAAN ELÄMÄ MENEE USKO JO. OMAT ON OMIA JA VIERAAT VIERAITA . Bonus lapset tulee sitten...............

    • kyl sie olet hoidon

      Kyllä me uskotaan tottakai omat on omia. Kerroppa sinä miten sinut saa tajuamaan, että normaaleja käytöstapoja voi kyllä osoittaa vieraillekkin.Ap ei ole edes hakenut mummoa lapselleen vaan käytöstapoja jotka yleensä opetetaan kaikille jo lapsena. Ilmeisesti sinulle ei ole opetettu ja et ole edes matkimalla niitä toisilta oppinut tai halunnut. Olet harvinaisen itsekeskeinen ihminen. Miksi olet noin katkera ja vihainen ja mesoat joka palstalla haukkuen ja syyllistäen miniöitä? Vääristellen ja vääntelet kirjoituksia aina syyllistämällä varsinkin miniöitä. Sinulla on hirveä pelko perinnön menettämisestä vieraalle: Kuule, tarkistappa perintökaari ja miten ainoastaa ulkopuolinen (ei verisukulainen) voi saada perittyä ihka oudon ihmisen ilman testamenttia...ei mitenkään. Ja jos käy isovanhempaa kohteliasuudesta tapamaassa vaikka se sinun sanojesi mukaan olisiki se "käenpoikanen" tuliko sinulle mieleen, että joillekkin esim. se "käenpoikasen" vanhemmat ovat kasvattaneet hänelle käytöstavat ja kunnioituksen vanhempaa ihmistä kohtaan ILMAN TAKA-AJATUKSIA! Kuule, mieki oon mummo ja muistan hyvin tarkkaan kuinka vanhempieni entisestä palvelijasta pidettiin huolta hänen vanhettuaan. Ei ollut taka-ajatuksia vaan kunnioitus ja lähimmäisenrakkaus toista ihmistä kohtaan.
      Mitä sinä oikein olet omalle perheellesi tehnyt mikä saa sinut niin hirveän katkeraksi?

    • palokoni 34

      Kelle sä oikeen mesoot nyt? Tottahan noi aikaisemmat jutut on . jokaisella on omat mielipiteet. Yhdyn aikaisempiin.

    • Elämän viisaus: "Velka on veli otettaessa ja veljenpoika maksattaessa." Pitää paikkansa myös suhteissa ja materiassa.

      On omaisuutta tai ei, huolehtikaa viimeinen tahtonne kirjalliseksi.

      Olemme ensimmäinen sukupolvi jolla on ja voi olla enemmän bonuslapsenlapsia kuin omia.

    • sitäsaamitätilaa

      Kohtele sitä ämmää samalla tavalla: Älä noteeraa sitä mitenkään enää koskaan! Älä puhu sen kanssa äläkä käy kylässä. Älä myöskään kutsu kotiisi.

    • mummonimammani

      Kyrsii kun yks kaks pamahtaa 4 uutta "lapsen lasta " kaipa se on tätä nyky aikaa se..................

      • mummi

        Mikä siinä niin kyrsii ? Onko ne tuhmia lapsia vai huonosti käyttäytyviä vai mikä niissä on vikana ? Kaikki pojat ei voi löytää neitsytvaimoa, ja se asia pitää meidän äitien hyväksyä. Jos ihminen rakastuu toiseen, ei sillä ole väliä onko tällä toisella lapsia vai ei. Kun itseeni rakastui 5 vuotta nuorempi mieheni, oli minulla jo valmiina 5-vuotias tytär, välittömästi hän oli anoppini silmissä "mummin kulta" ja aina hän kutsui anoppiani mummiksi. Kun sitten yhteinen lapsemme syntyi, olivat he molemmat samalla viivalla mummin pikkuisia, aina mummin kuolemaan asti. Heitä rakastettiin tasapuolisesti, eikä mitään puolikkaita ollut. Ei minulle koskaan tullut edes mieleen, että he olisivat eriarvoisia. Perinnöt jaettiin tietenkin lain mukaan, eikä siinä ollut minulla tai minun lapsellani mitään vaatimuksia tai odotuksia, ei me perinnön takia mummia ja anoppia rakastettu. Ei me myöskään mitenkään rokotettu mummin rahoja, asuttiinkin 500 km päässä ja on aina tultu toimeen omillamme. Mummi kyllä lähetti synttärikortit ja joulukortit molemmille lapsille erikseen, se ilahdutti kovasti.

        Olen nyt itsekin mummi ja ystävä monelle pikkuiselle riippumatta kotioloista tai ihonväristä, olisi hauskaa jos he sanoisivat minua mummiksi...hm...

        Kyllä meidän kaikkien aikuisten velvollisuus on huolehtia lapsista, ei kaikkia tarvitse rakastaa, eikä kaikista tykätä, mutta kaikkia kohtaan meidän kuuluu olla turvallisia aikuisia.

    • kiitos

      Ihana 'mummi' - oli mukavaa lukea kirjoituksesi - oli kuin joululahja ihmisille.

    • ...

      Anoppisi ei ole sukua lapsellesi,joten ei hänellä ole mitään 'velvoitetta' olla isovanhempi.Jos hän haluaisi olla mummo,niin luultavasti hän osoittaisi huomiota lapselle.Mutta kun ei halua,niin ei häntä voi pakottaa.Sinä vain itse oletat,että anoppisi täytyisi olla mummo,koska olet aviossa hänen poikansa kanssa.Todettakoon,että eivät kaikki biologisetkaan isovanhemmat piittaa lapsenlapsistaan.Hyvin pitkälti luonnevika.
      Sisareni tytärpuoli meni naimisiin miehen kanssa,jolla oli lapsi edellistä liitosta.Eli sisareni on sille lapselle äitipuolen äitipuoli,mutta mitään suhdetta siihen lapseen hän ei aio muodostaa.Kun ei ole tytärpuolelleen sukua eikä sitäkään vähää tytärpuolen lapsipuolelle.(kauhea sana lapsipuoli) Tämä on varmaan sitten niitä uusio-perhe-ilmiön sivuvaikutuksia...

    • Unohtakaa mummo

      Miten olet kuitenkin jaksanut muistaaa jo 20 v. että tuolllainen ihminen on suvussa? Ei kai kukaan häntä jaksa!

      Turhaanhan te informoitte häntä perheenne tapahtumista, kun ei mikään häntä kiinnosta.

    • mummi

      On aika surullista, että aikuiset ihmiset ruotivat tällaisia asioita ; mummopuoli, isäpuoli, äitipuoli...ym... Se pikkuinen lapsi, jota pompotellaan puoliskoilta toisille on aivan hukassa ja täysin viaton koko tähän rumbaan. Miksi jokaisella pitäisi olla joku nimike, siis joku puoli tai puolikas ? Onhan meillä muutenkin kaikenlaisia tuttavia, joille ei ole mitään titteleitä, he ovat vain ystäviä, eivätkä peri meiltä yhtään mitään, silti rakastetaan heitä täysillä. Miten voisi olla ottamatta jotain lasta tuttavapiiriinsä ja pitämättä hänestä huolta, ei se lapsi halua mitään muuta kuin hyväksyntää ja rakkautta. Onko se rakkaus ja huolenpito niin kortilla, että sitä ei voi antaa kaikille, pikkupuolikkaillekin...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1233
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe