HS 2. pääkirjoitus
Hoito ei voi olla vainoa
19.7.2011 3:00 | Kommentit
A A Helsingin Sanomat
Sielunhoito on keskeinen osa monen uskonnon arkea ja käsitteistöä. Sen pitäisi auttaa ihmistä elämässä ja myös näkymättömään liittyvissä pohdinnoissa.
Ihminen voi itse hakeutua sielunhoidolliseen keskusteluun tuntiessaan suurta hätää. Esimerkiksi evankelisluterilainen kirkko on jo pitkään kouluttanut ja ohjeistanut omia sielunhoitajiaan.
Sielunhoito on erityisen herkkää toimintaa, koska se kohdistuu vakaumukseen. Siksi siinä on helppo ajautua ylilyönteihin ja tehdä vahinkoa, jopa henkistä väkivaltaa.
Helsingin Sanomissa (17. 7.) kerrottiin Suomen suurimman herätysliikkeen – vanhoillislestadiolaisuuden – piirissä tapahtuneista sielunhoidollisista keskusteluista, joita liikkeessä on kutsuttu hoitokokouksiksi.
Kokouksia oli paljon 1970-luvulla. Niissä yksittäisiä ihmisiä neuvottiin jopa suuren yleisön edessä pyytämään anteeksi tekojaan. Jos näin ei tapahtunut oikealla tavalla, ihminen saatettiin sulkea liikkeestä. Tilaisuudet aiheuttivat monille pitkäaikaisia traumoja, ja ne tuhosivat myös perhesuhteita.
Liikkeen johto on sittemmin yrittänyt – vaatimattomalla menestyksellä – todeta, että moni asia meni kokouksissa pieleen.
Itsekritiikki on saattanut jäädä vaisuksi, koska useilla liikkeen johtoon yhä kuuluvilla henkilöillä oli keskusteluissa merkittävä rooli.
Nyt kerrotaan, että "hoitaminen" olisi taas lisääntynyt. "Hoidon" kohteena ovat olleet muun muassa liikkeen johtoa esimerkiksi hyväksikäyttöjupakasta arvostelleita ja naispappeuden kannattajia. Keskustelut eivät ole ilmeisesti olleet 1970-luvun tapaan massakokouksia, mutta ne on koettu raskaasti.
Yksi "hoidon" kohteeksi joutunut kertoo, että "niissä täyttyvät kaikki hengellisen väkivallan tunnusmerkit: painostusta, uhkailua, kiristämistä" (HS 17. 7.).
On selvää, että tällainen toiminta on hyvin ongelmallista ja sen pitäisi loppua.
Vastuu asiasta on liikkeen valtakunnallisella ja paikallisella johdolla, mutta myös jokaisella keskusteluun osallistuvalla.
Asian on syytä kiinnostaa myös evankelisluterilaista kirkkoa, jonka piirissä lestadiolaisuus toimii. Asia tulee erityisesti piispojen tontille, jos luterilaisen kirkon papit "hoitavat" esimerkiksi naispappeuden kannattajia tavalla, joka nähdään yrityksenä nujertaa toisen vakaumus.
Terve uskonnollinen yhteisö tukee eikä vainoa jäseniään.
Lähde: http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Hoito ei voi olla vainoa/1135267876352/?cmp=tm_etu_paakirjoitus
HS 2. pääkirjoitus: Hoito ei voi olla vainoa
32
460
Vastaukset
- Peace Love
Kun lukee evl:n sivuilta kirkon määritelmää hengelliselle väkivallalle, huomaa, että hoitokouksissa oli juuri niitä piirteitä.
Muistelen, että siellä listassa oli myös toisen uskon epäily. Vl:t käyttävät täällä argumenteissa tunnontilan epäilyä muodossa "ei taida x:lla oll hyvä olla" jne. Ideana, se että vain "oikeasti uskomassa olevalla" on hyvä omatunto ja se tekee heidät ylivertaisiksi vaikka nettikeskusteluissa ;).- hannestapani
"Hoitokokouksista" puuttui armo ja anteeksiantamus
Niitä voidaan tarkastella Jumalan sanan valossa:
Jeesuksen opetuksen mukaan (Kristuksen kirkkolaki): (Matt. 18:15) "Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee niin sinä olet veljes voittanut." Uuden käännöksen mukaan: (Matt. 18:15-17) 15. "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ´jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla´. 17. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin."
Ts. Kristuksen kirkkolaki on kolmivaiheinen:
1) vaihe: jae 15,
2) vaihe: jae 16 ja
3) vaihe: jae 17.
Olennaista on, että vaiheita on kolme. Ei enempää eikä vähempää. Olennaista on, että syntiin joutunut on kussakin vaiheessa kuultavana paikalla. Olennaista on, että syntiin joutuneen tehtyä synnistään parannuksen on asia loppuun käsitelty. Häneltä ei vaadita moninkertaista parannusta. Seurakunta on elävien Jumalan lasten muodostama yhteisö, ei pj:n tai kenenkään muun johtama salaseura. Ennakkoon ei voi sitomispäätöstä tehdä. Se tehdään vasta 3) vaiheessa, jos kuultava ei seurakuntaa kuule, ts. tee parannusta hänen kiistattomasti tekemästään synnistä. Häneltä ei saa vaatia parannusta juorujen perusteella. Uskovaa nuhdellaan vain siinä tapauksessa jos hän TEKEE syntiä. Ts. jos siitä on pätevät todisteet. Jos puhuttelija näkee tämän tekevän syntiä. Jos hänestä kerrotaan pahaa, tulee pahanpuhumiselta sulkea korvat. Pahanpuhujalta tulee edellyttää parannusta panettelustaan.
Suoraan ei voi mennä vaiheeseen 3).
Millä oikeudella hoitokokouksissa tuomittiin ihmisiä kerralla, ilman vaiheita 1)-2) sitoen seurakunnasta ulos helvettiin? Hoitajien mielivallalla, jolla ei ollut mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa.
Mistä ymmärsin ensimmäisen kerran, että nyt on tehty hirvittäviä vääryyksiä? Siitä, että omaa äitiä syytettiin kososlaisuudesta, eikä hänessä ollut ilmennyt mitään väärää. Hän kilvoitteli uskossaan kuten kuka tahansa oikeassa uskossa oleva. Nyt koko lähetysalueen uskovien edessä häneltä vaadittiin tyhjästä ilmestyneestä syystä "kososlaisuudesta" parannusta. Mitään perustetta, tai selkeää syntiä ei kukaan häntä vastaan esittänyt. Ei mitään syntiä. Hän pyysi anteeksi kososlaisuutta. Kukaan ei aiemmin tiennyt hänessä sellaista olevankaan. Hänen anteeksipyyntönsä oli "väärin pyydetty", ja vaikka sanat olivat oikeat, niin "henki oli väärä" ja hänet "sidottiin" saman tien. Ei mennyt kuin viikko, niin isän veljen vaimo (S) jätti äidille (kukaan muu ei hänelle käynyt) pyynnön tulla häntä kuolinvuoteelle katsomaan. Äiti meni. S:llä oli hätä synneistään ja hän halusi tehdä parannuksen. Kun äiti häntä siunasi, hän ryhtyi saman tien kiittämään Jumalaa. S kuoli 2 päivän kuluttua. Mikäli äidin "sitominen" olisi ollut oikea, ei hänellä olisi ollut Pyhää Henkeä, joten ei siunauskaan olisi saanut S:ää kiittämään Jumalaa.
Mitäkö minä olen tehnyt?
Synnin, josta olen tehnyt parannuksen. Silti minulta vaadittiin tästä yhdestä synnistä ja minua vastaan kerrotuista lukuisista toinen toistaan mielettömimmistä perättömistä juoruista uutta ja uutta julkista parannusta 16 2 kertaisissa ristikuulusteluissa, joista kukin kesti 4-8 tuntia ja joissa oli kerralla 3-12 raatelijaa, yht. 23 eri henkilöä 1 kuukauden - viikon - päivän välein kiihtyvässä tahdissa 8 kuukauden ajan. Tämä jos mikä on pohjatonta armottomuutta.
Synnistäni ei ole olemassa rikoslaista löydettävää rikosnimikettä. Syntini kuuluu yksin rippi-isälle ja koskee vain kahta henkilöä. Se ei ole julkisesti käsiteltävissä. Se ei anna hyväksyttävää syytä kimppuuni hyökänneiden rikoksiin, valheisiin, julkisiin herjauksiin perättömään ilmiantoon (nykyiseltä rikosnimikkeeltään törkeään kunnianloukkaukseen), josta on seuraamuksena vähintään 2 vuotta vankeutta, perättömiin lausumiin viranomaismenettelyssä, perättömiin lausumiin tuomioistuimessa eikä perheeni raateluun ja tuhoamiseen.
Toiseksi olen samanlainen, kuin muutkin ihmiset. En kykene täyttämään Jumalan käskyjä (käskyt 1-10). Rikon niistä jotain tai joitakin päivittäin. Siksi tarvitsen osakseni armoa ja anteeksiantamusta. Kilvoittelen uskossani. Se edellyttää sitä, että tuntee syntinsä, katuu niitä ja uskolla omistaa saadun synnin päästön.
En ole tehnyt mitään, minkä perusteella raatelijoillani olisi ollut laillista syytä hajottaa perhettäni ja ryöstää minua kestämättömään velkakierteeseen, eikä 10 lasteni kummilla osallistua kummilapsen perheen hajottamiseen. Silti nämä armottomat omavanhurskaat ovat niin tehneet.
Lue lisää: http://www.isansana.com/keskustelu/YaBB.pl - PH:n pilkkaamista!
Hoitomiehet syyllistyivät Pyhän Hengen pilkkaan väittäessään uskovaisten sydämessä asuvaa Pyhää Henkeä vääräksi hengeksi. Siksi kaikenmaailman keijomarjasilla ja olavivoittosilla ei ole tullut tuntoa synneistään!
- etsivä-xx
Sieluhoidollinen keskustelu on parhaimmillaan hieno kokemus. Ev. lut. kirkkomme piirissäkin on erilaisin lahjoin varustettuja henkilöitä ja eri papitkin ovat vahvoja eri tehtäväalueillaan. Toivottavaa olisi, että todella kipeissä ongelmissa seurakuntalainen onnistuisi tavoittamaan tällaisen rinnallakulkijan. Se, että kyse on nimenomaan rillannallakulkijasta, on asian avain. Rinnallakulkija kysyy oikeita kysymyksiä, jos ihminen on ongelmassaan samaa ympyrää kiertämässä, mutta jättää vastauksien etsimisen pitkälti ihmiselle itselleen oman kypsymisprosessin varaan.
Sielunhoidollinen keskustelu ei ole toisen aloitteesta tehty puhuttelu eikä siinä ole ulkoa tulevaa lopputulosta, johon pahimmassa tapauksessa pyritään yhdessä kokouksessa päätymään. Itse olen tähän hyvän sielunhoidon periaatteeseen perustuen saanut vanhoillislestadiolaisen liikeen piirissäkin todeta, että tähän en nyt usko, en näin ajattele ja saanut jatkaa omien kysymysteni ja ihmettelyjeni työstämista. Monen asian osalta olen sitten voinut todeta, että asiat ratkeavat aikanaan.
Olen itse sekä ev. lut. kirkkomme perusseurakunnassa että vanhoillislestadiolaisen liikeen sisällä koittanut valita keskustelukumppanini. Valinnassa on painanut kieltämättä sekin, että olen mielellään valinnut henkilöitä, joiden voi olettaa tuntevan ne periaateet, joilla esim. ev lut kirkon piirissä näistä asioista ihmisiä koulutetaan. Opillinen sisältö ja tapa millä keskustellaan eivät ole toisiaan poissulkevia, vaikka julkisuudessa olevassa keskustelussa usein tällainen kuva syntyykin. En ainakaan haluaisi uskoa, että tätä selittäsi se, että minuun ulkopuolelta tulleeseen jotenkin suhtauduttaisiin eri sääntöjen perusteella. Hyväähän pitäsi jakaa kaikille.
Ongelmmallista ei ehkä olekaan niinkään ihmisen omista lähtökohdista tapahtuva yhteydenotto vaan tulkinta ulkopuolien puuttumisen tarpeesta.
15 "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. [
16 Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
Keskusteluissa julkisuudessa tuntuu toisaalta olevan vaikea ymmärtää sitä että uskonnollisilla liikkeilläkin on omat painotuksensa kuten toisaalta ymmärretään puolueillakin olevan. Milloin ollaan siinä tilanteessa, että ihmisen on parempi itse vaihtaa yhdistystä sellaiseen, joka vastaa omaa näkemystä ja milloin vielä ollaan aatteellisen tai uskonnollisen keskustelun piirissä ns tunnustuksen tai puoluohjelman ytimen ympärillä.- Aika näyttää...
Olet ehkä nitä "vahvempia", joiden kimppuun ei uskalleta käydä, tai stten olet vl-piireissä sen verran uusi, että olet vielä eräänlaisessa tutustuttamisvaiheessa. Anyway, kyllä se sinunkin kohdallesi pakkoparannus- ja rippioppi tulee eteen, kunhan riittävän kauan "talostelet" vl-jumalan valtakunnassa.
- ??????
"Asia tulee erityisesti piispojen tontille, jos luterilaisen kirkon papit "hoitavat" esimerkiksi naispappeuden kannattajia tavalla, joka nähdään yrityksenä nujertaa toisen vakaumus".
Luterilaisen kirkon vl-papit hoitavat siis vanhoillislestadioalaisia naispappeuden
kannattajia?? - Miksi?
Melperi teki toisen aloituksen samasta asiasta?
- SAIRASTA TOUHUA!
Johan on kumma jos ei kirkko vähitellen puutu vl-järjestön henkiseen ja hengelliseen väkivaltaan!
Voiko kirkko oikeasti olla nin munaton, ettei se uskalla puuttua vl-narsistien toimintaan vaan antaa heidän kiduttaa kirkon jäseniä vuosikymmenestä toiseen?
Mikko Juva aikanaan sai pahimman hoitokokoustamisen loppumaan, mutta SRK:han ei "epäuskoisen" arkkipiispan juttuihin korvaansa lotkauta, vaan jatkaa täyttä päätä samaa sairasta touhuaan! - Nöyryytyksen kokenut
Todistettavasti ainakin Helsingissä, Oulussa ja Ylivieskassa SRK:n johto harrasti1970-luvulla hengellistä väkivaltaa eli siis nöyryyttämistä. Se käytti sideavaimia mielivaltaisesti. Se pelotteli ikuisella helvetin tulella ja arvioi ripittäytyjän katumuksen syvyyttä. Olen ollut itse paikalla kun näin tehtiin. Turha totuutta on kiistää. Voin nimetä henkillöitäkin, jotka tähän syyllistyivät.
Kävin Lumijoen suviseuroissa. Kohtasin siellä samaa metodia edelleen.. SRK:n oppi ei ole muuttunut. Se katsoo, että vl-liikkeen johto on Jumalan huoneenhallitus ja että vain vl-liike on Jumalan seurakunta.
SRK tekisi nyt viisaasti, jos se palkkaisi tiedottajajikseen viestinnän ammattilaisia ja harkitsisi ukkoutuneen johtokunnan uusimista. Suusta ei lipsahtelisi niin paljon sammakoita kuten insestin promillerajoja ja median haukkumisia.
Lestaleaks- etsivä-xx
Minun uskoni sideavaimista on kuten Lumijoella radioidussa puheessaan Seppo Lohi sanoo. Sideavain on sellaisen ihmisen omassa mielessä, joka ei usko kuulemaansa evankeliumia.
http://www.suviseurat.fi/2011/Fi:Seuraohjelma/sunnuntai
Epäusko maanpäällä on synteihin sitomista koska vanhurskauttaminen tapahtuu maan päällä, ei enää taivaassa. Minä itse vertaan sitä apostolien sanoihin:
21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. [Ef. 5:5]
23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan." [1. Tim. 6:9; Hepr. 12:15]
Vilpittömyys Jumalan edessä on edellytys eli usko.
Päästöavain evankeliumi oli apostoleilla ja heidän siunauksensa myötä tuli Pyhä henki.
Koko katkelma on tässä:
13 Jopa Simon itse uskoi, ja hänet kastettiin. Hän pysytteli sitten Filippoksen seurassa, ja nähdessään ne suuret ihmeet ja voimateot, joita Filippos teki, hän oli hämmästyksestä suunniltaan.
Pietari ja Johannes Samariassa
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]
18 Kun Simon näki, että ne, joiden päälle apostolit panivat kätensä, saivat Hengen, hän tarjosi heille rahaa
19 ja sanoi: "Antakaa minullekin tuollainen valta, että kenen päälle panen käteni, se saa Pyhän Hengen."
20 Mutta Pietari sanoi hänelle: "Kadotukseen joudut rahoinesi, kun luulet, että Jumalan lahja on rahalla ostettavissa! [Matt. 10:8]
21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. [Ef. 5:5]
22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. [2. Tim. 2:25]
23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan." [1. Tim. 6:9; Hepr. 12:15]
24 Silloin Simon sanoi: "Rukoilkaa minun puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään tuollaista, mitä sanoitte!" - hannestapani
Niin myös tehtiin Lappeenrannassa ja Imatralla... Olen saanut niistä hurjia kokemuksia ja voin vakuuttaa, miten sairasta nujerrusta "hoitokokoukset" olivat. Todella häpeällistä ja helvetillistä ihmisten julkista kiusaamista ja kerrasta "sitomista", ilman, että, "sidottu" sai edes tietää, miksi, mistä aiheesta, minkä vuoksi ja vaikka hän kuinka pyysi anteeksi "vääriä henkiä, kososlaisuutta ja ties mitä hänestä kerrottuja satuja", ei hän saanut mitään anteeksi . "Hoitajina" täällä olivat mm. Voitto Savela, Heikki Saari, Matti Lääkkö...
- hannestapani
etsivä-xx kirjoitti:

24 Silloin Simon sanoi: "Rukoilkaa minun puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään tuollaista, mitä sanoitte!"Anteeksi antamisesta ja anteeksi antamattomuudesta
(Matt. 6:14-15) 14. "Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi." 15. "Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne." (Luuk. 17:3-4) Pitäkää varanne! "Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi. 4. Vaikka hän seitsemästi päivässä rikkoisi sinua vastaan ja seitsemästi tulisi sanomaan sinulle: ´Minä kadun´, anna hänelle anteeksi."
Tässä tarkoitetaan syntiä kuin syntiä! Vaikka maallinen oikeus tuomitsisi ihmisen syntiensä tähden kuolemaan, niin hänellekin, jos hän syntejään katuu, annetaan hänen syntinsä anteeksi, vrt. ryöväri ristin puulla. Anteeksipyynnön sanojen ei tarvitse olla kummoiset, kuten ei ollut ryövärilläkään, mutta kun ne ovat totiset, se riittää. Ihmistä, joka osaisi tehdä täydellisen synnintunnustuksen, ei olekaan. "Mutta, jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isäkään anna anteeksi teidän rikkomuksianne."
Anteeksiantamattomuudesta seuraa, että Jumalakaan ei anna tälle kovasydämiselle mitään anteeksi. Anteeksiantamattomuutta ei uskovien joukossa saisi eikä voisi raamatun mukaan olla, mutta valitettavasti juuri anteeksiantokyvyttömät omavanhurskaat on päästetty valtaan. Omavanhurskaat eivät koskaan korjaa omia todellisia syntejään, mutta kyttäävät suurennuslasilla noiden omatekoisten syntiluetteloidensa valossa kaikkia uskovia ja oitis hyökkäävät uskovan kimppuun, jos kuulevat tai luulevat jonkun jotain rikkoneet. Karttakaa parhaan taitonne mukaan heitä.
Syntiä ei anneta anteeksi sille, joka ei syntiään kadu.
Nyt SRK:ssa ja rauhanyhdistyksissä riehuvat omavanhurskaat vaativat parannusta itse keksimistään synneistä ja juoruämmien jutuista, joita "nuhdeltu" ei ole tehnyt tai sanonut ja "sitovat" siis väärin perustein. Raatelua on jatkunut ja jatkunut. 60-luvulla ns. pappiseriseurassa "sidottiin" suuri osa papeista. 70-luvulla SRK:n johdolla "sidottiin" urakalla vanhuksia ja mielivaltaisesti valittuja uhreja ympäri Suomea. Siitäkös rauhanyhdistyksissä innostuttiin ja nämä ryhtyivät "sitomaan" omin nokkineen SRK:n myötävaikutuksella ja tuella yksittäisiä jäseniä. Nyt jälleen SRK:n neuvomana... Ei ihme, että vl-liikkeen vahvuus on pysynyt samana 70-luvusta... Huolimatta, että liike kasvaa potenttiaalisesti suurperheiden muodossa. Liike liikkeestä ulos on kiihtynyt...
Hyvän paimen jättää 99 ja etsii kadonneen lampaan... Taivaassakin ilo on suurempi, kun eksynyt löydetään. Tätä ei tapahdu vl-liikkeessä. Päin vastoin. Ihmisiä karkotetaan armotta yksittäin tai pienissä joukoissa. eikä kukaan saa olla missään tekemisissä karkoitettujen kanssa. Karkotetut menettävät yhteyden lähiomaisiin, sukulaisiin, ystäviin ja tuttaviin. Heidät eristetään täysin... - kiva juttu
hannestapani kirjoitti:
Niin myös tehtiin Lappeenrannassa ja Imatralla... Olen saanut niistä hurjia kokemuksia ja voin vakuuttaa, miten sairasta nujerrusta "hoitokokoukset" olivat. Todella häpeällistä ja helvetillistä ihmisten julkista kiusaamista ja kerrasta "sitomista", ilman, että, "sidottu" sai edes tietää, miksi, mistä aiheesta, minkä vuoksi ja vaikka hän kuinka pyysi anteeksi "vääriä henkiä, kososlaisuutta ja ties mitä hänestä kerrottuja satuja", ei hän saanut mitään anteeksi . "Hoitajina" täällä olivat mm. Voitto Savela, Heikki Saari, Matti Lääkkö...
Kumma juttu että Hesarin päätoimittajanakin on vl-mies, taitaa olla vielä oikein vaikutusvaltainen susien hoitaja pahimmasta päästä.
- Saa.tanalliset käräj
Istuin yökaudet istumassa näissä "neuvonpidoissa" eli hoitokokouksissa 12 vuotta! Sitten vasta tulin täysi-ikäiseksi ja mitta täyteen. Lähdin ja jälkeenpäin vain voi ihmetellä, miksi sitä jaksoi katsella niinkin kauan.
- Kau Histunut
Saa.tanalliset käräj kirjoitti:
Istuin yökaudet istumassa näissä "neuvonpidoissa" eli hoitokokouksissa 12 vuotta! Sitten vasta tulin täysi-ikäiseksi ja mitta täyteen. Lähdin ja jälkeenpäin vain voi ihmetellä, miksi sitä jaksoi katsella niinkin kauan.
Vl-liike on tullut tiensä päähän. Oikein uskovat ovat itse mahdollistaneet sen, että omavanhurskaat on päästetty valtaan. Nämä omavanhurskaat ovat kilvan, peitelläkseen omia syntejään raadelleet seurakunnan hiljaisimpia, puolustuskyvyttömimpiä ja muita.
Hyvän Paimenen oppi on täysin hukassa. Päinvastoin. Sudet raatelevat seurakuntalaisia yhä. Tuoreimpala lasten raatelu pdofiilien, SRK:n suosioon ja suosioon viimeisen 30 vuoden aikana päässeiden toimesta!!!! - Sairas lahko!
Kau Histunut kirjoitti:
Vl-liike on tullut tiensä päähän. Oikein uskovat ovat itse mahdollistaneet sen, että omavanhurskaat on päästetty valtaan. Nämä omavanhurskaat ovat kilvan, peitelläkseen omia syntejään raadelleet seurakunnan hiljaisimpia, puolustuskyvyttömimpiä ja muita.
Hyvän Paimenen oppi on täysin hukassa. Päinvastoin. Sudet raatelevat seurakuntalaisia yhä. Tuoreimpala lasten raatelu pdofiilien, SRK:n suosioon ja suosioon viimeisen 30 vuoden aikana päässeiden toimesta!!!!Henkistä ja hengellistä väkivaltaa!
Lapsia kohtaan myös fyysistä väkivaltaa, raakaa rikollisuutta!
Ei ole Jumalanvaltakunta!
- ??
HUOM! kaikki olisi mediassa toisinpäin jos hesarin päätoimittaja olisi valittu SRK-n johtokuntaan, tästä on kyse kun "venettä" tervataan nyt oikein huolella sisältäpäin.
Onkohan nämä tervaajat edes syntyneet vielä kun puhuvat 70 luvun vainon ajoista? Ja missä on konkreettiset esimerkit hoitokokouksesista tänäpäivänä?- paikalla
Hoitokokouksia oii tammikuussa 1979 Alajärvellä. Olin kotona, kun äitiäni ja isääni hoidettiin ja itketettiin. Aamulla vielä isä itki valtoimenaan ja vapisi, ja pyysi minulta uskottomalta lapseltaan anteeksi, kun oli ollut niin huono isä. Sellaisen käsityksen hoitajat olivat isään istuttaneet yön aikana.
- hannestapani
"Hoitokokouksista" puuttui armo ja anteeksiantamus
Niitä voidaan tarkastella Jumalan sanan valossa:
Jeesuksen opetuksen mukaan (Kristuksen kirkkolaki): (Matt. 18:15) "Mutta jos sinun veljes rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken yksinänsä. Jos hän sinua kuulee niin sinä olet veljes voittanut." Uuden käännöksen mukaan: (Matt. 18:15-17) 15. "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. 16. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ´jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla´. 17. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin."
Ts. Kristuksen kirkkolaki on kolmivaiheinen:
1) vaihe: jae 15,
2) vaihe: jae 16 ja
3) vaihe: jae 17.
Olennaista on, että vaiheita on kolme. Ei enempää eikä vähempää. Olennaista on, että syntiin joutunut on kussakin vaiheessa kuultavana paikalla. Olennaista on, että syntiin joutuneen tehtyä synnistään parannuksen on asia loppuun käsitelty. Häneltä ei vaadita moninkertaista parannusta. Seurakunta on elävien Jumalan lasten muodostama yhteisö, ei pj:n tai kenenkään muun johtama salaseura. Ennakkoon ei voi sitomispäätöstä tehdä. Se tehdään vasta 3) vaiheessa, jos kuultava ei seurakuntaa kuule, ts. tee parannusta hänen kiistattomasti tekemästään synnistä. Häneltä ei saa vaatia parannusta juorujen perusteella. Uskovaa nuhdellaan vain siinä tapauksessa jos hän TEKEE syntiä. Ts. jos siitä on pätevät todisteet. Jos puhuttelija näkee tämän tekevän syntiä. Jos hänestä kerrotaan pahaa, tulee pahanpuhumiselta sulkea korvat. Pahanpuhujalta tulee edellyttää parannusta panettelustaan.
Suoraan ei voi mennä vaiheeseen 3).
Millä oikeudella hoitokokouksissa tuomittiin ihmisiä kerralla, ilman vaiheita 1)-2) sitoen seurakunnasta ulos helvettiin? Hoitajien mielivallalla, jolla ei ollut mitään tekemistä Jumalan sanan kanssa.
Mistä ymmärsin ensimmäisen kerran, että nyt on tehty hirvittäviä vääryyksiä? Siitä, että omaa äitiä syytettiin kososlaisuudesta, eikä hänessä ollut ilmennyt mitään väärää. Hän kilvoitteli uskossaan kuten kuka tahansa oikeassa uskossa oleva. Nyt koko lähetysalueen uskovien edessä häneltä vaadittiin tyhjästä ilmestyneestä syystä "kososlaisuudesta" parannusta. Mitään perustetta, tai selkeää syntiä ei kukaan häntä vastaan esittänyt. Ei mitään syntiä. Hän pyysi anteeksi kososlaisuutta. Kukaan ei aiemmin tiennyt hänessä sellaista olevankaan. Hänen anteeksipyyntönsä oli "väärin pyydetty", ja vaikka sanat olivat oikeat, niin "henki oli väärä" ja hänet "sidottiin" saman tien. Ei mennyt kuin viikko, niin isän veljen vaimo (S) jätti äidille (kukaan muu ei hänelle käynyt) pyynnön tulla häntä kuolinvuoteelle katsomaan. Äiti meni. S:llä oli hätä synneistään ja hän halusi tehdä parannuksen. Kun äiti häntä siunasi, hän ryhtyi saman tien kiittämään Jumalaa. S kuoli 2 päivän kuluttua. Mikäli äidin "sitominen" olisi ollut oikea, ei hänellä olisi ollut Pyhää Henkeä, joten ei siunauskaan olisi saanut S:ää kiittämään Jumalaa.
Mitäkö minä olen tehnyt?
Synnin, josta olen tehnyt parannuksen. Silti minulta vaadittiin tästä yhdestä synnistä ja minua vastaan kerrotuista lukuisista toinen toistaan mielettömimmistä perättömistä juoruista uutta ja uutta julkista parannusta 16 2 kertaisissa ristikuulusteluissa, joista kukin kesti 4-8 tuntia ja joissa oli kerralla 3-12 raatelijaa, yht. 23 eri henkilöä 1 kuukauden - viikon - päivän välein kiihtyvässä tahdissa 8 kuukauden ajan. Tämä jos mikä on pohjatonta armottomuutta.
Synnistäni ei ole olemassa rikoslaista löydettävää rikosnimikettä. Syntini kuuluu yksin rippi-isälle ja koskee vain kahta henkilöä. Se ei ole julkisesti käsiteltävissä. Se ei anna hyväksyttävää syytä kimppuuni hyökänneiden rikoksiin, valheisiin, julkisiin herjauksiin perättömään ilmiantoon (nykyiseltä rikosnimikkeeltään törkeään kunnianloukkaukseen), josta on seuraamuksena vähintään 2 vuotta vankeutta, perättömiin lausumiin viranomaismenettelyssä, perättömiin lausumiin tuomioistuimessa eikä perheeni raateluun ja tuhoamiseen.
Toiseksi olen samanlainen, kuin muutkin ihmiset. En kykene täyttämään Jumalan käskyjä (käskyt 1-10). Rikon niistä jotain tai joitakin päivittäin. Siksi tarvitsen osakseni armoa ja anteeksiantamusta. Kilvoittelen uskossani. Se edellyttää sitä, että tuntee syntinsä, katuu niitä ja uskolla omistaa saadun synnin päästön.
En ole tehnyt mitään, minkä perusteella raatelijoillani olisi ollut laillista syytä hajottaa perhettäni ja ryöstää minua kestämättömään velkakierteeseen, eikä 10 lasteni kummilla osallistua kummilapsen perheen hajottamiseen. Silti nämä armottomat omavanhurskaat ovat niin tehneet. - Hoitomiesjulmurit!
paikalla kirjoitti:
Hoitokokouksia oii tammikuussa 1979 Alajärvellä. Olin kotona, kun äitiäni ja isääni hoidettiin ja itketettiin. Aamulla vielä isä itki valtoimenaan ja vapisi, ja pyysi minulta uskottomalta lapseltaan anteeksi, kun oli ollut niin huono isä. Sellaisen käsityksen hoitajat olivat isään istuttaneet yön aikana.
Kyllä aikuinenkin ihminen saadaan valvottamalla uskomaan melkein mutä vaan ja tämän metodin hoitomieskursseilla olivat hyvin oppineet!
- Jak-
satte.... pöljät.
- hannestapani
Pilkkasi kääntyy vain itseäsi vastaan. En ole pöljä, en hullu, en imbesilli, en idiootti, en vähälahjainen. Olen korkesti koulutettu. Ymmärrykseni on keskitasoon nähden poikkeuksellisen korkea. Jollet vielä ole sitä huomannut etkä havainnut, niin lue kirjoituksiani ja perusteluitani. Jos väität löytäväsi perusteluissani aukon tai aukkoja, niin osoita, mistä niitä löydät. Muutoin pilkkasi osuu vain omaan nilkkaasi...
Kukin pitäköön itseään kohtuudella. Niin minäkin teen, enkä koskaan pilkkaa tai muutoin aseta kyseenalaiseksi uskonasioissa lähimmäisen esittämiä mielipiteitä, kuin vertaamalla niitä Jumalan sanaan ja mikäli niissä on aukko, joka ei pidä, osoitan sen ennen kuin tyrmään hänen esittämänsä mielipiteen.
Samaa toivoisin myös Sinulta, mikäli Sinusta ylimalkaan on siihen?.
- Paavo Tillikka
Siksi, koska totuus tai totuuden paljastuminen ei pala tulessakaan.
- hannestapani
Olen kanssasi samaa mieltä. Totuus ei pala tulessakaan.
Omassa asiassani olen kertonut vain sen, mikä on kirjaimellisesti totta. Sitä ei kukaan nujertajani ole kyennyt, eikä edes yrittänyt kyseenalaistaa. Sen sijaan he ovat kilvan yrittäneet vaientaa minua, eitteivät heidän julmat ja mielettömät teot paljastuisi. Sellainen ei toimi. Ennemmin tai myöhemmin he joutuvat tunnustamaan pahat tekonsa, jolleivät täällä ajassa, niin viimeistään viimeisellä tuomiolla. Se taas ei ole minun murheeni. Se on yksin heidän murheensa. Minun murheeni on se, että jaksan kilvoitella loppuun asti. En vastaa heidän synnestään. Minä vastaan yksin omista sanomisista ja teista enkä koskaan omavanhurskaiden synneistä, vaikka he kuinka niin yrittävät.
- hannestapani
Kaleva, alakerta 24.7.2011
"Hoitokokoukset palasivat vanhoillislestadiolaisuuteen
Vanhoillislestadiolaisuus elää tällä hetkellä suurinta kriisiään sitten 1970-luvun. Pedofiliakohu, keskustelut liittyen opillisiin kysymyksiin, naisten asemaan ja perhesuunnitteluun ovat aiheuttaneet vakavia ristiriitoja. Kuten muissakin vanhoillislestadiolaisuuden suurissa käännekohdissa, ristiriidat eivät näy vain suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan, vaan mitä suuremmassa määrin ne ilmenevät liikkeen sisällä.
Vanhoillislestadiolaisuuden piirissä on yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät kannata varauksetta liikkeen johdon tulkintoja uskonnollisesta opista ja uskovien yhteisöstä. Yhä enemmän on myös niitä, jotka ovat julkisesti asettuneet vallitsevia näkemyksiä vastaan.
Tilanne on liikkeen johdon kannalta kestämätön, koska vanhoillislestadiolaisuuden opillinen selkäranka on uskovien yhteisön yksimielisyys. Liikkeen johto ei ole kuitenkaan pystynyt tilanteessa toimettomana. Se on yhä enenevässä määrin ottanut käyttöönsä mekanismin, jonka oletettiin jääneen 1970-luvulle eli hoitokokoukset.
Hoitokokoukset ovat julkisia ja pakotettuja sielunhoidoksi nimettyjä tilanteita. Kyse ei ole luottamuksellisesta ja omaehtoisesta kahden ihmisen välisestä sielunhoidosta, mitä yleensä pidetään sielunhoidon tai ripin muotona esimerkiksi valtionkirkkomme piirissä. Hoitokokouksissa huolen kohteena ei ole niinkään yksityisen ihmisen sieluntila, vaan pikemmin uskovien yhteisön tila.
Toki vanhoillislestadiolaisuudessa on määritelmän mukaista "normaaliakin" sielunhoitoa, mutta julkisia ja ihmisen tahdon vastaisia hoitokokouksia on vaikea pitää sellaisina. Ne ovat pohjimmiltaan yhteisön yhtenäisyyden ylläpitämiseen tarkoitettu toimintatapa, jossa liike käyttää valtaa omia jäseniään kohtaan.
1970-luvun hoitokokoukset pysyivät pinnan alla aina 2000-luvun alkuun asti. Tuolloin internetin myötä keskustelu avautui ennennäkemättömällä tavalla ja se on jatkunut näihin päiviin asti. Samalla kun vanhat hoitokokousmuistot ovat purkautuneet julkisuuteen, uudet hoitokokoukset ovat tulleet mukaan liikkeen todellisuuteen - toki hoitamisia on aika ajoin ollut myös näiden ajanjaksojen välissä.
Jos 1970-luvun hoitokokousaalto kosketti käytännössä koko yhteisöä, nykyiset hoitokokoukset ovat kohdennettu valikoidulle ryhmälle. Hoitamisessa ei puututa niinkään henkilökohtaisen elämän tekemisiin niin kuin 1970-luvulla. Valtavirtaa edustava rivilestadiolainen saa olla kutakuinkin rauhassa, vaikka ihan kaikkia liikkeen tapanormistoon kuuluvia näkemyksiä ei täsmällisesti noudatettaisikaan.
Hoitaminen kohdistuu etupäässä liikkeen nuorempaan, keski-ikäiseen ja koulutettuun osaan. He näyttäytyvät liikkeen johdon kannalta mielipidevaikuttajina, joiden julkista esiintymistä halutaan kaitsea ja mielouiten kokonaan tukahduttaa. Poikkeavat mielipiteet leimataan eriseuraisuudeksi, jolloin ne voidaan jättää omaan arvoonsa.
1970-luvulla hoitokokoukset toimivat hyvin liikkeen kannalta. Modernisaation aiheuttamat paineet yhteisöä kohtaan saatiin hallittua hoitokokousten avulla. Ne, jotka eivät mahtuneet yhteisön määräämiin raameihin, joutuivat jättämään liikkeen joko vapaaehtoisesti tai pakotettuna.
Nykyiset hoidettavat eivät halua lähteä liikkeestä, vaan pyrkivät muuttamaan liikettä sisältäpäin. Se on kuitenkin haastava tavoite, koska muutoshalukkuus liikkeessä on vähäistä. 2000-luvun hoitokouksilla onkin vaiennettu useita henkilöitä, jotka ovat rohjenneet esittää liikkeen johdon näkökulmien vastaisia mielipiteitä.
On oletettavaa, että hoitokokouksia tulee olemaan lähivuosina yhä enemmän, koska liikkeen johto pyrkii pitämään epävakaisen tilanteen hallussa. Yhtä oletettavaa on myös se, että ihmisten vaientaminen ja yksimielisyyden ylläpitäminen ei onnistu loputtomiin.
Vanhoillislestadiolaisuuden kipukohdat ja niihin liittyvät ristiriidat ovat niin merkittäviä, että ne eivät katoa hoitokokouksilla. Nykyisessä maailmassa ihmisten mieliä on yhä vaikeampi kaitsea, koska kommunikaatio ei pysy enää liikkeen johdon hallussa. Ellei vanhoillislestadiolaisuus onnistu sisäisessä keskustelussa paremmin kuin tähän mennessä, liikkeen uusi hajoaminen on lähempänä kuin vuosikymmeniin.
Aini Linjakumpu "- Höpösynnit anteeksi
VL-järjestössä on paljon nuoria ja nuorehkoja naisia, jotka ovat akateemisesti koulutettuja ja sellaisessa asemassa, ettei maatiaismainen ulkoasu ole edes mahdollinen. Esimerkiksi johtavassa asemassa olevalle vl-naiselle ehostamissynnistä ja esimerkiksi kulmakarvojennyppimissynnistä puhutteleminen saattavat langeta "kiviseen maaperään", eivätkä aiheutakaan "hillitöntä halua parannukseen" kuten puhuttelun tarkoitus on ollut.
Tai puhutteleppa vl-johtajaa "urheilukisoissakäymissynnistä", kun työnantajan nimiin on omistetu kokonainen urheiluareena... - Puhdistus tarpeen
"Nykyisessä maailmassa ihmisten mieliä on yhä vaikeampi kaitsea, koska kommunikaatio ei pysy enää liikkeen johdon hallussa. Ellei vanhoillislestadiolaisuus onnistu sisäisessä keskustelussa paremmin kuin tähän mennessä, liikkeen uusi hajoaminen on lähempänä kuin vuosikymmeniin."
Jos liike hajoaisi, yhden "seuran" tulevat muodostamaan mykät patsaat, joiden elämä perustuu harhoihin ennen kaikkea toisten elämästä ja jotka eivät kykene tekemään parannusta omista synneistään. Toisten kyräileminen ja toisista takanapäin puhuminen on tälle ryhmälle a ja o. Toisen ryhmän muodostavat omakohtaisessa uskossa elävät ja asioista keskustelua haluavat ihmiset. He eivät suinkaan - kuten nyt yritetään vääristyneesti viestittää - yritä ensisijaisesti "uudistaa", vaan korjata keskustelemalla menneisyydessä tapahtuneita hirveitä virheitä. Väärintekijöiden maine ei saa olla este asioista keskustelemiselle. Nyt keskustelu on muuttanut käsityksen joistakin täysin päinvastaiseksi – ei ihme että keskustelua yritetään sammuttaa – rehellinen elämä kestää myös julkisen keskustelun. - Töttöröö, töllörööö
Puhdistus tarpeen kirjoitti:
"Nykyisessä maailmassa ihmisten mieliä on yhä vaikeampi kaitsea, koska kommunikaatio ei pysy enää liikkeen johdon hallussa. Ellei vanhoillislestadiolaisuus onnistu sisäisessä keskustelussa paremmin kuin tähän mennessä, liikkeen uusi hajoaminen on lähempänä kuin vuosikymmeniin."
Jos liike hajoaisi, yhden "seuran" tulevat muodostamaan mykät patsaat, joiden elämä perustuu harhoihin ennen kaikkea toisten elämästä ja jotka eivät kykene tekemään parannusta omista synneistään. Toisten kyräileminen ja toisista takanapäin puhuminen on tälle ryhmälle a ja o. Toisen ryhmän muodostavat omakohtaisessa uskossa elävät ja asioista keskustelua haluavat ihmiset. He eivät suinkaan - kuten nyt yritetään vääristyneesti viestittää - yritä ensisijaisesti "uudistaa", vaan korjata keskustelemalla menneisyydessä tapahtuneita hirveitä virheitä. Väärintekijöiden maine ei saa olla este asioista keskustelemiselle. Nyt keskustelu on muuttanut käsityksen joistakin täysin päinvastaiseksi – ei ihme että keskustelua yritetään sammuttaa – rehellinen elämä kestää myös julkisen keskustelun."rehellinen elämä kestää myös julkisen keskustelun"
Tietyt sukunimet ovat kyllä "kultaantuneet" päinvastaisessa merkityksessä.
"Ei nimi miestä pahenna , jos ei mies nimeä." - hannestapani
Puhdistus tarpeen kirjoitti:
"Nykyisessä maailmassa ihmisten mieliä on yhä vaikeampi kaitsea, koska kommunikaatio ei pysy enää liikkeen johdon hallussa. Ellei vanhoillislestadiolaisuus onnistu sisäisessä keskustelussa paremmin kuin tähän mennessä, liikkeen uusi hajoaminen on lähempänä kuin vuosikymmeniin."
Jos liike hajoaisi, yhden "seuran" tulevat muodostamaan mykät patsaat, joiden elämä perustuu harhoihin ennen kaikkea toisten elämästä ja jotka eivät kykene tekemään parannusta omista synneistään. Toisten kyräileminen ja toisista takanapäin puhuminen on tälle ryhmälle a ja o. Toisen ryhmän muodostavat omakohtaisessa uskossa elävät ja asioista keskustelua haluavat ihmiset. He eivät suinkaan - kuten nyt yritetään vääristyneesti viestittää - yritä ensisijaisesti "uudistaa", vaan korjata keskustelemalla menneisyydessä tapahtuneita hirveitä virheitä. Väärintekijöiden maine ei saa olla este asioista keskustelemiselle. Nyt keskustelu on muuttanut käsityksen joistakin täysin päinvastaiseksi – ei ihme että keskustelua yritetään sammuttaa – rehellinen elämä kestää myös julkisen keskustelun.Kun uhrit kertovat hirvittäviä kauhukertomuksia "hoitokokouksista" ja niissä tai niiden varjolla otetuista armottomista toimintatavoista ja ihmisten kohtelusta, niin normaali väärin toiminut tai sitä tehdessä ymmärtämättömyyttään vaiennut ja uhreja puolustamaton ymmärtää tehneensä väärin ja pyytää tekoaan anteeksi. Väitän, että "hoitomiehille", joita oli n 1-5%, ei Jumalakaan anna mitään anteeksi, eli he ovat helvettiin tuomittuja jo täällä ajassa. Sen sijaan pääosa suojeli vain itseään vastaavalta tai ei ymmärtänyt mitään.
Sen sijaan "hoitomiehet" uhrien kokemaa halveksien väittävät "hoitokokouksia" "siunauksellisiksi". Näin he luulevat voivansa välttää omien kuvottavien tekojen ilmitulon ja joutumisen niistä vastuuseen. Näin juuri omavanhurskaat toimivat. He eivät koskaan myönnä eivätkä tee parannusta omista synneistään, vaan raatelemalla uskovia, hyökkäämällä uskovien tekemien syntien tai kuviteltujen syntien kimppuun ja olemalla uhrejaan kohtaan armottomia, he korottavat itsensä synnittömiksi ja erehtymättömiksi. Tällaiset armottomat eivät kuulu Jumalan valtakuntaan, vaan heidät on raatelevina susina erotettava kokonaan lammaslaumasta. - Lisäys
hannestapani kirjoitti:
Kun uhrit kertovat hirvittäviä kauhukertomuksia "hoitokokouksista" ja niissä tai niiden varjolla otetuista armottomista toimintatavoista ja ihmisten kohtelusta, niin normaali väärin toiminut tai sitä tehdessä ymmärtämättömyyttään vaiennut ja uhreja puolustamaton ymmärtää tehneensä väärin ja pyytää tekoaan anteeksi. Väitän, että "hoitomiehille", joita oli n 1-5%, ei Jumalakaan anna mitään anteeksi, eli he ovat helvettiin tuomittuja jo täällä ajassa. Sen sijaan pääosa suojeli vain itseään vastaavalta tai ei ymmärtänyt mitään.
Sen sijaan "hoitomiehet" uhrien kokemaa halveksien väittävät "hoitokokouksia" "siunauksellisiksi". Näin he luulevat voivansa välttää omien kuvottavien tekojen ilmitulon ja joutumisen niistä vastuuseen. Näin juuri omavanhurskaat toimivat. He eivät koskaan myönnä eivätkä tee parannusta omista synneistään, vaan raatelemalla uskovia, hyökkäämällä uskovien tekemien syntien tai kuviteltujen syntien kimppuun ja olemalla uhrejaan kohtaan armottomia, he korottavat itsensä synnittömiksi ja erehtymättömiksi. Tällaiset armottomat eivät kuulu Jumalan valtakuntaan, vaan heidät on raatelevina susina erotettava kokonaan lammaslaumasta.Oli myös hoitonaisia.
- hannestapani
Lisäys kirjoitti:
Oli myös hoitonaisia.
Oli myös "hoitonaisia". Tai vähintäänkin hirvittäviä juoruämmiä, jotka kertoivat toinen toistaan hirvittävimpiä valheita ja juoruja kadehtimistaan tai vihaamistaan "sisarista ja veljistä" näille armottomille "hoitomiehille". Näin nämä juoruämmät välttivät jo ennalta joutumasta itse "hoidon" uhreiksi...
- hannestapani
Tutkija: Vanhoillislestadiolaisuus kriisissä, hoitokokoukset lisääntyvät
Saara-Maria Pulkkinen 25.07.2011 14:01
Politiikantutkija [b]Aini Linjakumpu[/b] kirjoittaa sunnuntain Kalevassa vanhoillislestadiolaisen liikkeen elävän kovinta kriisiään sitten 1970-luvun. Linjakumpu on tutkinut liikettä ja hänen tutkimuksensa hoitokokouksista valmistuu ensi vuonna. Hänen mukaansa esimerkiksi pedofiliakohun ja muiden kriittisten keskustelujen aiheuttamat ristiriidat ilmenevät ensisijaisesti liikkeen sisällä.
– Tilanne on liikkeen johdon kannalta kestämätön, koska vanhoillislestadiolaisuuden opillinen selkäranka on uskovien yhteisön yksimielisyys, Linjakumpu kirjoittaa.
Linjakummun mukaan 1970-luvun vallankäyttötapana käytetyt hoitokokoukset ovat palanneet vanhoillislestadiolaisuuteen. Nykyiset hoitokokoukset kohdennetaan valikoidulle ryhmälle, eikä niissä niinkään puututa henkilökohtaisen elämän tekemisiin, vaan niitä käytetään vaientamaan liikkeen johdon vastaisia mielipiteitä.
– Poikkeavat mielipiteet leimataan eriseuraisuudeksi, jolloin ne voidaan jättää omaan arvoonsa, Linjakumpu arvio Kalevassa.
Linjakummun mukaan hoitokokoukset tulevat lähivuosina lisääntymään, mutta liikkeen kipukohdat eivät niillä katoa. Hän arvioi, että vanhoillislestadiolaisen liikkeen hajoaminen on lähempänä kuin vuosikymmeniin, ellei keskustelussa onnistuta paremmin.
Lähde: http://www.kotimaa24.fi/uutiset/kotimaa/5724-tutkija-vanhoillislestadiolaisuus-kriisissa-hoitokokoukset-lisaantyvat
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904